keskiviikko 6. elokuuta 2014

Croquetas de jamón

Täältä tulee lupailemaani kinkkukrokettien eli kuorukoiden ohjetta, vaikka eivät nämä aivan täydellisesti onnistuneet. Käytin tätä ohjetta, mutta kirjoitan sen tähän nyt vielä auki vaikka suomeksi tuo onkin. Tein kroketeista hieman normaalia pienempiä ja ohjeella tuli 33 miehekkään peukalon kokoista krokettia.

Kinkkutäyte:
2 rkl öljyä
4 rkl voita
3–4 rkl vehnäjauhoja
3,5 dl maitoa
6 rkl hienonnettua kinkkua (serranokinkkua tai vaikka tavallista voileipäkinkkua)
n. 1 tl suolaa, ripaus pippuria

Leivittämiseen:
2 kananmunaa
leivänmuruja (n. 4–5 kuivahtanutta leipäviipaletta)

Paistamiseen:
n. 5 dl öljyä

Kinkkutäyte:
Kuumenna kattilassa öljy ja voi. Lisää sulaneeseen seokseen jauhot ja sekoita kunnolla.  Lisää noin desi maitoa ja hämmentele kunnes jauhoseos on sekoittunut maitoon ja seos sakenee. Lisää vähitellen loput maidosta ja keitä koko ajan sekoittaen noin kymmenisen minuuttia kunnes kaikki jauhot ovat kypsyneet. Seos on epäilyttävän juoksevaa, mutta se kiinteytyy kylmässä kyllä. Lisää kinkkusilppu ja mausteet ja keitä vielä hetki. Kaada seos laakean öljyttyyn astiaan, anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin odottamaan mielellään seuraavaan päivään. 

Leivitys:
Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Murenna leivät esim. blenderillä. Ota teelusikan avulla kinkkutäytettä noin 2–3 tl ja kierittele leivänmurusten avulla soikeaksi palleroksi. Kieritä pallero kananmunassa ja uudestaan leivänmuruissa. Kannattaa työskennellä noin kuuden kroketin erissä murustaen, munastaen ja murustaen taas kaikki. Vinkkiä palluroiden pyörittelyyn voi katsella esimerkiksi tästä.

Friteeraus:
Kuumenna öljy ja paista noin kolmen kroketin erissä. Aseta reikäkauhan avulla kroketit varovasti öljyyn ja anna paistua kullan ruskeiksi. Kroketit saattavat "räjähdellä" eli kovin lähellä kattilaa ei kannata olla. Kuoren tulisi paistua rapeaksi ja sisuksen olla pehmeä. Mulla oli varmaankin väärän lämpöistä öljyä, kun kuori ei tullut tarpeeksi rapeaksi. Valuta paistetut kroketit talouspaperin päällä.

Cociné croquetas de jamón para mis amigos. El relleno de jamón era fácil de preparar pero la fritura era muy peligrosa. Croquetas eran buenos aunque la corteza no era crujiente suficiente. Para preparar los croquetas necesitas aceite, mantequilla, harina de trigo, leche, trocitos de jamón, huevos y migas de pan – y mucha paciencia.

Besos, Hansu

3 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä jaksat näillä helteillä???
    Maistuu varmaan hyviltä, njam...

    ems

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime torstaina oli ukkonen ja perjantaina näitä tein, niin oli viileämpää! Ei tullut edes hiki vaikka pitkähihaisessa olin rasvaroiskeiden pelossa...

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää aina! <3