Kesälomamuistoja

Viikonloppuna vietettiin Muinaistulien yötä eli mökkikauden päättäjäisiä ja sitä myöden jonkinlaisia hyvästejä kesälle. Ehkä on siis hyvä hetki muistella hieman kesäloman hetkiä. Viime aikojen syksyisten kelien myötä kesälomareissusta tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka eihän siitä ole kuin muutama viikko. Ajatukset on jo visusti syksyssä, mutta ennen kuin sytytetään kynttilät ja ryhdytään todenteolla tunnelmoimaan, palataan vielä hetkeksi kesämuistoihin. Tunturimaisemia ja puutaloidylliä – niistä oli tämän vuoden kesälomareissu tehty.

Lomareissu starttasi autojunalla Rovaniemelle, jossa teimme vain nopean pysähdyksen ennen ajelua kohti varsinaista määränpäätä, Yllästä. Aktivoimme joululahjaksi saamamme museokortit ja suuntasimme Rovaniemen Arktikum-museoon. Paikka ylitti odotukset ja voin kyllä suositella lämpimästi – olisin viihtynyt tuolla paljon pidempäänkin, sillä melkeinpä kaikki näyttelyt olivat tosi kiehtovia. Päänäyttely seudun historiasta ja sotien vaikutuksista oli varmaankin mielenkiintoisin, mutta myös valokuvanäyttely Grönlannin inuiittien elämästä oli vaikuttava. Jo itse rakennus oli näkemisen arvoinen.

Rovaniemen Arktikum, Napapiiri ja tuntureita näkyvissä Ylläksellä

Ylläksellä majoituimme pari yötä vuokramökissä, ja reissun päätarkoituksenahan oli osallistua Nuts Ylläs 37km polkujuoksukisoihin (kurkkaa kisaraportti täältä). Juoksun jälkeinen päivä meni ihan vain levätessä ja ontuessa, mutta kävimme sentään gondolihissillä fiilistelemässä Ylläksen huippua uudestaan ja syömässä lounaskeitot huipun kahvilassa. Seuraaviksi pariksi yöksi vaihdoimme majapaikkaa Ylläs-tunturin juurella sijaitsevaan Lapland Hotels Saagaan. Saimme hotellista kesäpassin, jonka innoittamana keskitimme myös muut kesäloman hotelliyöpymiset Lapland Hotelsiin. Voin kyllä suositella hotelliketjua, sillä varsinkin eteläisemmät hotellit ovat uusia ja moderneja, ja hotellin ravintoloissa sekä aamupalalla voi maistella lappilaisia herkkuja.

Hotellin kylpylä saunoineen teki terää kipeille lihaksille, ja seuraavana päivänä kunto oli kohentunut sen verran, että vuokrasimme sähköläskipyörät ja lähdimme päiväksi kiertelemään Kukastunturin polkuja. Vuokrasimme pyörät koko päiväksi, mutta homman fyysisyys kyllä yllätti, enkä lopulta jaksanut pyöräillä kuin muutaman tunnin. Takalisto tuntui olevaan aivan muusina ja puristusvoima käsissä oli totaalisen lopussa. Kivikkoisilla poluilla sai kaikin voimin keskittyä puristamaan pyörän etutankoa, ja varsinkin alamäissä sai pelätä että eturengas taittuu kivikkoon ja lennän kuin leppäkeihäs sarvien yli. Mutta olipahan hauska kokemus, sillä en ole ennen maastopyöräillyt saatika kokeillut tuollaista läskipyörää, joka menee melkeinpä missä vaan. Päivään mahtui lopulta 30 km kivikkoisilla poluilla ja tuntureilla pyöräilyä sekä monen monta evästaukoa. Ja illalla kylpylä tuli jälleen tarpeeseen.

Ennen reissun jatkamista puristimme mukaan vielä aamuisen patikkaretken Taivaskerolla. Tarkoitus oli vaeltaa ripeästi sauvojen avustamana huipulle vuoden -52 Olympiatulen muistolaatalle ja hölkätä alas, mutta juoksulihakset olivat kyllä edelleen sen verran heikossa hapessa, että meno jäi melkoiseksi rämpimiseksi. Lenkki tuli kuitenkin tehtyä parissa tunnissa ja päivä oli vasta aluillaan. Patikasta hikisinä kävimme virkistäytymässä Pallasjärvessä. Vesi oli hyisen kylmää mutta maisemat sitäkin hienommat!

Reissun seuraava etappi oli Oulu, jossa kävimme moikkaamassa Eeron siskoa illallisen merkeissä. Yö kului jälleen Lapland Hotelsissa, ja seuraavana aamuna heräsimme varhain, jotta ehtisimme ahmia mahdollisimman monta museota. Tosin eiväthän museot kovin aikaisin aukea, joten lopulta kulutimme aikaa kaupungilla käyskennellen ja Toripolliisia moikkaillen. Ensin kävimme kurkkaamassa Tietomaassa, joka oli melkolailla juuri sitä mitä odotinkin – vähän kuin köyhempi versio Heurekasta. Ihan kiva vierailukohde museokortilla käytäväksi, mutten ehkä täyttä hintaa ihan heti maksaisi. Onneksi aikaa jäi vielä Oulun taidemuseon Supernatural-näyttelylle, joka yllätti todella positiivisesti.

Reissu jatkui länsirannikkoa pitkin etelään seuraavana kohteena Raahe, jossa teimme vain nopean stopin. Kävimme kahvilla historiallisessa Langin kauppahuoneella ja kiertelimme söpöjä puutalokortteleita. Yksi pieni museokin mahtui mukaan, sillä piipahdimme merimuseossa. Museo oli osa isompaa Raahen museoiden kokonaisuutta, mutta muut kohteet jäivät seuraavaan kertaan.

Raaheen olisi ollut kiva jäädä yöksi johonkin tunnelmalliseen b&b-paikkaan, mutta sellaiset pitäisi tietenkin varata ajoissa, joten plan b oli löytää kiva leirintäalue ja yöpyä teltassa. Kävimme kurkkaamassa kuuluisalla Kalajoen leirintäalueella, mutta se ei todellakaan ollut meidän paikka. Siis huh miten täyteen rakennettu ja pilattu hiekkasärkkien alue nykyään on! Löytyy Jukuparkia, kerrostaloa, SantaClaus-mikäliemestoja. Leirintäaluekin oli paisunut järkyttäviin mittoihin – teinit pyöräilivät ja voikkaroivat ympäriinsä bassokajarit raikuen ja joku papparainen, ilmeisesti joku paikallinen jefe, kruisalili ympäriinsä armeijatyylisellä ajokilla. Totesimme, että paikka tuli nähdyksi ja mikä tahansa olisi parempi yöpaikka.

Lähistöllä oli Lohtaja, ja sain ystävältäni vinkin, että Vattajanniemessä voisi ehkä leirityä. Kävimme kääntymässä aivan niemen kärjessä asti, Ohtakarilla, jossa olisi ollut epävirallinen leirintäalue, mutta paikka oli tosi pieni ja jo täynnä karavaanareita. Päätimme etsiä teltalle paikan luonnonhelmasta Vattajan hiekkarannalta, jossa näkyi muutama muukin leiriytyjä. Ihan viralliselle hiekkarannalle emme jääneet, vaan ajoimme jonkin matkaa armeijan metsäalueen halki kulkevaa tietä, kunnes löysimme ”parkkipaikan” jossa oli muutama muukin auto. Edemmäs ei ollutkaan autolla lupa jatkaa, mutta kävellen rannan suuntaan sai mennä. Ja lopulta löysimme mitä täydellisimmän telttapaikan autiorannalta – vain hyvin kaukana näkyi toinen teltta. Muutoin saimme viettää illan ihan vain keskenämme aaltojen pauhuntaa ja lokkien satunnaista kirkunaa kuunnellen. Kelikin oli täydellinen: ihanan lämmin jotta tarkeni pelkällä lakanalla ilman makuupussia, ja pystyi jättämään teltan seinämät auki, muttei onneksi liian kuuma. Onneksi emme jääneet minnekään Kalajoelle, sillä tuo ilta oli lopulta ehkä koko reissun kohokohta!

Aamulla kuvankauniin aamupalahetken jälkeen matka jatkui Kokkolaan, jossa jälleen kerran sekosin ihanista puutaloista ja museokorttelin historian havinasta. Koulunkäynnin historiasta kertova museo oli tosi mielenkiintoinen rakennuksineen kaikkineen! Vohvelikahvilan lounasvohvelin turvin matka saattoi taas jatkua, ja teimme melko nopean stopin Pietarsaaressa. Kaupungin tunnusmerkkinä on suuren suuri, kaupunkia halkova entinen Stenbergin tupakkatehdas, joten olihan nyt tupakkamuseossa piipahdettava. Suomen suurin puutalokortteli puolestaan tuli nähtyä vain ajellen – tässä vaiheessa alkoi olla jo melkein ähky puutaloista.

Kokkolan puutaloja ja Pietarsaaren vanha tupakkatehdas

Vaan lisää oli tulossa, sillä seuraava etappi oli Kristiinankaupunki, jossa myös riittää toinen toistaan söpömpiä puutaloja. Mahduimme juuri ja juuri ihan keskustan tuntumassa olevalle leirintäalueelle, sillä kaupungissa oli meneillään kansainväliset markkinat, ja osa vieraista ja näytteilleasettajista leiriytyi myös alueella. En ole mikään markkinoiden suurin ystävä, ja vähän harmitti kun rumat kojut peittivät kauniin kaupungin. Mutta toisaalta, Kristiinankaupungilla on piiiitkät perinteet markkinapaikkana, joten saimme kokea kaupungin ”elementissään”. Yksi museokin mahtui visiittiin, sillä vierailimme Carlsron museossa, joka on kutakuinkin alkuperäisasussaan säilynyt 1800-luvun lopun huvila. Ja tokihan katsastimme myös Kissanpiiskaajankujan, joka on kuuluisa siitä, että se on Suomen kolmanneksi kapein katu ja vieläpä kaksisuuntainen. Ja julkaisuani kuvan Kissanpiiskaajankujasta Instassa, sain saman tein useammankin viestin ettei se ”kuiteskas mikkä raumlaine Kitukränni ole”.

Joten pitihän se sitten lähteä katsomaan Rauman Kitukränniä. Tosin ensin pysähdyimme Porin Yyterissä jäätelöillä. Juuri tuona päivänä oli varmaan heinäkuun viilein päivä ja jäätävä pohjoistuuli, joten uiminen sai jäädä odottelemaan ensi kesää. Rauma oli yhtä söpö kuin ennenkin ja totta tosiaan, Kitukränn oli melkoisen kapea. Enpähän ole tämmöisestä nähtävyydestä ennen tiennytkään! Osteria da Filipposta saimme mahat täyteen pastaa ja pizzaa, ja suuntasimme kotia kohti – kohti uusia kesäseikkailuja. Ihan kaikkea emme saaneet yhteen reissuun mahdutettua, vaan erikseen oli tehtävä vielä Tampereen miniloma sekä Hämeenlinnan päiväreissu.

Porin Yyteri ja Rauman Kitukränn

Besos, Hansu