keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kylppärin yksityiskohtia


Viimeksi kun esittelin kylppäriä puuttui sieltä vielä yhtä sun toista. Kaikkia alunperin suunniteltuja juttuja siellä ei vieläkään ole, eikä varmaan siis tulekaan, saa nyt nähdä.  Ehkä merkittävämpänä lisäyksenä kylppärissä on oven vieressä pöntön yläpuolella olevat hyllyt, jotka tuovat taas aimoannoksen lisää säilytystilaa. Ruuvasimme hyllyjen alapintaan koukut, johon saa pyyhkeet roikkumaan – mitä vähemmän reikiä seinässä, sen parempi.



Kylppärin "kruunujalokivenä", vaikkei ehkä kauneimpana sellaisena, toimii uniikki vessapaperiteline, joka askarreltiin jalustimesta. Sopii kivasti hevostallitunnelmaan nääs. (Tosin mulle tuli vähän shokkina, että harva vieras on tajunnut mikä tuo kapistus on, eikä sana jalustikaan ole soittanut kelloja. Se siis on se metallinen juttu satulassa, johon ratsastajan jalka "ripustetaan". Katso kuva vaikka täältä.) Kun haimme Mynämäen perämetsän maatilalta lankkuja keittiöntasoihin ja vessanoveen, sain kerätä kaupanpäällisiksi hevosenkenkiä, kuolaimia ja jalustimia. Ruosteisesta jalustimesta katkaistiin rälläkällä alaosa pois, ja laitettiin tilalle irrotettava rautakeppi, johon vessapaperirullan saa ripustettua. Koko helahoito ripustettiin seinälle nahkavyön pätkällä, ja metalliosiin laitettiin vielä tipat silikonia estämään kolinaa. Melko simppeli ja uniikki ratkaisu siis vaikkei jutun hienous ehkä muille aukenekaan. :D


Puiseen seinään uskalsi helpommin tehdä pienet naulanreijät, joten ripustin siihen pari pientä taulua. Mulla oli hieno ajatus tehdä talon historiasta kertovat taulut. Kyselin museokeskukselta kuvia ja kaikkea mahdollista materiaalia meidän asuinalueesta, mutta mitään kovin käyttökelpoista ei löytynyt. Lopulta löysin pari kivaa kuvaa lähistöltä puretuista taloista, jotka croppasin sotilaan ja hevosen muotoon. Alle lisäsin vielä pätkät Uuno Kailaan Aika-runosta.


Shampoopulloille piti myös tehdä jonkinsortin hylly, mutta ainakaan toistaiseksi emme ole raaskineet porata reikiä seinään (imukuppiratkaisu ei pysynyt seinässä alkuunkaan). Väliaikais(eli pysyväis-)ratkaisuksi keksimme ripustaa tuollaisen kukka-amppeliruukun peilikaapin kylkeen suihkun puolelle. Ruukkuun ei kovin montaa putelia mahdu, joten omille hoitoaineille sun muille jutuille joita ei ihan joka suihkukerralla tarvitse, hankin vielä tuollaisen korin, jonka sitten nostan tarvittaessa esille laatikostosta.



Niin ja oven lukkokin saatiin lopulta ratkaistua. Kyllä taas niinkin yksinkertainen juttu vaati paljon päänraavintaa. Lopulta päädyimme kiinnittämään lukon oven karmiin yläreunaan ns. väärälle puolelle ovea, eli salpa sujahtaa keskellä ovea olevaan reikään. Lähinnähän tuo on siis esim. vieraita varten. Tosin en tiedä onko monikaan vierailija hoksannut koko lukkoa, kun se ei ole sillä perinteisellä paikalla.


Eräs lukija pyysi myös kokemuksia mustien hanojen kanssa elelystä. Suihkuun toki tulee pientä kalkkijälkeä aika nopeasti, tosin jäljet ovat onneksi aika huomaamattomia enkä usko että ne vieraiden silmiin pistäisivät. Pesen suihkun kalkinpoistoaineella ja pehmeällä sienellä noin joka toinen viikko, niin kalkki ei pääse pinttymään. Toki joihinkin kohtiin, kuten esim. lämpötilarajoittimen napin juureen, keräntyy vähän herkemmin ja puhdistuskin vaatii vähän pikkutarkempaa puuhastelua. Muutoin olen kyllä ollut suihkuun tosi tyytyväinen. Ehkä ihan hyvä vaan että suihkussa näkyy tahrat kun muutoin en varmaan muistaisi puhdistaa sitä ollenkaan...
Käsienpesuhana sen sijaan ei pääse samalla tavalla kastumaan, joten siihen ei juurikaan kalkkijäämiä kerry. Pöly tietty näkyy herkästi, mutta se nyt on helppo pyyhkäistä vaikka käsien pesun yhteydessä. Mua varoiteltiin Ikea-hanojen löystymisestä, ja on tuo meidänkin hana alkanut vähän heilua. Kiristämällähän asia tietenkin korjaantuisi ainakin hetkeksi. Ikean hanat ovat kyllä hinnoillaan ihan omassa luokassaan, joten siinä mielessä löystyminen annetaan anteeksi, eikä hanan suhteen ole sen kummempaa valittamista. Päin vastoin, tykkään kyllä aika paljon tuosta hanan ja altaan yhdistelmästä – etenkin kun toinen on Ikeasta ja toinen Tori.fistä eli naurettavan halpa kokonaisuus! Malja-allaskin toimii tosi kivasti tällaisessa pienessä kylppärissä kun se maksimoi laskutilan. Mikä tietysti tarkoittaa sitä että altaan ympärille kertyy turhan helposti kaikenlaista pikkuroinaa...


Unos detalles del baño.

Besos, Hansu

perjantai 23. helmikuuta 2018

Täyteläinen pinaattipasta

Sain tässä yhtenä päivänä fiksaation kokeilla pinaattia ja ricottaa pastassa – ja aika hyvää tästä kyllä tuli. Tuo ricotta oli aivan uusi tuttavuus kotikeittiössä, en jotenkaan ole ennen tullut edes ajatelleeksi sitä. Sen verran hyvää kyllä oli, että taitaa yksi jos toinenkin ruoka saada jatkossa lisämakua ricotasta... Juuston lisäksi proteiinit tässä ruuassa tulee hernepastasta. Lisäksi laitoin mukaan vielä hieman vihreitä linssejä, mutta ne voi jättää hyvin poiskin.



Täyteläinen pinaattipasta (noin 4:lle):
  • hernepastaa (esim. Kungsörnen bönpasta)
  • 2 dl ruokakermaa (itse käytin tällä kertaa kaurakermaa)
  • kourallinen pakastepinaattikuutioita ja/tai tuoretta pinaattia
  • persiljaa ja/tai muita yrttejä maun mukaan
  • ricotta-juustoa maun mukaan
  • 1 sipuli
  • 1–2 valkosipulin kynttä
  • 1/2 kesäkurpitsa
  • 2 dl vihreitä linssejä
  • pinjansiemeniä
  • suolaa, pippuria


Laita pasta kiehumaan ja mausta keitinvesi suolalla. Kuullota miedolla lämmöllä sipulit ja lisää mukaan kesäkurpitsa. Lisää pannulle pakastepinaatti. Kun pinaatti on sulanut, lisää mukaan linssit, tuore pinaatti, reilusti persiljaa ja ruokakerma. Hauduta hetki, ja kääntele lopuksi mukaan ricotta sekä pasta. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. Viimeistele ricotta-nokareella, rucolalla ja/tai babypinaatilla, pinjansiemenillä tai vaikka pähkinärouheella. (Myös paahdetut kikherneet toimivat ihan kivasti, kun seuraavan päivän jämäannokseen lisäsin.)

Besos, Hansu

torstai 15. helmikuuta 2018

Työnhaun sietämätön työntäyteisyys

Kaikki näinä aikoina töitä hakevat sen tietävät: työnhaku käy työstä. On raivostuttavaa kuulla, miten asiaa ymmärtämättömät pyörittelevät silmiään "lorvimiselle" kun toinen etsii töitä. Kun kymmenien työnvälityssivustojen selaamisen jälkeen vihdoin kolahtaa, alkaa selvitystyö firman taustoista jotta ensinnäkin saa fiilikset siitä sopisiko työ ja työpaikka itselle, ja jotta osaa löytää hakemukseen oikean lähetysmistavan. Hakemisen pakosta tai "muuten vain" kun on vähän turha hakea, motivaation puute paljastuu kuitenkin ja väärät odotukset vie turhaa aikaa ja vaivaa kaikilta osapuolilta.

Kohdennetun hakukirjeen rustaamiseen ja CV:n räätälöintiin  menee tovi jos toinenkin – saatika jos hakemus on pyydetty videomuodossa. Videon suunnitteluun, kuvaamiseen ja editointiin saa uppoamaan helposti päivän ellei parikin. Lisäksi mukaan saattaa joutua liittämään työnäytteitä tai ennakkotehtävän. Hakeminen ei siis välttämättä käy ihan kädenkäänteessä. Tosin en nyt puhu ihan mistään tusinakesätyöstä, mutta monista harjoittelupaikoistakin on jo niin kova kilpailu, että niihinkin saattaa joutua tekemään ties mitä temppuja. Niin ja mainitsinko jo, että jotkut paikat täytetään parissa päivässä, joten liikaa ei kannata unohtua hiomaan hakupapereita. Ja kaiken tämän ruljanssin keskellä kannattaa myös yrittää löytää piilotyöpaikkoja ja lähettää avoimia hakemuksia, jos vaikka jää rekryprosesseissa satojen muiden hakijoiden jalkoihin.

Ja kun kaikki edellä mainittu on mennyt nappiin, tähdet asettuneet oikeaan kohtaan ja firmassa ei ole keksitty esimerkiksi vetää paikkaa pois hausta, koittaa totuuden hetki eli ensimmäinen haastattelu. Haastattelua varten pitäisi firman verkkosivut ja sosiaalisen median sisältö olla ulkomuistissa, mielellään myös mediassa esillä olleet asiat, jotta pystyy haistelemaan yrityksen tulevia kuvioita ja löytämään oman paikkansa ja hyötynsä niissä. Niin ja toki pitää muistaa edellisistä työpaikoista tai opiskeluista kaiken maailman tilanteita, joissa olet ollut luova, saanut kiitosta, saanut huonoa palautetta, antanut kritiikkiä, kehittänyt jotakin, ollut keskellä konfliktia... ja vaikka mitä. Ei siis todellakaan kannata uskoa, vaikka haastattelija kuvailisi tulevaa haastattelua "rennoksi rupatteluksi, johon ei erityisemmin tarvitse valmistautua".

Ja jos tähdet ovat vielä oikeassa asennossa, koittaa mahdollisesti toinen ja kolmaskin haastattelu sekä mitä luultavammin viimeistään tässä vaiheessa jonkinlaisen työnäytteen anto – sekä tietenkin persoonallisuusarviot ja älykkyystestit. Ja sitten matto vedetään alta. Olit siis tosi hyvä, mutta me etsittiin tähän vähän itsenäisempää henkilöä. Ahaa, eiväthän nämä mun edelliset pestit olleetkaan kuin lähestulkoon itsenäisesti melko ison roolin ja vastuun hoitamista, mutta harmi ettei se tullut aikaisemmin esiin – kun ette kysyneet juuri siitä tarkemmin (mutta onneksi niitä konfliktitilanteita ja ties mitä muisteltiin senkin edestä). Tai sitten olin liian kokenut – tai kokematon, kumpaakin tasapuolisesti vuorotellen.

Ehkä tässä on aistittavissa jonkinlaista katkeruutta, mutta vähemmästäkin meinaa välillä kyynistyä. Olen varsinainen työnhaun Saara Aalto – aina tosi hyvä, mutta kuitenkin kakkonen. Harmi, että Saaran alalla tuokin riittää, mutta työnhaussa kakkonen ei saa yleensä mitään. Eipä siinä, onhan mulle siunaantunut vaikka kuinka monta hyvää työkokemusta ja olen niistä kiitollinen, monet eivät ole saaneet sitäkään. Alkuun kun on aina hankalinta päästä. Mutta sijaisuuksissa ja muissa pätkätöissä on se rankka puoli, että kun "työnhaun strategiat" ehtivät sopivasti unohtua, pitää taas aloittaa alusta.




Summasummaarum, jokseenkin siis kyllästyin työnhaun rankkuuteen ja siihen, miten suuri riski Suomessa on ylipäätään palkata ihmisiä saatika vääriä ihmisiä. Perustinpa siis tuossa lokakuun puolivälissä toiminimen ja heittäydyin yrittäjäksi, kuten sivulauseessa jo pari kertaa olen vihjaillut. On se ainakin parempi vaihtoehto kuin työttömyys, ja kuka tietää mitä mahdollisuuksia tämä tuo tullessaan. Tiedä vaikka jos saisin etulyöntiaseman johonkin työpaikkaan kun meikäläisen työpanosta voi kokeilla riskittä. Mutta teen siis ihan töitäkin nyt yrittäjänä, enkä vain rustaile hakukirjeitä uudella kulmalla. Itse asiassa työprojektit ja yrittäjyyteen liittyvän uuden ihmettely on pitänyt sen verran kiireisenä, ettei työpaikkojen katselu ole toistaiseksi tuntunut edes kovin ajankohtaiselta, joten ajattelinkin rauhassa katsella minne yrittäjyyden polku vie vaikka samalla toki pidän silmät avoinna mielenkiintoisten työpaikkojen varalta. Olinhan mä perustamassa toiminimeä jo silloin yli 10 vuotta sitten valmistuessani graafiseksi suunnittelijaksi sekä uudestaan muutama vuosi sitten (täytin jopa paperit silloin puoliksi), ja koko ajan tuntuu että universumi yrittää kertoa, että tämä kortti kannattaa katsoa.

Ja mitä sitten teen? Lyhyesti sanottuna laitan asioita nättiin pakettiin. Eli teen graafista suunnittelua, suunnittelen erilaisia markkinointimateriaaleja, asettelen sanoja näppärästi, täytän esimerkiksi blogin tai esitteen tekstillä ja tarvittaessa paketoin vaikka liikeidean myyväksi brändikonseptiksi. Markkinointia ja mainontaa siis. Ja koska työnhaustakin on kertynyt jokseenkin paljon kokemusta ja haastatteluihin pääsyn onnistumisprosentti on sen verran korkea, tarvittaessa konsultoin myös henkilöbrändin rakennuksessa ja toimivan hakukirjeen ja CV:n rakentamisessa. Saa siis ottaa yhteyttä jos kaipailee markkinointiapua, visuaalisia ratkaisuja tai ihan vaikka myyvää CV:tä – tai oikeastaan mitä vaan markkinoinnillista apua!

Besos, Hansu

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Lintulaudalla


Surun keskellä ei ole tehnyt mieli tehdä oikeastaan yhtään mitään pakollisten asioiden lisäksi, mutta kummasti ainakin käsillä puuhastelu pitää ajatukset positiivisina. Liikuntakin on jäänyt taka-alalle kävelylenkkejä ja joogaa lukuunottamatta, kun muutoinkin tuntuu kroppa olevan kierroksilla. Kun salitreenit ovat jääneet väliin, on ollut luppoaikaakin eri tavalla. Ihan extempore päätimmekin askarrella lintulaudan ikkunamme alle, jotta pihan otusten meininkiä olisi vieläkin helpompi seurata. Itse asiassa tuo on ihan tarkoituksella rakennettu myös oravia silmällä pitäen, sillä niiden vipellystä vasta hauska onkin seurata. Tosin hirveän määrän siemeniä ahmivat mokomat ahmatit!

Harmi vain, ettei ikkunan läpi tunnu saavan kovin onnistuneita otoksia otuksista, mielessäni jo näin miten voin olla oman elämäni Konsta Punkka kotisohvalta käsin. Pihan oravat ovat kyllä sen verran kesyjä muutenkin, että jonain päivänä ajattelin lähestyä niitä pähkinät kädessä ja kamera laukaisuvalmiudessa, joten ehkä tästä vielä oraavakuvaajan ura urkenee... Oravat ovat kyllä hauskoja otuksia, meillä on nyt kukkapenkit täynnä jemmattuja pähkinöitä ja pullanmuruja. Vähänkö nuo ovat söpöjä kun ovelan ilmeen kera taputtelevat aarteensa piiloon, eivätkä aavista olleenkaan että niitä vakoillaan ikkunan takaa.



Lintulaudasta oli luonnollista jatkaa myös muita nikkarointeja, ja olemmekin päässeet puuhastelun vauhtiin myös kodin keskeneräisten projektien parissa. Sänkyprojektikin tuli ihan yhtäkkiä valmiiksi, kun vain alkoi puuhastelemaan. Jaa-a, koskahan saan aikaiseksi päivitellä kotijuttuja blogiinkin, keskeneräisiä juttuja on luonnoksissa aika monen monta...

Besos, Hansu