keskiviikko 29. elokuuta 2018

Norjan reissupäiväkirja osa 2


Huhhuh, vihdoin olen kutakuinkin kahlannut noin tuhat reissukuvaa läpi, joten reissupäiväkirja voi jatkua. Kurkkaa Norjan reissupäiväkirjan ykkösosa edellisestä postauksesta. Yritin myös tehdä ahkerasti tarinoita Instagramiin reissun päältä – kiinnitin videot taas profiiliin kohokohdaksi, joka löytyy täältä.



Päivä 7: Kjeåsen tila, Flåm, Lærdal ja maailman pisin tunneli
Herättyämme läheltä Trolltungaa sijaitsevan Lofthusin päärynäpuiden alta oli alun perin ajatuksena ajaa Jotunheimiin ja valloittaa Galdhøpiggen, eli Pohjois-Euroopan korkein vuori. Polveni olivat kuitenkin Trolltungan jäljiltä siinä kunnossa, että sain hädin tuskin käveltyä normaalisti, joten lumihuippujen valloituksen sai unohtaa siinä kohtaa. Samaten Bessegerin vaelluksen. Vaihtoehdoiksi ei siis jäänyt kuin istua autossa pari seuraavaa päivää, kunnes polvet olisivat paremmassa kunnossa.
Bergen oli turhan kaukana, ja pikkuhiljaa alkoi olla pieni aikataulupainekin – niin paljon oli vielä näkemättä. Päätimme siis jatkaa suoraan pohjoiseen ilman Bergenin tai Jotunheimin koukkausta, ja otimme suunnaksi Geirangerin. Toki sinnekin oli vielä aikamoinen matka, mutta olin merkinnyt karttaan monta mielenkiintoista pysähdyspaikkaa, jotka eivät tekisi sen suurempia mutkia reittiin. Eidfjordiin pysähdyimme syömään thairuokaa eräästä katukojusta, ja poikkesimme ensimmäistä kertaa ruokakaupassa. Leipää oli tarkoitus hakea, mutta kori täyttyi kaikenmaailman mieliteoista ja kalliiksihan se tuli. Onneksi ei tarvinnut toista kertaa kaupassa enää käydä.
Seuraavaksi poikkesimme Kjeåsenin tilalla. Eihän tilalla muuta ihmeellistä ollut kuin muutamia vuohia ja kauniit maisemat, mutta sen historia oli mielenkiintoinen. Nykyään tilalle pääsee kapeaa tunnelitietä pitkin: tasatunnein ajetaan ylös ja puolelta alas – tosin tokihan joidenkin oli vaikea tätä ymmärtää ja pari mielenkiintoista ohitustilannetta tuli eteen. Ennen tilalle meni kuitenkin vain jyrkkä kinttupolku, jota pitkin oli kannettava muun muassa rakennusmateriaalit. Yhden talon rakentaminen kestikin 30 vuotta. Tilan lapset kulkivat tuota hurjaa polkua alas kylään kouluun, mutta talvella polku oli sen verran vaarallinen, että lasten oli jäätävä talven ajaksi asumaan kylään sukulaisten luo. Oi aikoja, oi tapoja...



Kjeåsenilta jatkoimme kohtia Flåmia. Olin lukenut että se olisi kiva kylä kauniin vuonon keskellä. Kylä oli myös kuuluisa fysiikanlakeja uhmaavasta rautatiestään, joka kiemurtelee pitkin vuoren rinnettä. Paikan päällä ei ollut kyllä yhtään mitään, vain massoittain turistiryhmiä ja turistikrääsää myyviä kauppoja, sekä pari ylikallista kahvilaa ja tiesmitä turistiaktiviteettejä kauppaavia kojuja. Hukkareissu siis. Seuraava nopea pysähdys oli Tvinnefossen suuri vesiputous. Täälläkin kävi bussilasteittain turisteja – neljä bussia alueelta lähti juuri kun saavuimme. Eipä putous kovin kummoinen ollut, tai siis olihan noita jo nähty. Jännempää oli taas taivastella sitä turistibussihärdelliä ja erästä bussista myöhästynytttä mummoa...


Seuraava määränpää oli Lærdal, jonne johtaisi kaunis ja kuuluisa vuoristotie. Tie tunnetaan myös Snøvegeninä, eli lumitienä, sillä sitä reunustaa kesälläkin monimetriset lumikinokset. Google Maps vaan oli erimieltä, ja viime hetkellä heitti meidät ajamaan suorempaa reittiä eli tunnelia pitkin. Tunneleita Norjassa riittää, ja noita puuduttavia tienosuuksia yritimme välttää mahdollisuuksien mukaan. Noh, tämäpä tunneli oli pidempääkin pidempi, lähes 25 kilometriä! Oli se sentään maailman pisin tunneli, jotain lohdutusta vaikka lumitien missasimmekin. Tosin googletin ja tulin tulokseen, ettei lumitiellä ole edes elokuussa lunta, etenkään tämän hellekesän jälkeen.
Illalla saavuimme Lærdaliin ja jäimme yöksi Vindedal Campingiin. Eerolle iski mukavuuden halu ja jäimme mökkiin yöksi, kun sellainen jopa löytyi vapaana. Päätimme myös pestä pyykkiä, kun paikassa oli sille hyvät fasiliteetit ja saisimme ripustettua pyykit mökin terassille ja sisälle. Vaan eihän tuolla Norjan kosteassa ilmassa mikään kuivunut, ja pyykit pysyivät märkinä kolme päivää. Niitä sitten leviteltiin aina kuorman päälle ja ripusteltiin roikkumaan milloin minnekin. Lopulta pyykit haisivat pahemmilta kuin ennen pesua. Niin ja sain tuolla leirintäalueella kivasti tukankin pestyksi, sillä suihkua sai käyttää rajattomasti ilman polettiruljanssia. Vedenpaine vaan muistutti lähinnä kepeää vesisadetta, mutta meikäläinen näppäränä tyttönä ruuvasi suihkupään irti, niin jopa sain reuhkan puhtaaksi. En tosin saanut suihkupäätä enää paikoilleen, joten jatkoimme vähin äänin matkaamme – eihän kerrota kenellekään...


Kjenndalsbreenin jäätikkö
Päivä 8: Jäätikköä näkyvissä ja lumoavan turkoosi Lovatnet
Aamulla matka jatkui kohti Kjenndalsbeenin jäätikköä, jonka piti olla vähän rauhallisempi paikka kuin vielä kuuluisampi Jostedalsbreen. Toki tuokin paikka kuhisi turisteja, mutta olihan tuo vuorelta puskeva jää ja turkoosina kuohuva joki kyllä kieltämättä kaunis paikka. Tosin vielä kauniimpi oli jäätikölle johtava kapea tie, joka reunusti luonnottoman turkoosia Lovatnet-järveä. Jäimme keittelemään lounasta järven rannalle ja auringossa tuli jopa kuuma, vaikka lämpömittari näyttikin vain 15 astetta. Tuo taisi olla jopa reissun lämpimin päivä.

Seuraavaksi suuntana oli Geirangerin kuuluisa, "Norjan kaunein" vuono. Tie kipusi jälleen huimiin korkeuksiin: maisemat olivat karut ja korvissa paukkui. Onneksi huomasimme ajaa Dalsnibban näköalatasanteelle, sillä maisemat olivat melkoiset 1500 metristä alas vuonoon. Tasanne oli itse asiassa korkein näköalatasanne, jonne voi ajaa autolla.
Piipahdimme myös Geirangerissa toteamassa, että se oli Flåmin kaltainen turistipyydys ja valtaosa kylän asukkaista on tainnut lähteä ajat sitten. Paikkahan on itse asiassa tsunamivaaran alla: vuoressa on halkeama, josta enemmin tai myöhemmin lohkeaa pala aiheuttaen jättimäisen aallon (tästä kertova elokuva The Wave on muuten katselulistalla). Olihan Geiranger kieltämättä kaunis paikka, mutta tässä kohtaa vuonoja oli tullut nähtyä jo niin paljon, ettei tuo niin kovin kummoiselta tuntunut. Yöksi jäimme läheiselle Dalen Campingille.

Näkymä Geirangeriin 1500 metristä
Vähän huimaa lasikaide ja ritiläpohja...

Parkkipaikka korkeuksissa
Leiri laaksossa (ja jälleen pyykkien kuivattelua)


Kokkailua vähän pidemmän kaavan mukaan: tölkkikanaa ja ananasta hapanimeläkastikkeessa




Päivä 9: Kävely vesiputouksen taakse ja Trollstigenin kautta Trondheimiin
Geiranger on täynnä eri pituisia vaellusreittejä, joista monista on hienot näkymät alas vuonoon. Vuononäkymiä kun oli jo nähty, niin suuntasimme hieman erilaiselle kävelyreitille. Aikaisin aamulla kiipesimme ylös Stoseterfossen-vesiputoukselle, jonka taakse pääsi myös kävelemään. Aika huikeaa, ihan kuin Muumeissa! Tosin smaragdia ei löytynyt putouksen takaata... Mutta mikä parasta, saimme olla putouksella aivan keskenämme – alaspäin tullessa vastaan tulikin jo bussilastillinen tai parikin porukkaa. Parin tunnin kävelyretki oli mukavan rauhallinen ja helppo – vaikka tokihan taas sai kiivetä aika pitkään jyrkkiä kiviportaita. Ilmakin oli sopivan viileä ulkoiluun, vaikka synkkä taivas enteilikin jälleen sadetta. Onneksi olimme varhain liikkeellä, niin vältyimme kastumasta.



Kävelyn jälkeen hörppäsimme vielä kahvit ja vohvelit Vesterås farmin tunnelmallisessa kahvilassa ja hyppäsimme autoon. Näköalatasanteelta nappasimme vielä viimeiset kuvat Geirangerista ja jatkoimme matkaa kohti Trondheimia. Ålesund oli houkuttelevan lähellä, ja olimme sielläkin alunperin suunnitelleet käyvämme. Trondheim kuitenkin houkutteli siinä kohtaa enemmän, ja olihan se enemmän "oikeassa suunnassa". Tosin aivan suorinta reittiä emme valinneet, sillä olihan se Trollstigen käytävä ajelemassa. Olimme kuulleet, että tuo mutkitteleva tie on todella kapea, aitaamaton ja sitä myöden hurjan tuntuinen. Ja mitä vielä. Tie oli leveä kuin mikä ja aidattukin. Tai olihan se varmaan matkailuautoille ja busseille hurjaa ohitella toisiaan, mutta me olimme nähneet paljon hurjempaakin menoa. Trollstigenistäkin on tullut varsinainen turistipyydys, ja tokihan tien yläpäähän oli rakennettu megalomaaninen turistikeskus kahviloineen. Asiat muuttuvat näemmä. Mutta kaunis tie oli sentään yhä.

Ei taas tarvinnut olla näköalatasanteella yksin...

Trollstigenin turistikeskus

Päätimme yöpyä Trondheimissa hotellissa, sillä meillä oli käytettävänä ilmainen Hotels.comin palkintoyö (eli oikeammin -50% alennus). Best Western Plus Bakeriet oli kyllä nappivalinta. Entisessä leipomossa oleva hotelli huokui historiaa ja rakennus oli kaikinpuolin mielenkiintoinen ja viihtyisä. Ja runsaan aamiasbuffetin lisäksi hintaan kuului myös iltapalabuffet, joten ravintolakokemukset Trondheimista jäi olemattomaksi – säästyipä kuitenkin aika monta kruunua, eikä tarvinnut hirveässä nälässä lähteä etsimään ravintolaa. Meillä ei ollut oikein minkäänlaisia ennakkokäsityksiä Trondheimista, ja se yllätti kyllä kaikin puolin positiivisesti. Palaan vielä erikseen Stavangerin ja Trondheimin kaupunkitunnelmiin.




Päivä 10: Pakoon myrskyä Ruotsiin Sånfjälletiin
Tarkoitus oli suunnata Trondheimista johonkin luonnonpuistoon tekemään vielä jokin pidempi vaellus ja nukkumaan luonnossa, kovin moni yö kun oli kulunut vähän tylsästi leirintäalueilla. Ajattelimme suunnata vielä ylöspäin Lomsdal-Visten Nasjonalparkiin/Helgelandiin, sillä ajatuksena oli siitä sitten ajaa Ouluun moikkaamaan Eeron siskoa. Säätiedotus lupasi kuitenkin jälleen runsasta sadetta koko Norjaan sekä myrskytuulta – sääkartoissa näkyi pitkulainen, koko Norjan kattava myrskyrintama. Ruotsin puolella sen sijaan sää vaikutti toistaiseksi hyvältä. Totesimme, että kaikki "pakollinen" tuli eteläisestä Norjasta nähtyä, joten yhtä hyvin voisimme mennä Ruotsiin vaeltamaan ja yöpymään. Paitsi että Keski-Ruotsissa ei juuri luonnonpuistoja ole. Trondheimia lähin mielenkiintoiselta vaikuttava kohde oli Sånfjälletin kansallispuisto, mutta se sijaitsi melko paljon etelämpänä. Luovuimme siis Oulun ajatuksesta, ja suuntasimme alaspäin kohti Sånfjälletiä – runsaasta karhupopulaatiostaan kuuluisaa kansallispuistoa.

Matkan varrelta, jostain päin Norjan Raumaa

Sånfjälletin kansallispuisto


Kansallispuistoon saavuttaessa tuuli hieman vihmoi, mutta ei sentään satanut. Patikoimme noin 5 kilometriä pienen järven rannalle laavulle, jonne meinasimme jäädä yöksi. Tunturissa kuitenkin tuuli aivan käsittämättömän paljon, ja laavu vuosi kuin seula. Kylmä tuuli tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin laavun suojassakin. Laavussa ei myöskään ollut tilaa nukkua kuin yhdelle, toinen olisi joutunut maahan, ja säätiedotuskin oli huonontunut luvaten yöksi sadetta, joka olisi taatusti tuulen kanssa tullut sisään laavuun. Telttapaikkaakaan lähistöllä ei oikein ollut, kun tunturi- ja vaivaiskoivuja kasvoi melko tiuhaan. Eero muisti kuitenkin, että parkkipaikan vieressä oli ollut uudemman näköinen laavu, jonne päätimme vielä illan hämärtäessä palata. Laavu osoittautui kuitenkin enemmänkin seinämäksi kuin katokseksi, joten siinä me sitten olimme, ymmällämme pimeässä parkkipaikalla. Yritimme otsalampun valossa vielä tähyillä telttapaikkaa, mutta kumpuileva ympäristö oli kuorrutettu lehmän kakalla. Vaihtoehdoiksi jäi siis enää nukkua autossa tai ajaa lähimmälle leirintäalueelle. Valitsimme jälkimmäisen vaikka pimeässä ajaminen vähän pelottikin ja päädyimme lopulta ajamaan 80 km etelään Svegiin. Keskellä yöllä teltassa heräsimme rankkasateeseen, joten ehkä ihan hyvä ettemme jääneet ottamaan selvää laavun vedenpitävyydestä.

Päivä 11: Svegistä Tukholmaan ja iltalaivalla kotiin
Svegistä ei ollut enää kuin nelisen tuntia Tukholmaan. Ajattelimme ensin viettää vielä yhden yön jollain leirintäalueella mussuttaen jäljelle jääneitä ruokia ja ottaen rennosti, ja hypätä sitten aamulaivaan kohti Turkua. Laivalla ehtisi sitten lukea kaikki ne kirjat ja lehdet, joita olin varannut iltoja varten. Kaikki illathan kuluivat kaavalla "äkkiä leiri pystyyn, ruokaa tulemaan, lämmintä päälle ja nukkumaan ennen pimeän tuloa". Ei tuolissa tarpin alla paljoa kirjoja tarkentunut lukemaan, ja teltta tuntui liian ahtaalta pelkkään hengailuun, joten menimme aina suosiolla aikaisin nukkumaan. Aamulaivalle olisi kuitenkin pitänyt suunnata jo auringon noustessa, eikä Tukholman lähellä ollut lupaavia leirintäalueita. Lopulta oli taas helpompaa maksaa vähän enemmän ja suunnata mukavalla iltalaivalla kohti kotia. Liikenneruuhka Tukholman lähistöllä oli aika järkyttävä, ja mieleen hiipi jo pelko josko emme ehtisikään laivalle. Navigaattorikin ohjasi ihan miten sattui, kun se ei ymmärtänyt millä kaistalla olimme. Tuskanhiki otsalla onneksi lopulta löysimme tiemme satamaan ajoissa, ja jätimme kaatosateisein, ukkosmyrskyisen Tukholman taaksemme.

Viimeisellä aterialla ennen Tukholmaa oli muutama kaveri kerjuulla


El diario de viaje parte dos– Noruega: fiordos, glaciares, cascadas y la ciudad de Trondheim.

Besos, Hansu

tiistai 21. elokuuta 2018

Norjan reissupäiväkirja osa 1

Terveiset Norjasta! Takana on aika huikea reissu, näkemistä oli niin paljon että tuntuu kuin olisi ollut reissussa paljon kauemmin kuin kymmenisen päivää. Autoilu on kyllä ehdottomasti paras tapa liikkua Norjassa (etenkin etelässä Vuono-Norjassa) sillä lähes jokainen tie on uskomattoman hieno. Sellaisia perustylsiä tienpätkiä ei ollut rajan ylityksen jälkeen kuin oikeastaan vasta Trondheimin lähellä. Toisaalta vastakohtana mahtaville maisemareiteille riittää Norjassa tylsempääkin tylsempiä tunneleita – tiet siis luikertelevat joko vuorten/tunturien reunaa, niiden päältä tai sukeltavat läpi. Myös lauttoja joutuu käyttämään aika paljon, mistä tulee myös yllättäviä lisäkustannuksia (n.10-20€/suunta). Mutkaiset tiet ja lautat tekevät matkan teosta mielenkiintoista, mutta toisaalta eteneminen voi olla todella hidasta. Kartalla lähellä oleva paikka voi olla usein tuntien ajomatkan päässä jos ensin pitää ylittää ja kiertää pari vuorta.
Yöt vietimme pääasiassa leirintäalueilla, jotka järjestäen ovat todella siistejä ja tarjoavat hyvät fasiliteetit. Telttayö kustansi noin 20€ kahdelta henkilöltä ja  mökit 40-50 euroa. Ajatuksena oli yöpyä paljon enemmän luonnossa, sillä Norjassa on vastaavat jokamiehen oikeudet kuin Suomessa, mutta käytännössä sopivien paikkojen löytäminen oli hankalaa muualta kuin kansallispuistoista.


Yhteensä auton kilometrimittariin kertyi matkaa 3200 km. Reissu näytti pääpiirteissään tältä:
  • Päivä 1: Turku–Tukholma
  • Päivä 2: Tukholma–Notodden 650 km (Lystang camping)
  • Päivä 3: Notodden–Stavanger 330 km (Hotel Park Inn)
  • Päivä 4: Stavanger–Preikestolen–Suldal 60+150 km (yö mökissä Suldalsosenissa)
  • Päivä 5: Suldal–Odda/Trolltunga 100 km (yö Trolltungalla)
  • Päivä 6: Odda/Trolltunga–Lofthus 45 km (Lofthus camping)
  • Päivä 7: Lofthus–Flåm–Lærdal 120+50 km (Vindedal camping)
  • Päivä 8: Lærdal–Loen–Geiranger 200+85 km (Dalen camping)
  • Päivä 9: Geiranger–Trollstigen–Trondheim 380 km (Best Western Plus Hotel Bakeriet)
  • Päivä 10: Trondheim–Sånfjället National Park–Sveg 300+80 km (Sveg camping)
  • Päivä 11: Sveg–Tukholma 415 km

Päivä 1: Tukholmaan laivalla
Olimme sen verran mukavuudenhaluisia, että valitsimme kalleimman matkustusvaihtoehdon eli iltalaivan Viking Gracellä. Hyvän illallisen ja hyvien yöunien jälkeen jaksaisi ajaa koko seuraavan päivän läpi Ruotsin.


Päivä 2: Tukholmasta Notoddeniin
Päivä kului Ruotsin halki ajaessa, ja tie oli melko tylsä. Vaivoin sain pidettyä itseni hereillä, kun katseltavaa ei juuri ollut. Matkan aikana ehdimme tosin kuunnella melkein kokonaan teemaan sopivan Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen. Alkuillasta ohitimme Oslon, ja saavuimme määränpäähämme eli Oslosta reilun sadan kilometrin päähän Notoddenin liepeille Lystang campingiin. Saapuessa ilta oli lämmin (+22) ja meinasimme leirin pystytyksen ja illallisen jälkeen lähteä järvelle melomaan, sillä se oli ilmaista kuten kaikki muutkin paikan fasiliteetit. Heti kun saimme teltan ja tarpin pystyyn, alkoi kuitenkin tihuttaa vettä ja ilmakin kylmeni tuntuvasti. Kömmimmekin siis melkein heti ruokailtuamme nukkumaan.


Päivä 3: Stavangerissa paossa myrskyä
Seuraava aamu valkeni harmaana, mutta sentään poutaisena. Saimme rauhassa syötyä aamupalan ja pakattua leirin ilman sadetta. Iltapäivästä tie vei meidät korkealle vuoristoon ja tunturimaisemiin. Hetken maisemia ihailtuamme äkkäsimme parkkipaikan, josta lähti muutamia vaelluspolkuja. Kävelimme polkua jonkin matkaa ja päätimme jäädä tunturimaisemiin lounaalle. Tuuli oli kyllä melkoinen ja vettäkin hieman tihutti, mutta ison kiven suojissa tarkeni syödä ilman sen suurempaa palelua. Tosin taukopaikkamme ympärillä oli huomattava määrä lampaan kakkaa, mikä vähän laski tunnelmaa...
Pian lounaan jälkeen  sade koveni ja säätiedotekin oli melkoinen. Luvassa oli yli asteikot ylittävää sadetta  sekä voimakasta myrskytuulta. Ulkonaliikkumista kehoitettiin välttämään. Olimme muutenkin matkalla Stavangerin suuntaan, joten ajattelimme suosiolla jäädä kaupungin suojaan ja yöpyä hotellissa. Illalla kaupungilla kävellessä satoi kyllä jonkin verran, mutta mitään järjetöntä rankkasadetta ei sentään näkynyt ennen kuin vasta yöllä, joten saimme kivasti kierreltyä keskustaa ja vanhaa kaupunkia. (Kaupunkikohteisiimme palaan myöhemmin enemmän omassa postauksessaan.)



Päivä 4: Preikestolen ja sadetta paossa mökissä Suldalsosenissa
Aamu valkeni hyvin sateisena, mutta eipä muu auttanut kuin suunnata runsaan aamupalabuffetin turvin kohti Preikestolenia, eli tuota Norjan ehkä suosituinta nähtävyyttä. Toivoimme, että rankkasade karkoittaisi ison osan turisteista – meillä sentään oli kunnolliset vedenpitävät varusteet, joten eihän meillä hätää ollut. Ja oikeassa olimme, muita turisteja oli vain kourallinen ja saimme rauhassa nauttia jyrkänteen upeista näkymistä. Kiipeämiseen jälkeen emme halunneet jäädä sateeseen parkkipaikalle ruokaa keittelemään, vaikka nälkä olikin jo melkoinen. Tarkoituksena oli ehtiä illan aikana vielä Oddaan, mutta aikataulu oli venynyt niin, että oli löydettävä majapaikka matkan varrelta. Vettä tuli edelleen rankasti ja maa oli muuttunut lainehtivaksi velliksi. Telttayö ei siis todellakaan houkuttanut, mutta tottahan toki kaikki mökit olivat täyteen buukattuja supersuositun nähtävyyden lähistöllä. Lopulta eräältä leirintäauleelta vinkattiin muutaman kilometrin päässä olevista mökeistä, joissa voisi olla tilaa. Nuo mökit olivat erään omakotitalon pihalla, joten varsinainen leirintäalue se ei ollut. Onneksi väki oli kotona ja pääsimme majoittumaan mukavaan mutta kalliiseen mökkiin. Yö kustansi huimat 70 euroa, mutta mökissä oli sentään suihku ja monta huonettakin. Siinä kohtaa se oli paras sijoitus ikinä. Kello näytti jo iltakahdeksaa kun vasta saimme soijabologneset tulille (ihka oikealla hellalla jopa), emme olleet syöneet kuin välipaloja aamupalabuffetin jälkeen vaikka päivä oli sisältänyt neljän tunnin vaelluksenkin. (Preikestoleniin palaan vielä tarkemmin omassa postauksessaan.)


Päivä 5: Kiipeäminen Trolltungalle
Aamunpalan jälkeen keräsimme jälleen kamppeemme, pakkasimme tärkeimmät rinkkaan ja ajoimme kohti Oddaa ja seuraavaa vaelluskohdetta, Trolltungaa. Onneksi aurinko paistoi eikä sadetta ollut luvassa vähään aikaan. Keittelimme lounaat parkkipaikalla ja lähdimme kapuamaan rinkat selässä. Jaloissa tuntui vähän vielä edellisenpäivän kapuamiset, ja vaellus oli kyllä paljon rankempi mitä osasin odottaa. Lopulta kuitenkin pääsimme perille, ja maisema oli kyllä kaiken vaivan arvoinen. Trolltunga jos joku ansaitsee aivan oman postauksensa, joten kirjoitan patikkareissusta lisää myöhemmin.



Päivä 6: Aamu Trolltungalla ja lepoa päärynäpuiden alla
Aamun valjetessa kävimme ottamassa pakolliset kielekekuvat itse Peikon kielen päällä, ja lähdimme taivaltamaan takaisin autolle. Alaspäin tulo ei ollut kyllä yhtään se helpompaa kuin ylös kiipeäminen, joten loppupäivänä mielessä oli vain lepopaikan löytäminen. Jäimme läheiselle Lofthusin leirintäalueelle, joka oli täynnä päärynäpuita ja alueelle johtava tie puolestaan täynnä omenatarhoja. Loppuillasta leirintäalue kuitenkin täyttyi teltoista ja ihmisistä, jotka klenkkaamisesta päätellen olivat myös palanneet Trolltungalta. Keittelimme jälleen Trangialla ruuat, ja siinä jonottaessamme parin hassun lautasen kanssa tiskipaikalle totesimme vain, että onneksi olimme omavaraisia kaiken muun paitsi suihkun suhteen (olihan siihenkin toki kosteuspyyheitä varalla). Sähkölaitteetkin saimme ladattua autossa invertterin avulla. Ei käynyt kateeksi niitä jotka ahtaassa keittotilassa kokkasivat kolmella kattilalla kanaa, riisiä ja kasviksia samalla kun toiset tiskaa, yhdet kantaa kiehuvaa vettä ja lapset kiljuu ja riehuu jaloissa. Huhhuh. Suihku toimi ilmeisen perinteiseen norjalaiseen tapaan poletilla – eurolla sai 4 minuuttia suihkuaikaa, josta kaksi kului lämpötilan säätämiseen. Pari minuuttia riitti kuitenkin, eikä ole suihku varmaan koskaan tuntunut noin hyvältä kuin Trolltungan jälkeen. Epäilin jopa olenko koskaan hikoillut yhtä paljon yhdenkään treenin aikana...





Jottei postauksesta tulisi yhtä pitkä kuin ajamastamme matkasta, jatkan reissupäiväkirjaa seuraavassa postauksessa. Luvassa turkoosia vesiä, vuonoja, jäätikköjä ja satumainen vesiputous, joten pysykäähän kuulolla!


El diario de viaje parte uno– Noruega: montañas, escalada al Trolltunga y Preikestolen, la ciudad de Stavanger y descanso en campamentos.

Besos, Hansu