Sen pituinen vuosi se. Taas on aika laittaa vuosi pakettiin, ja kääntää katse kohti tulevaa vuotta – ja itse asiassa uutta vuosikymmentä! 1920-luku oli monessa asiassa mullistava, ja jotenkin tuntuu että myös 2020-luku tulee sisältämään jos jonkinlaisia mullistuksia!
Tammikuussa oli maa tulvillaan lunta. Uutta vuotta taidettiin juhlia loskassa, mutta pian maa valkeni taas – aivan riesaksi asti. Turun kaupunki myi aurauskalustonsa ja kaupunki oli kaaoksessa. Itsekin laitoin kuvia palautepalveluun, kun meidän kadut autot oli motitettu jäälohkareiden alle. Eeron veljen koira Wupsu tuli meille hoitoon lievittämään karvakaverin kaipuuta. Hangista huolimatta lenkkeilimme ahkerasti toukokuista juoksutapahtumaa varten. Välillä meno oli melko extremeä: irtolumessa sutimisita pimeissä metsissä, eksymistä ja toisinaan petollista puolikantoista hankea, josta olin jo varma ettei sieltä ehjillä nilkoilla selviä.
Helmikuussa sama meno jatkui. Lunta riitti edelleen ja maisema oli kauniin talvinen. Lenkkeily jatkui, ja juoksinkin ennätyspitkän lenkin – tasan 20 kilometriä ensimmäistä kertaa! Otin osaa Vegaanihaasteeseen, vaikkakin melko rennolla otteella tällä kertaa. Kävin kuitenkin Vegaanihaasteen mielenkiintoisella luennolla ja sain kassillisen ruokaa.
Maaliskuussa arkeamme ilostutti Eeron siskon koira, pilkkusirkus joka (toisinaan) totteli nimeä Megan. Viikonloput ja vapaa-aika kului edelleen juoksupolkuja kuluttaen. Kellon mukaan maaliskuu olikin ahkerin treenikuukausi, ja juoksukilometrejä kertyi lähes 100. Pisin lenkki oli keskustasta Littoisten järven ympäri, 23 kilometriä. Silti H-hetki tuntui lähestyvän uhkaavasti, eikä juoksukunto tuntunut enää edistyvän (tähän löytyi lopulta ihan syykin) – 34 kilometriä tuntureilla tuntui melkein kauhistuttavalta ajatukselta.
Huhtikuussa leikkasin vihdoin kevyemmän tukan ja kirjoitin blogiinkin paksuhiuksisen ongelmista. Aikuisten oikeasti oli pakko leikata kevyempi kuontalo juoksutapahtumaa varten, sillä painava ponnari alkoi olla monin tavoin ongelmallinen. Karvakaverin kaipuu oli edelleen kova, ja selasimme ahkerasti netin ilmoituksia rescue-koirista sekä tulevista pentueista. Sitten eräänä päivänä Eeron sisko bongasi Facebookin Eläinvideokerhon Kirppetorilta kotia etsivän sydämetsulattavan söpön basenjipojun. Laitoimme viestiä omistajalle (joka siis oli joutunut hurmuripennusta luopumaan allergian takia), eikä aikaakaan kun olimme jo matkalla tutustumaan pentuun. Siellä se pieni härväsi menemään minkä kerkesi, mutta ehti myös hetkeksi rauhoittumaan Eeron syliin. Rakkaus roihahti, ja yön yli nukuttuamme haimme ketunpojan kotiin. Kennelnimi Reima oli vaihtunut Rioksi, emmekä keksineet enää kolmatta, parempaa nimeä joten Rioksi hän jäi. (Pst, kurkkaa Rion pentuilut Instasta!)
Toukokuussa juhlittiin vappua perinteisin menoin: grillailua meillä, lakitus sekä vappupäivän piknik. Rio oli osoittautunut sen verran reippaaksi pennuksi, että pääsi mukaan ihmettelemään piknikin hulinaa. Kotiakin tuli vähän sisustettua, kun hankimme vihdoin kunnollisen ruokapöydän. Toukokuun lenkit jäivät vähäisiksi, kun pieni ketunpoika vei kaiken huomion. Myös yskä vaivasi, ja seisautti treenit pariksi viikoksi, kunnes loppukuusta koittikin H-hetki eli Karhunkierroksen juoksutapahtuma. Juoksu ei sujunut kovin hyvin, mutta maaliin kuitenkin selvittiin ehjin nahoin ja aikarajan puitteissa. Kuusamosta palasimme hiljalleen kotiin päin ihaillen samalla kotimaan ihmeitä: Kuusamon karhuja, Kolin maisemia ja Olavinlinnaa.
Kesäkuussa juhlittiin juhannusta jo lähes perinteiseksi muodostuneella kaavalla, eli kaverini mökillä mökkiolympialaisten merkeissä. Kelit suosi ja pääsimme nauttimaan Suomen kesästä Rion kanssa. Ketunpoika nautti lintujen katselusta, lämpimän ilman haistelusta ja ihan vain maailman tutkimisesta ja nurmikolla makoilusta. Puhelin ja kamera täyttyivät toinen toistaan söpömmistä otoksista.
Heinäkuussa jatkui sama kesäinen meininki ketunpojan kanssa. Pari viikkoa ehdimme lomailemaankin ja puuhastelemaan kaikenlaista kivaa kodin pikkuprojekteista ja mattojen pyykkäyksestä uimiseen, melomiseen ja suppailuun. Piipahdimme myös Nuuksiossa, Lomamäen lemmikkipuistossa, Hangossa ja Iso-Melkuttimella. Riokin pääsi tutustumaan retkeilyn saloihin ja osoittautuikin puuhassa melkoiseksi mallioppilaaksi. Vietinpä yhden yön mökilläkin nukkuen Rion kanssa saunamökissä hiirten rapinan keskellä.
Elokuussa lähdimme vähän extempore juoksemaan Hämeenlinnaan ja Riokin pääsi pinkomaan mukana. Jatkoimme myös tyngäksi jäänyttä kesälomaa ja lähdimme Ruotsiin vaeltamaan. Lopulta löysimme kuitenkin itsemme ajelemasta ympäri Norjan Senjaa ja Lofootteja, ja Riokin pääsi mukaan. Maisemat oli kyllä henkeäsalpaavan kauniita ja kalastajakylät ylisöpöjä. Teimme lyhyitä vaelluksia ja Riokin jaksoi superreippaasti kipitellä mukana. Kotiin palattuamme saimme ihastella söpöjä kyliä Suomessakin, kun pääsimme mökkeilemään kaverini mökille ja vierailimme samalla Fagervikin ruukkikylässä. Kuun vaihteessa Eero vaihtoi vähän yllättäen työpaikkaa ja muutoksen tuulia oli ilmassa.
Syyskuussa koitti arki ja aloimme potkia vauhtia startup-projektiimmekin. Ystävämme Indonesiasta oli vierailulla ja viipyi lopulta Suomessa kokonaista kolme kuukautta. Esittelimme suomalaisia syysharrastuksia ja kävimme sienimetsässä. Ihan viime metreillä löysimmekin aikamoisen sienisaaliin! Aloitin myös aivan uuden harrastuksen, baletin. Intensiivisen treenikevään jälkeen kaipasin jotain rauhallista, mutta tarpeeksi haastavaa, ja baletti vastasi kyllä tähän tarpeeseen loistavasti. Vähän itsekin yllätyin miten paljon innostuinkaan hommasta!
Lokakuussa ihailtiin ruskaa, eikä Rio tuntunut olevan moksiskaan syyssateista. Hotellilahjakortti vei meidät Helsinkiin viettämään rentoa viikonloppua. Aika hurahti kansallismuseossa ja ravintoloissa herkutellen. Innostuin pitkästä aikaa avantouinnista, ja kävimme Indonesian ystävämme kanssa avantouimassa useampaan kertaan – hänpä paljastuikin varsinaiseksi vesipedoksi ja pulikoi menemään kuin kesällä konsanaan!
Marraskuussa koitti synttärit, jonka kunniaksi keittiössä nähtiin mörköjä. Pimeys painoi, eikä energiaa tuntunut riittävän paljon mihinkään. Vuoden harmain päivä oli kyllä harmaudessaan melko hieno, ja samalla hyvästeltiin Indonesian ystävä. Loppukuusta satoi lunta, ja maisema oli pienen hetken ihanan valoisa winter wonderland. Puhtia pimeyteen toi pomppiminen, sillä saimme vihdoin aikaiseksi käydä Trampolin parkissa. Oli kyllä hurjan hauskaa, mutta samalla tuli tosi vanha olo...
Joulukuussa itsenäisyyspäivää juhlittiin perinteisesti: kiinalaista ruokaa, konsertti sekä herkkupöytä ystäväni luona. Joulukuu kului taas hurjan nopeasti, ja lukuisat joulukalenterini hupenivat silmissä. Olipa kalentereiden joukossa myös aivan itse asiakkaalle suunnittelemani suklaakalenteri, josta tuli kyllä hurjan kaunis vaikka itse sanonkin! Kuralan kylämäen lahjapajassa kävin tekemässä ihka ensimmäisen kuusikranssini sekä valamassa kynttilöitä perinteisin menetelmin.
Vuosi oli kerrankin aika positiivissävytteinen – oikeastaan mitään sen kurjempia tapahtumia ei tainnut vuoteen mahtua. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti seuraavaa vuosikymmentä! Kaiken kaikkiaan viime vuosikymmen on ollut kyllä mahtava ja pitää sisällään monta suurta tapahtumaa. Vuonna 2010 työskentelin vakityöpaikassa mainostoimistossa – ihka ensimmäisessä oikeassa työpaikassa, jossa olin jo ehtinyt työskennellä reilun vuoden päivät. Tarkoitus oli viettää välivuotta ja hakea jatko-opiskelemaan, mutta välivuosia ehti olla lopulta useampikin ennen kuin vihdoin päädyin oikealta tuntuvaan kouluun Turun kauppakorkeakouluun syksyllä 2011. Nuo mainostoimistovuodet ovat monella tapaa ikimuistoisia ja tekivät musta sen, joka olen tänä päivänä. Opintovuosiin mahtuu myös aivan huikeita muistoja. Ihania ystäviä, uusia oppeja, ikimuistoisia kursseja joista osa vei rapakon toiselle puolelle asti unohtamatta tietenkään vaihto-opiskelua Espanjassa. Työrintamallakin tuli nähtyä kaikenlaista mainostoimiston jälkeen: digimarkkinointitoimistoa, kaupungin hallintoa, pienyritystä, kansainvälistä suuryritystä – ja lopulta polku johti perustamaan oman yrityksen. Matkalle on mahtunut myös ensimmäisen oman asunnon osto ja remontointi – sekä tietysti monen monta antoisaa reissua kaukomaille. Jännittävää, mitähän tulevat vuodet tuo tullessaan!
Besos, Hansu
