maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juhannuksen tunnelmia

Keskikesän juhla on juhlittu ja arkeen palattu jokseenkin väsynein silmin. Näemmä ei paljoa auttanut, vaikka palasimmekin jo lauantaina yöllä reissusta. Vanhuus ei tule yksin ja niin edelleen... Yötön yö ja juhannus kului hyvin samanlaisissa merkeissä Jaalassa kuin viime vuonna. Sää tosin oli huomattavasti koleampi, mutta ainakaan ei satanut vettä (tai lunta!). Onneksi hyttysetkin olivat kaihtaneet viileää säätä, joten tällä kertaa vältyin paukamilla kuorutetuilta sääriltä. (Varustauduimme inhottaviin inisijöihin jopa hyttysmyssyillä ja allergialääkkeellä, mutta onneksi erikoisvarustelua ei sitten tarvittukaan.)

Ohjelmassa oli jälleen mökkiolympialaiset sekä tietenkin grillausta ja saunomista. Talviturkkikin tuli heitettyä moneen otteeseen, vaikka järvivesi olikin vain 15-asteista. Hrrr, no oli sekin jonkin sortin ennätys! Juhannustaiat jäivät omalta osaltani jälleen kokeilematta, mutta kuulemma eräät olivat yön (pikemminkin aamun?) pikkutunteina kokeilleet alasti kaivon ympäri juoksemista juoksemalla avatun siideritölkin ympäri. Kukin tavallaan, ei ilmeisesti ollut sulhoja ilmestynyt sen kummemmin uniin kuin peiton allekaan. 


Meitä oli jopa 13 juhannuksen juhlijaa, ja tilat meinasivat käydä ahtaiksi. Eero kuitenkin oli innoissaan päästessään telttaan nukkumaan, ja lopulta meikäläinenkin lämpeni ajatukselle, olihan sammaloitunut ruoho mitä parhain alusta teltalle. Lämpötilakin oli loppujen lopuksi aika sopiva, ja uni maittoikin pitkälle iltapäivään... On se jännä miten silti väsyttää.



La fiesta de San Juan en la casa de verano de mi amiga.

Besos, Hansu

torstai 22. kesäkuuta 2017

Bohinj-järvi ja vuoristoseikkailu


Jatketaanhan Slovenian reissujuttujen parissa. Kun petyimme hieman Bledin tunnelmaan ja turistien määrään, otimme suunnaksi läheisen Bohinj-järven, joka on huomattavasti luonnontilaisempi. Parkkeerasimme auton camping-alueelle, joka oli kivan rauhallinen ja siisti. (Alueella oli esim. ilmaiset vessat, toisin kuin Bledissä ja vain venevana sekä muutamia telttoja – ei siis todellakaan mitään hotellikylä tai turistirysä.) Päätimme aloittaa Bohinjiin tutustumisen yläilmoista suuntaamalla gondolihissillä ylös Vogelin hiihtokeskukseen (1535m). Maisemat hissistä ja ylhäältä oli kyllä hulppeat!

Juustotilalla oli hiljaista...

Ylhäällä odotti hiihtokeskus, joka oli kaikinpuolin hyvin samankaltainen kuin Dolomiiteilla – tuli siis pieni déjà vu-fiilis. Nopeasti lapioimme suuhun vähän lihakeittoa ja lähdimme tallustelemaan. Päätimme etsiä alueelta juustotilan, jonne keittopaikan tarjoilija ohjeisti tien. Tie näytti aivan helppokulkuiselta, mutta lähempää se paljastuikin melko haastavaksi: tie koostui perunan kokoisista irtokivistä ja vietti loivasti alaspäin. Vaikka alamäki oli loiva, lipsuivat kivet jatkuvasti jalan alla ja eteneminen oli haastavaa. Vihdoin pääsimme perille juustotilalle, vaan siellä ei odottanut yhtään vuohta tai kiliä (erään rapsutuksille person pikkukilin perässä tilalle menimmekin) vaan remppamiehiä. Kuulemma ei ollut vielä kesä, joten paikka oli suljettu ja vuohet muualla. Vai niin.


Risti eli määränpää on tuo juuri ja juuri näkyvissä oleva kärpäsen kakka (hissitolpan vasemmalla puolella)


Istahdimme kivelle ja otimme pienen tuumaustauon. Taivas alkoi näyttää yhtäkkiä erittäin uhkaavalta, mutta paluu lähtöpisteeseenkään ei houkuttanut. Tähyilimme ylhäällä vuorella näkyvää ristiä, jonne alun alkaen olimme ajatelleet kiivetä (n.1730 m) ja huomasimme vieressämme ylös luikertelevan rinteen, jota hädin tuskin oli merkitty karttaan. Hetken rinnettä ja karttaa tuijotettuamme päätimme kokeilla ainakin vähän matkaa, pääsisikö reitiltä oikaisemaan ristille – varsinainen reitti kun kulkisi hyvin monta kilometria kauempana.


Myös tämä rinne oli täynnä irtomurikoita, ja jo pienen kapuamisen jälkeen alkoi olla selvää, että alaspäin ei rinnettä pystyisi kulkemaan. Suunta oli siis vain ylöspäin. Eero uskoi olevansa kartalla, ja meikäläinen seurasi perässä tarkkaan jalkoihin keskittyen. Aurinko porotti ja rinne oli melkoinen taivallettava – onneksi vasta ylhäällä saimme tietää, että nousua oli paikoin ollut 40 astetta. Ja ylhäällä vasta aloimme miettiä millä pääsisimme takaisin lähtöpaikkaamme ja alas järvelle vievään hissiin. Ja kuin ihmeen kaupalla huomasimme tuolihissin liikkuvan, vaikka alhaalla järvellä oli sanottu, että kaikki muut hissit ovat suljettuja. Eikun kyytiin ja maisemia ihailemaan! (Okei, noin korkeassa tuolihississä kyllä otti vatsanpohjasta ja hädin tuskin uskalsin katsella maisemia.)


Näppärästi siis lopulta pääsimme lähtöpaikkaamme, ja siirryimme odottelemaan alas järvelle vievää hissiä. Odotellessamme katselimme japanilaisten ihastuttavan kohteliaita kohtaamisia, ja pian ympärillämme olikin kokonainen japanilaislauma tulossa hissiin. Hissin ulkopuolelle ilmestyi ryhmä brasilialaisia, jotka näyttivät sydänmerkkejä ja huutelivat i love youta japanilaisille, jotka vastasivat samalla mitalla. Samassa brasseille selvisi, että he mahtuvat myös hissiin ja puhkesi hirveä ilo ja älämölö. Hyvä etteivät tanssiksi pistäneet japsien kanssa. Yksi brasseista sai paniikkikohtauksen kaiken keskellä (tiedä sitten oliko syynä korkeanpaikankammo vai se ihmismäärä pienessä tilassa – ainakin jälkimmäinen tutisutti meikäläisen sisuskaluja), ja niinpä koko joukko puhkesi hoilaamaan Despacitoa tunnelmaa keventääkseen. Huh, oli siinä hissireissu!

Alhaalla huomasimme olevan paljon viileämpää kuin lähtiessämme ja maakin oli paikoin märkä – uhkaavat pilvet olivat kuin olivatkin tuoneet sadetta, mutta me säästyimme siltä kun olimme ilmeisesti pilvien yläpuolella! Taivas oli taas kirkas, ja päätimme käväistä läheisellä Savica-vesiputouksella, jonne pääsi kätevästi autolla vähän matkan päähän. (Ilmeisesti kyseessä oli tunnetumpi nähtävyys, sillä parkkialueelle ja putoukselle piti maksaa useampi euro – taas yksi syy arvostaa Suomen luontoa, kansallispuistoja ja jokamiehenoikeuksia.) Ylös putoukselle kiivetessä kyllä tuntui reisissä, että sinä päivänä on tullut tarvottua mäkiä! Alas päästyämme päätimmekin pulahtaa virkistävälle uinnille Bohinj-järveen, mutta totesin veden vähän turhankin virkistäväksi. Järvi tuntui aivan kirjaimellisesti jäätikköjärveltä. Eero tosin uskaltautui muutaman uintiliikkeen tekemään, ennen kuin suuntasimme mahat kurnien kohti Bledin ravintoloita.




Un día en las montañas y el lago de Bohinj.

Besos, Hansu

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Malja kodille

Hektinen viikko huipentui lauantaina tupaantuliaisiin (jo oli aikakin!). Kummasti lähestyvät tuparit saivat vipinää kinttuihin, ja monet pienet roikkuvat asiat saatiin vihdoin hoidettua. Nyt hieman huolettaakin, että mistä löydämme motivaatiota hoitaa loput puuttuvat asiat. Todo-listalla on muun muassa mustan eteisen kynnyslistan asennus, pesukoneen poistoputken kotelointi, keittiöön lasi suojaamaan tiiliseinää... Ja sisustus nyt ei varmaan koskaan tulekaan "valmiiksi", mutta meillä ei esimerkiksi ole verhoja, yläkerrasta puuttuu taulut ja hyllyt seiniltä – ja eihän meillä ole sänkyäkään! Eikä alakerrassa ole kattovaloa, mutta jotenkaan sitä ei enää kyllä edes kaipaakaan... Niin ja terassiakin pitäisi aloitella jossain välissä.



Lähes kaikki valmistelut jäivät viime tippaan ja tarjoilujen kanssakin tuli hieman kiire, mutta lopulta pöydät saatiin notkumaan herkkuja: vuohenjuustoleipäsiä karamellisoidulla sipulilla (ohje täällä), mozzarella-tomaattileipiä, lohi skagen -leipäsiä, brownieita ja taatelisnickersejä eli maapähkinävoilla täytettyjä taateleita. Namskis vaikka itse sanonkin!



Tuparit sujuivat mukavasti ja sääkin oli mitä parhain, niin että loppuillasta jatkoimme illanviettoa jokilaivoilla. Tuparilahjaksi saimme viiniä sekä ison kasan mustia elintarvikkeita. Joku muukin on vissiin huomannut, että meillä on vähän innostuttu mustastasta. :D Lahjanyssykästä löytyi kaikkea jännittävää, muun muassa salamancalaista hunajaa! Huikeaa! Kiitokset vieraille, oli oikein onnistunut ilta!


Sää ja luontokin näytti parastaan :) (Näkymä ikkunasta)

Fiesta de inauguración
 
Besos, Hansu

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Rakastettu Ljubljana

Huh arkeen paluu on tapahtunut todellisella rytinällä eikä blogin puolellekaan ole millään meinannut keretä. (Tätä menoa reissukuvia katsellaan vielä marraskuussa, niitä meinaan on paljon! :D) Yhtäkkiä tuntuu kovin kaukaiselta, että vielä hetki sitten talsittiin muun muassa Ljubljanan paahteisia katuja. Loikkaus Bledin raikkaammasta ilmastosta pääkaupunkiin tuntui melko hiostavalta, kaupungissa kun ilma ei samaan tapaan pääse vaihtumaan. (Käytin sanaa loikkaus, sillä siltä Slovenian lyhyet välimatkat välillä tuntuivat. Hups vaan, ja yhtäkkiä olimmekin perillä. Kätevä maa siis autolla kiertelyyn!) Helle ei onneksi paljoa haitannut, sillä kompaktin kaupungin näkee hyvin rauhallisemmassakin tahdissa ja jokirannassa limukkaa siemaillen.


Joko saa syödä? Pihviä strukljin kera

Ympäriinsä tallustelun lisäksi kolusimme muutamia kauppoja (parhaimmat tosin oli harmillisesti keskustan ulkopuolella ostoskeskuksessa) sekä kapusimme fulikulaaarilla ylös linnalle. Itse linnaan emme pääsymaksua maksaneet, sillä emme olleet varanneet Ljubljanalle kuin puolikkaan päivän, niin ei sitä viitsinyt museossa kuluttaa. Linnalta on kuitenkin kivat näkymät alas kaupunkiin, joten vähintään sen takia kannattaa ylös kavuta joko funikulaarilla tai jalan.


Euroopan vihreimmäksi pääkaupungiksi tituleerattu Ljubljana oli kyllä symppis – aivan kuten sen nimi, rakastettu, antaa odottaa. Vanha kaupunki ja joen ympäristö oli kyllä kuvauksellisen kaunis ja tunnelmallinen. Ilmankos niinkin pienestä kaupungista ja niin lyhyessä ajassa kertyi aikamoinen läjä kuvia... Kompaktiudessaan Ljubljana on siis todella oiva päiväretki kohde kun voi hyvillä mielin todeta, että kaupunki tuli melko hyvin kierrettyä ilman ähkyä. Ei nimittäin tarvinnut montaa korttelia siirtyä jokirannasta kun kaupunki jo muuttuikin tylsemmäksi, tai noh tavalliseksi. Vähän kuin Turku siis! 



Ljubljana ha sido llamada la capital más verde en Europa – y qué bonita era!

Besos, Hansu

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Vintgarin rotko ja vuoristotiellä ajelua

Mieli tekisi hehkuttaa edellispäivän viinitilavierailua ja tämänpäiväisiä maisemia, mutta ehkä yritän edetä edes jossain määrin kronologisessa järjestyksessä näissä reissujutuissa. Jatketaan siis vielä hetki Bledin alueen nähtävyyksillä.



Vain muutaman kilometrin päässä Bledin kylästä sijaitsee Vintgarin rotko, johon suuntasimme heti aamulla. Ainakin poispäin tullessa vaikutti, että päätös oli oikea, sillä iltapäivää kohden turistimäärät – ja mikä vielä ärsyttävämpää, koululaisryhmät – lisääntyivät entisestään. Onneksi suurimmat ihmismäärät tuntuivat jäävän reitin alkupäähän pällistelemään, joten mitä pidemmälle reitti eteni, sitä vähemmän ympärillä oli ihmisiä. Rotkossa kuljetaan pääosin puisia siltoja pitkin valkoisina kuohuvien koskien ja turkoosina hohtavan joen vierellä ja muutamia kertoja ylikin. Ja näky oli kyllä melko taianomainen! Ja virkistävä: puiden varjostamassa ja kylmää vettä pärskivässa solassa kävely tuli tarpeeseen kuumana päivänä. Puolitoistakilometrinen 1800-luvulta peräisin oleva puinen kulkuväylä huipentuu lopulta 16-metriseen vesiputoukseen – jonka jälkeen sai ihailla samat maisemat uudelleen paluumatkalla.


Tämä osuus ei sentään ollut käytössä...

Seuraavana päivänä vaihdoimme rotkossa kävelyn vuoristossa ajeluun, ja suuntasimme Vrsiciin, joka tunnetaan myös Ruska Cestana eli venäläisenä tienä. Nimi viittää venäläisiin sotavankeihin, jotka pääasiassa rakensivat tuon serpentiinitien. Satoja sotavankeja kuoli lumivyöryssä tien rakentamiseen aikaan, minkä muistoksi vuoristotieltä löytyy myös kappeli. Tie kipuaa 1611 metriin, ja huipulla odottaa kahvila. Juuri ja juuri meidän pikku Fiat500 jaksoi kivuta jyrkät mutkat – hatunnosto niille jotka polkevat pyörällä ylös! Tien alkupäässä Krjanska Goran puolella puolestaan ihailtavana oli turkoosi Jasna-järvi (joka oli niin täynnä nuijapäitä, etten ole eläessäni nähnyt!). Niin ja olihan ylhäällä vuoristossa myös lampaita.

Muutamia mutkia matkassa...
Cappuccino maistui melko huikeissa maisemissa


La garganta de Vintgar y la carretera de montaña rusa en Eslovenia.

Besos, Hansu