torstai 29. lokakuuta 2015

Indonesian tuliainen: kissankakkakahvi

Olen ihan unohtanut kertoa Indonesian tuliaisista, sillä osaa niistä tuli maisteltua vasta hiljattain. Malesia-Indonesia-reissulla tuli shoppailtua kaikenlaista, mutta varsinaisina tuliaisina tuli tuotua mango- ja duriansuklaan lisäksi maailman kalleinta kahvia, kopi luwakia. Kopi luwak on sananmukaisesti sivettikissakahvia.

Ja mikäs kissakahvissa on niin erikoista että se voi maksaa satoja euroja kilolta? (Tosin Indonesiassa se ei nyt ihan niin kallista sentään ollut.) Se, että kahvipavut ovat kulkeneet sivettikissan ruuansulatuselimistön läpi, kun kissa on popsinut kahvinmarjoja kykenemättä sulattamaan papuja. Eli kahvi on ihan kirjaimellisesti kakkaa ja siis aivan pyllystä, ja siksi juuri niin hienoa. Ruuansulatuselimistön entsyymit ovat tuottaneet kahviin hienoja aromeita, joissa on asiantuntijoiden mukaan karamellimaisia ja suklaisia vivahteita. Meidän tuliaiaskahvit olivat vielä hienoimmasta hienointa, sillä tämä on nimenomaan villin sivettikissan kakkimaa kahvia. Monet kopi luwak -laadut tuotetaan syöttämällä kahvinmarjoja vankeudessa eläville kisuille, ja PETA onkin älähtänyt asiasta muutamaan kertaan.

Mikä hauskinta, niin tämä maailman kallein kahvi myytiin usein pikakahvina, kuten tämä meidänkin mukana rahaama versio. Vaatimattomuus sekä tietynlainen huolettomuus ja helppous on tuolla päin tapana. Tavallinen kahvikin oli yleensä kummallisen makuista veteen osittain liukenevaa jauhetta, joka vaati ainakin ruokalusikallisen sokeria kyytipojaksi. Malesian Penangilla taas vierailimme suklaa- ja kahvimuseossa, jossa oli valtavasti tietoa eri suklaa- ja kahvilaaduista sekä niiden historiasta. Paikassa oli toki kahvila, josta sai hienoimpia kahvilaatuja. Voisi odottaa luksusympäristöä ja luksuskahvia, mutta ehei, kahvi nautittiin pahvimukeista muovituoleilla istuen. Ei se ole niin tarkkaa.

Niin ja mikä oli noviisin tuomio kissankakkakahville? Mietoa peruskahvia, jonka pystyi ihmeen kivuttomasti hörppimään ilman lisukkeita. Saattoi siinä jotain makeahkoa vivahdettakin olla. Ei pöllömpää, muttei erityisen jännääkään, paitsi tietenkin se valmistustapa ja alkuperälle hihittely. Ihan hyvää, mutten satoja euroja maksaisi.


En Indonesia compramos kopi luwak, que es el café más caro  del mundo. El café está hecho de caca de un felino asiático, la civeta, que come los granos de café que no puede deshacer. Estos granos se limpian y tostar para hacer el café, kopi luwak. Kopi luwak puede costar unos cientos euros de un kilo.

Besos, Hansu

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kirvesmiehen täytetyt bataatit


Tässäpä olisi vielä viime metreillä lihattomaan lokakuuhun melkein lihaton ruoka, sillä eihän pekonia nyt lihaksi lasketa? ;) Noudattelin näissä aika lailla Valion ohjetta, mutta ajattelin tämän nyt tännekin jakaa muutaman extravinkin kera.

Täytetyt bataatit neljälle:
  • 2 isoa bataattia 
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 chili 
  • purkki mustapapuja (säilyke, esim. GoGreen tai Pirkka)
  • (n. 1–2 dl juustoraastetta) + päälle muutama juustosiivu
  • n. 1–2 rkl persiljaa
  • 1 tl lime- tai sitruunamehua
  • 1 tl suolaa
  • pippuria
  • paketti pekonia
Valmistelu: Ennen kuin aloitat mitään, syö jokin välipala, sillä bataattien parissa hurahtaa helposti kaksikin tuntia – ainakin jos täytteen tekemistä ei hoksaa aloittaa hyvissä ajoin. Lopputulos kyllä palkitsee vaikka bataattien askartelu onkin hieman työlästä.

1. Älä kuori bataatteja, mutta pese ne huolellisesti. Halkaise pituussuunnassa. Jos tunnet jonkun kirvesmiehen, niin auttavaan puhelimeen kannattaa pirauttaa nyt. Vähintäänkin huushollin kaksilahkeinen kannattaa hakea apuun, sillä bataattien käsittely on raakaa, fyysistä työtä.


2. Huomaa, ettei keittiössä pyöri muita apulaisia kuin häntää heiluttava koemaistaja. Kokeile halonhakuutaktiikalla kaikkia suurimpia veitsiä, ja jumita ne bataattiin. Vuodata hikea kiskoessasi veistä irti ja tajua sitten, että sahaustaktiikka leipäveitsellä on ainoa ratkaisu pulmaan. Sahaa ja sahaa. Kisko sitten puolikkaat toisistaan, ja huomaa, että ainakin toinen puolikas on säpäleinä. (Ei siis kannata repiä, vaan sahata tunnollisesti loppuun asti.)

3. Lado huojentuneena puolikkaat uunipellille ja paahda noin tunti 200:ssa asteessa. 

4. Siivoa keittiöstä aiheuttamasi sotkut (plus kaksilahkeisen eiliset sotkut) ja unohdu tekemään jotain muuta kuten rapsuttelemaan koemaistajaa.

5. Pilko sipuli, valkosipuli ja chili. Kuullota ne pannulla ja siirrä lautaselle odottelemaan. (Varoitus: älä rapsuta nenää chilisormilla, ei tunnu kivalta.) Käräytä hieman sipulit etsiessäsi jostain syystä kynsiviilaa tässä välissä.


6. Tappele pekonipaketin kanssa, ellet tajunnut tehdä sitä jo kun odottelit pannun lämpiämistä ja sipulien muhiessa etsit kynsiviilaa. Kuutioi pekoni ja paista pannulla.

7. Taistele papupaketin kanssa ja siirrä pannu pois levyltä, sillä herkut ovat taas vaarassa palaa. Valuta papupurkista liemi ja loiskauta papuja hieman tiskialtaaseenkin. Sekoita pavut ja sipuliseos pekonin joukkoon. Lisää joukkoon juustoraastetta (voinee jättää poiskin), pilkottu persilja, suola, pippuri ja limemehu.



8. Varmista bataattien kypsyys haarukalla ja ota ne uunista. Koverra lusikalla bataattien sisustaa ja sekoita bataattimössö pekoni-sipuli-papuseokseen. Ole varovainen kovertamisessa, sillä lusikka lipsahtaa helposti kuoresta läpi. Ihan kaikkea ei kannata kovertaa pois, vaan jättää noin sentin kerros bataattia kuoreen.

9. Lusikoi pekoni-sipuli-papu-bataattiseos bataattien päälle. Lisää päälle vielä hieman juustoa ja laita takaisin uuniin noin vartiksi. Pohdi, mitä ylijääneelle täytteelle tekisi. Unohda ylijäämätäyte pannun pohjalle ja syötä se koemaistajalle illalla.

10. Hoksaa, että salaatinkin olisi voinut tehdä valmiiksi jo ajat sitten, ja pilko hätäisesti lautaselle jotain raikasta lisuketta.

11. Malta hädin tuskin odottaa juuston sulamista ja ota bataatit pois uunista. Totea olevasi nälästä sekaisin, ja ahmi bataatit parempiin suihin. (Mutta muista ottaa kuva ensin!)

Batatas rellenas con frijoles negros y bacón.

Besos, Hansu

lauantai 24. lokakuuta 2015

Tepastelua Teijolla

Viime lauantaina taivaalla möllötti niin hieno syksyinen valoilmiö, että journaalit ja muut graduhommat saivat taas kerran väistyä ja päätimme lähteä pitkälle päiväkävelylle. Mietimme vanhaa tuttua Kuhankuonoa, mutta sitten muistimme, ettei Teijon kansallispuistokaan nyt niin kaukana ole. Peppikin pääsi mukaan ja sehän jaksoi laulaarääkyä innoissaan koko matkan niin, että koko poppoolla oli hermoromahdus perille päästyämme.

Aika pian matkan hermojen kiristelyt onneksi unohtuivat, ja Pepin iloista lirputtelua katsellessa otuksen mukaan ottaminen tuntui taas hyvältä ajatukselta. Tosin meillä näytti olevan hieman epäselvyyttä siitä, mikä on ”mukava pieni päiväkävely”. Eero sai suunnitella reitin, joka lopulta oli 18 kilometriä. Valoahan ei enää hirveän pitkään riitä, joten reissu piti painaa aika kovaa tahtia, jottei kovin pitkää matkaa tarvitsisi otsalampun valossa kulkea. Lopulta reitti huhkittiin reilusti alle viiteen tuntiin, johon mahtui yksi välipalakeksitauko, evästauko ja lopuksi makkaranpaistotauko auringonlaskua ihaillen. Ihan kiva reissu, vaikka hieman uuvuttava olikin. Jopa Peppi malttoi lepäillä osan kotimatkasta – se on jo historiallista se.


En la semana pasada fuimos al parque nacional de Teijo para hacer senderismo. Caminamos 18 kilometros alrededor de lagos. 

Besos, Hansu

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Korealaiset lihapullat

Miehekkeen ansioilla ja iloisilla yllätyksillä jatketaan. Eero on viime viikot toiminut koti-isänä graduaan hoidellen, jolloin myös siivous ja kotityöt ovat mukavasti hoituneet kirjoituspuuhia vältellen. Yhtenä päivänä sain tulla valmiiseen ruokapöytään, jossa odotti mielenkiintoinen uusi makuelämys: korealaiset lihapullat. Perinteiset lihapullat ovat mun mielestä usein aika tylsiä, mutta näissä oli kyllä niin hyvä twisti, että pakko jakaa ohje täälläkin. Korealaisten lihapullien resepti löytyy täältä.



Eero cocinó albóndigas coreanas.

Besos, Hansu

lauantai 17. lokakuuta 2015

Pikavisiitti Tallinnaan


Viime lauantaina piipahdimme päiväretkellä Tallinnassa. Saimme idean torstaina (siis Eero sai, graduprokrastinaatio taas) ja perjantaina laivaliput oli jo ostettuna. Mietimme jotain lyhyttä, mutta edullista pakoa arjesta. Kahden päivän reissu hotelliyön kera kuitenkin kipusi aina kahteen sataan, ja olimme jo hylkäämässä ideaa. Saman päivän laivaliput olivat kuitenkin vain 26 euroa per nenu, meno-paluu. Lähtö oli 7.30 laivalla ja paluu 20.30. Aikaa Tallinnassa haahuiluun jäi siis 10 tuntia, joka oli juuri sopiva. Ehdimme kiertää pari museota, tärkeimmät kaupat, kahvitella, syödä hyvin ja treffata vaihtarikavereita, ilman että aika olisi käynyt pitkäksi tai jalat painaa liikaa. Vähän iski kateus helsinkiläisiä kohtaan, että noin helposti ja edullisesti voi risteillä Itämeren toiselle puolen. Turku-Helsinki-matka se reissun uuvuttavin osuus olikin, sillä herätähän piti aamuneljältä ja kotona olimme yöllä yhdeltä. Laivamatkat sen sijaan sujuivat rattoisasti tabletilta Big Bang Theorya tuijotellen.



Säätiedotus oli luvannut aurinkoista, joskin kylmää säätä, joten senkin puolesta ajattelimme olevan viimeiset hetket tällaiselle reissulle. Tosin luvattu auringonpaiste jäi toteutumatta pilvien latistaen kuvat, mutta kylmyyttä piisasikin yllinkyllin, lähes enemmän kuin Turussa.


Ensimmäiseksi harhailimme pienillä kujilla ja löydimme itsemme vanhan dominikaanisen luostarin portailta. Kurkistimme sisään, ja niin herttainen mummeli alkoi tarinoida luostarin historiasta, että pakkohan paikka oli tutkia tarkemmin ja maksaa lystistä pari euroa. Luostarista suuntasimme kahvilaan talttumaan kurnivaa mahaa aamupala numero kakkosella. Suolaista lohitäytteistä sekä makeaa nutellalla ja banaanilla täytettyä lettua.


Tutkimme Virukeskuksen tarjonnan ja ihailimme Toompea-kukkulan maisemia muiden turistien tavoin. Toompealta laskeutuessa kurkistimme Kiek in de Kök Bastionikäigud -museoon. Tornimuseossa oli näytteillä sotavarusteita eri vuosilta ja muuta mukavaa historian havinaa, kuten kuumottelevia kidutusvälineitä. Tornista avautui myös aika komeat maisemat eri puolille kaupunkia.



Alas kavuttuamme ehdimme mattimyöhäisinä vielä opastetulle kierrokselle tunneleihin. Ja tunnelit ne vasta jännä paikka olikin! Opas oli aivan huikea ja kertoi jänniä tarinoita tunneleista, jotka on kaivettu sotilaskäyttöön Ruotsin vallan aikana. Välillä niitä on käytetty myös vankilana sekä pommisuojana sotien aikaan, kunnes tunnelit ovat vain unohtuneet. Jossain vaiheessa kodittomat löysivät tiensä tunneleihin ja viimeiset heistä häädettiin museon tieltä 90-luvulla. Vasta pieni osa tunneleista on siivottu ja tutkittu, eikä kukaan tiedä montako kilometriä tunneleita risteilee kaupungin alla.



Museon jäljiltä nälkä kurni jo armottomasti, ja astuimme sisään oikeastaan ensimmäiseen vastaan tulevaan ravintolaan, Clayhillsiin. Lautasilta löytyi ankanrintaa ja possunniskaa. Kun huutavat masut oli vaiennettu, oli aika hakea lisänergiaa kahvilasta ja tehdä täsmäisku muutamaan putiikkiin. Rotermannilta löytyi kaikki tarvittava, eli espnajalislempparit Stradivarius, Bershka, Springfield ja Pull&Bear. Stradivariuksesta löytyi juuri ne, mitä olin etsinytkin, eli pari puuvillaista neuletta. Ostoskassit heiluen olikin aika suunnata Sushi Plazaan treffaamaan erästä vaihtarikaveria ja hänen poikaystäväänsä. Hyvässä seurassa hurahti pari tuntia siivillä, kunnes olikin aika suunnata satamaan.




Un día en Tallinn.

Besos, Hansu