tiistai 24. heinäkuuta 2018

Pakkaa fiksusti reissuun

Meillä on meneillään kunnon pakkausruljanssi, sillä seuraava reissu vaatii astetta enemmän suunnittelua ja tavaraa. Tästä tuli mieleen, että noin keskimäärin olemme aika hyviä pakkaajia ja olemme onnistuneet tekemään ja monta erilaisia olosuhteita sisältäviä reissuja melko pienillä kantamuksilla. Esimerkiksi Piranin AirBnB-asunnon vuokraisännät kummastelivat moneen otteeseen kevyitä kantamuksiamme, siis miten ihmeessä voimme olla kaksi viikkoa reissussa yhdellä rinkalla ja yhdellä käsimatkatavarakokoisella repulla?! No aivan helposti, ja Eerolla ainakin oli aivan liikaa vaatteita mukana. Itselläni taas ei ollut juuri mitään ylimääräistä, eikä toisaalta mitään jäänyt puuttumaan.
Lueskelin taannoin Mungo-Annan pakkaussyntejä, että miten hän pakkaa mukaan kaikkea mahdollista ja vasta kohteessa miettii mitä tekee mieli pukea päälle – ja kuitenkin lopulta viettää loman yhdessä lemppariasussa. Muistelin myös erästä pariskuntaa Venetsian bussiasemalla, jolla oli jättiläismäinen perässä vedettävä laukku plus useampi tavallinen matkalaukku, mihin ihmeeseen mahtoivat tarvita sen tavaramäärän kun ei lapsiakaan näkynyt lähistöllä. Ajattelin siis, että ehkä joku voisi hyötyä, jos kerron miten olen pakannut esimerkiksi viime vuoden Italia-Slovenia-Kroatia-reissulle sekä viime vuoden Italian reissulle. Reissuille yhteistä on kaksi haasteellista seikkaa: reissut sisälsivät sekä luonnossa vaeltamista ja viileää vuoristoa että hienoja kaupunkeja ja useiden eri kohteitden välillä liikkumista.


Eri kohteiden välillä liikkumiseen rinkka ja reppu ovat yksinkertaisesti parhaat - itse asiassa parhaat myös vaikka pysyisi vain yhdessä paikassa. Ei käynyt kateeksi niitä ihmisiä, jotka raahasivat matkalaukkuja Venetsian lukuisissa portaissa ja mukulakivikaduilla – siellä kun ei noin vain huristella taksilla suoraan hotellille, jolloin kävelymatkat voivat olla pitkiä. Ja jos kohde on vähänkin eksoottisempi, niin laukkua voi joutua roudaamaan keskellä viidakkoa tai upottavaa rantahiekkaa. Joskus saattaa myös joutua raahaaman laukkuja lumen keskellä (yleensä tämä ongelma on kyllä vain Suomen päässä). Rinkka itsessään on myös yleensä kevyt, ja hyvä rinkka aukeaa kokomatkalta auki matkalaukun tapaan. On myös tullut testattua, että vaatteet toimivat riittävänä puskurina särkyville tavaroille kuten viinipullolle (tosin kieputimme pullon varoiksi pyyhkeeseen ja kelmuun).

Summasummarum, näillä ohjeilla lähtisin pakkaamaan parin viikon kaupunkireissulle, joka sisältää myös luontovaellusta vaihtelevissa olosuhteissa. (Toimikoon tämä lista myös itselleni muistilistana tulevia reissuja ajatellen!)


Kengät:
  • Siistit tennarit, joilla jaksaa kävellä pitkiä matkoja kaupungissa ja ne sopivat myös vaikka mekon pariksi.
  • Lenkkarit luontovaelluksille: ohutpohjaiset tennarit eivät ole oikein optimaaliset pitkillä kävelyillä, ja yksin kenkien kastuessa on muutenkin ehkä hyvä olla toiset varalla. Näillä eniten tilaavievillä kengillä kannattaa lähteä reissuun.
  • (Ballerinat tai sandaalit illallismekon kanssa. Me kävelemme illallisreissuillakin sen verran paljon, että useimmiten päädyn kuitenkin niihin tennareihin, joten viimeisillä reissuilla en ole enää pakannut kevyempiä kenkiä mukaan.)
Vaatteet:
  • 1-2 shortsit, esim beiget ja mustat, jotka käyvät kaikkien yläosien kanssa ja sopivat moneen aktiviteettiin
  • Hame ja/tai mekko illalliselle ja kaupunkiin
  • 4-6 t-paitaa/toppia, niin että kaikki on yhdistettävissä mukana oleviin alaosiin
  • Sukkia ja alushousuja 5-7 päivän tarpeisiin
  • Pitkät college tms housut, jos tiedossa on esim. visiitti vuoristoon, jossa on viileä. Nämä voi pitää päivärepussa, ja pukea lennossa shortsien päälle.
  • Reissussa suosin urheilurintsikoita, koska ne on tarvittaessa helppo pestä ja nopea kuivattaa. Sopivat myös hiostavaan säähän.
  • Bikinit (Jos tiedossa on paljon rannalla oleilua, pakkaan kahdet, koska vievät vähän tilaa ja usein toiset ovat kuivumassa kun toiset haluaisi pakata rannalle tai laittaa päälle)
  • Ohut merinovillatakki, joka menee pieneen tilaan vaikkapa käsilaukkuun
  • 1 pieneen pakkautuva pitkähihainen, esim. puuvillapaita tai merinovillaneule,  etenkin jos tiedossa on visiitti vuoristoon. Jos kylmyydestä ei ole niin suurta pelkoa, pelkkä villatakki riittänee.
  • Huppuunsa pakkautuva veden ja tuulen pitävä kuoritakki (harvoin tarvitaan, mutta esim vuoristossa voi olla paikallaan)
  • Ohut, suurehko huivi on must! Huivi toimii vilttinä hartioilla tai jalkojen päällä, sharonkina rannalla, päähineenä polttavaa aurinkoa vastaan tai kaulahuivina.
  • Pitkät housut/farkut - näillä yleensä lähtö Suomesta
Viime reissun vaatevalikoima näytti suurin piirtein yllä- ja allaolevalta. Ja kun ottaa huomioon meikäläisen vaatteiden koon ja ohuet materiaalit, niin eipä nuo paljoa tilaa vie, vai mitäs sanotte?


Hygienia:
  • Hammastahna, hammasharja ja -lankain
  • Meikinpoistoaine pienempään pulloon pakattuna
  • Kasvovoide (mielellään sellainen joka käy yö- ja päivävoiteesta)
  • Hiusharja (Tangle Teezer on melko pieni!)
  • Shampoo pienessä pullossa tai palashampoo
  • Suihkusaippua pienessä pullossa (monista hotelleista löytyy saippuat, joten pikkupakkaus riittää lähinnä hätävaraksi)
  • Hiuksiin jätettävä hoitoaine (helpottaa pesurumbaa kun veden paineet yleensä on mitä on)
  • Aurinkovoide! Etenkin Aasiassa hyvän aurinkovoiteen löytäminen on haasteellista (ne ovat kaikki valkaisevia ja vähintään SPF 50) ja monessa turistikohteessa myös ylihinnoiteltuja.
  • (Vartalovoide – saattaa olla paikallaan jopa isossa pullossa jos tiedossa auringossa oleilua)
  • Perusmeikit: meikkivoide, (puuteri), kulmakynä ja -geeli, ripsiväri, huulipuna, poskipuna, huulirasva suojakertoimella
    Elektroniikka:
    • Puhelin + laturi
    • Läppäri + laturi
    • Kamera + laturi
    • (Padi johon on ladattu ohjelmaa esim. lentoja ja junamatkoja ajatellen)
    Muuta:
    • Passi ja lompakko, tottakai.
    • (Pieni reppu kasaan rullattuna päiväreissuille - jos on kaksin matkassa niin että toisella on tavarat rinkkaa pienemmässä repussa, ei erillistä päiväreppua tarvita)
    • Käsilaukku
    • Pieni pussi, jossa särkylääkettä, Imodiumia, laastareita, mahdollisesti käsidesi
    • Ticket to the moon -riippumatto kulkee tästä lähin mukana – paketti toimii myös tyynynä
    • Kirja pokkariversiona 
    • Kuulokkeet. Vastamelukuulokkeet ovat todella hyvät lentokoneessa, mutta vievät toki enemmän tilaa kuin nappikuulokkeet. 
    • Aurinkolasit
    • Sappisaippuapala pyykinpesuun (myös pyykkinaru voi olla tarpeen)
    • Pyyheliina rantatouhuja varten - pieneen pakkautuva mikrokuitupyyhe on must
    Pyykinpesua Malesiassa

    Kahden henkilön Italian reissun matkatavarat kokonaisuudessaan – 1 iso ja 1 pieni reppu

    Lisähuomiona sanottakoon siis, että mieti tarkkaan todelliset tarpeet ja valmiit asukokonaisuudet eri tilanteisiin. Jokaiselle päivälle ei tarvitse olla erilaista asua, ja kun eri ylä- ja alaosat sopivat toisiinsa, syntyy jo muutamasta vaatekappaleesta monta erilaista asua. Sukkia ja alusvaatteita ei tarvitse varata kaikille päiville, vaan välillä kannattaa nyrkkipyykätä – pikkupyykki kuivuu melko nopeasti ja pesu onnistuu pienessäkin tilassa. Joistain majoituksista saattaa löytyä myös pyykinpesukone. Suosi kevyitä, pieneen pakkautuvia ja rypistymättömiä materiaaleja. Kosmetiikalle kannattaa hankkia pieniä täyttöpulloja, sillä monista aineista ei tarvita kuin pieni määrä. Olen myös hamstrannut jemmaan erilaisia näytepakkauksia ja hotellien pieniä kosmetiikkaputeleita, jotka ovat erityisen käteviä pelkillä käsimatkatavaroilla matkustaessa.

    Unohtuiko listasta jotain? Entä miten te pakkaatte reissuun?

    Besos, Hansu

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Kommentit piristävät päivää aina! <3