maanantai 23. kesäkuuta 2014

Satumainen Sintra

Sintra oli kyllä Portugalin reissun huippukohta, jonne näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut majoittua ja sieltä sitten tehdä reissuja Lissaboniin ja muualle. Cascaisista Sintraan hurautti bussilla tunnissa maisemareittiä, mutta Lissabonistakin pääsisi ainakin junalla.




Sintrassa olisi ilmeisesti ollut myös huikean hienoja rantoja, mutta ajan puutteessa keskityimme ihmettelemään vain satulinnoja. Itse kaupunkia ei kovin paljon tullut kierreltyä, mutta kovin somalta ja värikkäältä se näytti. Cascaisin bussista jäimme keskustaan, josta olisi mukavasti voinut siirtyä turistibussin kyydissä suoraan vuorille linnoja pällistelemään. Me kuitenkin patikoimme reilun tunnin matkan Castelo dos Mourosille, joka on maurien 800-luvulla rakentama linnoitus. Ja kyllä kannatti kävellä! Matkalla sai ihastella trooppista metsää ja fiilis oli kuin Jurassic parkissa – odotin raptorin kurkkivan jokaisen puun takaa tai t-rexin rymistelevän puiden keskellä.

Huippu häämöttää jo – niin lähellä, mutta niin kaukana




Castelo dos Mourosilta oli huikeat näkymät, tosin melkoisesti meikäläisen jalkoja tärisytti ja vatsanpohjaa kutitti alas katsellessa. Tosin ehkäpä pieni jännitys oli osa paikan viehätystä. Mourosilta jatkoimme Palacio da Penalle, jonka rakensi Don Fernando II 1800-luvulla ja joka on sittemmin toiminut myös muiden kuninkaallisten asuinpaikkana. Palatsia ympäröi 200 hehtaarin puisto, joka meiltä jäi kuitenkin enimmäkseen näkemättä väsymyksen jo painaessa.

Seuraava kohde näkyy jo

Sintrassa olisi ollut linnoja ja muuta nähtävää vaikka kuinka, mutta aikarajoite (ja jalkasärky) esti taas näkemästä kaikkea. Kautta aikojen Sintra on houkutellut Portugalin kuninkaallisia asumaan rinteilleen, sillä siellä ilma on viileämpää ja maisemat kauniimpia kuin Lissabonissa, joka kuitenkin on ihan kivenheiton päässä. Palatsien ja puutarhojen koristelussa ei totta tosiaan säästelty, ja kuninkaat halusivatkin tehdä Sintrasta mahtavan kaupungin upeine maisemineen. Lopulta Sintra lisättiinkin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1995.

Pelkästään kahden linnan tutkimisessa hurahtikin koko päivä ja bussia odotellessa iski järjetön nälkä, joten haimme viereisestä leipomosta vähän herkkuja paluumatkalle. Myöhempien googlettelujen seurauksena kävi ilmi, että ilmeisesti tulimmekin ihan vahingossa ostaneeksi juuri niitä Sintran kuuluisampia Travesseiros- ja Queijadas-leivonnaisia (kuva unohtui, Google kertoo).



Creo que Sintra es una de las ciudades más bonitas en Portugal. Hay naturaleza hermosa, castillos increíbles, casas coloridas y playas blancas. Sólo visitamos Castelo dos Mouros (el Castillo de los Moros) y el Palacio Nacional de la Peña, aunque hay muchos castillos hermosas en Sintra, pero no teníamos tiempo para ver todos. Había autobuses que fueron directamente a los castillos pero fuimos a pie. Y estoy contenta que caminamos, la naturaleza era muy bonita y exótica. Después una hora llegamos a la cima. Tenía un poco de miedo a la altura, pero la vista era increíble. Durante siglos han vivido los reyes en Sintra, porque está ubicado muy cerca de Lisboa. Los reyes deseaban hacer Sintra una gran ciudad con jardines maravillosos – y han logrado, la ciudad fue declarada Patrimonio de la Humanidad por la Unesco en 1995.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3