torstai 13. marraskuuta 2014

Terkut San Diegosta


Täällä sitä ollaan San Diegossa pyöritty nyt pari päivää ja melkein vieroitettu netin ihmeellisestä maailmasta, sillä hotellin netti toimii vain satunnaisesti. Lento meni yllättävän kivuttomasti; Heathrown välilaskusta huolimatta laukut löysivät perille, koneessa sai jopa hieman nukuttua eikä rajalla tullut kummempia kuumotuksia. Eräiltä tentattiin kaikki mahdollinen ryhmänjohtajan henkilöllisyydestä matkan tarkoitukseen, mutta multa ei onneksi kysytty mitään.

Näkymiä Old Townista, jossa majailemme



Tiistaina piti olla ensimmäinen luento, mutta täällä vietettiinkin veteraanien muistopäivää. Luennon sijaista menimme katsomaan paraatia hetkeksi, jonka jälkeen testasimme Wendy'sin hampparit ja suuntasimme ostoskeskukseen.


Horton Plaza -ostoskeskus


Eilen sitten koitti ensimmäinen luento, jonne saavuimme koko konkkaronkka hieman myöhässä, sillä hotellilta kesti matkustaa kampukselle melkein tunti. Kampusalue olikin sitten oikeastaan ihan oma kaupunkinsa ravintoloineen ja kauppoineen. Luennon jälkeen tutkimme hieman Targetin tarjontaa, mutta aika pian nukkumatti korjasi huomiinsa tälläkin kertaa (voihan jetlag).
San Diego State Universityn kampusaluetta
Mission Valley


Hemos estado unos días en San Diego. Estos son fotos de Old Town donde vivimos y de Downtown y de la universidad.

Besos, Hansu

2 kommenttia:

  1. Nauti lämmöstä ja auringosta, täällä niitä ei ole!
    Auringon ainakin voisit tuoda tullessasi, lämpöä turha toivoa :)

    ems

    VastaaPoista
  2. Juu, ei täälläkään liikaa lämpöä kyllä oo ollut, päivisin +20 ja iltaisin päälle 10 astetta ja merituuli...

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää aina! <3