tiistai 12. huhtikuuta 2016

Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Täällä on kulunut viime päivät lähinnä lepäillessä ja kirjoja lukiessa  (kipu ja särky kävivät kylässä) – ihan jopa kahta kirjaa ahmiessa samaan aikaan (ei nyt ihan kirjaimellisesti tietenkään). Siitä tulikin mieleen, että pari viikkoa sitten sain Harry Quebertin tapauksen päätökseen ja se on kyllä pakko jakaa teillekin. Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja, joka kertoo kirjailijasta ja kirjan kirjoittamisesta. Kirjassa kirjoitettava kirja taas kertoo eräästä kirjailijasta, Harry Quebertista. Pysyittekö kärryillä? Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta tarina on kyllä mielenkiintoinen ja mukaansatempaava – jopa niin mukaansatempaava, että luin tämän paksuhkon järkäleen muutamassa viikossa, ja se on nykyiselle lukutahdilleni aika paljon.

Kirja pyörii kirjailijoiden ympärillä, mutta oikeastaan tarina selvittää murhamysteeriä – rakkaustarinalla höystettynä. Kirjan kanteen on painettu Me Naisten lausunto "Ennalta-arvaamaton ihanuus". Puolessa välissä kirjaa murhaajan henkilöllisyys alkoi olla ilmiselvää, ja hieman ihmettelin moista tituleerausta. No mutta, kyllähän tarina siitä sitten pian eskaloitui – loppua kohden yhä enemmän tietenkin. Niin, ettei mikään ollut kohta enää niin kuin aluksi annettiin ymmärtää. Ennalta-arvaamaton ihanuus siis todellakin. Murhien, rakkauden tunnustuksien ja pikkukaupungin salaisuuksien lisäksi pidin erityisesti kohdista, jossa päähenkilö keskustelee äitinsä kanssa puhelimessa. Miten teksti onnistuikin samaan aikaan naurattamaan ja raivostuttamaan niin paljon?! Voi äidit. Gotta love 'em.


Tekisi mieli sanoa kirjasta vaikka mitä, mutta se olisi vaikeaa ilman spoilaamista. Ehkä paljastin nytkin jo liikaa. Lukekaa ja selvittäkää itse totuus Harry Quebertin tapauksesta.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3