sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Täyteläiset gnocchit

Ihastuin joskus laivan buffetissa ah niin ihaniin hiilaripommeihin eli italialaisiin gnoccheihin, joita oli tietenkin myös Italiassa maisteltava. Gnocchiähkyä potiessa Manarolan kauniissa maisemissa päätin, että noita syntisiä perunapastapalleroita olisi tehtävä kotonakin. Vihdoin pääsin tuumasta toimeen, ja ensikertalaiseksi onnistuin yllättävän hyvin, eli eivät nämä vaikeita tosiaan ole. Taikinakin valmistuu melko nopeasti, mutta toki palleroiden pyörittämisessä vierähtää jokunen tovi.


Gnocchit kahdelle (lisukkeeksi):
  • 300g keitettyä perunaa
  • n. 3 dl jauhoa
  • 1 kananmuna
  • tarjoiluun pestoa ja parmesania
Muussaa perunat haarukalla ja sekoita mukaan kananmuna. Lisää mukaan jauhoja pikkuhiljaa kunnes seos alkaa pysyä koossa ja tuntua muovailtavalta (jauhon määrä viitteellinen). Alkuun sekoittamisssa kannattaa käyttää tehosekoitinta, jottei taikinaan jää perunapaakkuja. Loppuvaiheessa taikinaa voi vaivata käsin. (Hnnh, inhoan yli kaiken sitä tunnetta, kun taikina tarttuu sormiin ja tämä jos mikä osaa olla tahmeaa!) Kumoa taikina lopuksi jauhotetulle alustalle, ja muotoile taikina noin peukalon paksuiseksi pötköksi. Taikinan voi jakaa muutamaan pienempään osaan leipomisen helpottamiseksi. Pilko pötköstä noin peukalon pään kokoisia paloja, ja pyörittele niistä soikioita. Lopuksi voit painella haarukalla gnocceihin niille ominaisen kuvion.

Kiehauta vesi ja mausta se reilusti suolalla. Lisää gnocchit veteen. Gnocchit kypsyvät hetkessä ja nousevat pintaan, joten ole valmiina noukkimaan ne lautaselle reikäkauhalla. Paista lopuksi gnoccheja pannulla, ja lisää joukkoon haluamasi lisukkeet (vaikka pestoa tai yrttejä). Tällä kertaa paistoin ensin kanaa, ja käytin sitten gnoccit nopeasti samalla pannulla lisäten samalla sekaan pestoa. Buon appetito!


Ñoquis (gnocchi) de patata caseros.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3