Ah nyt on hyvä mieli tätä postausta kirjoittaessa, sillä juoksin vähän aikaa sitten kaikkien aikojen ennätysmatkan – kokonaista 20 kilometriä ja vieläpä melko hankalissa olosuhteissa loskan, jään ja lumen keskellä! Loppujen lopuksi lyhyessä ajassa kauas on siis tultu (heh) tutuista muutaman kilometrin lenkeistä. Enpä olekaan täällä tainnut kirjoittaa, että myös meikäläinen on ilmoittautunut toukokuussa järjestettävään Nuts Karhunkierros -polkujuoksutapahtumaan. Onneksi sentään osallistumme "höntsäsarjaan" ja lyhyimmälle 34 kilometrin matkalle, mutta on siinäkin tekemistä ja tavoitetta!
Polkujuoksusta innostuin jo edelliskesänä, sillä se on paljon hauskempaa ja vaihtelevampaa kuin tavallinen asfalttijuoksu. Juurien ja kivien yli hypellessä joutuu käyttämään aisteja ja lihaksia tehokkaammin ja monipuolisemmin. Matkat tuntuvat usein lyhyemmiltä ja vauhti todellista kovemmalta, kun puut vilistävät silmäkulmassa. Viime syksynä Eero osallistui Kolilla haastavista olosuhteistaan tunnetulle Vaarojen maratonille, ja polkujuoksukärpänen taisi puraista siinä määrin, että meikäläinen imeytyi myös mukaan meininkiin.
Vaikka olen enemmän ja vähemmän juossut säännöllisen epäsäännöllisesti yläasteajoista asti, niin juoksu ei ole koskaan ollut kovin tavoitteellista enkä ole siinä koskaan kehittynyt erityisemmin. Päinvastoin, olen aina ajatellut etten ole luonnostani kummoinen juoksija, ja olen harrastanut sitä vain, koska siitä tulee hyvä fiilis, saa mukavasti raitista ilmaa ja samalla voi kuunnella vaikkapa podcasteja. Lenkit ovat aina olleet 3–5 kilometrin mittaisia, ja korkeintaan kerran kesässä olen rykäissyt vähän pidemmän lenkin. Kympin lenkit on voinut laskea yhden käden sormilla. Polveni ovat kipuilleet enemmän ja vähemmän aina, ja myös keuhkojen kanssa on välillä ongelmia, ja olen pitänyt näitä esteenä sille, että voisin oikeasti juosta pidempiä matkoja tai nopeammin.
Taisivat olla kaikki turhia tekosyitä. Polvikivut ovat ensinnäkin lievittyneet jo ihan venyttelyn avulla, sekä hiomalla juoksutekniikkaa (kaukana tosin silti ollaan oikeaoppisesta mutta paremmalla suunnalla ainakin!). Perinteinen kantapää edellä töpsyttely on vaihtunut enemmän päkiä/keskijalkajuoksuun, mikä vähentää nilkan ja sitä myöden polven virheasentoja. Kantapääjuoksu myös jarruttaa juoksua, eli energiaa lopulta kuluu enemmän vaikka vauhti on hitaampaa. Omaa juoksutyyliä etsiessä kannattaa kokeilla paljasjaloin juoksua sekä juoksua vähän kovempaa, niin voi huomata, että kantapääjuoksu tuntuukin aika epäluonnolliselta ja kovaa sillä ei ainakaan pääse.
Ongelmia ehkäistäksemme ja niitä parantaaksemme treeniohjelma onkin ollut melko monipuolinen sisältäen paljon muutakin kuin lenkkeilyä. Noin kerran viikossa (riippuen fiiliksestä ja vähän säästäkin) yritämme juosta pidemmän lenkin, ja pituutta kasvatetaan maltillisesti. Paitsi mitä nyt yhtäkkiä jaksoinkin juosta 20 km heti 15 km lenkin jälkeen, mutta pääasiassa progressio on ollut tarkoitus pitää noin 5-10%:ssa... Treeniviikko sisältää myös lyhyemmän ja kovempitehoisen lenkin tai porras/ylämäkitreeniä – tässä tosin on vielä paljon parannettavaa keväämmällä, sillä pakkasilla ei pysty kovin kovatehoista treeniä tekemään. Juoksutreenien lisäksi aikaa on kulunut kuntosalilla. Salitreenin tarkoitus on kehittää tukevia lihaksia ja lievittää lihasepätasapainoja. Perinteisen salitreenin lomassa on myös jonkin verran toiminnallista treeniä sekä liikkuvuus- ja tasapainoharjoitteita.
Juoksutapahtuman innoittamana saimme aikaiseksi lenkkeillä myös La Gomeralla. Yleensä lomalla lenkkeily jää vain kauniiksi ajatukseksi, mutta Gomeralla oli kyllä ihanteelliset olosuhteet lenkkeilylle. Kuvat ovat iltalenkiltä Playa de la Caletan ympäristöstä, jonka maisemat olivat kyllä vertaansa vailla. Tosin unohdimme, että pimeä tulee aika nopeasti, joten paluumatkalla sai kerätä viimeiset voimanrippeet ja juosta aika kovaa että ehdimme ajoissa takaisin autolle. Serpeentiinitietä kun ei oikein huvittanut ajaa pilkkopimeässä. Tulomatka päivänvalossa oli ihan tarpeeksi haastava, ja kaiken lisäksi joku hullu mummo roikkui takapuskurissa kiinni. Kun pääsimme perille, tuli koko alueen kulkukissat kysymään innoissaan meiltä, olisiko taskuissamme jotain syötävää. Pian näimmekin kun tämä kaahaava mummo kaivoi autostaan kissoille ruokaa. Selvisi sitten sekin, miksi kissat niin hanakasti olivat kimpussamme ja kuka oli tuo syrjäseudulla kaahaileva mummo...
Corriendo en la Gomera. Últimamente hemos hecho footing varias veces a la semana, porque nos incribimos a una competición de trail running de 34 kilometros.
Besos, Hansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää aina! <3