Kovanonnen wc vihdoin valmis!

Huhhuh, tätä vessaa on rakennettu kuin Iisakinkirkkoa, enkä tiedä uskaltaako vieläkään huokaista tuon suhteen, sillä viimeksi kuin melkein huokaisin sen olevan valmis, alkoi se vuotaa heti seuraavana päivänä. Pakko kai se on luottaa. Mutta ennen kuin paljastan lopputuloksen, kerrataanpa vähän vessan kovaonnista taipaletta.

Vessaa rakentaessa suunnitelmat vaihtuivat siis lennossa tavanomaisesta wc-pöntöstä seinä-wc:ksi siksi, että viemärilinja nousi lattian tasosta hieman liian korkealle. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä vain pitänyt nostaa lattiaa sen reilu 5cm, sillä vesieristekynnyksen myötä tilassa on joka tapauksessa melkoinen kynnys, ja tila on katon putkien takia niin matala, että olisikohan viidellä sentillä ollut enää mitään väliä. Tai sitten ne olisivat olleet ratkaisevat sentit, jotka olisivat tehneet pienestä tilasta klaustrofobisen, mene ja tiedä.

Seinä-wc:n anatomiaa

Seinä-wc koostuu siis seinän tai kotelon sisään jäävästä teräsrungosta, johon posliininen ”leijuva” pytty siis kiinnittyy. Ratkaisun parhaita puolia on siivoamisen helpottuminen, kun ei ole sitä pölyä ja moskaa keräävää jalkaosaa. Metallisessa rungossa on vesisäiliö, josta laskee putki pönttöön, ja alaosassa on tietysti viemäriin laskeva putki, joka yhdistyy pyttyyn. Viemäriin laskeva osuus koostuu kahdesta eri putkesta, jotka kumpikin pitää itse lyhentää sopiviksi. Tottahan toki kävi joku mittavirhe, ja toinen näistä putkista tuli lyhennettyä millin liian lyhyeksi, ja piti tilata uusi osa valmistajalta. Osa maksoi parisen kymppiä mutta posti- ja muiden käsittelykulujen jälkeen hinta tietysti triplaantui, ja osaa odoteltiin pari kolme viikkoa. Tietenkin. Tällä välin toki saimme jatkettua laatoituspuuhia, joten ei projekti kokonaan seissyt.

Ennen laatoittamista mallasimme seinä-wc:n tarkasti paikoilleen, ja triplatsekkasimme että kaikki on niin kuin pitää. Ja eikun laatoittamaan. Vesieristäjän kehoituksesta laatoitimme tilan kauttaaltaan, myös seinä-wc:n kotelon sisään piiloon jäävät osat. Vaikka tila on kokonaan vesieristetty, niin laatta lisäisi huomattavasti vedenkestävyyttä vuodon sattuessa. Vaan eihän se tarkkaan mitoitettu seinä-wc enää mahtunut paikoilleen, koska tila oli nyt pienentynyt laatan verran ja viemäri oli nyt sentin verran väärässä kohdassa. Tietysti. Sitten odotettiin joululomien yli kuukauden verran putkimiestä paikalle kertomaan tuomio. Laattoja ei sentään tarvinnut lähteä piikkaamaan irti, mutta lattiaan piti tehdä reikä, ja vaihtaa lattian sisässä olevaan viemäriin erilainen osa – 40-asteen kulman sijaan 30-asteen kulma. Tämä onneksi ratkaisi ongelman, mutta synnytti toisenlaisen ongelman. Lattiassa oli nyt reikä. Eikun soittelemaan vesieristäjää paikalle. Varsinaiseen vesieristeeseen ei pysty noin vain paikkaa tekemään, mutta apuun onneksi löytyi hartsivalu, joka teki reijästä vesitiiviin. Pari päivää kuivateltiin, ja siistin vielä reijän ”muodon vuoksi” saumalaastilla.

Laatoituksen riemua – ja sitten valmiin lattian rikkominen

Projekti nytkähti eteenpäin ja pääsimme vihdoin asettelemaan seinä-wc:tä paikoilleen, wuhuu! (Tässä välissä yritimme ulkoistaa homman putkarille, mutta hän vihaa seinä-wc:eitä ehkä vieläkin enemmän ja kieltäytyi kunniasta.) Ilo oli jokseenkin ennenaikainen, sillä vielä oli ongelmia edessä. Metallikehikon kiinnittäminen seinään oli oma jännitysnäytelmänsä, sillä pultit olivat vaarassa korkata. Eikä vesisäiliön asennuskaan mennyt ihan maaliin, ja jouduimme tekemään pienen purkkaviritelmän. Eli yksikään niistä kolmesta osasta, jotka kotelon sisään jäisivät (kehikko, säiliö ja viemäriliitäntä) ei mennyt paikoilleen ongelmitta. Mutta lopulta koko komeus oli koossa ja pääsimme jatkamaan kotelon kanssa. Vesieristäjä oli edellisellä käynnillään läästinyt myös kotelon peittävän levyn vesieristeellä, eli rei’itysten olisi syytä osua kohdilleen kerrallaan, sillä toista levyä ei olisi. Onneksi siinä sentään kaikki meni maaliin ja levy saatiin paikoilleen, ja sain vihdoin jatkaa laatoituksen loppuun.

Projekti etenee: kotelon rakentaminen ja laatoitus

Joitain viikkoja käytimme vessaa ongelmitta manuaalisesti heittämällä käynnin jälkeen perään vettä ämpärillä – viemäriliitäntä siis vaikutti ainakin pitävältä. Putkimies tulisi kytkemään vesiliitännän, mutta saisi samalla kytkeä hanankin, joka puolestaan asennettaisiin viimeisenä. Etenimme projektissa eteenpäin, eli laatoituksen jälkeen maalasin seinät. Värisävyksi tuli nyt melko hurjan tuntuinen Tikkurilan Denim, kuten suunnittelimmekin. Jatkoimme myös valaistuksen suunnittelun kanssa ja laitoimme katon umpeen. Kattomateriaalia pohdittiin pitkä tovi, mutta päätimme lopulta hyödyntää ylijäänyttä helmipaneelia – joka sitten loppujen lopuksi loppui kesken, ja jouduimme kuitenkin ostamaan lisää. Tyypillistä.

Seinien maalausta, katon panelointia ja allaskaapin nikkarointia

Valaistuksen järjestimme nyt niin, että tilassa on oletuksena himmeämpi tunnelmavalaistus, joka syntyy roikkuvilla valaisimilla jotka syttyvät liiketunnistimella automaattisesti. Roikkuvalaisinten lasikuvut on irrotettu 50-luvun kattovalaisimesta, joka löytyi Torista. Tämän lisäksi katossa on led-valaisin, jonka kirkkautta ja lämpötilaa voi säätää fiiliksen mukaan.

Nyt meillä oli pinnat ja pönttö valmiina, joten enää puuttui allaskaappi ja allas, jotta saisi asentaa hanan ja sitä myöden kutsua putkimiehen kytkemään vessan. Sepä ei taas ollut helppo tehtävä, varsinkin kun budjettia ei oikeastaan ollut enää jäljellä. Olisin halunnut allaskaapiksi vanhan 50-60-luvun senkin tai lipaston. Yksi lipasto tätä varten ostettiinkin jo ajat sitten, mutta ei se sitten lopulta ollutkaan vetolaatikoineen oikein sopiva. Liukuovellinen kaappi olisi ollut täydellinen, sillä pönttö on melko ahtaasti edessä, niin ettei kaappi tai laatikko oikein mahtuisi avautumaan. Aikaa vaan ei ollut hukattavana, sillä muuttomme pendasi nyt käytännössä allaskaapista. Lopulta päädyimme Ikean erittäin huokeaan Enhet-kaappiin. Se oli syvyydeltään vain 30cm, joten kaapin ovikin mahtuisi juuri ja juuri aukeamaan – etenkin jos kaapin asemoisi hieman keskilinjasta pois. Allastakin mahtuisi paremmin käyttämään, jos kokonaisuus olisi vähän keskilinjaa sivummalla. Miinuspuolena vaan oli, että valkoinen kaappi oli aika pliisu, ja lopulta vähän pikkuruisen näköinen – leveyttä kun olisi ollut jopa 90 cm ja kaappi oli vain 60 cm. Keksin kuitenkin, että jos rakentaisimme viereen pieneen hyllykön samasta tammilevystä kuin taso tulisi olemaan, saisimme kasvatettua kaapin leveyttä sekä tuotua kaivattua puun lämpöä lisää tilaan. Yhden viikonlopun Eero kiroili kaapin ja hyllykön parissa, mutta hienohan siitä lopulta tuli, vai mitä? Vahasin tammipuiset osat vielä lämpimän ruskeaksi "50-60-luvun teakbuumin hengessä". Myös seinä-wc:n kotelo päällystettiin samalla puulla. Pisteeksi i:n päälle sävytin myös Fermlivingin wc-paperitelineen tamminupin mätsääväksi sekä toki myös tammiset kaapin vetimet.

Altaan valinta tuotti sekin melkoisesti päänvaivaa. Olin haaveillut malja-altaasta, sillä jotenkaan en pidä tason päälle aseteltavista altaista, joissa hana seisoo altaan päällä. Jotenkin ne ovat aina hirveän massiivisia rohmeloita. Mutta koska kaappi oli vain sen 30 cm leveä, ei sopivaa malja-allasta tahtonut löytyä. Ne olivat aina joko liiankin pikkuruisia tai sitten juuri sen muutaman sentin liian isoja. Tai vähintäänkin liian kalliita, vessan budjetti kun oli jo ajat sitten käytetty. Toisaalta malja-allas tulisi kalliiksi, koska korkea hanakin olisi paljon kalliimpi. Upotettava allaskin oli vaihtoehto, mutta sen tyyliset, jotka olisivat olleet hienoja, maksoivat yli kaksinkertaisesti budjettiin nähden.

Lopulta ei tarvinnut lähteä merta edemmäksi kalaan, sillä Bauhausista löytyi allas, joka meni täydellisesti mittoihin (syvyys karvan alle 30cm) ja vaikka hana seisoo altaan päällä, on kokonaisuus edelleen mataluudessaan siro. Ja hintakin oli alle satasen. Hanaksi valikoitui Tapwellin bideellisistä messinkihanoista edullisempi SK069, johon tilasin vielä mätsäävän pohjaventtiilin. Alun tuskailun jälkeen palaset tuntuivat loksahtavan lopulta melkein itsestään paikoilleen, ja saimme vihdoin kutsua putkimiehen kytkemään wc:n käyttöön. Ai että se oli juhlan päivä, kun sai ensimmäisen kerran vetää vessan napista!

Alkuperäisen aikataulun mukaan vessaprojekti oli tarkoitus tehdä valmiiksi joululomalla. Lopulta vasta huhtikuun alussa saimme vessan kunnolla käyttöön, ja aloimme tehdä muuttoa – toimiva vessa kun on olennainen osa asumismukavuutta, joten tätä ennen emme todellakaan halunneet muuttaa. Ja kuinkas sitten kävikään. Ensimmäisen uudessa kodissa nukutun yön jälkeen huomasin vessan lattialla pienen vesilätäkön bideesuihkun alapuolella. Kirosin jo, että miten voi noin kallis bidee tiputtaa vettä lattialle. Pyyhin lätäkön, ja tilalle tuli kaksi kertaa enemmän vettä – seinä-wc:n kotelon sisältä. O-ou. Nosti kotelon kannen (jota emme onneksi olleet viitsineet tai uskaltaneet kiinnittää mitenkään), ja siellähän se kauheus komeili. Kotelon pohja lainehti vettä. Toivoin ja rukoilin syynä olevan putkimiehen tekemä vesiliitäntä – manuaalisestihan vessa oli toiminut jo pitkän aikaa ilman vuotoja. Liitäntä olisi helppo kiristää, mutta jos vika olisi syvemmällä, pitäisi ehkä koko kotelo purkaa, ja pakittaa projektissa kuukausien päähän – juuri kun olimme jo muuttaneet. Vesiliitännässä ei kuitenkaan näkynyt tippaakaan vettä – ei luvannut hyvää.

Saimme ujutettua puhelimen kuvaamaan kotelon sisusta. Olimme jo varmoja, että kysessä olisi se purkkaviritelmä, jonka teimme vesisäiliön syöksyputkeen. Mutta se näytti videon perusteella kuivalta, ja vesi näytti tulevan viemäriliitännästä. Irroitimme pöntön tutkiaksemme viemäriä tarkemmin ja onneksi syyllinen löytyi heti. Tiiviste oli jäänyt rullalle, ja vian syy oli harvinaisen selkeä – luojan kiitos! Sen kun vain suoristimme tiivisteen ja asensimme pöntön takaisin. Mutta luotto Gustavsbergiin on kyllä ollut koetuksella, sillä myös kodinhoitohuoneen hana jäi vuotamaan putkarin asennuksen jäljiltä, ja syynä oli tälläkin kerralla huonosti paikoillaan oleva tiiviste. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että myös yläkertaan on asennettava samanlainen Gustavsbergin seinä-wc, sillä mikään muu ei taida mahtua sille varattuun tilaan, muiden valmistajien mallit kun ovat leveämpiä. Pelottaa jo valmiiksi miten sen kanssa käy...

Ennen, jälkeen ja siltä väliltä

No mutta, onneksi ongelma oli pieni vaikka säikähdys tietysti oli suuri. Sain mopattua suurimmat vedet kotelon pohjalta, ja lämminilmapuhallin kuivatteli viikon verran koteloa. Tilahan on vesieristetty, joten kuivattelun pointtina oli kuivata lähinnä kotelon kostuneita tukirakenteita. Nyt pitäisi kaiken olla kunnossa, eikä tilasta puutu enää kuin muutamia pikku juttuja, kuten pyyhekoukut ja matto. Toivottavasti vastoinkäymiset olisi nyt tässä – niin vessan kuin mieluusti koko remontin osalta!

Besos, Hansu