Tuomiokirkon tornissa

Ehkä pari kuukautta sitten tajusin, että Turku on varmaan ainoita paikkoja, joita en ole päässyt ihailemaan yläilmoista. Lähes joka reissulla kun on tullut kavuttua jonnekin korkealle. Ja kuin tilauksesta saimme kutsun tutustumaan Turun tuomikirkon torniin! Ja siis saimme kutsun, koska muuton myötä meistä tuli Tuomiokirkkoseurakunnan jäseniä.

Ensin kapusimme sakastin vintille, joka toimii nykyään kutakuinkin kirkon ainoana varastona. Hyllyillä oli siis yhtä sun toista tavaraa. Tilassa oli näkyvillä uudehkoa 70-luvun peruskorjauksessa tehtyä tiilipintaa keskiaikaisen tiiliseinän rinnalla – tiilifriikki tykkäsi. Sitten kuljimme käytävää pitkin kappelien kaarevien kattojen yllä ja jatkoimme kapuamista yhä korkeammalle – ensin keskiaikaisia kierreportaita ja ylempänä puuportaita. Sisältäpäin torni on oikeastaan "vain" ikivanha hirsirakennelma. Kuulemma joku asiantuntija oli hirsiä tutkinut, ja nähnyt niistä käytetyn kirveen lisäksi senkin, missä asennossa veistäjä oli veistäessään istunut.

Vihdoin olimme kavunneet kutsukellojen kohdalle. Ne olivat niin massiivisia, että oli kyllä melko mielenkiintoista pohtia, miten ne on torniin saatu kuljetettua (köysien avulla nostamalla, ja kuulemma köysien tekijä oli istunut kellon päällä nostamisen aikana todistaakseen uskonsa köysien kestävyydestä). Kuulemma yksi kello painaa kolmen pienen henkilöauton verran. Ja kelloja soitetaan liikuttamalla kieltä, koska itse kellon liikuttaminen olisi hyvin vaativaa. Suuria kelloja tuijottaessamme iski pieni pelko, sillä kello näytti muutamaa minuuttia vaille viittä. Hajoaisiko korvat siinä soitossa? Pian kuulin vaimean kellon lyömän ja meinasin jo, että lyökö esim. Mikaelin kirkko minuuttia aikaisemmin. Ehei, tuomiokirkon kellot kuuluvat ehkä kaikkein vaimeimmin tornin sisään.

Kapuaminen jatkui kellokoneiston tasalle. Jotenkin aivan uskomatonta, että tuollainen viritelmä ylipäätänsä toimii ja kertoo vieläpä tarkan ajan. Kellokoneiston rakentajasta ei ole tietoa, ainoastaan hyviä arvauksia. Kellojen siirtäminen kesäaikaan kuulosti aika metkalta prosessilta: "tuolla noin on työhanskat, sitten irroitetaan eräs osa ja pidetään kiinni oikeasta osasta ja toivotaan parasta, kunnes rattaat ovat asettuneet oikeaan asentoon." Huhhuh.

Kellotaulun takaata

Lopulta jäljellä oli enää jyrkät tikkaat ja ylös kelloille johtava luukku. Meille annettiin 15 minuuttia aikaa, ennen kuin kellot löisivät puoli kuuden merkiksi. Hirveällä kiirellä räpsin muutamat kuvat maisemista, ja viimeisten joukossa kapusin alas vain todetakseni, ettei oikeasti kiirettä tai hätää ollut. Jotkut jopa jäivät tahallaan kellojen luo, eikä ääni nyt niiin kova ollut. Sitten kapusimmekin melko rivakasti alas asti sakastiin, jossa saimme vielä välipalaa ja pullakahvit. Askelmia en tullut laskeneeksi, mutta kuulemma kolmisensataa niitä on.

Tässä vielä muutama mieleenjäänyt hauska-tietää-knoppi:

1. Kirkko on palanut yli 20 kertaa ja nähnyt 7 sotaa
2. Kolot kirkon seinissä (ja ylipäätään keskiaikaisisten tiilirakennelmien seinissä) ovat rakennustelineistä. Kolot jätettiin näkyviin myöhempää korjaustarvetta ajatellen, jolloin telineet olisi taas helppo pystyttää.
3. Kirkon kellotaulu on halkaisijaltaan noin viisi metriä. Ja taulussa on vain tuntiviisari, minkä kaikki turkulaiset tietänevätkin.
4. Turkulaiset tietänevät senkin, että "täl puol jokke" on nimenomaan kirkon puoli, koska kaupunki laajeni "tois puol jokke".  
5. Koska kellot ilmoittavat varttitunnit, tasatunnit tuplalyönnein ja lisäksi kilkattavat milloin minkäkin kutsun merkiksi, on laskettu että yhteensä kellot kajahtavat viitisensataa kertaa päivässä.
6. Kirkon torni on korkeampi kuin sen keskikäytävä - yleisen harhaluulon vastaisesti siis. Aikaa ilmoittavat kellot (jonne siis pääsimme kipuamaan) sijaitsevat 82,25 metriä merenpinnan yläpuolella ja koko komeus kohoaa 101 metriin ollen keskusta-alueen korkein rakennus. Torniin kapuaminen vastaa noin 25-kerroksiseen kerrostaloon kiipeämistä.
7. Kirkko edustaa useita eri tyylisuuntauksia, koska kirkkoa on laajennettu ja rakennettu uudestaan 700 vuoden aikana monen monta kertaa. Erityisesti laajennuksia tehtiin 1400-luvulla, kun taas sisustus on pääosin Turun palon jälkeiseltä ajalta.

Nyt on sitten tämäkin "turkulaisuuden rajapyykki" koettu. Jatkoimme iltaa Turku-teemalla illallistamalla legendaarisessa Pippurimyllyssä. Söimme tietenkin ravintolan nimikkoannoksen, jossa kieltämättä oli 70-luvun havinaa...

Ps. Korjatkaa jos olen kirjoittanut puuta heinää – ei voi kaikkea muistaa ;)

Visitamos la torre de la Catedral de Turku.

Besos, Hansu

Vappufiilingit

Huhhahhei, siinähän se meikäläisen nelipäiväinen vappu sujahti hirveällä vauhdilla. Edelleen vähän väsyttää, mutta omasta mielestäni tämä vanhaparta selvisi melko kunnialla viimeisestä opiskelijavapustaan. Tai noh, jo viime vuonna ajattelin varovasti sen olleen viimeinen haalarivappu, että ei kannata liikoja mennä vannomaan mitään... 

Vappuhulinointi alkoi meidän porukalla perjantaina vappusitsien merkeissä. Laulut löytyivät muistin sopukoista yllättävän hyvin, vaikka viime sitseistä onkin jo yli vuosi. Lauantaina päivällä hulinat jatkuivat Akateemisen mölkyn maailmanmestaruuskisoilla. Huikeat kaksi peliä voitimme hermoja raastavan tasaisen pelitilanteen päätteeksi. Ei siis ollut asiaa jatkopeleihin. Mölkky oli kivaa, mutta kyllä vielä hauskempaa taisi olla kaikki oheisaktiviteetit kuten pomppulinna, sumopaini sekä ilmainen hattara ja grillimakkara. Kyllä lapsi on terve kun se leikkii!

Sääjumalatkin olivat suosiollisia. Lauantaina räntäsade alkoi vasta kun olimme lopettaneet pelit ja leikit ja siirtymässä sisätiloihin Comedy Nightiin, jossa naurunremakat takasi koulumme omat koomikot, pari vierailevaa tähteä sekä Ville Myllyrinne. Ja sunnuntaina kuin tilauksesta aurinko astui esiin juuri, kun oli aika siirtyä Taidemuseon mäelle lakitukseen. Maagista. Ja piknikillä vasta upea, aurinkoinen sää olikin, aivan mahtavaa! Illalla saimme nauttia vielä grilliherkuista äidin luona ilta-auringon paahtaessa. Ehkä se kesä sieltä vielä tulee.

Piknikeväiksi Eero taiteili lohiskagenit (ohje täällä) ja meikä pyöräytti gluteenittoman ja proteiinipitoisen suklaakakun, jonka salaisuutena oli puoli kiloa mustapapuja. Ohje löytyi Kotivinkki-lehdestä, mutta tässä se nyt vielä:

Gluteeniton mustapapu-suklaakakku

• 450g mustapapuja (itse käytin Pirkka-säilykepapuja)
• 5 kananmunaa
• 1 dl kaakaojauhetta
• 2 dl fariinisokeria
• 2 rkl vaniljasokeria
• 2 tl leivinjauhetta
• 100 g sulatettua voita
• yhden appelsiinin kuori 
• (1/2 tl suolaa, itse jätin pois koska pavut olivat suolaliemessä)

Huuhtele pavut huolellisesti ja soseuta ne esim. sauvasekoittimella. Lisää munat. Jatka soseuttamista kunnes muna-papuseos on tasainen. Sekoita kuivat aineet kulhossa, ja lisää taikinaan. Sekoita mukaan myös voisula. Raasta mukaan appelsiinin kuori. Öljyä vuoka ja laita pohjalle leivinpaperi. Paista 200:ssa asteessa 40 minuuttia. 

Cuatro días festejando el primero de mayo.

Besos, Hansu

Itse tehdyt keittiön tasot

Keittiötä esitellessä mainitsinkin, että teimme tasot itse – enkä voisi olla tyytyväisempi ratkaisuun!  Halusimme ehdottomasti massiivipuutasot, vaikkeivat ne ehkä käytännöllisin valinta ole myöhempää ajatellen, siis jos ja kun asunnon vuokraa joskus. Toisaalta vaikka massiivipuutasot pääsisi "pilaantumaan" on ne yleensä aina mahdollista hioa ja palauttaa loistoonsa. En vain osaisi kuvitella yli 100-vuotiaassa talossa mitään muovitasoja – olihan jopa vanhassa keittiössä aitopuiset tasot.

Jotenkaan en kuitenkaan tykkää kauppojen liimapuisista tasoista, joissa "palaset" erottuvat selkeästi. Ne ovat jotenkin liian moderneja. Ja kalliitakin, siis huhhuijaa mitä hintoja Ikean tasoistakin saa pulittaa! Kyselimme myös vaihtoehtoja, ja sellaisia liimapuutasoja löytyi, joissa palaset ovat pitkiä eikä pikkupätkistä tehtyjä. Mutta sehän vasta maksoikin!

Pinterestin erään kuvan innoittamana aloimme pohtia siis tasojen tekemistä itse lankuista vaikka aikataulut puskivat päälle. Enää piti vain löytää sopivaa lankkua, kun kovempia lehtipuulankkuja ei noin vain myyty Bauhausissa tai edes Hakulan Puussa. Lopulta näin parhaaksi vaihtoehdoksi laittaa ostoilmoituksen Tori.fi:hin, ja eipä aikaakaan kun matkasimme peräkärryn kanssa Mynämäen perämetsiin eräälle hevostilalle. Tilalta löytyi jos jonkinlaista lankkua valmiiksi kuivattuna. Valikoimme leveimmät koivulankut sekä ponttiin höylättyä lattialautaa kylpyhuoneen ovea varten. Ja koska kyseessä oli hevostila, löytyi tilalta kaikenlaisia hevostarvikkeitakin. Kaupan päällisiksi sain siis kyytiin vielä parit ruosteiset jalustimet, kuolaimet ja kasan hevosenkenkiä. Koko satsille tuli hintaa 100 euroa – sillä hintaa ei saisi edes niitä muovitasoja saatika sopivaa vessan ovea!

Onneksi Eeron veli on teknisen työn lehtori, jonka luokassa saimme höylätä koivulankut sopiviksi. Liedossa kellarissa liimasimme puut yhteen ja hioimme pinnan sileäksi. Koska muunlaista kiinnitystä (tappeja tms) emme tehdeet, saimme hieman jännittää, josko tasot muuttuisivat kieroiksi paikoilleen laittamisen jälkeen (vaikka jokainen lankku on kiinnitetty keittiön runkoon), mutta minkäänlaista kieroutumaa ei ole näkynyt. Alunperin meinasimme petsata tasot hieman tummemmiksi, mutta lopulta päädyimme vain öljyämään ne huolella. That's it, eipä tasojen tekeminen oikein muuta vaatinutkaan. Allas- ja liesiaukon saahaaminen kävi yllättävän kivuttomasti, mutta vinoihin seiniin sovittaminen vaatii jälleen oman jumppaamisensa. Asettelimme lankut ja tasot niin, että yhdessä lankussa ollut "virhe" pääsi paraatipaikalle. Siinä se nyt on framilla heti kertomassa, että näitä tasoja ei muuten Ikeasta löydy!

Encimeras de cocina hechas a mano.

Besos, Hansu

Pääsiäisenä

 ...saatiin monta projektia eteenpäin. Portaiden kaiteeseen tarvittava rauta saatiin vihdoin hankittua jokunen viikko sitten (ei ollut helppoa kun liike meni kiinni jo puoli viideltä). Lopulta hitsaushommiin ei mennyt kuin päivä ja meikäläinen sai viime viikolla maalauspuuhat hoidettua. Hetken olo olikin kuin kiirastulessa, kun jännitimme istuisiko vaivalla tehty kaide paikoilleen – muuttujia kokonaisuudessa kun oli monta. Ja kyllä, aivan käsittämätöntä miten osaset loksahtivat paikoilleen! Muutama kohta vaati hieman venkslaamista, mutta yllättävän helposti kaikki lopulta kävikin. Pyhien aikana saimme hankittua myös käsijohteen sekä höylättyä ja hiottua sen. Sekin solahti paikoilleen paremmin kuin ikinä uskalsin toivoa. Tosin yläkerran aukon kaiteessa oli kai tapahtunut jokin mittavirhe, sillä sen paikoilleen osuminen oli melko kaukana. Katsellaan joskos sitä saisi jatkettua heti ensi viikonloppuna, mutta nyt ollaan vahvasti voiton puolella kun ei tarvitse jännittää portaista putoamista! Eeron gradukin ilmeisesti edistyi melko mukavasti remppaprojektien lomassa. 

...jännitettiin työpaikkaa, josta tieto oli määrä tulla vasta pääsiäisen jälkeen. Aivan, meikäläinen on tässä jonkin aikaa taas ryntäillyt päättömästi työmarkkinoilla ja yrittänyt löytää sopivaa Hansun mentävää rakoa. Melkein pääsiäisen hengellisyyskin tarttui, ja aloin miettimään, pitäisi joltain korkeammalta voimalta toivoa paikan saantia. Olisi varmaan kannattanut, sillä nakki ei napsahtanut tälläkään kertaa. Pakko kai se on edelleen uskoa, että kaikelle on jokin tarkoitus. Kaipa nurkan takana odottelee jotain parempaa. 

...syötiin sokeriähkyt mämmistä, suklaamunista ja töhnämunista. Ah mämmi vaniljakastikkeella on kyllä jotain käsittämättömän hyvää. Muutenkin ruokapuoli oli kunnossa: perjantaina saimme lammasta Liedossa, lauantaina kotipöydän ääressä ja sunnuntaina vielä äidin lammaspataa, jauhelihapihvejä ja perunamuusia neljän jälkkärin kera: mämmiä, pashaa, madeiralaista hunajakakkua sekä kahvin kanssa MBakeryn kakkua . 

...hämmästeltiin säätä. On se nyt kumma miten luontoäiti ei osaa päättää tuon sään suhteen. Lauantaina lähdimme kirpeässä mutta aurinkoisessa säässä pyörähtämään keskustassa. Piipahdimme kahville Cafe Arteen, ja ihmettelimme, kun hetken päästä sisään vyöryi joukko ihmisiä. Vilkaisu ulos kertoi syynkin: siellä satoi taivaan täydeltä lunta. Kun astuimme ulos kahvilasta, oli jokivarsi aivan valkoinen, lunta tuprutti vaakatasossa ja kaikkialla oli aivan hiljaista. Ja jo päästyämme Tuomiokirkkosillalle paistoi aurinko taas ja lumesta ei ollut enää tietoakaan!

Durante la semana santa

Besos, Hansu