sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ihana kamala Venetsia

Jatketaan matkakertomusta hurmaavasta Piranista viimeiseen etappiimme Venetsiassa. (Huh, vihdoin on siis kaikki kuva käyty läpi, eikä edes mennyt marraskuulle!) Piranista ajoimme siis muutaman tunnin ajomatkan suuntanamme Venetsian lentokenttä, josta auton vuokrasimme. Kuinka ollakaan, taas matkan loppupuolella navigaattori neuvoi eri tavalla kuin tieviitat, jolloin muistimme, että Venetsiassahan on kaksi lentokenttää vaan meillä ei ollut aavistusta kumpaan navigaattorimme ohjasi ja kumpaan tieviittojen lentokonekuvat osoittivat. Meillä oli täsmälleen sama ongelma Veronassa autoa palauttaessamme - emme näemmä ikinä opi kirjoittamaan määränpään osoitetta ylös.



Noh stressaavan liikenneseikkailun jälkeen saavuimme kuitenkin oikealle kentälle ja saimme auton palautettua. Hyppäsimme bussiin ja löysimme tiemme perille Venetsian pääsaarelle. Vaan sinne päästyämme ihmettelimme jälleen, minne suuntaan pitäisi lähteä. Olihan meillä kyllä hotellin osoite, muttei kunnollista karttaa. Yleensä Eerolla on pettämätön suuntavaisto, mutta Venetsian kapeilla kujilla on aivan liian helppo eksyä. Ajatteimme seurata kanaalin vartta, ja laskea poikkikatuja. Mutta eiväthän Venetsian kadut ole niin suoraviivaisia, joten monesti jouduimme kiertämään kortteleita ja löytämään uudellen kanaalin varteen. Ja juuri kun aloimme olemaan hieman epätoivoisia kun nälkäkin jo vaivasi, olimme tupsahtaneet hotellin eteen - joka oli kyllä niin kapea ja huomaamaton rakennus, ettei sitä etsimällä etsien olisi varmasti löytänyt.



Kaikkea muutakin saimme etsimällä etsiä, emmehän me meinanneet löytää edes päänähtävyyttä Pyhän Markuksen kirkkoa ja aukiota! Ja käveltyä tuli aivan uskomattoman paljon, en muista milloin viimeksi olisi jalat särkeneet kävelystä yhtä paljon. Venetsian pääsaaren "keskustakin" on siis yllättävän iso ja työläs kuljettava. Tuollahan ei ole muita vaihtoehtoja liikkumiseen kuin kävely - vesitaksit kun maksavat melko pitkän pennin, gondolikyydistä nyt puhumattakaan!. Tämä seikka on hyvä muistaa myös matkalaukkua pakatessa: ota huomioon että painavaa laukkua saa jalan raahata mahdollisesti melko pitkän matkan mukaan lukien siltojen portaat. Onneksi meillä oli rinkka ja reppu!



Mutta niin, Pyhän Markuksen aukio tuli löydettyä ja pulut löysivät meidät. Aukio kuhisee puluja, jotka ovat tottuneet turisteihin ja niiltä saataviin makupaloihin. Ei siis tarvitse kuin ojentaa käsi, ja kuriseva siivekäs on lehahtanut kädelle istumaan. Tosin kauan aikaa se ei siinä jaksa kykkiä, ellei kädessä ole tarjottavaa. Ah tuo oli kyllä hauskaa ajanvietettä, etenkin kun se oli ilmaista! Kaikki muu Venetsiassa sitten maksaakin tuhottomasti ja jonot ovat järkyttävät. Me emme siis vierailleet yhdessäkään must see -kohteessa, kun jokaiseen kirkkoonkin piti maksaa. Kellotornin järjetön jonokin mutkitteli koko aukion läpi. Ja mehän emme jonota enää minnekään Sevillan kokemuksen jälkeen! Tosin vierailimme Da Vinchi -museossa, jossa ei ruuhkaa ollut. Paikka oli kyllä vierailun arvoinen, sillä esillä oli herran keksintöjä, joita sai itse kokeilla.








Rauhallisen ja edullisen Piranin jälkeen Venetsia siis tuntui melkoiselta shokilta. Pasta-annos ei enää irronnut seitsemällä eurolla, vaan neljällätoista, ja olutkin maksoi saman kuin Suomessa. Turisteja vilisi kapeilla kaduilla niin, että ahtaanpaikankammo meinasi iskeä. Tosin tokihan Venetsian kanaalit, kapeat kujat sekä kontrastit rosoisen rappioromantiikan, koristeellisten pytinkien ja värikkäiden pikkutalojen välillä olivat huikean kuvauksellisia. Mutta niiden, sekä Venetsian tunnelman kokemiseen riittäisi yksi päivä, joten hieman harmittelimme että varasimme överikalliin hotellihuoneen kun olisimme voineet olla Piranissa vielä yhden yön, lentomme kun lähti vasta illalla. Mutta kaipa Venetsiakin on niitä kohteita jotka on vain kerran elämässään koettava.




Dos días en Venecia, que era muy bonita pero llena de turistas.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3