sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Tunnelmallinen Piran

Laiskana viikonloppuna rankan viikon jälkeen, on sopiva hetki palata reissutunnelmiin (voi luoja mikä loppuviikko onkin takana, ei taas asiat töissä mennyt kuin Strömssössä). Matkakertomusta on hyvä jatkaa vastoinkäymisistä reissun kohokohtiin, sillä Slovenian Piran oli meidän molempien mielestä varmaankin kivoin paikka koko reissulla. AirBnB-kämppäkin oli aivan nappivalinta: suloinen paikallinen asunto todella keskeisellä paikalla, aivan keskusaukio Piazza Tartinin vieressä. Aukiosta tuli muuten hieman mieleen Salamancan Plaza Mayor, sillä se oli samaan tapaan tuon pienen ja sympaattisen kaupungin olohuone - tosin tämä aukio aukeni merelle, joten näkymät veivät kyllä voiton. Aina reissatessa söpöillä kujilla eksyillessäni pohdin, millaisiahan ovat paikalliset asumukset. No nyt ei tarvinnut sitä pohtia, kun pääsi näkemään tuollaisen söpöyden aivan läheltä. En tiedä onko meillä koskaan ollut reissussa majoitusta keskeisemmällä paikalla ja autenttisemmassa asumuksessa. Kämppää vuokraava pariskuntakin oli suurinpiirtein meidän ikäinen ja kovin samanhenkisen tuntuinen.




Piran oli todella sympaattinen pieni kaupunki, jossa ei tarvinnut mahduttaa päiviin nähtävyyksillä juoksentelua. Kiipesimme toki kirkon kellotorniin sekä linnoituskukkulalle ihailemaan maisemia. Yläilmoista oli näkymät samanaikaisesti sekä Italian että Kroatian puolelle, Piran kun oikeastaan vain niemen kärki Kroatian ja Italian rantaviivan välissä. Piranissa erikoista on myös kaksoiskaupunkisuus, sillä ei voi olla aivan varma, missä Piran päättyy ja Portoroz alkaa. Paitsi kyllä sen huomaa: siinä kohtaa kun sympaattiset talot ja kujat vaihtuvat massiivisiksi hotellikomplekseiksi.




Kävelimme siis Portoroziin vain toteamaan, että siellä ei ollut kertakaikkiaan mitään. Tai sitten me emme vaan löytäneet muuta kuin hotellikomplekseja. Noh, ainakin löysimme hyvän auringonottopaikan erään hotellin rantatuoleista. Kovin hiljaisilta vaikuttivat hotellit ainakin tuolloin kesäkuun alussa, ja saimme rauhassa jäädä löhöilemään vaikkemme hotellin asiakkaita olleetkaan. Samaisella alueella oli myös helppo käydä laiturilta uimassa, Piranissa kun etenkään ei ole varsinaisia rantoja, vaan kaupunki loppuu kuin seinään – tai siis kivilohkareisiin ja mereen. Tuopa sekin oman omaleimaisuutensa kaupunkiin, kun istuessa rantaravintolassa joku saattaa pulahtaa uimaan parin metrin päässä. (Tai ottaa aurinkoa keskellä "bulevardia"). Kaupungin rennossa meiningissä tuo tuntui aivan normaalilta, ja kaikkialla oli jotenkin kotoisa fiilis. Hyvin vaikea selittää, mutta jotenkin vain kaupungissa oli todella hyvä fengsui. Fengsuita ei edes häirinnyt ukkosmyrky ja myrskytuuli, päin vastoin – dramaattinen taivas loi aika hienot kuvausolosuhteet! Onneksi pahin myrsky pyyhälsi ohi kohti Italiaa, ja vältyimme kastumiselta sillä uhkaavien pilvien aikaan juuri olimme seikkailemassa kaupungin laidalla ja kiipeilemässä kaupungin muurilla (huh, alastulo oli kyllä melko extremeä mun liukkaiden tennareiden kanssa).




Kun kaupunki oli koluttu, yritimme mennä muutamaan (siis kaupungin ainoisiin) museoihin, mutta ne olivat juuri silloin kiinni. Jäipähän siis aikaa vain hengailuun ja kujilla eksymiseen. Ja ravintoloiden vertailuun – hyviä ravintoloita kun kaupunki on pullollaan. Ehkä mieleenpainuvin oli Fritolin, jossa konstailematon ruoka haettiin itse tiskiltä ja syötiin viiniköynnösten alla. Ja melko edullistakin Piranissa tuntui olevan, annokset irtosivat noin kympillä ja siihen sai eurolla tai parilla viinilasin. Kalaa ja muita mereneläviä tuli kyllä syötyä loppuvuoden tarpeisiin yllinkyllin!



Piranille siis annan erittäin, erittäin vahvan suosituksen jos tuolla päin sattuu liikkumaan. Tosin en tiedä onko kaupungin tunnelma erilainen myöhemmin kesällä kun turisteja on varmasti enemmän. Sydän suorastaan hykertelee kun muistelen niitä muutamia päiviä Piranissa. Oi miten tekisi mieli päättää matkakertomus näihin kuvin ja tunnelmiin, mutta ehkä kuitenkin kerron vielä reissun viimeisestä etapista.

Piran - el lugar estupendo y mi favorito en nuestro viaje.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3