Rio retkeilee

Luonnossa liikkuminen ja retkeily on meille tärkeää, joten on luonnollista että Riokin pyritään näihin totuttamaan heti pennusta alkaen – etenkin kun Pepin kanssa homma ei oikein sujunut. Ensinnäkin Pepin kanssa automatkat olivat mahdottomia, sillä Peppi huusi kurkku suorana kaikki matkat. Tyyppi kyllä siis tykkäsi autoilla, liiaksikin, eli huuto ei lähinnä koko ajan voimistuvaa kyselyä siitä, milloin oikein olisimme perillä siinä oletettavasti mahdottoman hauskassa paikassa. Kävely- ja juoksureissut kyllä sujuivat mallikkaasti; Peppi olisi jaksanut jolkotella kymmeniä kilometrejä edes pysähtymättä sen kummemmin nuuskimaan, mutta tauot olikin se heikoin lenkki. Peppi ei koskaan osannut ottaa rennosti missään muualla kuin kotisohvalla, joten varsinkin teltassa nukkuminen olisi ollut melko mahdotonta kun tyyppi olisi hyörinyt, vahtinut, haukkunut ja vikissyt koko yön.

Rio on onneksi toista maata. Hän kyllä osaa ottaa lunkisti. Automatkat hyödynnetään nokostelutuokiona, ja mikäli aurinko vain paistaa, tyyppi on onnessaan makoilemassa ruohikossa ruokatauoilla. Teltassa nukkuminenkin on sujunut melko mallikkaasti. Olemme nyt kahdesti käyneet kokeilemassa teltassa yöpymistä Iso-Melkuttimella. Ensimmäisellä kerralla puhalsi kova tuuli, joten koiro ei ollut kovin mielissään ulkona olemisesta. Olimme kyllä itsekin sen verran jäässä, että iltapala tuli syötyä hyvin nopeasti, emmekä sen enempää jääneet ihmettelemään maisemia vaan painuimme nukkumaan. Iltapalaa keitellessä Rio käärittiin huopaan lämmittelemään, ja pieni nukahtikin samantien syliin. Tyyppi oli siis hyvin valmista kauraa nukkumaan, ei tarvinnut kuin osoittaa omaa petiä (toistaiseksi olemme raahanneet pedin mukaan) teltassa, ja siihen hän käpertyi ja nukkui sikeästi aamuun asti. Tuuli riepotteli telttaa äänekkäästi koko yön, joten itse emme nukkuneet juuri yhtään. Tuulenpuuskaan rapisuttaessa telttaa Rio vain katsahti meihin kysyvästi, ja kun emme reagoineet sen kummemmin, tyyppi jatkoi koisimista. Aamulla heräsimme sateeseen, ja vaikka Rio inhoaa sadetta, niin todella nätisti ja reippaasti tyyppi tepasteli takaisin autolle.

Reipas retkeilijä, vaikka selkeästi viluttaa ja vähän ihmetyttää

Hieno leiripaikka niemen kärjessä, vaikka kylmä tuulen takia maisemista nauttiminen jäi vähälle

Iltapalan odotellua ja värjöttelyä

Toisella kerralla Melkuttimella olikin helle. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että koko paikka oli täynnä retkeilijöitä, emmekä meinanneet löytää telttapaikkaa. Jouduimme siis kiertämään lähes koko järven, ja onneksi viimeisen niemen kärjessä oli teltalle tilaa. Testissä oli uusi telttamme Fjällräven Abisko View 2, jonka seinät jätimme lämpimänä yönä kokonaan auki. Rio ei meinannut ollenkaan malttaa asettua petiinsä, vaan tuijotteli maisemia ja yritti pöngetä makuupussiin. Energiaa siis taisi olla jäjellä vaikka takana oli Rion mittapuulla aika pitkä kävelylenkki. Lopulta Rio nukahti ja nukkui nätisti puoli seitsemään aamulla, jolloin herätti meikäläisen kävelemällä mun selän päällä. Aurinko paistoikin jo kuumasti, ja jäimme nauttimaan hitaasta aamupalasta ja aamu-uinnista. Rio makoili auringossa ja kävi vähän väliä ihmettelemässä järveä, vaikka tassujaan ei millään halunnutkaan kastella. Nautimme vielä lounaan, ennen kuin kävelimme järvilenkin loppupätkän autolle. Piipahdimme vielä läheisellä Korteniemen perinnetilalla, jossa Rio näki ensi kertaa hevosen läheltä. Tilalta takaisin autolle kävellessä Rio ilmaisikin hyvin vahvasti, että nyt alkaa kävelytouhut riittämään. Kun Rio väsyy, tyyppi alkaa näykkimään pohkeita ja lahkeita, sekä heittäytyy tienpientareelle makoilemaan (tosin niinpä hän saattaa heittäytyä makoilemaan ihan vain jos aurinko paistaa, vaikkei juuri olisi vielä montaa askelta otettukaan). Autoon päästyä koko auto ihan nytkähti, kun Rio heittäytyi makuuasentoon vetelemään sikeitä.

Matkalla viimeisen niemen kärkeen, sormet ristissä että löytyisi telttapaikka

Vielä on siis aika paljon harjoiteltavaa, että tuo pieni ketunpoika jaksaisi kulkea mukana pitkillä vaelluksilla tai kymmenien kilometrien juoksulenkeillä. Juoksuakin tosin olemme treenanneet pienissä pätkissä. Toistaiseksi pisin juoksumatka on kaksi kertaa pururadan ympäri, eli neljä kilometriä. Kerran olemme myös kokeilleet polkujuoksua, mutta meno oli melko haastavaa kun samaan aikaan sai keskittyä sekä maastoon että säntäilevään koiraan. Riolla kun on vielä oppimista, ettei juoksulenkeillä voi jäädä haistelemaan jokaista hajua, eikä jalkojen eteen sovi pysähtyä yhtäkkiä. Mutta kaipa hän tuosta vielä oppii, ikää kun on vasta seitsemän kuukautta. Helposti tuo unohtuu, välillä Rio välillä vaikuttaa niin vanhalta ja viisaalta sielulta pennun kropassa. Riolta luonnistuu toistaiseksi chillailu paljon paremmin kuin pitkät lenkit, ja "ei minkään tekemistä" olemmekin harjoittaneet monesti. Riippumatossakin nukuimme yhdessä oikein onnistuneet nokoset.

Rio Reipas meidän kanssa ensimmäistä kertaa metsässä

Besos, Hansu