Heipat mansardikatolle

Perjantaina jätimme hyvästit vanhalle kodille mansardikaton alla. Tekisi mieli kirjoittaa, miten haikein mielin painoimme oven viimeisen kerran kiinni, mutta oikeastaan lähtö oli aika kaaootinen ja vähän hilpeäkin. Eerolla oli kuun vaihteen myötä kiirettä töissä, joten yksinäni viimeisiä romppeita pakatessa ja suursiivousta tehdessä tuli melkoinen kiire – niin että uusi asukas alkoi jo kantaa tavaroitaan sisään ennen kuin siivous oli valmis, ja lopulta tavaroita kannettiin sisään ja ulos samanaikaisesti naapureiden heiluessa mopin varressa. Lopulta lähdimme pois tieltä ja portista ulos ajaessamme totesimme vain, että se oli sitten siinä.

Mutta niin, aika tarkalleen viisi vuotta sitten opiskeluiden alkaessa muutimme vuokralle ihastuttavan vaaleansinisen puutalon yläkertaan. Pienen pintaremontin jälkeen asunto alkoi näyttää näköiseltämme ja on ollut kyllä aivan ihana koti nämä vuodet. Ehkä eniten tulee ikävä tuota lähes omaa (siis vain yhden naapurin kanssa jaettavaa) pihaa, jossa on tullut vietettyä monet grilli-illat ja mieleenpainuva tapas-iltakin sekä monet jumppatuokiot ja lukuhetket riippumatossa.

Sisään astuessa piti kavuta pirteän sinistä portaikkoa. Peppi tietenkin ryntäsi aina alas portaita ulko-ovelle asti vieraita vastaan, mutta meitä tervehti yleensä vain välioven alta pilkistävä märkä kuononpää. Ylhäällä eteisessä vasemmalla oli kylpyhuone (ja sauna!), joka ei ollut niin kuvauksellinen että siitä löytyisi kovin montaa kuvaa arkistoista. Tosin ihastelin aina kylpyhuoneen rouheapintaista peiliovea ja takorautaista naulakkoa. Eteisestä oikealla oli keittiö, jonka esittelinkin tarkemmin täällä. Olohuoneen suurella sohvalla kelpasi köllötellä isompikin porukka. Yhtenä olohuoneen helmenä oli myös ihanat ikkunasyvennykset ja leveät ikkunalaudat. Olohuoneen perällä oli vinokattoiset makuuhuone ja toimistohuone, joiden söpöä puupaneloitua kattoa en kyllästynyt ihailemaan.

Onneksi otin paljon kuvia muistoksi vanhasta kodista ennen kuin tavarat pakattiin laatikoihin ja suurin osa kalusteista lähti uusiin koteihin. Viime viikot on eletty kaaoksen keskellä ja keksitty luovia ratkaisuja puuttuvien tavaroiden tilalle. Sekin on hauska muisto, mutta mielummin haluan muistaa meidän puutalokodin muuna kuin epämääräisiä roskiin-kierrätykseen-Pelastusarmeijaan-mitänäilletehdään-tavarapinoina. Tavallaan todella puhdistavaa päästä eroon kaikesta roinasta – pitäisi varmaan muuttaa useammin ja aina pienempään asuntoon? Uuteen asuntoon ei mahdu kuin pieni osa vanhoista kalusteista, ja niistä taas mitkä olisi mahtunut, halusin muuten vain eroon. Sydän itki ehkä eniten verta tarjoiluvaunun takia, sillä se ei vain mahtunut minnekään vaikka miten päin yritti miettiä. Myös itsetehdystä sohvapöydästä oli sääli luopua, vaikka se sentään ehti palvella monen monta vuotta. Onneksi sentään toinen toimiston työpöydistä lähti mukaan. Muuttolaatikkokaaoksesta emme tosin vielä hetkeen pääse eroon. Jonkin aikaa asustelemme nyt Eeron isän luona kunnes pääsemme uuteen asuntoon selvittelemään laatikoita. Toistaiseksi tuntuu aika uskomattomalta minne se kaikki tavaramäärä mahtuu...

Koti mansardikaton alla oli paras koti ikinä – jos tätä uutta ei lasketa, se on toivottavasti vielä parempi vaikka rima onkin asetettu korkealle.

Adiós a nuestra casa anterior debajo del techo abuhardillado.

Besos, Hansu