Vuosi yrittäjänä

Tänään tuli tarkalleen vuosi kuluneeksi siitä päivästä, kun lähetin yrityksen perustamisilmoituksen. Kirjoitinkin keväällä havaintojani yrittäjyydestä sekä siitä, miten alku oli vähän takkuisa, kun en oikein ollut varma, halusinko sittenkään yrittäjäksi ja kauanko sitä jatkaisin. Jos kokeilu jäisi vain muutaman kuukauden pituiseksi, ei olisi järkeä alkaa tehdä omaa markkinointia, myyntiä tai mitään investointeja. Heiluin kahden vaiheilla: hakeako avoimia työpaikkoja vai panostaako yrittämiseen. Lopulta päätin, että katsotaan yrittäjyys-kortti ja yritetään ainakin vuosi, ja tässä sitä nyt ollaan.

Tällä hetkellä tuntuu, että ihan viime aikoina vasta olen saanut homman oikeasti käyntiin. Keskusteluyhteys on avattu pariin potentiaaliseen yhteistyökumppaniin ja muutenkin mielenkiintoisia palloja on ilmassa. Tähän mennessä mulla on ollut viisi asiakasta, joista osa on ollut kertaluontoisempia tapauksia ja osa taas pidempiaikaisia. Pari uutta asiakkuutta kun saisi hankittua, niin olisin kyllä aivan supertyytyväinen. 

Tämän hetken eniten kipuilua aiheuttava asia tuntuu olevan ympäristön odotukset. Tuntuu, että osa lähipiiristä ajattelee, että tämä on jonkin sortin lomailua ja ihmettelevät, koska oikein ajattelin mennä oikeisiin töihin. Toisaalta olen myös törmännyt yllätyksekseni moniin ihaileviin kommentteihin – olen kuulemma saavuttanut sen mihin monet pyrkivät, ja monilla yrittäjyys tai yrittäjämäinen elintapa on vain kaukainen unelma. Ei tietenkään pitäisi välittää siitä, mitä muut ajattelevat, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Ehkä ajattelen sisimmässäni vielä itsekin, että onko tämä oikeaa työntekoa. Esimerkiksi vihaan laskujen lähettämistä, kun edelleen tuntuu siltä, että voiko tästä ihan rahaakin pyytää kun ei tämä aina työltä tunnu...

Alussa mielialani vaihteli aivan hurjasti. Yhtenä päivänä saatoin iloita yrittäjyyden iloista, ja toisena päivänä rypeä aivan pohjamudissa pienenkin takaiskun takia – tai ihan ilman takaiskujakin. Tätä tapahtuu edelleen, mutta aika paljon harvemmin. Tarkoitan siis, että yleensä olen innoissani kaikesta, arki rullaa mallikkaasti ja vain silloin tällöin masentelen jonkin tyhmän pikkuasian takia ja virittelen kauhuskenaarioita päässäni. Mikä on täysin typerää, kun en kovin korkealta pääsisi putoamaan vaikka kaikki romahtaisi, sillä enhän esimerkiksi ole tehnyt mitään kovin kalliita investointeja. Päin vastoin, tässä on koko ajan solmittu suhteita sinne ja tänne, joten mistä sen tietää vaikka työllistyisin palkkatyöhön johonkin asiakasyrityksistäni tiukan paikan tullessa!

Lisäksi tällä hetkellä pientä rauhattomuutta tuo suunnittelemattomuus. Haluaisin laatia strategian, valita päämäärään ja pyrkiä sitten sitä kohti. Yleensähän se on kannattavampaa kuin viritellä kaikenlaista pientä joka suuntaan. Toistaiseksi olen tahallaan himmaillut ja päättänyt rauhassa pyöritellä eri vaihtoehtoja ja suuntia, kokeilla yhtä sun toista ja oppia niistä – ihan vain koska just nyt mä voin niin tehdä. Ehkä strategiani siis on tällä hetkellä suunnata 15% työpanoksesta itseni ja taitojeni kehittämiseen, toiset 15% markkinoinnille, uusien suhteiden solmimiselle ja mahdollisuuksien kartoittamiselle, ja loput ajasta varsinaiselle työlle. Parasta on, että kaikki on sallittua. Ajoittaisesta epävarmuudesta huolimatta tuntuu, että tämä tie voisi kuljettaa aivan odottamattomiin paikkoihin, kun vain annan sille mahdollisuuden.

Pensamientos después de un año de ser un empresario individual.

Besos, Hansu