keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Herkkulahjoja: fugdet, suklaat ja joulumantelit

Syötäviä herkkulahjoja sujahti pukin pussiin tänäkin vuonna. Toffeita tulikin odotettua pienempi satsi ja lisää en arvannut tehdä, sillä prosessi ei ollut aivan yksinkertainen. Seos kiehahti yhtäkkiä liikaa ja alkoi jähmettyä, ja niinpä nakkasin sen liian nopeasti suklaisiin, joiden rasva ei tykännyt hyvää. Sinnikkäästi vatkaamalla koostumus onneksi parani, mutta kovin murenevaisia näistä silti tuli. Maku ei kuitenkaan kärsinyt ja nämä olivat kyllä vähän liiankin hyviä... Ohjeena toimi tämä, mutta karpalot sun muut ekstrat jätin pois.

Fudgeja riitti vain pariin pussilliseen, joten lisäksi tein pipari- ja minttusuklaakonvehteja. Tein konvehdit ihan vain sulattamalla suklaata, ja lisäämällä joukkoon mausteita. Piparikonvehteihin lisäsin piparkakkumaustetta ja ripottelin vielä piparin muruja ja tomusokeria päälle. Minttusuklaisiin sekoitin piparminttuaromia ja koristelin valkosuklaalla.

Ja koska vielä teki mieli piipertää keittiössä, pyöräytin lisäksi pienen satsin joulumanteleita. Ne maistuivat joulupuurolta ja toivat kotiin huumaavan joulun tuoksun. Joulumanteleita varten sekoitin mausteista, hunajasta ja vedestä tahnan, jossa pyörittelin mantelit huolellisesti. Paahdoin manteleita 7 minuuttia 200:ssa asteessa, ja lopuksi sekoitin joukkoon vielä teelusikalliset kanelia ja tomusokeria.

Joulumantelit 200 g:
  • 200 g kuorellisia manteleita
  • 4 tl kanelia
  • 1 tl piparkakkumaustetta
  • 2 tl hunajaa
  • 1 tl sokeria
  • ripaus suolaa
  • n. 2 tl vettä
  • lopuksi: 1 tl kanelia ja 1 tl tomusokeria

Regalos para comer.

Besos, Hansu

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun hetkiä


Onko pakko jo pakko palata arkeen jos ei halua? Aika makoisalta on tuntunut nämä joulun pyhät kun ei ole tarvinnut tehdä yhtään mitään. Vaikka toisaalta ei tämä vetelä olokaan ihan herkkua ole, ja öisin on vaikea nukkua kun ei ole päivisin ollut puuhaa tarpeeksi. Vielä saa kuitenkin hetken fiilistellä joulua. Jouluaatto ja -päivä kuluivat tänä vuonna hieman isommalla porukalla Piikkiössä. Ja koska lahjan saajiakin oli enemmän, oli lahjavuorikin melkoinen. Peppiä niin kovin kiinnosti lahjavuori, ja ai että sitä riemua kun vihdoin pääsi repimään omat pikkuiset paketit auki. Samalla innolla sitä meinasi aueta muidenkin lahjakääröt...


Meidän paketit saivat tänä vuonna maanläheisen ruskeavalkoisen värityksen, ja koristipa muutamia paketteja kuusen oksakin. Paperina toimi tuollainen teollisuuden pakkauspaperi, perinteinen voimapaperi kun on turhan ohutta ja keltaista mun makuun...

Jouluruuat olivat herkkua taas kerran, mutta ähkyltä onneksi vältyttiin. Juustot sekä savu- ja graavilohi olivat mun suosikit tänäkin vuonna, etenkin tuo vänkän näköinen tulinen tricolore-juusto. Energiaa ei tosin jouluruoka oikein tarjoa, joten normaalit ruoat houkuttavat kyllä jo aika lailla. Mutta jos vähän suklaata vielä...

Momentos de Navidad

Besos, Hansu

torstai 24. joulukuuta 2015

Jouluntoivotukset


Tänä vuonna moni on jättänyt lähettämättä perinteiset joulukortit, liekö syynä Postin lakkoilut, rahan antaminen mielummin hyväntekeväisyyteen vai hiipuva perinne, mutta meiltä lähti jälleen jouluntoivotukset postitse. Tällä kertaa olin ajoissa liikenteessä, sillä muutamat tarvittavat tarvikkeet hommasin jo marraskuun puolella ja kokeilukappaleenkin tein ajoissa. Vaan koska en löytänyt valmiita rusetteja, vei tuo rusetin solmimisvaihe melkoisesti aikaa. Eivätkä ne meinanneet millään pysyä liimalla koossa, vaan aukeilivat pirulaiset vielä itsekseen. Lopulta ompelin rusetit kasaan ja korttipuuhat pääsivät vihdoin vauhtiin. Askarteluhetket tosin piti ripotella sinne tänne muiden kiireiden keskelle, niin että lopulta kiikutin kortit postiin taas viimeisenä lähetyspäivänä. No mutta ensi jouluna sitten ajoissa...

Mummulle vanhainkotiin lähti vähän erilaisempi kortti, jotta hän muistaisi paremmin, kuka niitä jouluja toivotteleekaan...



Hyvää joulua kaikille!

Feliz Navidad!

Besos, Hansu

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulu saa tulla

Kolme yötä jouluun on, ja joulukoristeet on kaivettu esiin. Joulusiivous on tehty, piparit paistettu ja koti on koristeltu. Lomakin alkoi ja pikku hiljaa alkaa olla joulufiilis. Viimeistään ainakin huomenna kun saan nukkua pidempään ja käynnistettyä kunnolla tonttupajan. Huomisen tavoitteena on viimeistellä jouluaskartelut ja paketoida suurin osa lahjoista. Tosin ulkona ei ole kyllä yhtään jouluista, miten voikin olla sama sää kesät talvet... Noh, ei auta valittaa, vaan yritettävä löytää joulumieltä muualta kuin lumikinoksista.


Kuusikin on jo paikoillaan, ja kun lauantaina oli glögivieraita, niin päätinpä samantien koristellakin kuusen. Perinteisesti kuusi on saanut meillä juhla-asunsa vasta aattoaamuna, mutta hassuahan se on, kun ei aattona olla kuitenkaan kotona. Miksi siis kaiken muun kiireen keskellä koristella kuusi ja jättää se sitten yksin loistamaan, kun voi nautiskella pallojen välkkeestä jo ennen joulua. :)


Kuusi on tylsästi muovinen tänäkin vuonna, joten muutamia havujakin oli pakko hakea tuomaan aitoa kuusen tuoksua. Se olikin sitten hassu reissu se. Lähdimme kävelylle tuohon lähimpään metsään, jossa emme olekaan ennen tulleet käyneeksi. Sepä paljastuikin mäntymetsäksi, eikä kuusen kuusta löytynyt vaikka kuinka etsittiin. Tarkoituksena oli myös löytää muutamia männynkäpyjä, vaan hukkareissu oli siltäkin osin. Aikaa kului lopulta niin kauan, että olisi kannattanut kävellä sinne kauempaan ja tutumpaan metsään. Pimeäkin ehti tulla ja oli pakko luovuttaa. Lopulta sitten nappasimme tien vierestä vaivihkaa pari oksaa. Näkiköhän joku...



Casi todo está listo para la Navidad.

Besos, Hansu

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Unesta lautaselle: intialaishenkiset kanapalat

Terveiset täältä Star Wars intoilun (kohta katsomaan, woopwoop!) ja askartelutilpehöörin keskeltä! Huh täällä on viime päivinä riittänyt melkoista vilinää ja vilskettä. Töissä käyvät päivät vähiin ja hommat vähemmän yllättäen alkavat kasautua. Ja tottakai kaikki joulupuuhat ja tonttuilut jäivät taas viime tippaan, mutta onneksi joulupiiperrykset ovat parhaita. :) (Jos ruudun toisella puolella on pulaa piiperrysideoista niin katsastakaa vanhat postaukset askartelu ja DIY-tunnisteiden alta!)
Hyvä ettei kiireen keskellä tarvitse päätä vaivata ruokalistan suunnittelulla, se kun näemmä hoituu unessa. Näinpä meinaan yhtenä yönä unta, että kokkasin intialaisittain maustettuja kanapaloja, höyrytettyä parsakaalia ja riisiä kakun muotoon aseteltuna. (Liekö ollut vähän nälkä yöllä?) Tuumasta toimeen siis. Mä vähän yllätyin, että tästä tuli näinkin maukasta...


Intialaishenkinen marinadi (määrät suuntaa antavia):
  • 2 rkl öljyä
  • 2 tl juustokuminaa eli jeeraa
  • 2 tl currya
  • 2 tl soijaa
  • 1/2 tl chiliä
  • 1 tl kanelia
  • mustapippuria, suolaa

Pyörittele kanapalat marinadissa ja anna maustua ainakin puoli tuntia. Paista kanaset, keitä riisi (laitoin 2/3 jasmiiniriisiä ja 1/3 täysjyväriisiä) ja höyrytä parsakaali. Riisinkeitin hoitelee kätevästi samaan aikaan riisit ja parsat, mutta onnistuuhan tuo varmaan kattilassakin. Painele keitetty riisi tiiviisti kippoon. Kipon voi öljytä kevyesti varmuuden vuoksi. Kumoa riisi lautaselle ja tarjoa kanan ja parsakaalin kera. Riisin ja parsakaalin päälle kannattaa rouhaista kevyesti suolaa.

Tuve un sueño acerca de este plato, entonces tuve que cocinarlo.
 
Besos, Hansu

lauantai 12. joulukuuta 2015

Harmaata harmaan keskellä

I see grey. Harmaa on houkuttanut tänä syksynä ihan valtavasti (ja siinä sivussa myös musta, ai kauheeta). Harmaa on siis saanut ylivallan vaikka pitäisi kai viimeiseen asti yrittää taistella väreillä tuota ulkona vallitsevaa synkkyyttä vastaan... Harmaata perusneuletta olen metsästänyt jo pienen ikuisuuden, ja vihdoin Tallinnan miniminilomalta sellainen löytyi Stradivariuksesta. Siis miten vaikeaa voikaan olla sopivan paksuisen puuvillaisen neuleen löytäminen ja kuka noita keinokuitukammotuksia ostaa?! Mutta vihdoin on luottoneule näihin harmaisiin päiviin kun pukeutumisinpiraatio on ihan nollassa ja tekee mieli vain hukuttautua pehmeyteen. Tässä siis päivän asua, joka onkin oikeastaan myös koko marras-joulukuun asu:

Neule: Stradivarius / Pipo: Stadium / Huivi: French Connection / Muut: H&M


En este momento me gusta el gris.

Besos, Hansu

maanantai 7. joulukuuta 2015

Yhtä juhlaa

Huh olipa siinä viikonlopussa hulinaa kerrakseen, jopa niin paljon etten tajunnut oikeastaan yhtään kuvaa räpsiä. Perjantaina livistin töistä hieman aikaisemmin, sillä vuorossa oli legendaariset Turun KY:n Pikkumustat pikkujoulut. Monttu oli koristeltu talviseksi ihmemaaksi ja juhlinta aloitettiin sitseillä. (Tiivistettäköön tässä, että sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, jossa syöminkien ja juominkien välissä lauletaan molemmilla kotimaisilla hassunhauskoja lauluja sekä seurataan erilaisia esityksiä.) Myrsky mylvi ulkona ja sitsikansa samoin pikkumustissaan. Juhlasalin jatkojen jälkeen siirryimme luksusluokan bussikyydillä värjöttelemään Börsin ovelle, mutta sade ja tuuli saivat lopulta mielen himoitsemaan enemmän Burger Kingin antimia kuin tanssilattiaa.

Lauantai meni nukkuessa ja sunnuntaina olikin aika juhlistaa itsenäistä Suomea. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä sai osakseen ihan uudenlaista arvokkuuta, sillä ensimmäistä kertaa osallistuimme itsenäisyyspäivän juhlakonserttiin (videotaltiointi täällä). Leif Segerstamin johdolla Turun filharmoninen orkesteri soitti Finlandian ohella myös muita Sibeliuksen sävellyksiä, ja tottakai konsertti huipentui Maamme-lauluun. Konsertin jälkeen suuntasimme porukalla Dragon Palaceen syömään, ja ilta jatkui meillä Linnanjuhlia päivystäen. Aikamoista pukuloistoa oli taas Linna tulvillaan, ja Elli Haloon puku komeilikin jo tänään Muotikuun ikkunassa...

Itsenäinen Suomi hymyilytti Peppiäkin


El Día de la Independencia de Finlandia.
 
Besos, Hansu

perjantai 4. joulukuuta 2015

Rakas joulupukki...

Nykyaikana tontutkin ovat siirtyneet internetin ihmeelliseen maailmaan, joten ajattelinpa hieman listata joulutoiveitani tänne. Tuntuu, että tonttuja on jo kovin paljon liikkeellä kuuntelemassa korvat höröllään, mutta omien toivoiden kuiskuttelu ei olekaan niin helppoa. En varsinaisesti toivo oikein mitään tällä hetkellä, vaikka toki kaikenlaisia himotuksia aina on. Se tosin tarkoittaa, että himotukset ovat sellaisia, joita en ole mistään löytänyt ainakaan sopivaan hintaan tai en ole vain saanut aikaiseksi tilata verkosta. Pistäpä siinä sitten tonttu asialle niin... Eivät nämä kaikki siis kovin "realistisia" ole, muttei sellaisia pienenäkään mietitty, sen kun vain liimailtiin mieleisten lelujen kuvia toivelistaan... ;)



Viime aikoina olen alkanut tutkia verkkokauppojen luonnonkosmetiikkaa sillä silmällä. Ah jokin luonnonaineista tehty kuivan komedoakneihon hellijä olisi ihana, mutta usein myös aika kallis. Varsinkin kun en mitään rumaa pakkausta halua ostaasi ja kaunis ulkomuotohan se vasta maksaakin. Myös erilaisia ihania arganöljyjä olen katsellut ja melkein jo tilasin Nafhan versiota. Toisaalta olin jo hankkimassa myös hehkutettua Bio-Oilia... Crazy Rumorsin ja Hurrawn huulirasvat ovat myös ylistettyjä, mutta vielä on jäänyt nekin kokeilematta.



Kaikenlainen tyttöhömppä on aina tervetullutta. Uutta, kestävämpää mallia olevaa ruusukultaista boyfriend-kelloa olen katsellut jo pitkään mm. Fossililta, mutta toisaalta sellainen houkuttaisi myös kultaisena. Ja ai että, olisi kivaa meikkailla aamuisin kirkasvalolampun valossa. Sukat päättivät kaikki hajota samalla kertaa ja uusi pyjamakin kelpaisi. Unisukkina mulla on vieläkin ala-asteella saadut jarrusukat... Ja tarinat, ne ovat aina hyvä lahja. Kirjojen suhteen olen lähes kaikkiruokainen, mutta keltaisen kirjaston klassikot ovat melko varmasti hyvä valinta.


Vaikka mitä sporttikamaa tekisi mieli, mutta moniakaan juttuja ei ole tullut hankittua kun ilmankin pärjään. Olen ihastellut vedenpitävää juoksutakkia sekä sadehousuja (yksi tekosyy vähemmän). Juoksussa sormia lämmittäisi varmaan paremmin lajiin suunnitellut hanskat kuin villalapaset. Toinen fleecekin tulisi tarpeeseen. Salille pitäisi hankkia niskapehmuste tangolle, sekä painonnostovyö. Kotona taas sisustukseen sulautuisi valkoinen jumppapallo, jollainen jo melkein lähti matkaan Clasulta. Lenkkimallinen kuminauha taas on jäänyt kauppaan monta kertaa, kun en vaan ymmärrä mikä niissä niin maksaa. (Tosin eihän tämä olekaan niin kallis?) Vatsalihasrulla taas olisi oiva kidutusväline joulukilojen sulatukseen...

Niin ja suklaata, sekin on aina hyvä lahja.

Mitäs teidän toivelistalta löytyy?


La carta a Papá Noel.

Besos, Hansu
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...