Valoa kohti
Ah ihana tämä lisääntynyt valo! Miten se jaksaakin hämmästyttää joka kevät, sekä se miten energia lisääntyy valon myötä. Vaikka hirveä väsymys on kyllä lisääntyneestä valosta huolimatta piinannut koko kevään. Niinäkin päivinä kun ei ole surullinen fiilis, en unohdu miettimään isää tai ei ole isään liittyviä järjestelyjä tehtäväksi, on fiilis ollut usein normaalia väsyneempi. Jännä on tuo ihmismieli kun siellä huomaamattakin raksuttaa kaikenlaista. Vaikea kierre kun väsyneenä ei tee mieli liikkua, vaikka liikunnasta saisin energiaa. On niin vaikeaa tunnistaa, milloin kaipaa oikeasti lepoa ja milloin taas mukamas "väsyttää". Päivä kerrallaan tässä kuitenkin mennään kevättä ja parempia aikoja kohti, toivottavasti.
Joogainnostus
Valtaosa tämän kevään liikuntakerroista onkin ollut jonkin sortin kehonhuoltoa ja joogaa. Harmi vain, että lemppariohjaajani lakkasi pitämästä Campussportin fityogaa ja perusti oman joogasalin (juuri kun olin oppimassa käsilläseisonnan alkeita!). Salitreeniinkin löysin ihan uuden ulottuvuuden, kun keksin tehdä kehonpainotreeniä salin viereisessä jumppasalissa. Sisäinen lapsi alkaa kiljua riemusta aina kun ympärillä on tilaa temmeltää. Tällä hetkellä lasten leikeistä inspiraationsa saaneet eläinliikket (siis ne pupuloikat, rapukävelyt, karhukävelyt jne) onkin paras tapa liikkua!
Työnnostusta ja huolta
Tässä on nyt monta kuukautta tunnettu ahdistusta kun samaan aikaan en ole osannut päättää hakeako semikiinnostavia työpaikkoja, kun jotenkin on jopa hirvittänyt ajatus, että mitä sitten jos valinta osuisi kohdalle – juuri kun yrittäjyys on alkanut rullata. Kuitenkin yrittäjyys on tuonut mukanaan kivoja projekteja ja muutamia uusia mielenkiintoisia kuvioita, ja fiilis niiden suhteen on odottava ja innostunut. Niinpä tein päätöksen, että lakkaan vilkuilemasta työpaikkoja ja keskityn toistaiseksi yrittäjyyteen. Puolivälissä häilymällä kun en keskity kumpaankaan kunnolla. Olo on päätöksen myötä huojentunut. Toisaalta tässä on viime viikot jännitetty, lähteekö Eeron työpaikka alta YT-neuvottelujen myötä, mistä olisi seurannut vähintäänkin jonkinsortin taloudellinen ahdinko tässä epävarmojen tulojen keskellä. Onneksi nyt näyttäisi, että kaikki kääntyy parhain päin Eeronkin työpaikalla.
Toki tässä kaiken keskellä Peppikin päätti sairastua taas. Miten se osaakin ajoittaa sen aina niin, että juuri kun on ehtinyt huokaista jonkin toisen asian suhteen, niin saa taas huolestua pienen karvanaaman puolesta. Reppanalla alkoi tiistaina turvota toinen puoli kuonosta, ja kun vasta perjantaina pääsimme lääkäriin, oli toinen silmä jo muurautunut umpeen ja poski pinkeän pyöreä. Ilmeisesti tiedossa ollut haljennut hammas siellä vihoittelee, niinpä ensi viikolla on jälleen edessä nukutus ja hampaan poisto. Voi pientä reppanaa.
Toki tässä kaiken keskellä Peppikin päätti sairastua taas. Miten se osaakin ajoittaa sen aina niin, että juuri kun on ehtinyt huokaista jonkin toisen asian suhteen, niin saa taas huolestua pienen karvanaaman puolesta. Reppanalla alkoi tiistaina turvota toinen puoli kuonosta, ja kun vasta perjantaina pääsimme lääkäriin, oli toinen silmä jo muurautunut umpeen ja poski pinkeän pyöreä. Ilmeisesti tiedossa ollut haljennut hammas siellä vihoittelee, niinpä ensi viikolla on jälleen edessä nukutus ja hampaan poisto. Voi pientä reppanaa.
Pari sanaa blogista
Aina välillä mietin tämän blogin kohtaloa. Viime aikoina on sentään joitain kommentteja tullut, mutta muutoin tämä tuntuu välillä pelkältä yksinpuhelulta. Kun aika on muutenkin kortilla, turhuttaa panostaa tunteja johonkin postaukseen, ja sitten kukaan ei kommentoi, tykkää tai reagoi mitenkään. Onneksi silti saatan livenä kuulla tutuntutulta, että miten kiva jokin juttu silloin kuukausi sitten oli. Voisi silti tykkäämisen ilmaista heti jutun luettuaan... Välillä kuitenkin iskee sellainen inspiraatio, etten tiedä minne sitten kirjoittelisin jos ei tätä blogia olisi! Ja muistelinpa tuossa menneitä verkkosivuprojektejani. Tiesittekö, että saatoinpa olla aivan ihka ensimmäisiä bloggaajia Suomessa ellen jopa maailman tasolla? Maailma ei vain ollut silloin vuosituhannen alussa valmis. Mulla oli meinaan nettipäiväkirja – jota ihmiset pitivät typeränä. Jakaa nyt elämäänsä netissä, kaikkea kanssa! Lisäksi mulla oli meikkivinkkeihin keskittynyt sivusto, jonka lopetin aika pian kun kommenttiboksiin tuli pelkkää negatiivista palautetta siitä, miten idioottimainen idea tuo sivusto oli. Ja pari vuotta myöhemmin tein kouluprojektina Pepille sivut. Opettajan palaute oli, että hienot sivut mutta aika hölmöä tehdä ne koiralle. Voi kun ope olisi silloin tiennyt minkälainen bisnes vaikkapa Instagram-eläinten ympärillä nykyään pyörii...
Näissä kuvissa on muuten paita, johon ihastuin jo Lontoossa. Dorothy Perkinsillä kävin tätä sovittamassa, mutta miehet eivät saaneet tulla lähellekään sovistuskoppia(!) niin enpä sitten uskaltanut ilman makutuomaria paitaa ostaa. Muutenkin myyjän palvelu oli aika tökeröä, joten halusin vain nopeasti ulos kaupasta. Paita oli sekä mallinsa, värinsä että kuosinsa puolesta itselleni melko epätavallinen, joten olisin todella tarvinnut makutuomarointia. Lentokentällä jo kuitenkin huomasin että paita jäi vähän kaihertamaan mieltä, ja onneksi paria kuukautta myöhemmin onnistuin bongaamaan tämän Zalandolta. Hah, miksi lähteä merta edemmäs kalaan...
