keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Syksyn punainen linssipata


Hyytävä tuuli vihmoo ulkona, ja kotimaiset juurekset ovat näinä hetkinä parhaimmillaan, joten mikäpä lämmittäisi paremmin (ja terveellisemmin) kuin tämä vegaaninen linssi-juurespata.

Iso vuoallinen linssi-juurespataa: 
  • 3-4 dl linssejä
  • puolikas pieni lanttu
  • 2 palsternakkaa
  • pieni nauris
  • 2 keskikokoista punajuurta
  • 2-3 porkkanaa
  • 2 tlk tomaattimurskaa (Pirkka yrttinen 👌) + 2 tlk vettä
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 2 tl inkivääritahnaa
  • 2–3 tl kasvisliemijauhetta
  • persiljaa, timjamia

Pilko juurekset pieneksi (mitä pienempi, sen parempi koska kypsyvät nopeammin). Sekoita tomaattimurskaan mausteet ja kaada juuresten päälle. Sekoita mukaan linssit ja vesi. Hauduta uunissa (esim. 200 astetta) noin tunti – mieto lämpö ja pidempi haudutusaika on avain onneen, mutta mun nälänkurninta sai syömään satsista vähän alle tunnin päästä. Tarkista välillä ettei vuoka pääse kuivumaan ja lisää tarvittaessa vettä. Tarjoile kvinoan kanssa tai ihan sellaisenaan. 

Cazuela vegana de verduras de raíz y lentejas.

Besos, Hansu

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Lontoon reissupäiväkirja osa 2

Maanantaina päämääränä oli ihailla Lontoota yläilmoista. Eeron työmatkalla tapaama paikallinen oli neuvonut skippaamaan London Eyen ja menemään samaan hintaan The Shardiin. Se kuitenkin aukesi vasta iltapäivällä, joten suuntasimme sen sijaan ilmaisen Sky Gardenin jonoon. Jono liikkui onneksi vikkelään, mutta epätietoisuudessa oli hirvittävää jonottaa. Kaikilla muilla meinaan näytti olevan kourassaan printattu varaus. Kun vihdoin koitti meidän vuoro, Eero vain itsevarmasti sanoi, ettemme tienneet varaussysteemistä ja tivasi, miksei siitä ole kylttiä jonon alkupäässä. Niinpä ovella otettiin meidän nimet vain ylös ja pääsimme sisään! Siitä sitten turvatarkastusten kautta hissillä 35. kerrokseen ihailemaan hulppeita maisemia! Ja tyhjiä pöytiäkin oli ravintolassa yllinkyllin, että hyvin tuonne näytti ilman varaustakin mahtuvan vaikka netissä varaustilanne näyttikin olevan fully booked.



Maisemien ihailun jälkeen nappasimme nopean lounaan joulutunnelmaan virittäytyneessä Leadenhall Marketissa ja seurasimme businessmiesten lounasruuhkaa. Lounaasta virkistyneenä talsimme Tower Bridgelle ja pällistelimme London Toweria ulkopuolelta. Tähän saakka nähtävyydet olivat olleet ilmaisia, joten ei houkuttanut yhtäkkiä maksaa linnaan pääsystä kun emme olleet ihan varmoja halusimmeko sinne edes. Sen sijaan suuntasimme Imperial War Museumille (samalla reissulla katsastimme myös Big Benin, mutta se oli edelleen paketissa joten eipä siinä paljoa näkemistä ollut). Odotin näkeväni vain tylsiä aseita, mutta museohan oli oikeasti tosi mielenkiintoinen! Etenkin ensimmäisestä maailmansodasta kertova näyttely oli rakennettu todella hyvin, puhutteli niin sanotusti kaikkia aisteja. Holokausti-näyttelynkin tutkimme melko tarkkaan ja se oli kyllä karmeudessaan todella mielenkiintoinen. Muu museo jäikin sitten hieman etäiseksi, emmekä jaksaneet kiertää sitä kovin hyvin.




Museon jälkeen vatsat kurnien suuntasimme Sohon kautta Burger & Lobsteriin. Söimme hummeritäytteidet leipäset, jotka ensin vaikuttivat pieniltä, mutta kyllä ähky oli lopulta taattu. Aivan loistava konsepti ja hyvää ruokaa! Vaikka Lontoossa kaikki on kallista, sai näemmä tuolla hummeria melko edullisesti.

Tiistaina hotellin luovutuksen jälkeen päätimme suunnata kuluttamaan aikaa Westfieldin ostoskeskukseen, sillä siellä oli tavarasäilö. Hotellille emme halunneet tavaroita jättää, sillä olimme huomanneet, ettei tavaroita juuri vahdita ja seudulla liikkui vähän hämärämpää sakkia. Ostarin tavarasäilöstä sai pulittaa 5 puntaa laukulta ja takit olisivat maksaneet vielä erikseen. Melko suolainen hinta, etenkin kun olimme ostarilla lopulta vain pari tuntia. Eero osti Uniqlon tyhjäksi ja mä bongasin käytännöllisen ulkoilutakin (tämä, veden ja tuulenpitävä, hengittävä ja vielä joustava!) mutta siitä oli koot loppu. Eeroa oli myös jäänyt vaivaamaan ettemme käyneet Red Wing Shoes -myymälässä, joten lopulta suhasimme laukkuinemme Oxford Circusille kenkäkauppaan ja Uniqloon. Kengät tuli sovitettua ja takki löytyi, joten hyvillä mielillä voisimme lähteä junailemaan kohti lentokenttää.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan kiva mutta itse Lontoo pienoinen pettymys. Niin monet ovat Lontoota kehuneet, etenkin sen tunnelmaa. Odotin tuon tunnelman tarkoittavan sellaista, että suurkaupunkiudesta huolimatta tuolla olisi sellainen hienostunut englantilainen tunnelma. Kello viiden teehetkiä, pubeja joka nurkalla ja sellaista rauhallista pikkukaupungin tunnelmaa isossa mittakaavassa vain. Itse en aistinut kuin tavallisen suurkaupungin tunnelman keskimääräistä kaoottisempana. Aasialaisten suuri määrä toi fiiliksen Hong Kongista – siinä eräs toinen suurkaupunki, jonka hälinä ei vedonnut meihin. Toisaalta espanjaa kuuli yhtä paljon kuin englantia. Esimerkiksi yksikään asiakaspalvelija ei ollut britti, joten fiilis oli kyllä todella kansainvälinen, monin paikoin ei olisi äkkiseltään osannut sanoa missä päin maailmaa sitä ollaan. Suurkaupungissa on toki ihmisiä, mutta Lontoossa ihmismäärä ahdisti. Japanissa ihmismassat eivät haitanneet, sillä ihmiset ikäänkuin hylkivät toisiaan. Lontoossa taas osa jalankulkijoista noudattaa oikeanpuoleista ja osa vasemmanpuolesta liikennettä, niin että joka kolmas vastaantulija kävelee päin. Ehkä monille Lontoo on ensimmäinen kosketus suurkaupunkiin, ja siitä on jäänyt jonkinlainen tunneside? Tai sitten se kansainvälisyys on juurikin se pointti ja tunnelmanluoja? Mene ja tiedä, meille tuo oli vain hälisevä, turhan suuri ja keskimääräistä kalliimpi suurkaupunki, jossa oli punaisia kaksikerroksisia busseja.

Londres, el diario de viaje parte 2: la vista desde Sky Garden, el Puente de la Torre, Big Ben y el Museo Imperial de la Guerra.

Besos, Hansu

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Lontoon reissupäiväkirja osa 1

Tulipa tehtyä "puoliextempore" reissu Lontooseen ja samalla pidettyä breikki lähestulkoon kaikista someista sun muista, meikäläisen puhelimessa ei meinaan toiminut wifi melkein missään. Eerolla siis oli työmatka Lontoon lähettyville, ja oikeastaan vasta reilu viikko ennen matkaa päätimme pitää samaan syssyyn pienen miniloman ja hommata mullekin lentoliput. Lensin siis perässä Lontooseen viime perjantaina aamulla, ja takaisin lensimme tiistaina iltalennolla. Varsin tehokkaasti saimme käytettyä nuo neljä ja puoli päivää, ja fiilis jalkapohjissa oli kyllä sen mukainen!



Perjantaina jouduimme hetken odottelemaan hotellihuoneeseen pääsyä, kunnes iltapäivästä pääsimme vihdoin haahuilemaan Oxford Circusille. Huhhuh, kyllä riittää populaa tuolla. Aikamoinen shokki iski kasvoille kun metrotunnellistä nousee tuohon vilinään. Hetken pyörittyämme löysimme tiemme Chinatowniin, jossa vesikielellä tutkimme toinen toistaan houkuttelevampia aasialaisia ravintoloita. Lopulta päädyimme korealaiseen bibimbap-kulhojen äärelle. Pimeän laskeuduttua kolusimmekin lähinnä Piccadilly Circuksen kauppoja, joissa myös riitti sen verran hälinää ettei shoppailuun oikein jaksanut keskittyä.

Meidän hotelli sijaitsi pääpaikoista vähän syrjemmässä, Kilburn Parkin metroaseman lähellä, joten joka päivä sai kyllä metrolla suhailla kyllästymiseen asti. Best Western Maitrise Hotel oli ihan ok hinta-laatusuhteeltaan. Melko kallis, mutta toisaalta uskon, että samaan hintaan alueesta riippumatta löytyy aika paljon nuhjuisempiakin paikkoja.



Lauantaina aamusta suuntasimme British Museumiin, jossa onneksi oli tilaa ihmetellä vaikka turisteja riittikin. Aikamoisen museoähkyn tuolta sai, sillä ihmeteltävää olisi riittänyt moneksi päiväksi. Siis huh mitä aarteita, Rosettan kivi ja kaikkea. Etenkin nuo Egypti-jutut ovat aina kiehtoneet meikäläistä, mutta olihan museossa huikeita juttuja lähes kaikkien kansojen historiasta. Ja tokihan jo museorakennus itsessään oli aika hieno ja näkemisen arvoinen – ja mikä parasta, museo on ilmainen, kuten lähes kaikki Lontoon museot! En muista paljoakaan babylonialaisten, assyrialaisten  ja muiden kadonneiden kansojen historiasta koulun historian tunneilta, mutta muumioita olisin voinut tutkia ikuisuuden. Myös selvitys muinaisten egyptiläisten sairauksista hampaiden ja luiden perusteella selvitettyjä oli huisin jännää...



Museosta väsyneinä istahdimme läheiseen pubiin ja söimme tietenkin fish and chipsit siiderin ja oluen kera. Ei ollut ihan mun mieleinen makuelämys, mutta tulipahan kokeiltua.
Hetken energiaa kerättyämme suuntasimme valtavaan Westfieldin ostoskeskukseen, jossa puolestaan sai ähkyn tavaran paljoudesta. Siellä oli kyllä kaikki myymälät mitä kaivata saattaa, eikä läheskään kaikissa kiinnostavissa putiikeissa jaksanut millään käydä. Lauantai-ilta takasi myös sellaisen väenpaljouden, että hyvä kun löysimme food marketilta edes istumapaikan vaikkei sekään alue mikään pieni ollut...



Sunnuntaina aamulla oli Natural History Museumin vuoro, jolta odotin melkeinpä enemmän kuin British Museumilta. Ehkä museo oli hienoinen pettymys odotuksiin nähden, sillä monet näyttelyistä oli selkeästi suunnattu lapsille. Asioista kerrottiin melkolailla perusjutut, enkä tuolla uutta pääse paljoa oppimaan. Mutta kyllähän nyt dinosaurusten jäänteet, liikkuva aidonoloinen t-rex ja sinivalaan luuranko puhutteli mun sisäistä lasta sen verran, että ne yksinään riitti takamaan huikean museokokemuksen. Ja olihan rakennuksen arkkitehtuuri kaikkine yksityiskohtineen jo itsessään vierailun arvoinen!

Sattumalta valikoitui päälle teemaan sopiva asukin...
Museon jälkeen ajattelimme "nopeasti kipaista" Harrodsilla, kun se sopivasti sattui olemaan "lähistöllä" (Lontoon välimatkat eivät lakanneet yllättämästä). Harrods oli nopeasti nähty, eihän siellä nyt meille mitään ollut. Nälkä kurni, eikä lähistöllä tietenkään ollut kuin kaikenmaailman shamppanja- ja kaviaaribaareja. Onneksi taskussa oli välipalapatukka, jonka turvin tsemppasimme vielä "läheiselle" Buckinghamin palatsille. Satuimme paikalle juuri kun hieno hevoskulkue oli matkalla veteraanien muistopäivän paraatiin. Lopulta mekin löysimme tiemme paraatipaikalle, ja kun juhlallisuudet olivat ohi, ohitsemme ajoi poliisisaattuessa niin pramea outo, että tokaisin Eerolle, että mikähän arvokas herra oli kyydissä. Eero vastasi siihen, että prinssi Charleshan se!



Jalat särkivät infernaalisesti, mutta eipähän ollut aivan turha reissu kun tavallaan näimme kuninkaallisia! Pian alkoikin jälleen hämärtää, emmekä vielä olleet syöneet lounastakaan – ei ihme että fiilis oli aivan naatti. Istahdimme pizzalle ja meinasimme viimeisillä voimillamme vielä koluta hieman kauppoja. Kaupat menivät kuitenkin aikaisin kiinni suunnuntai-iltana, joten saimme loistavan syyn suunnata ajoissa hotellille tekemään hieman töitä. 
 
Londres, el diario de viaje parte 1: el Museo Británico, el Museo de Historia Natural, el gran almacen de Harrods y el Palacio de Buckingham.

Besos, Hansu

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Lihaton lokakuu vegaanisena: miten sujui?

Jaaha, siinä se lihaton lokakuu hujahti ohi hirveällä vauhdilla. Ja arvaatteko mitä? Ei tehnyt tiukkaakaan. Olen suorastaan hämmästynyt, miten helppoa vegaanius on ollut. Kuukausi on myös hämmentävän lyhyt aika, eihän siinä ehtinyt kokeilla kaikkia ruokia joita mielessä oli. Eikä ehtinyt tulla oikeastaan ikävä mitään. Alkuun himoitsin juustoja, mutta pian sekin helpotti. Aionkin jatkaa melko samoilla linjoilla, mutta toki löysemmin rantein. Ulkona syödessä ja kyläilessä en ajatellut kieltäytyä eläinperäisistä herkuista, mutta kotioloissa en jää kaipaamaan paljon mitään. Maitotuotteistakin tykkään oikeastaan enemmän kasvisversioista, ja soijarahkaa ja mantelimaitoa kaapista on löytynytkin jo pidemmän aikaan. 


Täytynee toki myöntää, että pari poikkeusta tuli kuukauden aikana tehtyä. Kaverin synttäreillä söin hänen itse tekemäänsä kermakakkua ja tavallista maitoa kahvin joukossa, ja opiskelijalounaalla pannukakkua vegehernekeiton kanssa. Ostin myös intialaistyyppisen valmiskastikkeen, jonka ainesosalistalla oli muutama prosentti maitojauhetta. Samaten mussutimme sipsejä ja kaurakermaviilidippiä tajuamatta (hah senkin kalja-sipsivegaanit!), että dippijauheessa oli mm. maitopohjaisia jauheita. Niin ja Eeron sushihimo kasvoi niin hillittömäksi, että olihan sitä syötävä, ja vegesushien joukossa meni myös muutama lohinigiri. Mutta ainakin 95 prosenttisesti kuukausi meni vegaanisena, paljon paremmin siis kuin uskalsin odottaakaan.

Kaupoista löytyy nykyään vaikka mitä vaihtoehtoja eläinperäisten juttujen tilalle, joten vegeily on kyllä tehty helpoksi. Toisaalta välillä epäilyttää, onko terveyden kannalta järkevää syödä tehdastuotettua mitälie soijapuristetta kun se broileri tuntuisi paljon luonnollisemmalta. Niin tai näin, aina on varmasti väärin päin. Pitänee löytää se kuuluisa keskitie tästäkin.

Rahaa en usko että säästyi, sillä esimerkiksi nyhtökaura, quorn ja muut hienot jalosteet ovat edelleen jopa kalliimpia kuin liha. Kuivatut soijatuotteet ja pavut sentään eivät maksa juuri mitään. Ja kokeilumielessähän kaupasta piti roudata milloin mitäkin jännää, vaikka päätimme että emme rupea hifistelemään mitään kummallisia hampunsiemenydinsiitepölyhässäköitä. Mitä nyt vähän puffattua kvinoaa ja hamppuproteiinijauhetta tuli hankittua...


Rahaa säästyi toisaalta kun ulkona ei juuri tehnyt mieli syödä. Kasvisvaihtoehtoja kyllä löytyy, mutta vegaaniset vaihtoehdot ovat edelleen vähissä. Opiskelijaruokaloissakaan ei tehnyt paljoa mieli käydä, kun vegaaniset vaihtoehdot olivat usein melko ravinneköyhiä (siis kyllähän valikoimaa on itse asiassa yllättävän paljon, mutta etenkin ilta-aikaan vaihtoehdot olivat vähissä). Positiivista tosin oli se, että vegeruokien jonot ovat paljon lyhemmät! 

Odotin kokeilulta, että oppisimme käyttämään kasviksia monipuolisemmin. Tässä suhteessa tunnen pientä pettymystä, sillä ruuan joukkoon on edelleen tullut nakeltua samat tutut jutut: paprikaa, porkkanaa, tomaattia, kesäkurpitsaa, kaalia, parsa- ja kukkakaalia, satunnaisesti kotimaisia juureksia ja silloin tällöin pinaattia tai lehtikaalia. Ehkä syömme jo semipaljon erilaisia vihanneksia, mutta jotenkin odotin löytäväni keittiöstä enemmän uusia tuttavuuksia. Ja edelleen olen ollut aivan liian laiska väsäämään salaatin tapaista lämpimän ruuan kylkeen tai samaan aamu- ja iltapalaan oheen enemmän kasviksia (hedelmiä ja marjoja nyt sentään). Toistaiseksi siis ruuat ovat tuntuneet sen perinteisemmän lihaversion muunnelmilta, enkä kuukauden aikana kerennyt löytämään mitenkään järisyttävällä tavalla uusia ruokalajeja.


Odotin myös löytäväni uusia iltapaloja ainaisen juustovoileivän tilalle. Maustamaton hummus ja maustamaton riisikakku oli jokseenkin mauton yhdistelmä, joten toistaiseksi kumpikaan ei jäänyt vakiovieraaksi meidän keittiöön. Kaupasta on aivan liian helppo löytää hyviä vegaanisia tuorejuustoja, jotka maistuivat Jyväjemmari-leivän kanssa ihan liian hyvin. Toisaalta kun mietin, niin aika vähän meillä loppujen lopuksi kului leipää vaikka äkkiseltään tuntui että niitä vegetuorejuustoleipiä tuli mussutettua paljonkin. Ja itse asiassa nyt tuntuu melko normaalilta laittaa vaikka pinaattia ja hummusta leivälle ja juustovoileipä tuntuu melko valjulta, joten ehkä jokin muutos on sittenkin tapahtunut.


Entäs se proteiini ja muut makrot? Monet tietänevät, että olen varsinainen ruokanatsi mitä tulee ruokien makrojakaumaan – etenkin murehdin aina riittämätöntä proteiinia. Vegaaniudessa proteiinin saannissa pitääkin olla tarkkana. (Etsin ruokainspiraatiota Jodelin vegaanit-kanavalta, ja ei, uunissa paahdettu bbq-maustettu kukkakaali perunamuusilla ei korvaa grillikanaa etenkään makrojensa puolesta.) Toivoinkin vegaanikokeilun auttavan laajentamaan käsitystä siitä, mistä ruuan proteiinit koostuvat, jolloin mahdollisesti käytetty liha voisi toimia enemmän mausteena kuin pelkästään proteiinin lähteenä. Monipuolisesti proteiineja sisältävä vegeannos siis sisältää esimerkiksi kvinoaa, täysjyvätuotteita tai vaikka herneproteiinipastaa, erilaisia papuja ja linssejä, pähkinöitä ja siemeniä sekä mahdollisesti näitä erilaisia soija- ja härkäpapuvalmisteita. Välillä onnistuin koostamaan melko monipuolisia annoksia ja välillä taas oli luotettava vain soijasuikaleiden voimaan. Uskon kyllä, että jatkossa osaan nojata vähemmän lihaan protskun lähteenä, ja esimerkiksi siemeniä tulee nykyään kuin huomaamatta tungettua aika moneen ateriaan.
Tarkoitus oli tehdä myös hieman kalori- ja makrojakaumatarkastelua, jotta olisi ollut helpompi sanoa sisälsikö ateriat tarpeeksi proteiinia ja hyviä rasvoja. Kiiressä moinen jäi tekemättä, mutta mututuntumalla kotitekoiset ruuat tuntuivat tarpeeksi monipuolisilta, mutta ulkoruokinnasta ei voi sanoa samaa. Välillä ei opiskelijalounaasta löytynyt kuin muutama hassu papu, ja niiden voimalla ei kyllä ainakaan treenata jaksanut.

Treenin jälkeinen nopeasti nautittava ja imeytyvä proteiini jäi myös väliin, en tiedä palaammeko nyt heraproteiinin vai ollako jatkossakin ilman. Eerolla ainakin on ollut paljon vaikeuksia saada tarpeeksi kaloreita (meillä on kulunut joku kilo banaaneita päivässä kun jostain niitä kaloreita on revittävä) ja treeni kulkemaan. Hamppuproteiinia on lisätty smoothien joukkoon mutta aivan sellaisenaan emme ole sitä rohjenneet kokeilla. Saapi nähdä. Toisaalta itsellä ei ole ollut viime aikoina kiljuva nälkä treenin jälkeen, tiedä sitten onko viime aikojen ruokailu pitänyt verensokerin tasaisempana. Toisaalta taas en ole muutenkaan viime aikoina tuntenut kuolevani nälkään, ehkä ikä vain tekee tepposia...

Niin ja sokerit. Mitään en ole laskeskellut, mutta uskon mussuttaneeni aika paljon enemmän sokeria, ihan jo hedelmistä mutta myös soijatuotteet ovat usein jonkin verran sokeroituja. Lisäksi vegeruuan jälkeen on usein kolottanut herkkuhammasta. En tiedä onko jäänyt nälkä, vai onko kyseessä jokin psykologinen "nyt kun olen syönyt näin terveellisesti niin ansaitsen herkkuja". Karkkiakin tuli syötyä kerran, ja muistin olla tarkkana liivatteen kanssa. Onneksi mun lemppari-irtsarit on melkein kaikki sellaisia jauhoisia...


Entäs sitten ne fiilikset? Mulla oli ehkä hieman epärealistiset odotukset, miten heräisin joka aamu supervirkeänä ja iho muuttuisi täydelliseksi. Lokakuussa pimeys ja syysväsymys perinteisesti vyöryy niskaan, joten vaikea tietää onko viimeaikojen väsynyt fiilis ja vetämätön olo johtunut liian niukista kaloreista, riittämättömistä ravinteista, muuten vain erilaisesta ruuasta vaiko vaan syksystä ja muista taustalla myllertävistä asioista. Olen myös nukkunut monena yönä superhuonosti, että silläkin varmasti osansa väsymyksessä.
Ensimmäisellä viikolla vatsa vaivasi aivan todenteolla, ja sanoinkin, että vegeilen vielä viikon ja jos ei helpota niin lopetan koko kokeilun. Vatsavaivat helpottivatkin onneksi samantien viikon jälkeen. En tiedä oliko kyseessä vain tottumiskysymys, alkushokki vaiko se, että ensimmäisellä viikolla söimme ehkä enemmän papuja kuin vaikkapa soijaa (tosin loppujen lopuksi kaikessa vegeproteiinissahan on kytkös lopulta palkokasvien proteiineihin, eli papua tulee kyllä puputettua). Mutta jälkikäteen kun mietin, niin harvinaisen rauhallinen on vatsa kyllä ollut. Tosin refluksioireet eivät ole hävinneet, vaan oikeastaan ehkä pahentuneet. Harmi.
Ensimmäisellä viikolla iho myös kuivui ja puski yhtäkkiä epäpuhtauksia. Kuivuminen saattoi johtua ihan vain siitä, että töiden loputtua en ehkä muistanut juoda niin säännöllisesti. Tai sitten kyseessä oli jokin puhdistautumisvaihe, sillä nyt iho on vaikuttanut monta viikkoa tosi hyvältä (ei maagisen kuulaalta, mutta ainakin ongelmattomalta). Liekö vain sattumaa, että tällä viikolla on ilmestynyt hieman epäpuhtauksia ja vatsaoireita, vaikka melko vähissä eläinperäiset tuotteet ovat edelleen olleet...

Ja mitäs me sitten kuukauden aikana söimme? Kuvista saa vinkkiä, eli esimerkiksi melko paljon aasialaisia ruokia, erilaisia linssi- ja papuruokia sekä tortilloja ja pitaleipää erilaisin täyttein. Namnam!

Pasando un mes como vegana.

Besos, Hansu

perjantai 3. marraskuuta 2017

Hurahdus vihreään ja muita kuulumisia

Huhhei marraskuu on pärähtänyt käyntiin, ja sen myötä koitti myös meikäläisen synttärit. Armon vuosi kohti pyöreitä vuosia on siis alkanut, jaiks... Ehkä juu pientä ikäkriisiä pukkaa. Huomaan, että kun lueskelen vaikkapa Ekonomi-lehdestä ihmisten urapolkuja, katsastan ensimmäisenä tyyppien iän. Tässä on siis pientä kriiseilyä ilmassa, kun en ole ehkä ihan siellä missä kuvittelin kolmekymppisenä olevani – olinhan tiukasti leivän syrjässä kiinni ja vakaasti vaeltelemassa urapolulla jo ennen kuin täytin 19 vuotta. Toisaalta ajattelen kyllä työelämästä, työnteosta ja ideaalityönkuvastakin melko eri tavalla kuin silloin, enkä tällä hetkellä ole edes varma millaista tavoitetta kohden haluan kulkea. Ehkä aika näyttää, ja onhan tässä tuohon maagiseen ikävuoteen vielä vuosi.



Lokakuu meni niin pelottavan hurjaa vauhtia ohi, että alkaa jo hirvittää, että jonain aamuna tajuan että joulu on jo täällä. Toistaiseksi en ole uhrannut ajatustakaan joululle. Päiviin on mahtunut kaikenlaisia projekteja, enkä oikein ymmärrä mihin päivät häviävät. Palailen näihin vielä mahdollisesti omassa postauksessaan. Ja ensi viikolla pitäisi piipahtaa Lontoossa, en edes tajunnut, että reissu on jo näin pian!



Marraskuun vaihtuminen tarkoitti myös hyvästejä vegaaniselle lihattomalle lokakuulle – ainakin melkein, sillä toistaiseksi olen jatkanut melko samalla linjalla. Kuukausi meni kivuttomammin kuin ikinä osasin kuvitella, toisaalta ei kai ole ihmekään kun kaupat pursuavat nykyään vegaanisia vaihtoehtoja. Synttärileipomuksissa en ajatellut voita säästellä, mutta muutoin ajattelin arjessa jatkaa vegeilyä ainakin jossain määrin. Koostan vielä tarkemmin pohdintoja vegaanisesta ruokavaliosta omaan postaukseensa, sillä tästä asusta mun piti erityisesti höpötellä mutten ole päässyt vielä alkuunkaan!



Vaikka pidän enimmäkseen kaikista mahdollisista väreistä, niin vihreästä missään muodossa en ole oikein koskaan innostunut. Viime aikoina sisustustrendeihin on noussut smaragdinvihreä ja kultaiset/messinkiset yksityiskohdat, ja aikani trendiä katseltuani olen alkanut pitää siitä niinkin paljon, että suorastaan hullaannuin Ikeassa tummanvihreästä seinästä. Vaatetuksessa taas olen ajatellut, että vihreä sopii lähinnä tummahiuksisille ja ruskeasilmäisille sekä punatukkaisille. Ja kas kummaa, kun näin You Me Herin vaaleahiuksisella Emmalla smaragdinvihreän paidan, oli sellainen metsästettävä itsellenikin. Me kun olemme vitsailleet, että You Me Herin Emma ja Jack ovat kuin Hollywood-versiot meistä, joten olen haukkana seurannut Emman asuja. :D


Ja eipä aikaakaan kun kolusin kauppoja sillä silmällä – eli lähestulkoon Pantone-värikartta kädessäni. Ärsyttää kun saan vaatefiksaatioita, etenkin jos liittyvät väriin, koska sävy ei tietenkään koskaan ole juuri täysin oikea. Nimimerkillä "etsinyt oranssinpunaista paitapuseroa jo pari vuotta"... Mutta niin, löysin kuin löysinkin smaragdinvihreän topin, joka kuitenkin jäi tältä erää vähälle käytölle kun syksy yllätti viileydellään. Saman syssyyn hankin myös melkein nilkkoihin asti ulottuvan armeijanvihreän villa-alpakkaneuletakin, jonka uumeniin olen hukuttautunut kylminä aamuina ja iltoina. Ja nyt täydensin kokoelmaa vielä tällä neuleella, joka on ollut päällä lähes joka päivä. Kenkäkaappiinkin on ujuttautunut musta kenkäpari, ja mustat housut eksyvät päälle farkkuja useammin. What's happening in here?!

Besos, Hansu