keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Lontoon reissupäiväkirja osa 2

Maanantaina päämääränä oli ihailla Lontoota yläilmoista. Eeron työmatkalla tapaama paikallinen oli neuvonut skippaamaan London Eyen ja menemään samaan hintaan The Shardiin. Se kuitenkin aukesi vasta iltapäivällä, joten suuntasimme sen sijaan ilmaisen Sky Gardenin jonoon. Jono liikkui onneksi vikkelään, mutta epätietoisuudessa oli hirvittävää jonottaa. Kaikilla muilla meinaan näytti olevan kourassaan printattu varaus. Kun vihdoin koitti meidän vuoro, Eero vain itsevarmasti sanoi, ettemme tienneet varaussysteemistä ja tivasi, miksei siitä ole kylttiä jonon alkupäässä. Niinpä ovella otettiin meidän nimet vain ylös ja pääsimme sisään! Siitä sitten turvatarkastusten kautta hissillä 35. kerrokseen ihailemaan hulppeita maisemia! Ja tyhjiä pöytiäkin oli ravintolassa yllinkyllin, että hyvin tuonne näytti ilman varaustakin mahtuvan vaikka netissä varaustilanne näyttikin olevan fully booked.



Maisemien ihailun jälkeen nappasimme nopean lounaan joulutunnelmaan virittäytyneessä Leadenhall Marketissa ja seurasimme businessmiesten lounasruuhkaa. Lounaasta virkistyneenä talsimme Tower Bridgelle ja pällistelimme London Toweria ulkopuolelta. Tähän saakka nähtävyydet olivat olleet ilmaisia, joten ei houkuttanut yhtäkkiä maksaa linnaan pääsystä kun emme olleet ihan varmoja halusimmeko sinne edes. Sen sijaan suuntasimme Imperial War Museumille (samalla reissulla katsastimme myös Big Benin, mutta se oli edelleen paketissa joten eipä siinä paljoa näkemistä ollut). Odotin näkeväni vain tylsiä aseita, mutta museohan oli oikeasti tosi mielenkiintoinen! Etenkin ensimmäisestä maailmansodasta kertova näyttely oli rakennettu todella hyvin, puhutteli niin sanotusti kaikkia aisteja. Holokausti-näyttelynkin tutkimme melko tarkkaan ja se oli kyllä karmeudessaan todella mielenkiintoinen. Muu museo jäikin sitten hieman etäiseksi, emmekä jaksaneet kiertää sitä kovin hyvin.




Museon jälkeen vatsat kurnien suuntasimme Sohon kautta Burger & Lobsteriin. Söimme hummeritäytteidet leipäset, jotka ensin vaikuttivat pieniltä, mutta kyllä ähky oli lopulta taattu. Aivan loistava konsepti ja hyvää ruokaa! Vaikka Lontoossa kaikki on kallista, sai näemmä tuolla hummeria melko edullisesti.

Tiistaina hotellin luovutuksen jälkeen päätimme suunnata kuluttamaan aikaa Westfieldin ostoskeskukseen, sillä siellä oli tavarasäilö. Hotellille emme halunneet tavaroita jättää, sillä olimme huomanneet, ettei tavaroita juuri vahdita ja seudulla liikkui vähän hämärämpää sakkia. Ostarin tavarasäilöstä sai pulittaa 5 puntaa laukulta ja takit olisivat maksaneet vielä erikseen. Melko suolainen hinta, etenkin kun olimme ostarilla lopulta vain pari tuntia. Eero osti Uniqlon tyhjäksi ja mä bongasin käytännöllisen ulkoilutakin (tämä, veden ja tuulenpitävä, hengittävä ja vielä joustava!) mutta siitä oli koot loppu. Eeroa oli myös jäänyt vaivaamaan ettemme käyneet Red Wing Shoes -myymälässä, joten lopulta suhasimme laukkuinemme Oxford Circusille kenkäkauppaan ja Uniqloon. Kengät tuli sovitettua ja takki löytyi, joten hyvillä mielillä voisimme lähteä junailemaan kohti lentokenttää.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan kiva mutta itse Lontoo pienoinen pettymys. Niin monet ovat Lontoota kehuneet, etenkin sen tunnelmaa. Odotin tuon tunnelman tarkoittavan sellaista, että suurkaupunkiudesta huolimatta tuolla olisi sellainen hienostunut englantilainen tunnelma. Kello viiden teehetkiä, pubeja joka nurkalla ja sellaista rauhallista pikkukaupungin tunnelmaa isossa mittakaavassa vain. Itse en aistinut kuin tavallisen suurkaupungin tunnelman keskimääräistä kaoottisempana. Aasialaisten suuri määrä toi fiiliksen Hong Kongista – siinä eräs toinen suurkaupunki, jonka hälinä ei vedonnut meihin. Toisaalta espanjaa kuuli yhtä paljon kuin englantia. Esimerkiksi yksikään asiakaspalvelija ei ollut britti, joten fiilis oli kyllä todella kansainvälinen, monin paikoin ei olisi äkkiseltään osannut sanoa missä päin maailmaa sitä ollaan. Suurkaupungissa on toki ihmisiä, mutta Lontoossa ihmismäärä ahdisti. Japanissa ihmismassat eivät haitanneet, sillä ihmiset ikäänkuin hylkivät toisiaan. Lontoossa taas osa jalankulkijoista noudattaa oikeanpuoleista ja osa vasemmanpuolesta liikennettä, niin että joka kolmas vastaantulija kävelee päin. Ehkä monille Lontoo on ensimmäinen kosketus suurkaupunkiin, ja siitä on jäänyt jonkinlainen tunneside? Tai sitten se kansainvälisyys on juurikin se pointti ja tunnelmanluoja? Mene ja tiedä, meille tuo oli vain hälisevä, turhan suuri ja keskimääräistä kalliimpi suurkaupunki, jossa oli punaisia kaksikerroksisia busseja.

Londres, el diario de viaje parte 2: la vista desde Sky Garden, el Puente de la Torre, Big Ben y el Museo Imperial de la Guerra.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...