torstai 25. huhtikuuta 2019

Pääsiäisen viettoa ketunhäntä kainalossa

Meidän pääsiäinen sujui hyvin rauhallisesti, mutta kuitenkin varsin eriskummallisissa merkeissä. Nimittäin vähän jopa yllättäen meille muutti uusi perheenjäsen, 16-viikon ikäinen ketunpojan näköinen Rio-hauva. Pääsiäinen siis kului ihan vain kotona kaikkea mahdollista ihmetellen, äidin luona kyläillen ja eri asioita harjoitellen.



Pepin poismenon jälkeen talo on tuntunut ihan hirveän tyhjältä. Ja välillä sitä havahtuu, että raitista ilmaa ei ole tullut haukattua välttämättä pariin päivään, ja niinpä olemme kävelleet kauppaan melkeinpä joka ilta ostamaan jotain yksittäistä asiaa. Selvää on ollut, että perheemme on vajavainen ja kipeästi koiruuden tarpeessa. Välillä hoidossa on ollut Eeron sisarusten otuksia, mikä on nostanut koirakuumetta mutta samalla avannut silmät, kuinka erilaisia yksilöitä nuo koiruudet ovatkaan. Me emme edelleenkään haluaisi mitään sohvan koristetta, vaan otuksen, joka jaksaa leikkiä ja juosta lenkillä mukana, jolla on pilkettä silmäkulmassa ja joka on kuitenkin läheisyydenkipeä paijattava.



Välillä olemme katselleet rescue-koiria ja välillä taas syntyviä pentuja. Kummassakin on vähän epäilyttänyt "sian säkissä ostaminen" – entä jos otus onkin pahasti käytösongelmainen tai muutoin luonteeltaan ihan toiveidemme vastainen? Tai ihan järkyttävä karvastaja? Sitten sattumalta eräässä Facebook-ryhmässä tuli vastaan valloittava, kotia kaipaava nappisilmä: 15-viikkoinen basenji-pentu etsi uutta kotia omistajan allergisoiduttua. Mehän olemme aina nauraneet, että Peppi oli lukenut rotukuvauksensa vahingossa basenjin kohdalta brasilian terrierin sijaan, ja olemme aina välillä puhuneetkin, että mitäs jos seuraava koira olisikin basenji. Edellinen omistaja kertoi, että Rio on huumorintajuinen, sylissä viihtyvä, eikä ole tuhonnut yksinollessaan mitään vaikka toimelias onkin. Eli koiruus oli niin sanotusti testattu ja toimivaksi todettu, joten pakkohan sitä oli käydä katsomassa. Nukuimme yön yli ja punnitsimme päätöstä, ja niinpä torstaina kävimme hakemassa pikkuherran kotiin pääsiäisen viettoon!


Rio Repolainen


Ja jottei menisi ihan koiruuksiksi, niin tokihan pääsiäiseen kuuluu myös hyvä ruoka. Piiitkästä aikaa meidänkin keittiössä nähtiin lihaa, kun ostimme pienen lampaan sisäfileekimpaleen, josta kokkasimme lammaspastaa Blankon tapaan (ohje Turku lautasella -kirjasta). Tuli jopa aika samanlaista kuin Blankossa! Kyytipojaksi korkkasimme vihdoin Kroatiasta viinitilalta ostamamme viinin, kyllä maistui aika paljon keskivertoa paremmalta!


Mitäs teidän pääsiäisen viettoon kuului?

Besos, Hansu

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Pikkumyystä polkkaan

Paksu tukkani (lue vuodatus täältä) alkoi olla taas siinä pisteessä, kun peseminen alkaa olla todella haastavaa ja mikään kampaus ei painonsa takia jaksa pysyä, joten suuntana oli kampaajan penkki. Kampaajan ilme oli kyllä hyvä, kun tiukasta Pikku Myy -nutturasta paljastui valtaisa pehko. Kuulemma osasin aika hyvin "piilottaa" tukkani. Onneksi tiesin Hiusmuotoilua Tunteella Riikan osaavan hommansa, enkä tällä kertaa jännittänyt kovin paljoa – viimeksihän olin eri kampaajalla, ja jouduin palaamaan korjailemaan lopputulosta. Tämän pehkon käsittely kun ei todella ole mikään helppo nakki. Riika suoriutui kuitenkin hyvin, ja oli itsekin ylpeä lopputuloksesta kun halusi ottaa jopa ennen ja jälkeen -kuvat. :)



Nappasinpa itsekin ennen ja jälkeen -kuvat juuri ennen operoitavaksi lähtöä ja heti kotiin tullessa. Otsatukka jätettiin pitkäksi, ja Riikan näkemys oli pitää se tuollaisena heitto-otsiksena ilman jakausta. Lyhyempi otsis olisi tietysti vähentänyt massaa, mutta en tiedä koska mulla viimeksi olisi ollut lyhyempien hiusten kanssa pitkä otsatukka, niin halusin vaihteeksi jättää sen pitkäksi. Saapa vaan nähdä miten saan omin neuvoin otsikseen pysymään yhtä hyvin paikoillaan ilman valumista naamalle... Ihmeen hyvin se ainakin kesti hurjassa tuulessa. Mikä siinä onkin, että aina kampaaja-päivinä on vähintään tuulinen ellei jopa sateinen sää?!
Mutta kyllä nyt on kevyempi fiilis! Kävin vaa'allakin, ja 400 grammaa hävisi painosta samantien! Helpoin laihdutuskeino ikinä! ;)



Ihanaa viikonloppua kaikille! Meidän viikonloppuun tuleekin taas vipinää, kun Hotkimusprime tulee hoitoon. Tuleepahan ainakin noustua ajoissa, kun tyyppi heittää jo ennen aamukuutta käpälät naamalle...

Besos, Hansu

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Kevätkuulumisia

Huhhei mitä haipakkaa on mennyt nämä viime viikot! Sain tehtäväkseni erään projektin, joka on osoittautunut odotettua suuritöisemmäksi ja lisäksi samaan aikaan on tulvinut monta muutakin työprojektia. Päivät on siis kuluneet hyvin intensiivisesti töiden parissa, ja iltaisin on ollut melko väsynyt olo. Ja tokihan tämä on sitä vuoden parasta aikaa, kun on pitänyt tehdä sekä henkilökohtainen että yrityksen veroilmoitus. Mutta nyt nekin on vihdoin tehty. Meillä on myös eräs start up-projekti, jota olen yrittänyt eristää aina sopivissa väleissä pienin vauvanaskelin. Hiljaa hyvä tulee vai miten se oli...  Blogin pariin en siis ole pahemmin ehtinyt, enkä muutoinkaan tuijotella ruutuja pakollista enempää. Vähemmästäkin tulee pää kipeäksi. Onneksi kevätaurinko piristää! Saisi vaan tuo ilmakin lämmetä, niin tarkenisi pikkuhiljaa siirtyä kevyempiin tamineisiin... Sunnuntainen lumisade oli jo niin absurdia, että lähes nauratti. Olisi satanut edes maanantaina, niin olisi mennyt hyvästä aprillipilasta...



Viime päivinä on vaivannut aikamoinen niskajumi ja päänsärky kaikesta koneella olosta, niin että muutamat treenitkin on tullut koomassa jätettyä välistä. Huono kierre kyllä, sillä päänsärky on johtunut luultavasti vain siitä, että kiireen takia olen jättänyt taukojumpatkin tekemättä. Kotona työskentelyn hyviä puolia on kyllä, kun voi tehdä vapaasti taukojumppaa ja irrottautua hetkeksi töistä vaikkapa tyhjentämään tiskikonetta. Tunnit tulee käytettyä aika tehokkaasti hyödyksi, kun kukaan ei ole keskeyttämässä, mutta varjopuolena on tosiaan se, että yhtäkkiä on voinut paahtaa täysillä neljä-viisi tuntia ja havahtuu vasta kun niska on jumissa ja otsalohko tykyttää.


On viime viikkoihin onneksi muutakin mahtunut kuin ruutujen tuijottelua. Pari viikkoa sitten meitä kävi ilahduttamassa 7,5 kuukauden ikäinen hoitokoira Megan a.k.a Megatron a.k.a Hotkimusprime (@hotkimusprime). Superintensiivisen viikon jälkeen kunnon yöunille olisi ollut tarvetta, mutta tämä velmuilija oli eri mieltä. Ensimmäisen yönä tyyppi jaksoi nukkua ehkä tunnin, ja loppuyö meni höpöttäessä. Hän oli kovin sitä mieltä, että koko maailma on häntä vastaan, kun on meidän hoitoon joutunut ja sitten vielä on jätetty yksin alakertaan nukkumaan eikä pelottavia portaita uskalla kulkea. Seuraavat yöt tyyppi vietti meidän sängyssä semirauhallisesti, mutta viimeistään aamukuudelta mokoma heitti tassut naamalle ja alkoi puremaan käsiä. Ja ei, mikään kovin kova pisuhätä ei ollut, vaan hän vain oli sitä mieltä, että nukkuminen saa nyt riittää ja leikki voisi alkaa. Ja hänestä ei tosiaan löytynyt torkkunappulaa. Vaikka miten yritti kaapata kainaloon ja silitellä, niin väsy ei enää tullut. Sen verran hauskaa meillä loppujen lopuksi oli, että tuo pilkkusirkus saapuu parin viikon päästä uudestaan laittamaan paikat mullinmallin. Ja olihan meillä reilu kuukausi takaperin toinenkin hoidokki, vähän rauhallisempi ja pörheämpi 11-vuotias Wupsu-koirotin, jonka meno tosin ulkoilessa muuttui sen verran pentumaiseksi että perässä sai juosta tosissaan.

Viime viikonloppuna juoksua tutulla reitillä Littoisten järven ympäri – tosin tällä kertaa juoksimme aina Turun keskustasta asti!


Juoksutreenit ovat jatkuneet, vaikka ilmassa onkin ollut laiskuutta ja väsymystä. Tunsinkin vähän kauhua kun juoksutapahtumasta tuli uutiskirje, jossa muistuttiin että on viimeiset hetket vielä treenata, jaiks! 50 päivää enää aikaa! Tavoite tuntuu yhä edelleen kaukaiselta, mutta kaipa se tästä... Ostin syksyllä uudet polkujuoksutossut, ja yritin niitä koko syksyn ajaa sisään ennen lumien tuloa, ja katujen sulattua jatkoin projektia. Mutta ne hiertävät aina vaan. Ilmeisesti Goretex-kalvo ei jousta yhtään, eli kenkä ei siis tule varmaan milloinkaan muovautumaan jalkaan. Joten oli sitten valittava märät jalat ja paremmin mukautuvat kengät. Juoksu jos mikä tuntuu olevan välineurheilua, vaikka toisin voisi luulla! Tosin sellaisia kenkiä ei olekaan, jotka ei yhtään sattuisi mun ongelmallisiin päkiöihin ja varpaan syrjiin, mutta ainakin meno on nyt edes vähän pehmeämpää. Lisäksi tyhjensin apteekin kaikista hiertymiä estävistä välineistä, vielä voisi hankkia puuduttavaa voidetta niin eiköhän tämä tästä...

Aurinkoista viikon alkua!

Besos, Hansu