sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Saarihyppelyä Langkawilla


Langkawin kuvia riittäisi läjäpäin jaettavaksi. Nämä kuvat ovat neljän tunnin saarihyppelyreissulta, joka ostettiin meidän hotellin viereisestä kaupasta, T shoppesta hintaan 35RM per pää (eli alle 10€). 


Epämääräinen pakettiauto noukki meidän hotellin edestä, ja meidät kuskattiin rantaan, jossa odotteli jo muita retkeläisiä. Retkellä oli pari ranskalaista, pari brittiä, muutamia miehiä Lähi-Idästä, muutamia tyyppejä jostain päin aasiaa ja loput olivat malesialaisia. Pelkäsimme paljon pahempaa possujunaa (eli turistihärdelliä jossa lähes parijonossa edetään minuuttiaikataulussa), mutta reissu oli rentoudessaan positiivinen yllätys.

Ensimmäinen kohde oli Pulau Dayang Bunting, joka kaukaa katsottuna näyttää raskaana olevalta makaavalta naiselta. Saaren järvellä (Lake of the Pregnant Maiden) huhutaan olevan hedelmällisyyteen vaikuttavia voimia. Ohjelmaan kuului kävelyä Geoforest Parkissa, jossa oli maapallon vanhimpiin kuuluvia kivikerrostumia (mun silmään ihan tavallista paikallista kalliota). Makeavetisessä järvessä sai käydä uimassa, vaikka eipä lämmin vesi paljoa vilvoittanut. Moni oli selvästi innoissaan uidessaan ensi kertaa makeassa vedessä. Pärskinnästä ja hämmästelystä päätelleen osa taisi myös päästä ensi kertaa hyppäämään veteen. Lisäksi lähes kaikki muut paitsi me räpiköivät pelastusliivit päällä. Retkioppaan mukaan järven polkuveneet ja kanootit olisivat olleet ilmaisia, mutta paikan päällä niistä kiskottiin lähes koko retken suuruista hintaa (30RM puoli tuntia). 

Pulau Dayang Bunting: oikealla pää, toinen kukkula vasemmalta on vatsa
Pulikointihommia järvessä
Seuraava stoppi oli erään saaren edusta, jossa veneen kuljettaja heitti veteen ruokaa kotkille. Ehkä odotin kotkien syöttämiseltä hieman enemmän, sillä olin kuullut, että joillain reissuilla kotkia pääsee syöttämään ihan kädestä. Nyt näin vain nopeasti ohi syöksyviä isoja lintuja, joista ei saanut kunnollisia kuvia. 

Kotkien syöttöä

Viimeinen kohde oli Pulau Beras Basah, joka oli melkoinen paratiisi puuterihiekkoineen. Muut jäivät laiturin lähelle räpiköimään pelastusliivessään, kun me asetuimme hiljaisemmalle rannan reunamalle. Pian paikalle saapuivat myös ranskalaiset, jotka suuntasivat uimaan jättäen kamppeensa rannalle. Eipä aikaakaan kuin apinarosvot olivat jo repulla, eivätkä edes piitanneet häätöyrityksistä vaan uhittelivat takaisin. Ranskalaiset saivat tarpeekseen ja jäimme taas yksin rannalle. Tosin apinoista isoin istui lähistöllä päivystämässä, että koska huomiomme herpaantuu reppujen suhteen...


Pulau Beras Basah
Pala paratiisia
"Oisko noilla mitään hyvää suuhunpantavaa"
"Parempi jäädä kytikselle"



En Langkawi visitamos unas islas cercanas.

Besos, Hansu

torstai 28. toukokuuta 2015

Palanen Batamia

Viime päivät olemme majailleet Batamilla, joka on Singaporen lähellä sijaitseva Indonesian saari. Rajan ylitys Singaporesta ei ihan sujunut kuin rasvattu, mutta pääsimme lopulta maihin. Lensimme siis tiistaina aamulennolla Penangista Singaporeen (madellen ruuhkassa jännittäen ehdimmekö lennolle), josta matkasimme tovin jos toisenkin metrolla satamaan, jossa taasen odottelimme pari tuntia lauttaa. Tunnin pomppuisen lauttamatkan jälkeen saavuimme Batamille, jossa ilmoitettiin 30:n päivän viisumin maksavan 35 Yhdysvaltain dollaria. Pankkiautomaattia tai korttimaksuvaihtoehtoa ei ollut, joten käteistä tarvittiin. Eihän meillä mitään dollareita ollut, mutta onneksi sentään repun uumeniin oli jemmattu Malesian ringgittejä myöhempää käyttöä varten. Vaihtokurssi oli tietenkin surkea.

Lautta Singaporesta Batamille
Rahasta puheen ollen, täällä on kyllä ihan hupsu rahasysteemi. Yksi euro on noin 14 470 Indonesian rupiaa. Ensimmäinen käteisnosto oli 1,2 miljoonaa, eikä lompakko mahtunut sen jälkeen kiinni. Olen ihan pihalla koko ajan, onko jokin kallista vai ei. Jaksa nyt siinä laskea niitä nollia ja miettiä onko 35 000 IDR kallis hinta ayam rica -ateriasta vai ei.

Pörröpallo Lucy

Rassu makoilee koko ajan X-asennossa, jotta masu on vasten viileää lattiaa

Koiruuksien koiruus, Poika

Asustelemme täällä Batamilla Eeron kaverin ja hänen paikallisen vaimonsa luona. Lisäksi kanssamme asuu täällä heidän kaksi koiraansa, Lucy ja Poika. Mikään turistipaikkahan tämä Batam ei ole, mutta muutamiksi päiviksi on riittänyt ihan ostareilla hengailu ja hedelmäpuiden ihailu. (Osaan jo melkein tunnistaa mango-, guava-, papaija- ja durianpuun.) Eräällä ostarireissulla kävimme myös tasokkaassa kauneushoitolassa ottamassa tunnin jaavalaisen aromaterapeuttisen kokovartalohieronnan. Lysti maksoi 11 euroa ja ai että sen jälkeen oli raukea olo.

mangoja <3
Durianpuu

Auto on täällä ehdoton, sillä välimatkat ovat pitkiä eikä jalkakäytäviä edes ole. Kuvia ei siis ihan hirveästi ole tullut napsittua kun maisemat vilistävät ohi autossa istuessa. Tänään teimme kuitenkin pidemmän ajelun vanhalle Vietnamin pakolaisleirille, jossa oli paljon apinoita. Paikassa oli myös temppeletä sekä miljoona hyttystä. Juuri kun vanhat paukamat olivat parantuneet, sain kymmenittäin uusia puremia... Törmäsimme myös muutamiin paikallisiin, jotka eivät ilmeisesti olleet pahemmin länkkäreitä nähnyt, sillä tokihan tällaiset valkoiset kummajaiset piti ikuistaa perhealbumiin.

"Anteeksi mutta olisikohan teillä heittää jotakin pientä suuhunpantavaa?"

Kuvan hintana 25 hyttysenpistoa

Ilmeisesti Barelang Bridge on täällä jonkinlainen nähtävyys, sillä emme todellakaan olleet ainoita, jotka parkkeerasivat keskelle siltaa ottamaan selfieitä. Silta myös vilisi kaikenlaisia kauppiaita ja mopokioskeja. Auringon alkaessa painua mailleen kurvasimme vielä erään rannan kautta. Voi vitsi niitä maisemia, auringonlaskuun rannalla ei varmaan kyllästy koskaan.





Ahora estamos en Batam. Estamos visitando un amigo finlandés de Eero, quién vive aquí en Batam con su mujer indonesia.

Besos, Hansu



tiistai 26. toukokuuta 2015

Georgetownin rappioromantiikkaa

Langkawilta siirryimme lautalla läheiselle Penangin saarelle, jossa vietimme intensiiviset kaksi päivää Georgetownia tutkien. Itse lauttamatkahan ei tosiaan mennyt ihan niin justiinsa aikataulujen suhteen, niin kuin odottaa saattoi. Katsoimme netistä, että lautan piti lähteä 8.15 ja olla perillä Georgetownissa kolmen tunnin päästä. Lähdimme auringon noustessa hotellilta kohti Langkawin pääkaupunkia, Kuahia. Perillä selvisi, että lautta lähtisikin 10.30 ja lippuluukkukin aukeaisi vasta yhdeksältä. Myöhemmin ilmoitettiin, että lautta lähtisi klo 11. Loppujen lopuksi lautta pääsi lähtemään 11.30. Ihmisiä valui ja valui verkkaisesti lautalle, ja ulkomaalaiset päästettiin kyytiin vasta viimeisenä. Kaipa ne ihmiset sitten tiesivät, ettei lautta lähde koskaan ajallaan, sillä luulisi, että kun lautta on myöhässä niin kaikki olisi jo valmiina astumaan lauttaan kun se viimein on laiturissa. Vaan ei, täällä ei parane hötkyillä.



Langkawin kodikas viidakkomökki jäi taakse, mutta voi pojat että on laatuhotellissakin puolensa. (Pakkailut sujui väistellen jättiampiaista ja terassilla heipat heitti pikkuinen sammakkosöpöliini.) Löydettiin nimittäin huokea tarjous upouudesta NEO+ hotellista, ja ai että tätä luksusta. Täältä löytyy jopa kuntosali ja hulppea uima-allaskin.

Näkymät altaalta 25. kerroksesta, meidän huone oli 22. kerroksessa
Mietin mistähän saisi parhaimman kuvan Komtar-tornista. No hotellin altaalta tietty.
Odotukset Georgetownin suhteen ei olleet kovin korkealla. Odotin vain ränsistyneitä taloja, rosoisuutta, harmautta, rottia, torakoita ja katuruokaa. En aivan väärässä ollut, mutta harmautta? Ei. Vaan värejä, paljon värejä. Ja niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, että kamera saisi laulaa taukoamatta. Niin, ja täällä tosiaan on katutaidetta lähes joka kadulla ja vierailimme valokuvausmuseossakin. On siis syytäkin antaa kameran laulaa. (Ja missä on ne rotat? Haluan nähdä!) Mutta tämä liikenne. Siihen en vaan totu koskaan. Autojen välissä puikkelehtiminen saa verenpaineen pilviin. Jalkakäytävät ja suojatiet olisivat tervetulleita tänne.
Valokuvausmuseosta



Kontrasteja tosiaan piisaa Georgetownissa, sillä kaupungissa on brittien hallintorakennuksia, moskeijoita, pilvenpiirtäjiä, kiinalaisia temppeleitä sekä hindutemppeleitä. Historian havinaa tutkistelimme Fort Cornwallis -linnoituksessa, jonka britit tänne tullessaan rakensivat 1700-luvun lopulla. Eipä ollut kyllä viiden euron väärti, sillä parasta antia oli nurkassa mönkivä varaani.




Georgetown on erityisen tunnettu tunnelmallisista kiinalaiskortteleistaan sekä katuruuasta. Red Garden -ruokakojujen keskittymä on sen verran turistinähtävyys, että hinnoissakin alkaa olla turistilisää. Pakkohan sieltä silti oli maistella yhtä sun toista. Red Gardenin tunnelmaa syvensi ajoittainen pimeys, sillä lyhyet sähkökatkokset näyttävät olevan siellä yleisiä. Mutta mikäli haluaa kiristellä kukkaron nyörejä, ja maksaa kari meestä neljän euron sijaan kaksi euroa, niin yhtä hyvää ruokaa puolet halvemmalla saa katujen varsilla sijaitsevista kojuista. Ja koska ruuan mekassa ollaan, vierailimme myös suklaamuseossa (ilmainen! ilmaisia maistiaisia!). Durianin makuinen suklaa oli yllättävän hyvää.



Katuruokailua

Red Garden

Osteriomeletti Red Gardenissa


Tenía prejuicios contra la ciudad, pero era inútil. Me encantan el ambiente, los colores y los contrastes de Georgetown.

Besos, Hansu
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...