sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ihana kamala Venetsia

Jatketaan matkakertomusta hurmaavasta Piranista viimeiseen etappiimme Venetsiassa. (Huh, vihdoin on siis kaikki kuva käyty läpi, eikä edes mennyt marraskuulle!) Piranista ajoimme siis muutaman tunnin ajomatkan suuntanamme Venetsian lentokenttä, josta auton vuokrasimme. Kuinka ollakaan, taas matkan loppupuolella navigaattori neuvoi eri tavalla kuin tieviitat, jolloin muistimme, että Venetsiassahan on kaksi lentokenttää vaan meillä ei ollut aavistusta kumpaan navigaattorimme ohjasi ja kumpaan tieviittojen lentokonekuvat osoittivat. Meillä oli täsmälleen sama ongelma Veronassa autoa palauttaessamme - emme näemmä ikinä opi kirjoittamaan määränpään osoitetta ylös.



Noh stressaavan liikenneseikkailun jälkeen saavuimme kuitenkin oikealle kentälle ja saimme auton palautettua. Hyppäsimme bussiin ja löysimme tiemme perille Venetsian pääsaarelle. Vaan sinne päästyämme ihmettelimme jälleen, minne suuntaan pitäisi lähteä. Olihan meillä kyllä hotellin osoite, muttei kunnollista karttaa. Yleensä Eerolla on pettämätön suuntavaisto, mutta Venetsian kapeilla kujilla on aivan liian helppo eksyä. Ajatteimme seurata kanaalin vartta, ja laskea poikkikatuja. Mutta eiväthän Venetsian kadut ole niin suoraviivaisia, joten monesti jouduimme kiertämään kortteleita ja löytämään uudellen kanaalin varteen. Ja juuri kun aloimme olemaan hieman epätoivoisia kun nälkäkin jo vaivasi, olimme tupsahtaneet hotellin eteen - joka oli kyllä niin kapea ja huomaamaton rakennus, ettei sitä etsimällä etsien olisi varmasti löytänyt.



Kaikkea muutakin saimme etsimällä etsiä, emmehän me meinanneet löytää edes päänähtävyyttä Pyhän Markuksen kirkkoa ja aukiota! Ja käveltyä tuli aivan uskomattoman paljon, en muista milloin viimeksi olisi jalat särkeneet kävelystä yhtä paljon. Venetsian pääsaaren "keskustakin" on siis yllättävän iso ja työläs kuljettava. Tuollahan ei ole muita vaihtoehtoja liikkumiseen kuin kävely - vesitaksit kun maksavat melko pitkän pennin, gondolikyydistä nyt puhumattakaan!. Tämä seikka on hyvä muistaa myös matkalaukkua pakatessa: ota huomioon että painavaa laukkua saa jalan raahata mahdollisesti melko pitkän matkan mukaan lukien siltojen portaat. Onneksi meillä oli rinkka ja reppu!



Mutta niin, Pyhän Markuksen aukio tuli löydettyä ja pulut löysivät meidät. Aukio kuhisee puluja, jotka ovat tottuneet turisteihin ja niiltä saataviin makupaloihin. Ei siis tarvitse kuin ojentaa käsi, ja kuriseva siivekäs on lehahtanut kädelle istumaan. Tosin kauan aikaa se ei siinä jaksa kykkiä, ellei kädessä ole tarjottavaa. Ah tuo oli kyllä hauskaa ajanvietettä, etenkin kun se oli ilmaista! Kaikki muu Venetsiassa sitten maksaakin tuhottomasti ja jonot ovat järkyttävät. Me emme siis vierailleet yhdessäkään must see -kohteessa, kun jokaiseen kirkkoonkin piti maksaa. Kellotornin järjetön jonokin mutkitteli koko aukion läpi. Ja mehän emme jonota enää minnekään Sevillan kokemuksen jälkeen! Tosin vierailimme Da Vinchi -museossa, jossa ei ruuhkaa ollut. Paikka oli kyllä vierailun arvoinen, sillä esillä oli herran keksintöjä, joita sai itse kokeilla.








Rauhallisen ja edullisen Piranin jälkeen Venetsia siis tuntui melkoiselta shokilta. Pasta-annos ei enää irronnut seitsemällä eurolla, vaan neljällätoista, ja olutkin maksoi saman kuin Suomessa. Turisteja vilisi kapeilla kaduilla niin, että ahtaanpaikankammo meinasi iskeä. Tosin tokihan Venetsian kanaalit, kapeat kujat sekä kontrastit rosoisen rappioromantiikan, koristeellisten pytinkien ja värikkäiden pikkutalojen välillä olivat huikean kuvauksellisia. Mutta niiden, sekä Venetsian tunnelman kokemiseen riittäisi yksi päivä, joten hieman harmittelimme että varasimme överikalliin hotellihuoneen kun olisimme voineet olla Piranissa vielä yhden yön, lentomme kun lähti vasta illalla. Mutta kaipa Venetsiakin on niitä kohteita jotka on vain kerran elämässään koettava.




Dos días en Venecia, que era muy bonita pero llena de turistas.

Besos, Hansu

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Tunnelmallinen Piran

Laiskana viikonloppuna rankan viikon jälkeen, on sopiva hetki palata reissutunnelmiin (voi luoja mikä loppuviikko onkin takana, ei taas asiat töissä mennyt kuin Strömssössä). Matkakertomusta on hyvä jatkaa vastoinkäymisistä reissun kohokohtiin, sillä Slovenian Piran oli meidän molempien mielestä varmaankin kivoin paikka koko reissulla. AirBnB-kämppäkin oli aivan nappivalinta: suloinen paikallinen asunto todella keskeisellä paikalla, aivan keskusaukio Piazza Tartinin vieressä. Aukiosta tuli muuten hieman mieleen Salamancan Plaza Mayor, sillä se oli samaan tapaan tuon pienen ja sympaattisen kaupungin olohuone - tosin tämä aukio aukeni merelle, joten näkymät veivät kyllä voiton. Aina reissatessa söpöillä kujilla eksyillessäni pohdin, millaisiahan ovat paikalliset asumukset. No nyt ei tarvinnut sitä pohtia, kun pääsi näkemään tuollaisen söpöyden aivan läheltä. En tiedä onko meillä koskaan ollut reissussa majoitusta keskeisemmällä paikalla ja autenttisemmassa asumuksessa. Kämppää vuokraava pariskuntakin oli suurinpiirtein meidän ikäinen ja kovin samanhenkisen tuntuinen.




Piran oli todella sympaattinen pieni kaupunki, jossa ei tarvinnut mahduttaa päiviin nähtävyyksillä juoksentelua. Kiipesimme toki kirkon kellotorniin sekä linnoituskukkulalle ihailemaan maisemia. Yläilmoista oli näkymät samanaikaisesti sekä Italian että Kroatian puolelle, Piran kun oikeastaan vain niemen kärki Kroatian ja Italian rantaviivan välissä. Piranissa erikoista on myös kaksoiskaupunkisuus, sillä ei voi olla aivan varma, missä Piran päättyy ja Portoroz alkaa. Paitsi kyllä sen huomaa: siinä kohtaa kun sympaattiset talot ja kujat vaihtuvat massiivisiksi hotellikomplekseiksi.




Kävelimme siis Portoroziin vain toteamaan, että siellä ei ollut kertakaikkiaan mitään. Tai sitten me emme vaan löytäneet muuta kuin hotellikomplekseja. Noh, ainakin löysimme hyvän auringonottopaikan erään hotellin rantatuoleista. Kovin hiljaisilta vaikuttivat hotellit ainakin tuolloin kesäkuun alussa, ja saimme rauhassa jäädä löhöilemään vaikkemme hotellin asiakkaita olleetkaan. Samaisella alueella oli myös helppo käydä laiturilta uimassa, Piranissa kun etenkään ei ole varsinaisia rantoja, vaan kaupunki loppuu kuin seinään – tai siis kivilohkareisiin ja mereen. Tuopa sekin oman omaleimaisuutensa kaupunkiin, kun istuessa rantaravintolassa joku saattaa pulahtaa uimaan parin metrin päässä. (Tai ottaa aurinkoa keskellä "bulevardia"). Kaupungin rennossa meiningissä tuo tuntui aivan normaalilta, ja kaikkialla oli jotenkin kotoisa fiilis. Hyvin vaikea selittää, mutta jotenkin vain kaupungissa oli todella hyvä fengsui. Fengsuita ei edes häirinnyt ukkosmyrky ja myrskytuuli, päin vastoin – dramaattinen taivas loi aika hienot kuvausolosuhteet! Onneksi pahin myrsky pyyhälsi ohi kohti Italiaa, ja vältyimme kastumiselta sillä uhkaavien pilvien aikaan juuri olimme seikkailemassa kaupungin laidalla ja kiipeilemässä kaupungin muurilla (huh, alastulo oli kyllä melko extremeä mun liukkaiden tennareiden kanssa).




Kun kaupunki oli koluttu, yritimme mennä muutamaan (siis kaupungin ainoisiin) museoihin, mutta ne olivat juuri silloin kiinni. Jäipähän siis aikaa vain hengailuun ja kujilla eksymiseen. Ja ravintoloiden vertailuun – hyviä ravintoloita kun kaupunki on pullollaan. Ehkä mieleenpainuvin oli Fritolin, jossa konstailematon ruoka haettiin itse tiskiltä ja syötiin viiniköynnösten alla. Ja melko edullistakin Piranissa tuntui olevan, annokset irtosivat noin kympillä ja siihen sai eurolla tai parilla viinilasin. Kalaa ja muita mereneläviä tuli kyllä syötyä loppuvuoden tarpeisiin yllinkyllin!



Piranille siis annan erittäin, erittäin vahvan suosituksen jos tuolla päin sattuu liikkumaan. Tosin en tiedä onko kaupungin tunnelma erilainen myöhemmin kesällä kun turisteja on varmasti enemmän. Sydän suorastaan hykertelee kun muistelen niitä muutamia päiviä Piranissa. Oi miten tekisi mieli päättää matkakertomus näihin kuvin ja tunnelmiin, mutta ehkä kuitenkin kerron vielä reissun viimeisestä etapista.

Piran - el lugar estupendo y mi favorito en nuestro viaje.

Besos, Hansu

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Herrain asussa (ja uudet rillit!)

Melkeinpä koko kesä tuli vietettyä mekoissa, seeprapöksyissä ja polvihousuissa. Oikein välttelin farkkuja ja muita housuja, joita ehtisi kyllä käyttää yllinkyllin talvella. Vaan ilmojen viiletessä ei noillakaan oikein enää pärjännyt ja alkoivat muutenkin tuntua turhan kesäisiltä. Aloin haikailemaan pitkiä versioita noista polvihousuista ja kuin tilauksesta bongasin H&M:ltä nämä pökät, jotka ristin herrainhousuiksi.




Podin myös pienoista kenkäongelmaa, joka ratkesikin yllättävän kivuttomasti. Olen nimittäin pitkään kaipaillut jotain nahkaista ballerina- ja nilkkurikauden väliin. Löysin Zalandolta vaaleanpunaiset mokkanahkaiset kengät, jotka olivat jotain tennareiden ja oxford-kenkien välimaastosta. Viime hetkellä heitin ostoskoriin myös nudet nahkaiset oxford-kengät, jotka livenä osoittautuivatkin odotettua paljon paremmaksi! Joskus sitä siis kannatta viskellä asioita ostoskoriin hetken mielijohteesta. Kenkien ja housujen yhdistelmässä tunnen itseni varsinaiseksi herraksi, hah vain hattu puuttuu!



Niin ja kuvissa näkyy myös uudet Versacen silmälasit! Vanhoissa laseissa ei ollut varsinaisesti mitään vikaa ja näkökin on pysynyt samana, mutta eikös se niin ole, että vähintään viiden vuoden välein ihminen kaipaa vaihtelua... Toiset säästävät kesätyötienesteistä merkkilaukkua varten, meikäläinen merkkikehyksiä varten. Kun aikoinani ostin edelliset halvat Specsaversin lasit, jäin kaiholla muistelemaan muutamia kauniita merkkikehyksiä, ja päätin että seuraavissa en katso hintalappua. Eikä näissä onneksi hintalappu niin kirpaissutkaan, kun syksyn myötä kaikki kehykset olivat -70% alennettuja. Vanhat lasit menevät keveytensä ansiosta vielä hyvin vaikkapa urheillessa, tosin nenäsilta niissä on alun alkaenkin ollut liian leveä, eipä ihmekään kun valuvat alvariinsa nenältä...


Las gafas nuevas y "un vestido de caballeros".

Besos, Hansu