perjantai 29. kesäkuuta 2018

Virallisesti KTM - ajatuksia opinnoista ja vinkkejä opintoja aloitteleville

Aikansa kutakin. Niinpä meillekin koitti aika valmistua ja ottaa vihdoin paperit ulos. Olisihan sitä voinut vielä hakea lisäaikaa, mutta vähän alkaa tekosyyt loppua kesken – graduhan tuli palautettua jo loppuvuodesta 2016, heh. Eli lähinnä olen ollut kirjoilla yliopistolla voidakseni harrastaa mielenkiintoisia random-kursseja (viimeisimpänä evoluutiopsykologiaa, huikean mielenkiintoista!) sekä nauttiakseni lähes ilmaisesta ruuasta ja Campussportista. Edelleen tavoiteajassa tässä kuitenkin ollaan.


Eipä nyt tässä vaiheessa ole mikään varsinainen juhlafiilis. Puristukset on puristettu jo aikapäiviä sitten. Lähinnä on tosi haikea fiilis. Paperit on kuitenkin kädessä, ja voin ihan virallisesti sanoa olevani kauppatieteiden maisteri a.k.a. ekonomi, ilman perästä seuraava selitystä siitä miten opinnot ovat valmiit mutta papareita ei ole. Ja ihan hyvätkin paperit ovat. Lopputuloksena koko tutkinnon painotettu keskiarvo 4,0 (KTK 3,8 ja KTM 4,4, selvää kehitystä siis!) ja opintopisteitäkin ehdin suorittaa 394 eli melkeinpä 100 op ylimääräistä. Vielä opintojaan suorittaville antaisinkin vinkiksi, että lukekaa kaikkea mahdollista älkääkä menkö siitä mistä aita on matalin. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä monta kymmentä vuotta, vuosi tai kaksi opintovuotta lisää ei merkitse mitään! Elämässä tuskin tulee toista ajanjaksoa, jolloin saa yhtä vapaasti päättää aikatauluistaan ja ylipäätään siitä mitä tekee.


Mistä tulikin mieleen, että viime aikoina on ollut paljon puhetta opiskelijoiden jaksamisesta (mm. Ekonomi-lehti 2/2018). Masennus ja burn out lisääntyvät todella kovaa vauhtia, ja iso osa kokee, ettei hallitse opinnoista koituvaa työmäärää. Olen itse elänyt varmasti kuplassa, kun olen jaksanut helposti tehdä ylimääräisiä opintoja ja töitäkin, sillä tokihan vaativuudessa on tiedekunta- ja ainekohtaisia eroja. Toivon vain, että jos jaksaminen on kortilla, niin malttaisi lykätä osan opinnoita myöhempään, vaikka se sitten tarkoittaisi yhtä tai kahta extraopintovuotta. Itsekin halusin suorittaa kaiken hyvissä ajoissa ennen gradua, ja kuvittelin ettei gradun kanssa samanaikaisesti jaksaisi mitään ylimääräistä. Kun miettii miten rentoja nämä viime vuodet ovat olleet, olisin voinut hyvin himmailla vähän ne ensimmäiset vuodet. Jälkikäteen muisteltuna en tiedä, miten selvisin fuksivuodesta, kun opintopisteitä sai peruskursseista todella vähän mutta silti piti väkisin saada se Kelan vaatima ja tutkinnon normaalin suorittamistahdin mukainen opintopistemäärä samalla tehden hulluna töitä (ja samalla toki osallistua opiskelijarientoihin). Yhtään hylättyäkään en yliopistohistoriassani saanut, mutta kyllä se aika paljon stressiä ja unettomia taisi vaatia. Ehkä vähemmälläkin puskemisellä olisi pärjännyt hienosti.


Ekonomi-lehden jutun mukaan etenkin kauppakorkean kaltaisilla generalistialoilla, jotka ei työllistä suoraan mihinkään ammattiin, opiskelijoita stressaa myös tuleva urapolku ja töiden löytyminen. Itsekin olen viime vuosina kipuillut asian kanssa aika paljon. Mikä on melko hassua. Monethan hakeutuvat kauppakorkeaan juuri sen takia, että se avaa ovia niin moneen suuntaan, mahdollistaa todella erilaisia urapolkuja ja antaa eväät tehdä oikeastaan mitä vain. Mutta jossain kohtaa takaraivoon iskee ajatus, että pitää päästä johonkin tiettyyn positioon, sinne minne kaikki muutkin haluavat. Että et ole mitään ellet ole rahishärkä ja saa vähintään viidentenä vuotena harkkapaikkaa big4:stä. Jo yrittäjyyttä pohdiskellessani mietin, heitänkö yrittäjänä tutkinnon romukoppaan. Tajusin, että joku ulkopuolinen on tainnut istuttaa päähäni ajatuksen, että tällä tutkinnolla pitäisi päätyä johonkin tiettyyn positioon. Siis alun alkaenhan hain kauppakorkeaan siksi, kun tein jo markkinointia ja koin haluavani tietää siitä lisää, saada faktaa mutuilun tilalle. Sekä ihan vain siksi, että halusin kokea opiskeluelämän ja saada korkeakoulututkinnon. Aikeissa ei ollut alanvaihto mainostoimistosta pois. Ja nyt omaa yritystä pyörittäessäni tunnen tuskaa, kun en (ainakaan vielä) ole päätynyt pörssilistatun yrityksen markkinointiosastolle vakkarityöhön? No onhan se vähän hassua. Ei siis pitäisi liikaa tuijottaa mitä muut tekee. Monet tekevät mitä tekevät, koska eivät paremminkaan tiedä mitä tehdä.

Valmistujaiskakku tällä ohjeella

Ja jos vielä yhden vinkin antaisin heille, jotka painivat pääsykoerumbassa: pidä välivuosi, tai vaikka useampi. Kuulemma etenkin suoraan lukiosta korkeakouluun meno lisää uupumusta. Tauko tekee siis hyvää. On myös saattanut olla niin kiire lukea ja hakea, ettei ole ehtinyt edes kunnolla miettiä, onko tavoite se, mitä oikeasti haluaa. Ja väärään paikkaan hakiessa menettää samalla ensikertalaisuusbonuksen.
Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: lukiossa tieto siitä, millaisia töitä ja opiskelualoja edes on olemassa, on aivan todella, todella suppea. Itsehän 18-vuotiaana päädyin vähän kuin vahingossa haastatteluun kiinteistönvälittäjäksi. Haastattelija kyseli tulevaisuuden suunnitelmistani ja totesi, että "kaupalliselle alalle kuitenkin ajattelit suuntautua vai?". Nyökyttelin ja mietin päässäni: "en siis todellakaan, musta tulee graafinen suunnittelija". No kuinkas sitten kävikään. Graafiseksi suunnittelijaksi päädyin, ja vasta silloin ymmärsin, että tässähän ollaan vahvasti markkinoinnin ja brändien - eli erittäin kaupallisten asioiden - kanssa tekemisissä. Vasta silloin otin selvää, että mitä siellä kauppakorkeassa itse asiassa onkaan tarjoilla. "Ai sieltä ei tulekaan kauppiaita, kirjanpitäjiä ja verovirkailijoita. Oho." (Fun fact, valmistujaisjuhlissa dekaani taisi puheessaan mainita, että kauppakorkeasta valmistuvia työskentelee yli viidentuhannen ammattinimikkeen alla.)
Jos lukion jälkeen paperit olisi riittäneet edes pääsykokeisiin, ja olisin niistä suoriutunut, olisin nyt fysioterapeutti. Ei kai sekään huono vaihtoehto tosin olisi. Mutta aika kaukana nykyisestä, eli ensifiilis ei välttämättä ole lainkaan se mihin loppujen lopuksi päätyy. Toisaalta suunnittelin nettisivuja ja levynkansia jo yläasteella, kauan ennen kuin pohdin mitään fysioterapeuttiopintoja, että taidan sittenkin olla sillä ensifiiliksen polulla... Mutta niin, ottakaa siis aikaa, menkää töihin, katselkaa ympärillenne ja hakekaa vasta sitten uudella innolla.

Ja nyt on kai aika skoolata ja olla edes vähän iloinen ja ylpeä. Vaikka en vielä taida ihan tajuta että, en ole enää opiskelija. Ai kauheeta. Onneksi opiskelijakortti on sentään voimassa syksyyn. Niin ja saahan niitä opintoja täydentää...


Finalmente me gradué de la universidad y soy oficialmente Máster de Ciencias Económicas!

Besos, Hansu

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kaupunkijuhannus

Juhannuksesta on selvitty, ja nyt väsyttää vaikka keskikesän juhla sujuikin hyvin rennoissa merkeissä kotona. Meidän maalaismainen pihapiiri sai onneksi juhannustunnelmiin, vaikka keskellä kaupunkia oltiinkin. Perjantain sää oli kyllä synkkääkin synkempi, miten voi olla niin huono tuuri kaikkien näiden hellepäivien jälkeen! Kävimme hieman ulkoilemassa ja uhmasimme tuulta ja tihkua kiipeämällä Vaarniemen näköalatorniin. Tarkoitus oli myös juoda päiväkahvit laavulla, mutta joku muu oli näemmä yhtä hullu niin, että laavulla olikin sen verran paljon porukkaa ettemme viitsineet jäädä väkisin myrskyyn odottelemaan kahvitteluvuoroa. Suuntasimme kotiin lämmittelemään ja laitoimme saunan päälle. Myös juhannusvieraamme pääsivät lämmittelemään saunaan, minkä jälkeen vuorossa oli tietenkin grillausta. Tosin Eero suoritti grillauksen katoksen alla värjötellen, ja herkut oli syötävä sisällä.


Onneksi lauantaina sää oli aurinkoisempi, ja pystyimme istumaan patiolla pitkään iltaan grilliherkuista nauttien. Huh aikamoinen ähky tulikin, sillä vatsa oli vielä täynnä lounaspizzaa. Ostimme nimittäin pizzakiven grilliin, kun uunimme ei lämpene tarpeeksi kuumaksi että sillä saisi hyvän pizzapohjan aikaiseksi. Tein oikein kunnon tomaattikastikkeen Marzano-tomaateista ja muutoinkin oli raaka-aineet kohdillaan. Vaan fiaskohan siitä tuli. Murehdimme etukäteen, miten pizzan saa laskettua kuumalle kivelle ilman pizzalapiota, eikä se tosiaan sitten onnistunutkaan. Eipä pizza lähtenyt irti ollenkaan leivinpaperista, joten lopulta saimme kaavittua epämääräisen kasan kivelle. Mutta se pieni osa pohjasta, mikä pääsi paistumaan rapsakaksi, maistui kyllä erinomaiselta. Noh, vähän jo aavistelinkin että kivestä taitaa tulla vain erikoisemman näköinen puutarhakivi. Onneksi yhden ison pitsan sijaan tein sentään muutaman pikkupitsan, joten loput tuli syödyksi uunin kautta.

Yritys nro.1
Yritys nro. 2 – perinteisesti uunin kautta


Grillailujen jälkeen pelasimme vielä mölkkyä väärällä kädellä heittäen (sujui muuten melkeinpä paremmin kuin normaalisti). Vieraiden lähdettyä istuimme patiolle juomaan iltateetä, kun kuulimme naapurin terassilta rapinaa. Odotimme näkevämme rottapirulaisen itse teossa, mutta illan hämärästä esiin taapersikin siili. Siiliherra ei ollenkaan huomannut meitä, vaan epäröimättä kiipesi pation rappuset ja tuli aivan jalkojemme juureen haistelemaan grilliruuan murusia. Taisi sitten lopulta haistaa meidät, kun se kipitti tuolin alle piiloon ja kyyhötti siellä hyvän tovin ennen kuin lyllersi pusikkoon. Että semmoinen juhannusvieras <3



Sunnuntaina oli jälleen aika ahmia kesäherkkuja, ja ennen äidin luo syömään menoa päätimme ajella Maskuun Härmälän rotkolle. Emme olleet ennen kuulleetkaan moisesta rotkosta ennen kuin bongasimme kalliotontin myytävänä Torissa. Oli kyllä jännä paikka ja hyvät näköalat merelle, ehdottomasti vierailun arvoinen paikka vaikka moni ei sitä tiedäkään!

La fiesta de San Juan en nuestra casa
Besos, Hansu

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Vesibusseillen

Ah mitkä helteet meitä on taas hellinyt (vaikka juhannuksen sääennuste nyt onkin mitä on)! Lauantaina oli vihdoin flunssa väistynyt sen verran, että teimme pitkän kävelyn Vartiovuorenpuiston ja Samppalinnan puiston kautta Urheilupuistoon tehden välillä erilaisia porrashyppelyitä, renkumisia ja kiekkumisia, minkä jälkeen sai hyvillä mielin mussuttaa grilliherkkuja. Grillasimme iltapalaksi läjän homejuustotäytteisiä pekoni-herkkusieniä, yrttisiä uusia perunoita ja vihannesvartaita. Jälkkäriksi vielä manchegoa viikunahillolla punaviinin kera patiolla kesäiltaa fiilistellen. Ai että.


Sunnuntaina oli tarkoitus suunnata Ruissaloon klo 13.15 tai klo 14 vessibussilla. Ajatuksena oli viettää leppoisa päivä Kansanpuistossa riippumatossa loikoillen ja kirjaa lukien. Eero saapui kotiin kuitenkin vasta 13:50, jota ennen olin äkkiä aloittanut kamojen pakkaamisen. Eero oli sitä mieltä, että hyvin ehdimme polkea 10 minuutissa Martinsillalle, ja heitti äkkiä kamat reppuun ja pinkaisi ulos. Olimme vasta Tuomiokirkolla, kun kello jo soi tasatuntien merkiksi. Poljimme kuitenkin jokirantaan, ja hetken jo pohdin jos vaihtaisimme suunnitelmat sittenkin Samppalinnan maauimalaan. Mutta enhän ollut pakannut Eerolle uimahousuja. Enkä muuten sen puoleen riippumatoille naruja. Eipä nyt enää kotiinkaan viitsinyt polkea, tai jäädä odottamaan seuraavaa lauttaa 45 minuutiksi, joten poljimme sitten suoraan Kansanpuistoon. Enpä ole muuten ennen pyöräillyt Ruissaloon, joten tuli sitten sekin koettua! Perillä söimme rauhassa jätskit ja ehdin sitä kirjaakin lukea sivun verran, kun Eeron vatsa jo kertoi olevan päivällisaika, joten hyppäsimme seuraavan vesibussin kyytiin. Kun kiireessä jäi ne eväätkin pakkaamatta. Noh, jospa ensi kerralla suunnittelisi vähän tarkemmin ja kerkeisi viettämään vähän pidemmän ajan – etenkin siinä riippumatossa loikoillen...

No reissun tärkein asia tuli sentään koettua, eli se vesibussiajelu. On kyllä huikean hieno konsepti tuo vesibussi, etenkin kun se ei maksa enempää kuin normaali bussikyyti ja pyöränkin saa ottaa veloituksetta mukaan! Tosin laiva oli yllättävän pieni, eikä istumapaikkoja oikeastaan ollut – odotin ehkä jotain Jakke Jokilautan tai Lilyn tyylistä ratkaisua, jossa voisi rauhassa istua fiilistelemässä. Sai tietenkin M/S Jaarlillakin fiilisteltyä (en varmaan koskaan kyllästy katselemaan Turkua joelta käsin) vaikka vähän sillit purkissa -olo olikin. Ensi kertaa odotellessa!


Un día en la isla de Ruissalo

Besos, Hansu

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kuulumisia

Terveiset täältä sohvan pohjalta. Meikäläiseen iski sitten oikein kunnon räkätauti, oli kai se aikakin kun viimeksi muistan sairastaneeni lyhyen flunssan pahimpien remppahommien aikaan syksyllä 2016. Meidän liesituulettimen valossa on vikaa ja Dysonin imuri yskii, ja kaivelin kauhealla vimmalla niiden ostokuitit. Molemmat on ostettu syksyllä 2016, eli takuun pitäisi ehkä olla vielä voimassa. Mahtoiko siinä sitten kroppa huomata, että hetkinen, takuuaika alkaa silläkin olla lopussa ja voisikin taas vähän sairastaa.

Kevääseen on mahtunut kyllä niin monta stressin aihetta, etten halua niitä edes muistella. Stressi on oireillut myös fyysisesti, ja olen saanut milloin minkäkinlaista ihottumaa ja muita ihmeellisiä oireita. Onneksi Salamancan reissu vei ajatukset muualle, ja eräs suurin stressin aiheuttaja saatiin hoideltua pois päiväjärjestyksestä juuri ennen reissua. Sanoinkin, että aivan varmasti tulen kipeäksi reissussa kun stressi helpottaa. Onneksi tauti malttoi hetken odottaa. Nenäni limakalvot sanoivat sopimuksen irti lentokoneen kuivasta ilmasta, mikä varmaan myös edesauttoi pöpöjen temmellystä. Ja onnistuinpa saamaan molempiin silmiini (vuorotellen!) myös lievän silmätulehduksen. Ihanaa.

Stressataan tässä nyt sitten sohvan pohjalla, kun ei pääse edes liikunnalla lievittämään fiilistä. Juuri kun alkaisi vähän näyttämään siltä, että asiat selkenee, niin eiköhän meillä alkanut haista viemäri. Nyt sitten jännitetään, onko lattian alla vain kuollut rotta vaiko viemärissä ongelmia – mikä pahimmillaan tarkoittaa alakerran lattian repimistä auki. Sitä tässä kaivattiinkin. Meidän naapurikämpän seinää on paalutettu tässä viimeisen kuukauden ja piha on sitä myöden hävityksen kauhistus. Ilmeisesti on kuitenkin todella epätodennäköistä että paalutus olisi vaikuttanut putkistoon mitenkään, joten ehkä se rotta olisi todennäköisin vaihtoehto. Toivottavasti.


Oho mikä valitusvirsi. No on tässä positiivisiakin asioita tapahtunut. Pyörähdimme esimerkiksi viime viikonloppuna Helsingissä puolisukulaistytön rippijuhlissa. Vaikka olo ei ollut mainioin tukkoisella nenällä, vielä tulehduksesta punoittavalla silmällä ja haavautuneella suunpielellä, oli ihan kiva saada pieni maisemanvaihdos. Juhlien jälkeen ajoimme auton Q-Parkiin ja käyskentelimme jossain Eira-Ullanlinna-Punavuori-hoodeilla ja ihailimme kauniita kivitaloja. Tarkoitus oli myös syödä Liuskaluodon Skifferissä, mutta ilma oli sen verran viileä, että etenkään kipeänä ei tuulinen meri-ilma houkuttanut. Tyydyimme Skiffer Viiskulmaan, ja valitsin tietenkin sen mansikkapizzan. Eeron currypizza oli kyllä himpunverran liian outo, ei vihreää currya ja pizzaa pitäisi mennä fuusioimaan...


Ja hei miten noi pionit?? En ehkä kestä miten ihania ne on taas. Meidän pikkupikkupuutarhakin voi ihan kivasti, vaikka yksi kataja ja alppiruusu taitaa olla mennyttä. Haaveilin jo tilalle pionipensasta, mutta taitaa tuo olla sen verran vaativampi että tuskinpa se menestyisi jos nuo helppohoitoisetkin jo heitti veivinsä. Sain myös vihdoin toteutettua istutuslaatikkoprojektin, ja kylvettyä retiisejä. Nyt saa jännittää tuleeko satoa vai ehtiikö citykanit ja muut apajille ensin.

Sentimientos de los últimos días.

Besos, Hansu

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Hompparipasta 2.0

Noniin, lupasin päivittää kinkku-aurajuustopastasta versio 2.0:n. Innoituksensa pasta sai eräästä Gardajärvellä syömästäni pasta-annoksesta, jossa ei tosin ollut aurajuustoa eikä mitään muutakaan homejuustoa vaan pelkkä täyteläinen juustokastike ja kyljessä prosciuttoa. Kun bongasin Lidlistä samanmoisia suuria pastarinkuloita, oli jäljiteltävä tuo Gardajärven annos. Ensimmäinen versio jäi hieman mauttomaksi, ja totesimme annoksen toimivan paremmin aurajuuston kanssa, joten sekin versio oli sitten testattava.


Hompparipasta 2.0 (n. 2 annosta)
  • Lidl Deluxe Paccheri pastaa
  • paketti prosciuttoa (meillä tosin kuvan versiossa espanjalaista versiota, jamón serranoa)
  • 1 prk kuohukermaa
  • n. 1/2 pakettia Aurajuustoa
  • kourallinen parmesania
  • 1/2 pieni sipuli tai 1 pieni kevätsipuli varsineen
  • yrttejä maun mukaan
  • suolaa, pippuria


Pilko ja kuullota sipuli. Kaada pannulle kerma, ja sekoita mukaan juustot. Keitä kastiketta hetki kasaan, tarkista maku ja viimeistele suolalla ja pippurilla.
Keitä pasta suolatussa vedessä al denteksi, ja sekoita lopuksi kastikkeeseen. Anna muhia hetken. Tarjoile ilmakuivatun kinkun kera, ja viimeistele annos aurajuustomuruilla ja tuoreilla yrteillä.

Niin ja tässä vielä annoksen italialainen esikuva:



Huhhuh, kyllä näin tuhtien eväiden jälkeen palaa taas mielellään raikkaimpiin vegeruokiin, mutta kyllähän vaihtelu virkistää!


Pasta con queso azul y jamón, versión 2.

Besos, Hansu

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Kinkku-aurajuustopasta - ei kalorinlaskijoille!

Harvinainen, mutta aina silloin tällöin keittiössämme vieraileva herkku on kinkku-aurajuustopasta. Pastalla on jo nostalginen arvokin, sillä se oli Eeron keittiöbravuuri joskus aikojen alussa. Ja hyvää se on kyllä edelleen, kunhan ei liian usein tule syötyä. Pastan jujuna meinaan on, että tässä ei rasvaa säästellä!



Kalorinlaskijan painajaispasta
  • 2 dl kuohukermaa
  • lähes kokonainen kimpale Aurajuustoa
  • pussi kinkkusuikaleita
  • 1 sipuli
  • muutama herkkusieni
  • tuorepastaa tai esim. pennepastaa
  • mustapippuria myllystä 
Kuullota sipuli ja paista pilkotut herkkusienet. Lisää pannulle kinkkusuikaleet, ja lopuksi myös kerma ja murennettu aurajuusto. Kiehauta kunnes juusto on sulanut. Keitä pasta ohjeen mukaan suolatussa vedessä al denteksi, ja sekoita kastikkeen joukkoon. Helppoa ja syntisen hyvää!

Ah tästäkin ruokakuvasta on jo aikaa, ja nyt iski pastahimo. Itse asiassa hetki sitten jatkojalostimme tästä hompparipasta versio 2.0:n, joten stay tuned!

Pasta con jamón y queso azul – riquísimo pero no para los vigilantes del peso!  :D

Besos, Hansu

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Saludos de Salamanca!

Hellurei taas pitkästä aikaa! Tarkoitus oli päivitellä reissun päältä kuulumisia, mutta eipä sitten tullut tartuttua oikeastaan ollenkaan läppäriin muutamaa pientä työprojektia lukuunottamatta – tosin kerrankin sain aikaiseksi tehdä Instaan tarinoita (@hnsu), käykäähän tsekkaamassa sillä kiinnitin osan profiiliin niin että ne näkyvät myöhemminkin! :)

Tätä näkymää on ollut ikävä :)



Mutta niin, kävimme pyöräyttämässä vajaan viikon reissun Espanjassa, pääosin Salamancassa. Matkassa oli mukana Eeron isä vaimoineen, sillä reissu oli vähän niinkuin palkinto heille kun auttoivat niin paljon remontissa. Vaihtovuodesta on jo ehtinyt kulua neljä vuotta, ja vähän pelkäsin, rikkoutuisiko Salamancan taika jos vierailisin siellä uudestaan. Mutta ei rikkoutunut. Kaupunki oli ennallaan ja aivan yhtä ihastuttava. Muutamat vaateliikkeet ja ravintolat olivat vaihtuneet, mutta muutoin kaikki tuntui pysyneen ennallaan. Kaupungissa oli taide- ja musiikkifestivaali Festival Internacional de Artes de Castilla y León, jota osasin hieman odottaakin, sillä vaihtovuotena festarin ajankohta oli suunnilleen sama. Kaupunki oli siis täynnä musiikkia ja erilaisia taideprojekteja. Tosin lavat ja muut järjestelyt vähän rumensivat maisemaa, ja välillä oli kiire pois alta kun bändit harjoittelivat aukioilla niin, että eri aukioiden musiikeista tuli yksi iso kakofonia. Lisäksi Real Madridin kunniaksi koitunut jalkapallon loppuottelu, opiskelijoiden valmistujaiset ja yliopiston 800-vuotisjuhla takasivat että kaupungissa riitti vilinää ja elämää etenkin viikonloppuna. Hotellitkin näyttivät olleen täyteenbuukattuja, liekö niin moni sukulainen matkannut Salamancaan juhlimaan valmistuvia, ja oli joukossa varmaan paljon espanjalaisia festarituristeja.




Säät eivät aivan hellinneet, vaan kahtena päivänä oli ukkos- ja sadekuuroja, eikä aurinkoisella ilmallakaan lämpötila kohonnut kunnolla yli 20 asteen. Pahimmillaan taisi olla 14 astetta ja yöllä vielä vähemmän, ja toki samaan aikaan Suomi oli jälleen Europan lämpimin paikka. Saman asian olen muuten todennut täsmälleen neljä vuotta sitten, kun Eero saapui Salamancaan vierailulle ja toi tullessaan kylmyyden kun Suomessa oli helle... Kuulemma Espanjassa on ollut sateisin kevät 27 vuoteen!




Meinasimme Eeron kanssa, ettei meillä olisi ollut muuta tekemistä kuin istua kahviloissa ja shoppailla, mutta heittäydyimmekin kunnolla turisteiksi. Vierailimme katedraalissa, jossa Eero ei viimeksi käynyt kunnolla ollenkaan sekä kiipesimme jälleen katedraalin torniin. Kävimme myös yliopiston museossa, Salamancan taivaassa sekä Salamancan museossa. Käyskentelimme ympäriinsä joka päivä kymmenisen kilometriä ja kävimme myös el Parque de los Jesuitas -puistossa, joka oli kokenut paljon muutoksia ja parannuksia. Itselleni uutena nähtävyytenä tuli myös entisessä vankilassa oleva nykytaiteen museo. Museo sijaitsi melko kaukana keskustasta ja saavuimme perille 10 minuuttia ennen siestan loppumista. Ovi oli kylläkin auki ja henkilökunta saapui kanssamme samaan aikaan, mutta jouduimme sen 10 minuuttia odottamaan eteisessä ihan vain koska säännöt. Ovat ne espanjalaisetkin siis joskus säntillisiä...




Nykytaiteen museo entisessä vankilassa

Lopulta siis laukkasimme nähtävyyksissä ihan siinä missä muillakin reissuilla ja kilometrejä kertyi vähintään kymmenkunta joka päivä. Jauhomuseo ja elinkeinomuseo jäivät vielä seuraavan kertaa, ja myös Pontifician torneihin jäi nytkin kapuamatta. Shoppailusaaliskin jäi lopulta olemattomaksi, sillä lauantaina kun piti varsinaisesti kierrellä kauppoja, kului päivä jotenkin liian nopeasti ja viimeiset shoppailutunnit kuluivat tietenkin Eeron ostoskasseja täydentäen. Olin aikeissa ostaa uuden Salamancan yliopiston kollarin, toiset charro-korvikset, mutta ne jäi nyt hankkimatta. Täytynee siis tulla kolmannenkin kerran...

Tuli kurkattua hienoon filologian laitokseenkin
Mandala ruokineen oli entisellään <3 Entä mites toi Eeron 1/2 viini...?

Perjantaina suuntasimme muiden tavoin iltaelämään juhlistamaan Eeron synttäreitä. Kolusimme tapaskatu Van Dyckiä, mutta ruuhkaisimmat paikat jätimme väliin. Koko kaupunki oli todellakin liikenteessä ja tunnelma sen mukainen. Loppuillasta oli tarkoitus istuskella lasillisella Tío Vivossa ja syödä paikan loputtomia maapähkinöitä, mutta paikassa oli livekonsertti joka oli siihen hetkeen hieman liian meluisa meille. Ja olihan se pakko käydä piipahtamassa Paniaguassa – tuossa karuakin karummassa juottolassa, jossa kuitekin on ihan omanlaisensa (tiivis) tunnelma ja jossa myydään 4-5 eurolla litran "maljakoita" (tarjoillaan siis Ikean halvimmista maljakoista) joissa ei ole alkoholia säästelty. Maljakot jätettiin tosin tällä kertaa väliin, ja koska ilta oli nuori niin baarikin vielä ihan tyhjä.

Löysimme vähän erikoisemman tapaspaikan. Sokkona tuli tilattua mm. jauhetuista sorkista tehtyjä lättysiä.

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta. Olipa kivaa asua vaihteeksi ihan keskustassa, aivan Plaza mayorin vieressä.

Sunnuntaina aamusta olikin suunnattava junalla Madridiin, jossa vietimme viimeisen yön, sillä lento Suomeen oli jo kahdeksalta aamulla. Koko päivä meni oikeastaan vain kaupungilla lampsiessa, sekä drinksuilla vanhan kämppikseni kanssa. Real Madridin kunniaksi oli suuret bileet Plaza de Cibelesillä (myös pelaajat olivat mukana), ja kaikki lähiauleen kadut oli suljettu liikenteeltä. Harvoinpa sitä pääsee Gran Víaa kävelemään keskellä katua!



Hola Salamanca, mi cariño, estoy en casa! Pasamos cuatro días en Salamanca, la ciudad de mis estudios de intercambio, y uno en Madrid. Hasta luego Salamanca, es cierto que nos veremos otra vez!

Besos, Hansu