Virallisesti KTM - ajatuksia opinnoista ja vinkkejä opintoja aloitteleville

Aikansa kutakin. Niinpä meillekin koitti aika valmistua ja ottaa vihdoin paperit ulos. Olisihan sitä voinut vielä hakea lisäaikaa, mutta vähän alkaa tekosyyt loppua kesken – graduhan tuli palautettua jo loppuvuodesta 2016, heh. Eli lähinnä olen ollut kirjoilla yliopistolla voidakseni harrastaa mielenkiintoisia random-kursseja (viimeisimpänä evoluutiopsykologiaa, huikean mielenkiintoista!) sekä nauttiakseni lähes ilmaisesta ruuasta ja Campussportista. Edelleen tavoiteajassa tässä kuitenkin ollaan.

Eipä nyt tässä vaiheessa ole mikään varsinainen juhlafiilis. Puristukset on puristettu jo aikapäiviä sitten. Lähinnä on tosi haikea fiilis. Paperit on kuitenkin kädessä, ja voin ihan virallisesti sanoa olevani kauppatieteiden maisteri a.k.a. ekonomi, ilman perästä seuraava selitystä siitä miten opinnot ovat valmiit mutta papareita ei ole. Ja ihan hyvätkin paperit ovat. Lopputuloksena koko tutkinnon painotettu keskiarvo 4,0 (KTK 3,8 ja KTM 4,4, selvää kehitystä siis!) ja opintopisteitäkin ehdin suorittaa 394 eli melkeinpä 100 op ylimääräistä. Vielä opintojaan suorittaville antaisinkin vinkiksi, että lukekaa kaikkea mahdollista älkääkä menkö siitä mistä aita on matalin. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä monta kymmentä vuotta, vuosi tai kaksi opintovuotta lisää ei merkitse mitään! Elämässä tuskin tulee toista ajanjaksoa, jolloin saa yhtä vapaasti päättää aikatauluistaan ja ylipäätään siitä mitä tekee.

Mistä tulikin mieleen, että viime aikoina on ollut paljon puhetta opiskelijoiden jaksamisesta (mm. Ekonomi-lehti 2/2018). Masennus ja burn out lisääntyvät todella kovaa vauhtia, ja iso osa kokee, ettei hallitse opinnoista koituvaa työmäärää. Olen itse elänyt varmasti kuplassa, kun olen jaksanut helposti tehdä ylimääräisiä opintoja ja töitäkin, sillä tokihan vaativuudessa on tiedekunta- ja ainekohtaisia eroja. Toivon vain, että jos jaksaminen on kortilla, niin malttaisi lykätä osan opinnoita myöhempään, vaikka se sitten tarkoittaisi yhtä tai kahta extraopintovuotta. Itsekin halusin suorittaa kaiken hyvissä ajoissa ennen gradua, ja kuvittelin ettei gradun kanssa samanaikaisesti jaksaisi mitään ylimääräistä. Kun miettii miten rentoja nämä viime vuodet ovat olleet, olisin voinut hyvin himmailla vähän ne ensimmäiset vuodet. Jälkikäteen muisteltuna en tiedä, miten selvisin fuksivuodesta, kun opintopisteitä sai peruskursseista todella vähän mutta silti piti väkisin saada se Kelan vaatima ja tutkinnon normaalin suorittamistahdin mukainen opintopistemäärä samalla tehden hulluna töitä (ja samalla toki osallistua opiskelijarientoihin). Yhtään hylättyäkään en yliopistohistoriassani saanut, mutta kyllä se aika paljon stressiä ja unettomia taisi vaatia. Ehkä vähemmälläkin puskemisellä olisi pärjännyt hienosti.

Ekonomi-lehden jutun mukaan etenkin kauppakorkean kaltaisilla generalistialoilla, jotka ei työllistä suoraan mihinkään ammattiin, opiskelijoita stressaa myös tuleva urapolku ja töiden löytyminen. Itsekin olen viime vuosina kipuillut asian kanssa aika paljon. Mikä on melko hassua. Monethan hakeutuvat kauppakorkeaan juuri sen takia, että se avaa ovia niin moneen suuntaan, mahdollistaa todella erilaisia urapolkuja ja antaa eväät tehdä oikeastaan mitä vain. Mutta jossain kohtaa takaraivoon iskee ajatus, että pitää päästä johonkin tiettyyn positioon, sinne minne kaikki muutkin haluavat. Että et ole mitään ellet ole rahishärkä ja saa vähintään viidentenä vuotena harkkapaikkaa big4:stä. Jo yrittäjyyttä pohdiskellessani mietin, heitänkö yrittäjänä tutkinnon romukoppaan. Tajusin, että joku ulkopuolinen on tainnut istuttaa päähäni ajatuksen, että tällä tutkinnolla pitäisi päätyä johonkin tiettyyn positioon. Siis alun alkaenhan hain kauppakorkeaan siksi, kun tein jo markkinointia ja koin haluavani tietää siitä lisää, saada faktaa mutuilun tilalle. Sekä ihan vain siksi, että halusin kokea opiskeluelämän ja saada korkeakoulututkinnon. Aikeissa ei ollut alanvaihto mainostoimistosta pois. Ja nyt omaa yritystä pyörittäessäni tunnen tuskaa, kun en (ainakaan vielä) ole päätynyt pörssilistatun yrityksen markkinointiosastolle vakkarityöhön? No onhan se vähän hassua. Ei siis pitäisi liikaa tuijottaa mitä muut tekee. Monet tekevät mitä tekevät, koska eivät paremminkaan tiedä mitä tehdä.

Valmistujaiskakku tällä ohjeella

Ja jos vielä yhden vinkin antaisin heille, jotka painivat pääsykoerumbassa: pidä välivuosi, tai vaikka useampi. Kuulemma etenkin suoraan lukiosta korkeakouluun meno lisää uupumusta. Tauko tekee siis hyvää. On myös saattanut olla niin kiire lukea ja hakea, ettei ole ehtinyt edes kunnolla miettiä, onko tavoite se, mitä oikeasti haluaa. Ja väärään paikkaan hakiessa menettää samalla ensikertalaisuusbonuksen.
Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: lukiossa tieto siitä, millaisia töitä ja opiskelualoja edes on olemassa, on aivan todella, todella suppea. Itsehän 18-vuotiaana päädyin vähän kuin vahingossa haastatteluun kiinteistönvälittäjäksi. Haastattelija kyseli tulevaisuuden suunnitelmistani ja totesi, että "kaupalliselle alalle kuitenkin ajattelit suuntautua vai?". Nyökyttelin ja mietin päässäni: "en siis todellakaan, musta tulee graafinen suunnittelija". No kuinkas sitten kävikään. Graafiseksi suunnittelijaksi päädyin, ja vasta silloin ymmärsin, että tässähän ollaan vahvasti markkinoinnin ja brändien - eli erittäin kaupallisten asioiden - kanssa tekemisissä. Vasta silloin otin selvää, että mitä siellä kauppakorkeassa itse asiassa onkaan tarjoilla. "Ai sieltä ei tulekaan kauppiaita, kirjanpitäjiä ja verovirkailijoita. Oho." (Fun fact, valmistujaisjuhlissa dekaani taisi puheessaan mainita, että kauppakorkeasta valmistuvia työskentelee yli viidentuhannen ammattinimikkeen alla.)
Jos lukion jälkeen paperit olisi riittäneet edes pääsykokeisiin, ja olisin niistä suoriutunut, olisin nyt fysioterapeutti. Ei kai sekään huono vaihtoehto tosin olisi. Mutta aika kaukana nykyisestä, eli ensifiilis ei välttämättä ole lainkaan se mihin loppujen lopuksi päätyy. Toisaalta suunnittelin nettisivuja ja levynkansia jo yläasteella, kauan ennen kuin pohdin mitään fysioterapeuttiopintoja, että taidan sittenkin olla sillä ensifiiliksen polulla... Mutta niin, ottakaa siis aikaa, menkää töihin, katselkaa ympärillenne ja hakekaa vasta sitten uudella innolla.

Ja nyt on kai aika skoolata ja olla edes vähän iloinen ja ylpeä. Vaikka en vielä taida ihan tajuta että, en ole enää opiskelija. Ai kauheeta. Onneksi opiskelijakortti on sentään voimassa syksyyn. Niin ja saahan niitä opintoja täydentää...

Finalmente me gradué de la universidad y soy oficialmente Máster de Ciencias Económicas!

Besos, Hansu