perjantai 13. heinäkuuta 2018

Raparperisatoa


Meidän pihalla kasvaa aivan uskomattoman sitkeä raparperisissi. Se kasvoi aivan järkyttävän isona ikkunamme alla ennen pation rakennusta – en ole koskaan nähnyt yhtä jättiläismäistä raparperia ja sitä ei tosiaan tehnyt mieli syödä. Lehdet olivat metriset jo joskus aikaisin keväällä, joten kesämmällä tuo oli varsin puumainen – se jopa kasvatti itselleen lähes itseni mittaisen korkean puumaisen rungon. Patiota tehdessämme hakkasimme raparperivanhuksesta sekä rungon että lehdet ja kaivelimme kovakouraisesti juuret maasta. Olimme aikeissa heittää koko kasvi pois, ja tuo ylöskaivettu raparperin tynkä lojui maassa useita päiviä. Kun piha alkoi olla valmis, huomasimme raparperin mentävän tyhjän alueen maassa, ja ajattelimme väliaikaisesti tökätä rangan siihen, kun se edelleen puski juurestaan vihreää. Siinäpä se viihtyy edelleen hienosti. Itse asiassa paksuin runko taitaa olla lopullisesti kuollut, ja uudet varret kasvavat aiempaa huomattavasti järkevämmän kokoisena. En vaan meinannut millään keksiä mitä raparperista tekisin, sillä raparperipiirakka ei ole koskaan ollut mikään suosikkipiirakkani enkä muutoinkaan ole raparperista niiiin innoissani. Keitinpä lopulta pilkotut varret mössöksi, johon lisäsin hiukan (no lopulta aika paljonkin) sokeria. Maistui kyllä aika hyvältä jäätelön ja soijarahkan kyljessä!

Raparperihilloke
  • raparperin varsia
  • tilkka vettä
  • sokeria tai hillosokeria maun mukaan
  • (suurustetta jos käytät tavallista sokeria)
  • puolikas vaniljatanko

Keitä pilkotut raparperin varret pienessä tilkassa vettä. Kaavi loppuvaiheessa mukaan vaniljatangon siemenet sekä lisää myös vaniljatanko hetkeksi mukaan kiehumaan. Suurusta lopuksi ja mausta maun mukaan sokerilla. Laita huolellisesti puhdistettuun purkkiin, jäähdytä ja käytä vaikka rahkan päällä.



Muita syötäviä herkkuja ei meidän pikkuriikkisestä puutarhasta taida tullakaan. Viinimarjapensaissa oli kokoonsa nähden yllättävän paljon marjoja, mutta linnut ovat niistäkin vieneet lähes kaiken. Kylvölaatikkoon kylvetyt retiisit puolestaan kasvattivat komeat lehdet, muttei minkään näköistä mukulaa. On varmaankin ollut liian lämmintä, ja taimet kylvettynä liian tiheästi (en uskonut kaikkien siementen itävän, ja harvennuksen jälkeenkin taimet taisivat jäädä liian lähelle toisiaan). Yrtit ja rucola sentään menestyvät ihan mukavasti kylvolaatikossa, ja viime vuotinen timjamikin kukoistaa omassa pikku purkissaan.

Compota de ruibarbo – ruibarbo es probablemente la única cosecha de nuestro jardín

Besos, Hansu

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Remontin yhteenveto

Saimme vihdoin aikaiseksi kutsua kiinteistövälittäjän kylään arvioimaan asuntomme nykyinen arvo. Muistinpa samalla tämän luonnoksiin unohtuneen yhteenvedon remontista. Tekee itsellekin hyvää kerrata kustannuksia, kun aika on näemmä jo kullannut muistot enkä muistaisi enää mitään ellen olisi näitä ylös kirjannut. Onneksi lähes jokaikinen euro on tullut kirjattua Exceliin matkanvarrella (kauppatieteilijä täällä hei! :D).
Kustannusrakenne on lopulta jokseenkin erilainen, mitä alussa suunniteltiin, joten ehkäpä joku muukin saa tästä vinkkejä oman remontin suunnitteluun. Tarkkoja euromääriä on halua täällä kertoa, mutta suuntaa antavia prosenttiosuuksia ja kulueriä kylläkin. Projektiin ryhtyessä meillä oli mielessä tietty kustannustaso, jossa toivoimme pysyvämme, sekä vähän realistisempi kustannustaso. Tämä jälkimmäinen oli lopulta lähempänä todellisuutta ja senkin yli mentiin jonkin verran.  Alkuperäisissä suunnitelmissa oli portaiden uusiminen kokonaan, mikä jäi lopulta toteuttamatta, kun taas sähkötyöt ja kylppärin rakenteet puuttuivat budjetista. Uudet portaat olisivatkin kasvattaneet kuluja ainakin kolmanneksella, joten niiden myötä olisi saanut luopua monesta muusta.

Kustannusrakenne
Kuten allaolevasta kuviosta voi nähdä, sähkötyöt nielivät remontin kustannuksista aimo-osan (pun intended, sähkömiehemme nimi oli Aimo.) Keittiön, kylppärin ja yläkerran suhteen puolestaan kustannukset jakautuivat melko tasaisesti, ja kylppärin uudelleen rakentaminen kasvatti kylppärin kustannuksia.



Aikataulu
Saimme heinäkuun alussa (2016) avaimet asuntoon, jonka jälkeen aika pian pääsimme aloittamaan remonttia. Muistan, että ensimmäisten viikkojen aikana olimme aika laiskoja. Aloitimme yläkerrasta, jonka suhteen asiat etenivät melko suoraviivaisesti, mutta työtunteja ei ollut aluksi kovin paljon. Aikapainetta ei siis vielä ollut. Painehan tuli lähinnä siitä, että mitä myöhemmin pääsisimme muuttamaan, sitä kauemmin joutuisimme maksamaan edellisen asunnon vuokraa. Lopulta vanha asunto luovutettiin syys-lokakuun vaihteessa, mutta aivan tuolloin emme päässeet vielä muuttamaan, vaan noin kuukauden jouduimme loisimaan Eeron isän nurkissa. Muuton tapahduttua loka-marraskuun vaihteessa oli remontti siis kestänyt neljä kuukautta. Tämän jälkeenhän moni asia oli vielä kesken, esimerkiksi portaiden kaiteethan saimme paikoilleen vasta noin puoli vuotta myöhemmin, joten on vaikea sanoa, kauanko remontti siis kesti. Joka tapauksessa kauemmin, kuin aluksi ajattelimme – niinhän remonteille aina käy. Tupareitakin juhlittiin vasta seuraavana kesänä. Eikä kaikki toki ole vieläkään täysin valmista, edelleen alakerrasta puuttuu kattovalo, lasi keittiön seinästä suojaamaan tiiliseinää sekä pikkueteisen kynnyksestä lista. Viimeksi mainittu puuttuu siksi, koska emme vieläkään oikein tiedä, mitä tekisimme kylppärin lattialle.

Odottamattomia kustannuksia 
Odottamattomia eli sellaisia kustannuksia, joita ei budjettia laatiessa ollut huomioitu, oli melko paljon. En osannut ajatellakaan miten paljon esimerkiksi erikoisemmat ruuvit maksaa (mm. kylppärin kipsilevyjen kiinnitykseen tarvittiin tietynlaisia sekä ruostumattomia ruuveja muihin kylppärin kiinnityksiin.) Kalleimmillaan mokomat olivat jopa pari euroa kappaleelta! Ja koska kylppäri rakennettiin lopulta aivan kokonaan uusiksi (mikä ei siis ollut alunperin tarkoitus, eli rakenteisiin menneitä kustannuksia ei ollut huomioitu budjetissa), hupeni niinkin pienen tilan seinien sisään kaikenlaisia rakennustarvikkeita uskomattoman paljon (kertopuuta, kipsilevyä, eristeitä, ruuveja). Kylppärin rakenteiden kustannukset olivatkin lopulta lähes kolmannes kylppärin kustannuksista. Myös lattialämmitys oli uusittava.
Sähkötöiden kulutkin tulivat yllätyksenä. Alun perin sähkömies soitettiin paikalle, kun yläkerran seinien purun tieltä piti siirtää pari valokatkaisinta. Samaten alakerran sähkökaappi piti siirtää, mikä olikin erittäin olennainen osa remonttia. Jos kaappia ei olisi voitu siirtää, niin kylppärin oviaukkoa ei olisi voitu siirtää, eikä näin ollen laajentaa keittiötä kylppärin seinälle.
Lopulta päädyimme uusimaan asunnon kaikki sähköt, piuhat, sähkökeskuksen, katkaisimet ja pistorasiat mukaanlukien. Jossain vaiheessa tuo olisi ollut kuitenkin hyvä tehdä, kun vanha systeemi olisi voinut ylikuumentua esimerkiksi jos kaikki kodinkoneet olisivat samanaikaisesti päällä. Eikä meillä aluksi todellakaan ollut ennalta käsitystä miten monta päivää noiden kaikkien uusimiseen lopulta meni (63h!). Niinpä sähkömiehen lasku oli lopulta kolmannes kokonaiskustannuksista. Onneks putkimiehen työt olivat paljon odotettua suoraviivaisemmat, ja kustannukset olivat varsin maltilliset (sähkötöiden laskun jälkeen odotimme putkarin laskua aika kauhulla). Ja teetetystä työstähän saa onneksi vähentää osan kotitalousvähennyksenä.
Mukaan mahtui myös paljon kaikenlaista pientä tilpehööriä, joiden yhteissumma kohoaa yllättävän korkealle. Myöskään esimerkiksi kaatopaikkakuormia (12 kpl) ei ollut tullut huomioitua budjetissa, vaikka tokihan nuo ovat melko mitättömiä kustannuksia kokonaiskustannuksia ajatellen. Kuitenkin esimerkiksi yläkerran purettujen väliseinien sisästä tuli monta jätesäkillistä lasivillaa, jonka dumppaaminen kaatikselle maksoi useamman kympin.
Onneksi loppujen lopuksi turhia  kustannuksia oli melko vähän, sillä ilmeisesti rakentamisprosesseissa tulee haalittua hirveä määrä roinaa, joita ei sitten tarvitakaan eikä enää voi palauttaakaan. Meille jäi lähinnä pari putken pätkää, viemärin kansi ja muuta häviävän pientä tilpehööriä. Kaikki paneelitkin käytettiin oikeastaan viimeistä lautaa myöden (kylppärin katto jäi itse asiassa yhtä paneelia vajaaksi, mihin saatiin onneksi näytekappaalesta puuttuva palaa, joten vältyttiin koko paketin ostamiselta).

Kylppäri maantasalla. Tässä kohtaa vähän hirvitti...



 
Karu on näkymä. Ah tuo meidän käsienpesupiste oli kyllä hieno!




Missä ja miten säästettiin?
Kaikessa tehtiin hintavertailua ja valittiin mahdollisuuksien mukaan edullisimmat, ja monessa suhteessa osui hyviä tarjouksia kohdalle. Tosin monissa materiaaleissa teimme kompromisseja, halvinta emme useinkaan halunneet, joten tasapainoilua sai tehdä laadun ja hinnan välillä. Jo se, että tietää mitä kannattaa ostaa mistäkin, auttaa säästämään pitkän pennin (tiedän että monet menevät suoraan esimerkiksi K-Rautaan ja ostavat sieltä kaiken yhden pysähdyksen taktiikalla). Esimerkiksi kylppärikalusteet ovat Ikeassa vain murto-osan muiden liikkeiden hinnoista, ja monia rakennustarvikkeita saa alan tukku- ja erikoisliikkeistä (levyä Levy-Jaatista, rautaa Nakoraudasta) huomattavasti halvemmalla kuin vaikkapa K-Raudasta. (Opin myös, ettei Bauhaus ole todellakaan yleensä – jos koskaan – halvin vaikka niin voisi luulla.)
Aluksi suunnittelimme hyödyntävämme muun muassa Eeron työpaikan verkostoja, sekä Aninkainen Plus -korttia, jolla saa tosi hyviä tarjouksia mm. monista rautakaupoista. Lopulta näitä ei tullut hyödynnettyä, vaan merkittävimpiä säästöjä tehtiin hankkimalla kylppärin laatat Pukkilan Outletista (n. 80% normaalia halvemmalla), lämminvesivaraaja tukkuhintaan omien verkostojen kautta putkimiehen sijaan (20% halvemmalla) ja suihku sekä keittiön hana poistohinnoin (50% halvemmalla) ankaran googletuksen tuloksena. Pienempiä säästöjä kertyi kohdalle osuneista alekampanjoista, joista ehkä merkittävin oli vinyylikorkkilattioiden lähes 50%:n alennus.
Myös Ikean keittiö oli muita keittiötoimittajia huomattavasti huokeampi. Koko keittiö kodinkoneineen oli puolet Kvik-keittiön hinnasta (jossa ei edes ollut kodinkoneita mukana), vaikka he mainostavat olevansa markkinoiden edullisin. Voisi siis ajatella, että saimme keittiön noin 40% halvemmalla. Jääkaapin ja liesituulettimen tosin ostimme erikseen Taloon.comista (koska nille meillä oli taas erikoisvaatimuksia), jossa oli meneillään alennuskampanja, ja lisäksi löysin vielä alekoodin. Jälkikäteen ajatellen Ikea-keittiö oli loistoratkaisu, sillä jouduimme tuunaamaan taas vähän kaikkea, ja helpointa ja edullisinta on yhdistellä kaikkea Ikeasta löytyvää tavaraa. Ikeastahan löytyy vaikka mitä kun käyttää vähän luovuutta! (Yhden keittiön oven tuhosimme modauksillamme, mutta onneksi kustannus ei ollut suuri.) Keittiön suhteen säästimme myös pitkän pennin tekemällä pöytätason itse. Avohyllyjen kannakkeetkin askartelimme kulmaraudoista, hyllykannakeiden hinnat kun olivat kymmenkertaiset.
Lisäksi Tori.fi oli aivan korvaamaton. Sieltä löytyy kyllä lähes kaikkea mitä keksii kaivata, kuten vaikka sitten niitä 100-vuotiaita piipputiilejä ja harmaantuneita hirsiä ja lautoja. Myös puutavaraa ja muuta rakennustavaraa löytyy Torista halvalla. Torista löytyi myös kylppärin pesuallas parilla kympillä, joten siinäkin säästettiin pari satasta.
Toki isoin säästö tehtiin tekemällä työt itse, ja ilman Eeron isän osaamista emme olisi pääseet puusta pitkälle. Myös Eeron veljen puutyön opettajan taidoista ja tiloista oli iso apu. Työkustannukset olisivat varmaankin ainakin triplanneet kokonaiskustannuksen, ja ilman tekemiämme säästöjä kustannukset olisivat olleet varmaan kolmanneksen isommat.

Loppusuora häämöttää...


Yllätyksiä ja takapakkeja
Vanhojen talojen remontointiin liittyy aina yllätyksiä, joten olimme varautuneet, että niitä tulee. Kuitenkin alusta asti asiat tuntuivat loksahtelevan paikoilleen. Esimerkiksi alakerran saunan purkamiselle olennaista oli sähkökeskuksen siirtäminen, ja se taas oli riippuvainen tulokaapelin sijainnista. Kaapeli tuli kuitenkin juuri oikeasta paikasta ja keskus saatiin siirrettyä sinne minne halusimmekin. Lopulta ehkä suurimpia yllätyksiä oli se, ettemme uskaltaneet purkaa yläkerran seiniä ihan kokonaan, sillä pelkäsimme niiden tukevan välikattoa (hetken haaveilin jo koko välikaton purusta, mutta se olisi taas laajentanut hommaa melkoisesti). Toinen yllätys oli, kun poistimme keittiön seinältä lastulevyn, jonka takaa paljastui puretun piipun kraateri. Toki olisimme voineet laittaa levyn takaisin paikoilleen, mutta kiitos Eeron isän muuraustaitojen päädyimme tukkimaan aukon lähes samanikäisillä Tori.fistä löytyineillä tiileillä. Kolmas yllätys oli varmaankin kylpyhuoneen rakenteiden huono kunto, jonka myötä päädyimme purkamaan kaiken lattiavalua ja -lämmitystä myöden. Onneks uusi lämmityskaapeli ei ollut niin suuri kustannus kuin pelkäsimme.

Ajatusvirheitä
Hieman kauhulla odotin koko rempan ajan, että koska sattuu se kuuluisa kohtalokas ajatusvirhe. No mitään pahempia ei onneksi sattunut (koska monta viisasta päätä yhdessä ;)), enemmäkin joitain hyvin pieniä. Esimerkiksi yläkerran piipun juuren "kansi" askarreltiin kolme kertaa. Ensimmäisen onnistuin jotenkin piirtämään peilikuvana ja toisen Eero suihki sahalla katki väärästä kohtaa, mutta kolmas sentään istui kuin hansikas.
Aivan loppuvaiheessa sattui ehkä harmittavaisin ajatusvirhe, nimittäin kylppärin oviaukko. Sen oli ajateltu olevan tarkalleen 60 cm ja itse asiassa aukko oli lopulta 59 cm. Harmi vain, että noihin mittoihin unohtui laskea karmit mukaan. Aukko verhoiltiin mahdollisimman ohuilla materiaaleilla ilman kulmalistoja, joten aukko pieneni "vain" 3 senttiä. Jos joku joskus haluaisi tuohon ihan tavallisen aukevan oven niin karmien jälkeen aukko jää kyllä aika kapoiseksi... Tässä vaiheessa huokasimme, että isoimmat jutut alkaa olla ohi ilman ajatusvirheitä, kunnes samassa tajusimme, että olimme ajatelleet keittiön yläkaappeja yhtenä 120-senttisenä kokonaisuutena – todellisuudessahan ne muodostuivat 80- ja 40-senttisistä päällekkäisistä kaapeista. Tarkkaan koolasimme seinään puuta niin että kaapit varmasti pysyvät tukevasti kiinni, mutta tuolle 80-senttiselle unohtui tyystin laittaa lisää puuta seinään, ja osaksi juuri niiden varassa ovat myös ylemmät kaapit. Ratkaisimme ongelman kuitenkin kiinnittämällä kaapit vielä toisiinsa ja ylemmät kaapit extrahyvin, sekä poraamalla alemmat kaapit parista kohtaan superpitkillä ruuveilla aivan seinän runkotolppiin asti. Ja siinä keittiön kaappeja katsellessamme tajusimme heti perään kolmannen ajatusvirheen – olimme mitoittaneet kaappien seinän puoleiseen reunaan pistorasian, muttemme huomioineet että rasia on todellisuudessa pohjarasiaa suurempi. Onneks kaapit eivät olleet vielä kiinni, eivätkä aivan kohdillaan, sillä lopulta rasia mahtuikin rakoon kuin ihmeen kaupalla.
Portaiden suunnittelusta kerroinkin jo täällä. Niiden suhteen sai olla kyllä kieli keskellä suuta, jotta ajatusvirheiltä vältyttäisiin. Aivan kaikkea emme sentään tajunneet, eli että runkotolppa oli aavistuksen vinossa, mikä näkyy pienenä vinona lovena kaiteen ja tolpan välissä.

Suunnitelmia, piirroksia ja laskelmia riitti...



Muita huomioita
Koko ajan olen pohtinut mitä olen oppinut tässä matkan varrella. Ainakin ihan hurjasti remontoinnista ja rakentamisesta. Ensinnäkin tuntuu kuin olisi oppinut aivan uuden kielen, kun yhtäkkiä tietää termit niin monelle asialle, vipstaakille ja työkalulle. Vaikka monessa työvaiheessa olen ollut vain apukätenä tai sivustaseuraajana, olen kuitenkin omaksunut ainakin teoriassa hirvittävän paljon. Ja olen iloinen, että olen nähnyt jokaisen tehdyn työvaiheen. Toisaalta olen myös karvaasti ymmärtänyt omat rajoitteeni. Heti kun yritän tehdä jotain niin helpolta näyttävää, tajuan ettei mun voimat tai pituus riitä monenkaan juttuun. On melko turhauttavaa, kun yksin yritän jotain tehdä, ja homma kaatuu siihen etten saa vaihdettua tiukkaan väännettyä poranterää (hoitui onneksi lopulta papukaijapihdeillä). Mun sormet ovat esimerkiksi lähestulkoon liian pienet irrottamaan edes akkuporakoneen akkua (tosin onnistui se lopulta juuri ja juuri kun oikein pinnisti). Toisaalta mun pikkusormet, notkea kroppa ja tarkat silmät on näppärät monessa sellaisessa, jossa isot ukot eivät pärjää. Ja näin ammatillisesti ajatellen, remontin myötä avautui järjettömän iso rakentamisen ja remontoinnin toimiala aivan uusin silmin. Enpä ennen edes harkinnut mitään työpaikkaa kyseiseltä toimialalta, mutta nyt ajattelen siitäkin aivan toisin.




Remontti investointina
Loppujen lopuksi remontti maksoi noin kolmanneksen enemmän kuin mitä oli realistinen budjetti ja tuplasti enemmän ideaalibudjettiin nähden. Kuitenkin kun remontinkustannuksesta vähennetään kaikki myyty tavara (vanhasta asunnosta myimme paljon huonekaluja, ja uudesta puolestaan mm. vanhan keittiön ja joitain kalusteita) sekä kotitalousvähennys, päästään aika lähelle alkuperäistä budjettia. Remontti tuntui tuolloin kalliilta, olihan se reilut 10% asunnon ostohinnasta, mutta asunnon nykyiseen arvoon nähden remontti todellakin kannatti. Kiinteistövälittäjän mukaan asunnon nykyinen arvo on noin 60% enemmän kuin maksamamme hinta, ja kun huomioidaan kokonaiskustannukset eli ostohinta ja remontin kustannus, on arvon nousu noin 40%.




Kurkkaa tästä remontin vaiheita:
Asunnon lähtötilanne ja remonttisuunnitelmia
Yläkerta etenee 
Alakerran räjäytys
Tiiliseinää näkyvissä
Yläkerta ennen ja jälkeen
Alakerran edistymistä: kylpyhuoneen rakennus
Harmaiden hiusten mikrosementti
Remonttikuulumisia: laatoitusta ja panelointia
Liukuva tallin ovi vessanoveksi  
Kylpyhuoneen muutos 
Valmis keittiö esittelyssä
Valmis musta eteisnurkkaus
Tapaus portaat

Besos, Hansu

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Virallisesti KTM - ajatuksia opinnoista ja vinkkejä opintoja aloitteleville

Aikansa kutakin. Niinpä meillekin koitti aika valmistua ja ottaa vihdoin paperit ulos. Olisihan sitä voinut vielä hakea lisäaikaa, mutta vähän alkaa tekosyyt loppua kesken – graduhan tuli palautettua jo loppuvuodesta 2016, heh. Eli lähinnä olen ollut kirjoilla yliopistolla voidakseni harrastaa mielenkiintoisia random-kursseja (viimeisimpänä evoluutiopsykologiaa, huikean mielenkiintoista!) sekä nauttiakseni lähes ilmaisesta ruuasta ja Campussportista. Edelleen tavoiteajassa tässä kuitenkin ollaan.


Eipä nyt tässä vaiheessa ole mikään varsinainen juhlafiilis. Puristukset on puristettu jo aikapäiviä sitten. Lähinnä on tosi haikea fiilis. Paperit on kuitenkin kädessä, ja voin ihan virallisesti sanoa olevani kauppatieteiden maisteri a.k.a. ekonomi, ilman perästä seuraava selitystä siitä miten opinnot ovat valmiit mutta papareita ei ole. Ja ihan hyvätkin paperit ovat. Lopputuloksena koko tutkinnon painotettu keskiarvo 4,0 (KTK 3,8 ja KTM 4,4, selvää kehitystä siis!) ja opintopisteitäkin ehdin suorittaa 394 eli melkeinpä 100 op ylimääräistä. Vielä opintojaan suorittaville antaisinkin vinkiksi, että lukekaa kaikkea mahdollista älkääkä menkö siitä mistä aita on matalin. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä monta kymmentä vuotta, vuosi tai kaksi opintovuotta lisää ei merkitse mitään! Elämässä tuskin tulee toista ajanjaksoa, jolloin saa yhtä vapaasti päättää aikatauluistaan ja ylipäätään siitä mitä tekee.


Mistä tulikin mieleen, että viime aikoina on ollut paljon puhetta opiskelijoiden jaksamisesta (mm. Ekonomi-lehti 2/2018). Masennus ja burn out lisääntyvät todella kovaa vauhtia, ja iso osa kokee, ettei hallitse opinnoista koituvaa työmäärää. Olen itse elänyt varmasti kuplassa, kun olen jaksanut helposti tehdä ylimääräisiä opintoja ja töitäkin, sillä tokihan vaativuudessa on tiedekunta- ja ainekohtaisia eroja. Toivon vain, että jos jaksaminen on kortilla, niin malttaisi lykätä osan opinnoita myöhempään, vaikka se sitten tarkoittaisi yhtä tai kahta extraopintovuotta. Itsekin halusin suorittaa kaiken hyvissä ajoissa ennen gradua, ja kuvittelin ettei gradun kanssa samanaikaisesti jaksaisi mitään ylimääräistä. Kun miettii miten rentoja nämä viime vuodet ovat olleet, olisin voinut hyvin himmailla vähän ne ensimmäiset vuodet. Jälkikäteen muisteltuna en tiedä, miten selvisin fuksivuodesta, kun opintopisteitä sai peruskursseista todella vähän mutta silti piti väkisin saada se Kelan vaatima ja tutkinnon normaalin suorittamistahdin mukainen opintopistemäärä samalla tehden hulluna töitä (ja samalla toki osallistua opiskelijarientoihin). Yhtään hylättyäkään en yliopistohistoriassani saanut, mutta kyllä se aika paljon stressiä ja unettomia taisi vaatia. Ehkä vähemmälläkin puskemisellä olisi pärjännyt hienosti.


Ekonomi-lehden jutun mukaan etenkin kauppakorkean kaltaisilla generalistialoilla, jotka ei työllistä suoraan mihinkään ammattiin, opiskelijoita stressaa myös tuleva urapolku ja töiden löytyminen. Itsekin olen viime vuosina kipuillut asian kanssa aika paljon. Mikä on melko hassua. Monethan hakeutuvat kauppakorkeaan juuri sen takia, että se avaa ovia niin moneen suuntaan, mahdollistaa todella erilaisia urapolkuja ja antaa eväät tehdä oikeastaan mitä vain. Mutta jossain kohtaa takaraivoon iskee ajatus, että pitää päästä johonkin tiettyyn positioon, sinne minne kaikki muutkin haluavat. Että et ole mitään ellet ole rahishärkä ja saa vähintään viidentenä vuotena harkkapaikkaa big4:stä. Jo yrittäjyyttä pohdiskellessani mietin, heitänkö yrittäjänä tutkinnon romukoppaan. Tajusin, että joku ulkopuolinen on tainnut istuttaa päähäni ajatuksen, että tällä tutkinnolla pitäisi päätyä johonkin tiettyyn positioon. Siis alun alkaenhan hain kauppakorkeaan siksi, kun tein jo markkinointia ja koin haluavani tietää siitä lisää, saada faktaa mutuilun tilalle. Sekä ihan vain siksi, että halusin kokea opiskeluelämän ja saada korkeakoulututkinnon. Aikeissa ei ollut alanvaihto mainostoimistosta pois. Ja nyt omaa yritystä pyörittäessäni tunnen tuskaa, kun en (ainakaan vielä) ole päätynyt pörssilistatun yrityksen markkinointiosastolle vakkarityöhön? No onhan se vähän hassua. Ei siis pitäisi liikaa tuijottaa mitä muut tekee. Monet tekevät mitä tekevät, koska eivät paremminkaan tiedä mitä tehdä.

Valmistujaiskakku tällä ohjeella

Ja jos vielä yhden vinkin antaisin heille, jotka painivat pääsykoerumbassa: pidä välivuosi, tai vaikka useampi. Kuulemma etenkin suoraan lukiosta korkeakouluun meno lisää uupumusta. Tauko tekee siis hyvää. On myös saattanut olla niin kiire lukea ja hakea, ettei ole ehtinyt edes kunnolla miettiä, onko tavoite se, mitä oikeasti haluaa. Ja väärään paikkaan hakiessa menettää samalla ensikertalaisuusbonuksen.
Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: lukiossa tieto siitä, millaisia töitä ja opiskelualoja edes on olemassa, on aivan todella, todella suppea. Itsehän 18-vuotiaana päädyin vähän kuin vahingossa haastatteluun kiinteistönvälittäjäksi. Haastattelija kyseli tulevaisuuden suunnitelmistani ja totesi, että "kaupalliselle alalle kuitenkin ajattelit suuntautua vai?". Nyökyttelin ja mietin päässäni: "en siis todellakaan, musta tulee graafinen suunnittelija". No kuinkas sitten kävikään. Graafiseksi suunnittelijaksi päädyin, ja vasta silloin ymmärsin, että tässähän ollaan vahvasti markkinoinnin ja brändien - eli erittäin kaupallisten asioiden - kanssa tekemisissä. Vasta silloin otin selvää, että mitä siellä kauppakorkeassa itse asiassa onkaan tarjoilla. "Ai sieltä ei tulekaan kauppiaita, kirjanpitäjiä ja verovirkailijoita. Oho." (Fun fact, valmistujaisjuhlissa dekaani taisi puheessaan mainita, että kauppakorkeasta valmistuvia työskentelee yli viidentuhannen ammattinimikkeen alla.)
Jos lukion jälkeen paperit olisi riittäneet edes pääsykokeisiin, ja olisin niistä suoriutunut, olisin nyt fysioterapeutti. Ei kai sekään huono vaihtoehto tosin olisi. Mutta aika kaukana nykyisestä, eli ensifiilis ei välttämättä ole lainkaan se mihin loppujen lopuksi päätyy. Toisaalta suunnittelin nettisivuja ja levynkansia jo yläasteella, kauan ennen kuin pohdin mitään fysioterapeuttiopintoja, että taidan sittenkin olla sillä ensifiiliksen polulla... Mutta niin, ottakaa siis aikaa, menkää töihin, katselkaa ympärillenne ja hakekaa vasta sitten uudella innolla.

Ja nyt on kai aika skoolata ja olla edes vähän iloinen ja ylpeä. Vaikka en vielä taida ihan tajuta että, en ole enää opiskelija. Ai kauheeta. Onneksi opiskelijakortti on sentään voimassa syksyyn. Niin ja saahan niitä opintoja täydentää...


Finalmente me gradué de la universidad y soy oficialmente Máster de Ciencias Económicas!

Besos, Hansu

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kaupunkijuhannus

Juhannuksesta on selvitty, ja nyt väsyttää vaikka keskikesän juhla sujuikin hyvin rennoissa merkeissä kotona. Meidän maalaismainen pihapiiri sai onneksi juhannustunnelmiin, vaikka keskellä kaupunkia oltiinkin. Perjantain sää oli kyllä synkkääkin synkempi, miten voi olla niin huono tuuri kaikkien näiden hellepäivien jälkeen! Kävimme hieman ulkoilemassa ja uhmasimme tuulta ja tihkua kiipeämällä Vaarniemen näköalatorniin. Tarkoitus oli myös juoda päiväkahvit laavulla, mutta joku muu oli näemmä yhtä hullu niin, että laavulla olikin sen verran paljon porukkaa ettemme viitsineet jäädä väkisin myrskyyn odottelemaan kahvitteluvuoroa. Suuntasimme kotiin lämmittelemään ja laitoimme saunan päälle. Myös juhannusvieraamme pääsivät lämmittelemään saunaan, minkä jälkeen vuorossa oli tietenkin grillausta. Tosin Eero suoritti grillauksen katoksen alla värjötellen, ja herkut oli syötävä sisällä.


Onneksi lauantaina sää oli aurinkoisempi, ja pystyimme istumaan patiolla pitkään iltaan grilliherkuista nauttien. Huh aikamoinen ähky tulikin, sillä vatsa oli vielä täynnä lounaspizzaa. Ostimme nimittäin pizzakiven grilliin, kun uunimme ei lämpene tarpeeksi kuumaksi että sillä saisi hyvän pizzapohjan aikaiseksi. Tein oikein kunnon tomaattikastikkeen Marzano-tomaateista ja muutoinkin oli raaka-aineet kohdillaan. Vaan fiaskohan siitä tuli. Murehdimme etukäteen, miten pizzan saa laskettua kuumalle kivelle ilman pizzalapiota, eikä se tosiaan sitten onnistunutkaan. Eipä pizza lähtenyt irti ollenkaan leivinpaperista, joten lopulta saimme kaavittua epämääräisen kasan kivelle. Mutta se pieni osa pohjasta, mikä pääsi paistumaan rapsakaksi, maistui kyllä erinomaiselta. Noh, vähän jo aavistelinkin että kivestä taitaa tulla vain erikoisemman näköinen puutarhakivi. Onneksi yhden ison pitsan sijaan tein sentään muutaman pikkupitsan, joten loput tuli syödyksi uunin kautta.

Yritys nro.1
Yritys nro. 2 – perinteisesti uunin kautta


Grillailujen jälkeen pelasimme vielä mölkkyä väärällä kädellä heittäen (sujui muuten melkeinpä paremmin kuin normaalisti). Vieraiden lähdettyä istuimme patiolle juomaan iltateetä, kun kuulimme naapurin terassilta rapinaa. Odotimme näkevämme rottapirulaisen itse teossa, mutta illan hämärästä esiin taapersikin siili. Siiliherra ei ollenkaan huomannut meitä, vaan epäröimättä kiipesi pation rappuset ja tuli aivan jalkojemme juureen haistelemaan grilliruuan murusia. Taisi sitten lopulta haistaa meidät, kun se kipitti tuolin alle piiloon ja kyyhötti siellä hyvän tovin ennen kuin lyllersi pusikkoon. Että semmoinen juhannusvieras <3



Sunnuntaina oli jälleen aika ahmia kesäherkkuja, ja ennen äidin luo syömään menoa päätimme ajella Maskuun Härmälän rotkolle. Emme olleet ennen kuulleetkaan moisesta rotkosta ennen kuin bongasimme kalliotontin myytävänä Torissa. Oli kyllä jännä paikka ja hyvät näköalat merelle, ehdottomasti vierailun arvoinen paikka vaikka moni ei sitä tiedäkään!

La fiesta de San Juan en nuestra casa
Besos, Hansu
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...