torstai 16. tammikuuta 2020

Talohaaveita

Melkeinpä jo nykyisen asunnon remontin valmistuessa katse oli jo seuraavassa projektissa. Päässä on pyörinyt niin pitkään kuin muistan unelma vanhasta talosta, jonka saisi remontoida itsensä näköiseksi säilyttäen kuitenkin vanha tunnelma: narisevat puulattiat, ruutuikkunat, peiliovet ja kakluunit. Rintamamiestalot eivät pääsääntöisesti puhuttele, vaan uusimillaan 40-luvun talot miellyttävät muotokielellään. Mitä vanhempi, sitä parempi. Erityisesti vuosisadan taitteen taloihin tunnen suurta vetoa. Minkäs sille kai voi, kun on koko lapsuutensa viettänyt kesämökkitorpassa, joka on peräisin juurikin 1800–1900-luvun taitteesta... Ja nykyinen asuintalommekin Venäjän keisarikunnan armeijan hevostallissa on valmistunut tuona hienona vuonna 1899. Harmi vain, että tuon ikäisiä taloja ei ihan noin vain löydy – ainakaan kukkarolle sopivaan hintaan tai järkevästä sijainnista. Ja ylipäätään monet vanhoista taloista on jo menty pilaamaan ajan saatossa lukuisilla remonteilla. On esimerkiksi vaihdettu muodikkaat, levät yksivaloaukolliset ikkunat 60-70-luvulla. Hullunkuristen mittasuhteiden ja ruman ulkonäön lisäksi tällä on vaikutusta myös ilmanvaihtoon, joten talot saattavat olla ihan oikeastikin pilalla. Kakluunejakin purettiin oikein urakalla yhteen aikaan. Ja mikä pahinta, että kaikki muut tuntuvat metsästävän samanlaista projektia, joten talonröttelöstä joutuu pulittamaan ihan järkyttäviä hintoja, joten unelma tuntuu liukuvan kauas tulevaisuuteen. Ehkä sitten joskus on paremmin varaa, mutta liekö sitten aikaa ja voimavaroja moiseen remppaprojektiin...

Toisaalta samanaikaisesti unelmoin arjen toimivuudesta. Liekö sitä kasvanut aikuiseksi, kun suurimmat unelmat on tällä hetkellä iso keittiö, jossa mahtuisi hyvin useampi kokki hääräämään. Tai niin, että toinen voisi siivota samalla kun toinen kokkaa – ilman että hermot kiristyy kun toinen on aina tiellä. Ja kaapeissa olisi tilaa ostaa säästöpakkaukset kuivatarvikkeita. Ah, vanha kunnon ruokakomero olisi mahtava. Ja pyykkäys. Olisipa kuivuville pyykeille jokin oma tila, jottei kuivaustelineeseen tarvitsisi kompastella harva se päivä. Ja lisäksi tietty kuivausrumpu, jottei koko yläkertaa tarvitsisi huonolla kelillä viritellä lakanankuivaushuoneeksi. Ja yksi iso eteinen, jossa olisi tilaa kaikille vaatteille, ilman että suhaan kahden minieteisen väliä etsimässä lapaselle kaveria samalla kun koira karkaa pahoille teille ja astun puhelimen päälle joka lojuu lattialla, koska en vielä ehtinyt saada ulkoeteisestä niskaan takkia, jonka taskuun sen olisin sujauttanut. Ei tämän meidän noin 45:n neliön kaupunkiluukun pitänytkään olla kuin muutaman vuoden ratkaisu, harjoitusprojekti sekä toivottavasti myös sijoitus. Kyllähän arki tässäkin on ollut toimivaa ja hyvin tähän edelleen mahdutaan. Silti unelmoin tilasta. Ja käytännöllisyydestä. Ja pakkasaamuista, joina voisi päästää koiran omalle pihalle ja jäädä kuistille kahvikupin kanssa katsomaan kuonolaisen menoa. Ja työhuoneesta tai kirjastohuoneesta, jonne voisi sulkea työt päivän päätteeksi sekä käpertyä sunnuntai-iltapäivisin lukemaan kirjaa. Mahdollisuudesta hankkia hyllyt täyteen ihania kirjoja. Ja ennen kaikkea omasta tilasta, jossa mahtuisi joogaamaan, tanssimaan ja nostelemaan painoja. Ja tietysti pihasaunasta, jonne pitää erikseen lähteä ja jossa aika pysähtyy.

Oikeanlaista taloprojektia ei vain tunnu löytyvän sitten millään. Ja silloin harvoin, kun jotain edes sinnepäin löytyy, häviämme tarjouskilpailun. Myönnetään, meillä on aika kovat kriteerit. Ja alkaa tuntua, että vanhaan taloon on toisinaan vaikea järjestää kaikkia toiminnallisuuksia. Niinpä olemme samaan aikaan yrittäneet etsiä tonttia, jolle rakentaa oma unelma. Mutta tonttien hinnatkin kallistuvat hirveää vauhtia. Ja tontin suhteen meidän kriteerit vasta kovat onkin. Tontti saisi olla mielellään vanhalla alueella, jottei tarvitse liiaksi sietää keskeneräisyyttä ja arvailla, mitä naapuriin rakennetaan. Naapurit eivät tietenkään saa olla liian lähellä, mutta kaupunkiolosuhteissa tästä voidaan joustaa. Ikkunoista ei pidä päästä kurkkimaan, sillä isot, kauniit ikkunat menettävät merkityksensä, jos ne pitää jatkuvasti peittää verhoilla. Parasta olisi, jos edes yhteen suuntaan avautuisi maisema, jossa katse saisi levätä kaukaisuudessa. Yksi kerrallaan kriteereistä on pitänyt alkaa luopua, mutta silti sitä oikeaa ei vain tunnu löytyvän. Paitsi tietysti, jos varaa puolet talobudjetista tonttiin. Mutta silloin tontille ei ole varaa rakentaa kuin se pelkkä saunamökki... Ehkä unelmat vielä toteutuvat, tavalla tai toisella. Ehkä sitten joskus. Taas on yksi talotarjous vetämässä ja voi hetken unelmoida.

(Kuvat Pinterestistä)

Besos, Hansu

tiistai 31. joulukuuta 2019

Katsaus vuoteen 2019

Sen pituinen vuosi se. Taas on aika laittaa vuosi pakettiin, ja kääntää katse kohti tulevaa vuotta – ja itse asiassa uutta vuosikymmentä! 1920-luku oli monessa asiassa mullistava, ja jotenkin tuntuu että myös 2020-luku tulee sisältämään jos jonkinlaisia mullistuksia!



Tammikuussa oli maa tulvillaan lunta. Uutta vuotta taidettiin juhlia loskassa, mutta pian maa valkeni taas – aivan riesaksi asti. Turun kaupunki myi aurauskalustonsa ja kaupunki oli kaaoksessa. Itsekin laitoin kuvia palautepalveluun, kun meidän kadut autot oli motitettu jäälohkareiden alle. Eeron veljen koira Wupsu tuli meille hoitoon lievittämään karvakaverin kaipuuta. Hangista huolimatta lenkkeilimme ahkerasti toukokuista juoksutapahtumaa varten. Välillä meno oli melko extremeä:  irtolumessa sutimisita pimeissä metsissä, eksymistä ja toisinaan petollista puolikantoista hankea, josta olin jo varma ettei sieltä ehjillä nilkoilla selviä.

Helmikuussa sama meno jatkui. Lunta riitti edelleen ja maisema oli kauniin talvinen. Lenkkeily jatkui, ja juoksinkin ennätyspitkän lenkin – tasan 20 kilometriä ensimmäistä kertaa! Otin osaa Vegaanihaasteeseen, vaikkakin melko rennolla otteella tällä kertaa. Kävin kuitenkin Vegaanihaasteen mielenkiintoisella luennolla ja sain kassillisen ruokaa.

Maaliskuussa arkeamme ilostutti Eeron siskon koira, pilkkusirkus joka (toisinaan) totteli nimeä Megan. Viikonloput ja vapaa-aika kului edelleen juoksupolkuja kuluttaen. Kellon mukaan maaliskuu olikin ahkerin treenikuukausi, ja juoksukilometrejä kertyi lähes 100. Pisin lenkki oli keskustasta Littoisten järven ympäri, 23 kilometriä. Silti H-hetki tuntui lähestyvän uhkaavasti, eikä juoksukunto tuntunut enää edistyvän (tähän löytyi lopulta ihan syykin) – 34 kilometriä tuntureilla tuntui melkein kauhistuttavalta ajatukselta.

Huhtikuussa leikkasin vihdoin kevyemmän tukan ja kirjoitin blogiinkin paksuhiuksisen ongelmista. Aikuisten oikeasti oli pakko leikata kevyempi kuontalo juoksutapahtumaa varten, sillä painava ponnari alkoi olla monin tavoin ongelmallinen. Karvakaverin kaipuu oli edelleen kova, ja selasimme ahkerasti netin ilmoituksia rescue-koirista sekä tulevista pentueista. Sitten eräänä päivänä Eeron sisko bongasi Facebookin Eläinvideokerhon Kirppetorilta kotia etsivän sydämetsulattavan söpön basenjipojun. Laitoimme viestiä omistajalle (joka siis oli joutunut hurmuripennusta luopumaan allergian takia), eikä aikaakaan kun olimme jo matkalla tutustumaan pentuun. Siellä se pieni härväsi menemään minkä kerkesi, mutta ehti myös hetkeksi rauhoittumaan Eeron syliin. Rakkaus roihahti, ja yön yli nukuttuamme haimme ketunpojan kotiin. Kennelnimi Reima oli vaihtunut Rioksi, emmekä keksineet enää kolmatta, parempaa nimeä joten Rioksi hän jäi. (Pst, kurkkaa Rion pentuilut Instasta!)



Toukokuussa juhlittiin vappua perinteisin menoin: grillailua meillä, lakitus sekä vappupäivän piknik. Rio oli osoittautunut sen verran reippaaksi pennuksi, että pääsi mukaan ihmettelemään piknikin hulinaa. Kotiakin tuli vähän sisustettua, kun hankimme vihdoin kunnollisen ruokapöydän. Toukokuun lenkit jäivät vähäisiksi, kun pieni ketunpoika vei kaiken huomion. Myös yskä vaivasi, ja seisautti treenit pariksi viikoksi, kunnes loppukuusta koittikin H-hetki eli Karhunkierroksen juoksutapahtuma. Juoksu ei sujunut kovin hyvin, mutta maaliin kuitenkin selvittiin ehjin nahoin ja aikarajan puitteissa. Kuusamosta palasimme hiljalleen kotiin päin ihaillen samalla kotimaan ihmeitä: Kuusamon karhuja, Kolin maisemia ja Olavinlinnaa.

Kesäkuussa juhlittiin juhannusta jo lähes perinteiseksi muodostuneella kaavalla, eli kaverini mökillä mökkiolympialaisten merkeissä. Kelit suosi ja pääsimme nauttimaan Suomen kesästä Rion kanssa. Ketunpoika nautti lintujen katselusta, lämpimän ilman haistelusta ja ihan vain maailman tutkimisesta ja nurmikolla makoilusta. Puhelin ja kamera täyttyivät toinen toistaan söpömmistä otoksista.

Heinäkuussa jatkui sama kesäinen meininki ketunpojan kanssa. Pari viikkoa ehdimme lomailemaankin ja puuhastelemaan kaikenlaista kivaa kodin pikkuprojekteista ja mattojen pyykkäyksestä uimiseen, melomiseen ja suppailuun. Piipahdimme myös Nuuksiossa, Lomamäen lemmikkipuistossa, Hangossa ja Iso-Melkuttimella. Riokin pääsi tutustumaan retkeilyn saloihin ja osoittautuikin puuhassa melkoiseksi mallioppilaaksi. Vietinpä yhden yön mökilläkin nukkuen Rion kanssa saunamökissä hiirten rapinan keskellä.

Elokuussa lähdimme vähän extempore juoksemaan Hämeenlinnaan ja Riokin pääsi pinkomaan mukana. Jatkoimme myös tyngäksi jäänyttä kesälomaa ja lähdimme Ruotsiin vaeltamaan. Lopulta löysimme kuitenkin itsemme ajelemasta ympäri Norjan Senjaa ja Lofootteja, ja Riokin pääsi mukaan. Maisemat oli kyllä henkeäsalpaavan kauniita ja kalastajakylät ylisöpöjä. Teimme lyhyitä vaelluksia ja Riokin jaksoi superreippaasti kipitellä mukana. Kotiin palattuamme saimme ihastella söpöjä kyliä Suomessakin, kun pääsimme mökkeilemään kaverini mökille ja vierailimme samalla Fagervikin ruukkikylässä. Kuun vaihteessa Eero vaihtoi vähän yllättäen työpaikkaa ja muutoksen tuulia oli ilmassa.

Syyskuussa koitti arki ja aloimme potkia vauhtia startup-projektiimmekin. Ystävämme Indonesiasta oli vierailulla ja viipyi lopulta Suomessa kokonaista kolme kuukautta. Esittelimme suomalaisia syysharrastuksia ja kävimme sienimetsässä. Ihan viime metreillä löysimmekin aikamoisen sienisaaliin! Aloitin myös aivan uuden harrastuksen, baletin. Intensiivisen treenikevään jälkeen kaipasin jotain rauhallista, mutta tarpeeksi haastavaa, ja baletti vastasi kyllä tähän tarpeeseen loistavasti. Vähän itsekin yllätyin miten paljon innostuinkaan hommasta!

Lokakuussa ihailtiin ruskaa, eikä Rio tuntunut olevan moksiskaan syyssateista. Hotellilahjakortti vei meidät Helsinkiin viettämään rentoa viikonloppua. Aika hurahti kansallismuseossa ja ravintoloissa herkutellen. Innostuin pitkästä aikaa avantouinnista, ja kävimme Indonesian ystävämme kanssa avantouimassa useampaan kertaan – hänpä paljastuikin varsinaiseksi vesipedoksi ja pulikoi menemään kuin kesällä konsanaan!

Marraskuussa koitti synttärit, jonka kunniaksi keittiössä nähtiin mörköjä. Pimeys painoi, eikä energiaa tuntunut riittävän paljon mihinkään. Vuoden harmain päivä oli kyllä harmaudessaan melko hieno, ja samalla hyvästeltiin Indonesian ystävä. Loppukuusta satoi lunta, ja maisema oli pienen hetken ihanan valoisa winter wonderland. Puhtia pimeyteen toi pomppiminen, sillä saimme vihdoin aikaiseksi käydä Trampolin parkissa. Oli kyllä hurjan hauskaa, mutta samalla tuli tosi vanha olo...

Joulukuussa itsenäisyyspäivää juhlittiin perinteisesti: kiinalaista ruokaa, konsertti sekä herkkupöytä ystäväni luona. Joulukuu kului taas hurjan nopeasti, ja lukuisat joulukalenterini hupenivat silmissä. Olipa kalentereiden joukossa myös aivan itse asiakkaalle suunnittelemani suklaakalenteri, josta tuli kyllä hurjan kaunis vaikka itse sanonkin! Kuralan kylämäen lahjapajassa kävin tekemässä ihka ensimmäisen kuusikranssini sekä valamassa kynttilöitä perinteisin menetelmin. 

Vuosi oli kerrankin aika positiivissävytteinen – oikeastaan mitään sen kurjempia tapahtumia ei tainnut vuoteen mahtua. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti seuraavaa vuosikymmentä! Kaiken kaikkiaan viime vuosikymmen on ollut kyllä mahtava ja pitää sisällään monta suurta tapahtumaa. Vuonna 2010 työskentelin vakityöpaikassa mainostoimistossa – ihka ensimmäisessä oikeassa työpaikassa, jossa olin jo ehtinyt työskennellä reilun vuoden päivät. Tarkoitus oli viettää välivuotta ja hakea jatko-opiskelemaan, mutta välivuosia ehti olla lopulta useampikin ennen kuin vihdoin päädyin oikealta tuntuvaan kouluun Turun kauppakorkeakouluun syksyllä 2011. Nuo mainostoimistovuodet ovat monella tapaa ikimuistoisia ja tekivät musta sen, joka olen tänä päivänä. Opintovuosiin mahtuu myös aivan huikeita muistoja. Ihania ystäviä, uusia oppeja, ikimuistoisia kursseja joista osa vei rapakon toiselle puolelle asti unohtamatta tietenkään vaihto-opiskelua Espanjassa. Työrintamallakin tuli nähtyä kaikenlaista mainostoimiston jälkeen: digimarkkinointitoimistoa, kaupungin hallintoa, pienyritystä, kansainvälistä suuryritystä – ja lopulta polku johti perustamaan oman yrityksen. Matkalle on mahtunut myös ensimmäisen oman asunnon osto ja remontointi – sekä tietysti monen monta antoisaa reissua kaukomaille. Jännittävää, mitähän tulevat vuodet tuo tullessaan! 

Besos, Hansu

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Minttusuklaita ja keksipalloja lahjapakettiin


Taas seuraa perinteinen joulunaluslahjavinkki itse tehtyihin herkkuihin! Viime vuonna näpertelin herkkulahjoiksi suklaakuorrutettuja keksipalloja, sekä piparminttusuklaita. Nuo piparminttukarkit tuovat kyllä syötävän söpön ulkoasun, ja maito- ja valkosuklaan liitto on yksinkertaisen toimiva, nam!



Keksipallerot:
  • Domino-keksejä (tuplatäytteiset toimii paremmin!)
  • (pieni pala voita)
  • koristeluun: piparminttukarkkeja, rouhittuja pähkinöitä
  • (piparimaustetta, piparminttu-uutetta)
  • suklaata: tummaa, maito- ja/tai valkosuklaata
Surauta Dominot tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa massaksi. Massan sekaan voi sekoittaa pienen määrän voita, mikäli massa tuntuu jäävän liian kuivaksi eikä pysy kasassa. Massaa voi maustaa haluamallaan tavalla, tai valita valmiiksi maustettuja Dominoita pohjaksi. Itse tein kahdenlaisia palleroita: piparimaustettuja ja maitosuklaa-pähkinä kuorrutettuja sekä piparmintulla maustettuja valkosuklaa-piparminttukarkkikuorrutteisia keksipalloja.
Pyörittele keksimassasta leivinpaperin päälle palloja ja sulata suklaa esimerkiksi mikrossa. Dippaa pallot varovasti esimerkiksi cocktailtikun ja lusikan avulla valkosuklaaseen ja koristele haluamallasi tavalla, esimerkiksi murskatuilla piparminttukarkeilla (polka tai candy canes) tai rouhituilla pähkinöillä. Anna pallojen jähmettyä jääkaapissa leivinpaperin päällä.



Piparminttusuklaat:
  • maitosuklaata
  • valkosuklaata
  • candy cane -piparminttukarkkeja

Piparminttusuklaiden tekeminen on varsin suoraviivaista. Murskaat vain karkit muovipussissa esimerkiksi vasaralla (ei kannata tehdä liian pientä murskaa, jo kevyt kopauttelu riittää!) ja sulatat suklaat. Levitä ensin maitosuklaa ohueksi levyksi leikkuulaudan päällä olevalle leivinpaperille. Anna jähmettyä jääkaapissa, ja sulata tällä välin valkosuklaa. Levitä valkosuklaa maitosuklaan päälle ja koristele karkkimurulla. Anna jähmettyä ja leikkaa veitsellä sopiviksi paloiksi.



Kurkkaa lisää vinkkejä joulun herkkulahjoihin täältä: 

Besos, Hansu

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Itsenäisyyden juhlintaa ja pinkki voileipäkakku

Kylläpä oli taas hieno itsenäisyyspäivä! Meidän kaveripiirille on jo muodostunut perinteinen kaava itsenäisyyden juhlintaan: päivällä Turun kaupungin tarjoama itsenäisyyspäivän konsertti (jonka lippujen jonotus pari viikkoa aikaisemmin on myös jo melkoinen perinne) sekä lounas kiinalaisessa ravintolassa. Syy jälkimmäiseen on siinä, että kyseinen Dragon Palace -ravintola sijaitsee lähellä konserttitaloa eikä siellä ole ruuhkaa tuolloin ja on myöskin juhlapyhästä huolimatta avoinna. Lisäksi ravintolassa on iso pyöreä pöytä pyörivällä tarjottimella, joten ruoat voi jakaa ison porukan kesken. (Tosin meitä oli jälleen niin iso porukka, että jakauduimme suosiolla kahteen pöytään.) Illalla perinteinen ohjelma jatkuu ystäväni luona "itsenäisyyspäivän vastaanotolla", jonne väsäämme itse kukin teemaan sopivia herkkuja pöydän täyteen sekä katsomme tietenkin Linnan juhlia. Tänä vuonna osa porukasta pullikoi Linnan juhlien katsomista vastaan, ja poteroitui patjoilla vuorattuun "komerokorsuun" laulamaan maakuntalauluja. Kuuluipa laulujen vaihtuvan välillä myös sitsilauluisiksi eli hauskaa ja kosteaa taisi olla. :D


Tarjoilla oli kyllä taas toinen toistaan ihanampia herkkuja: piparikuorrutettua porkkanakakkua, piparin makuisia donitseja, itsetehtyjä marmeladeja, jouluista jäädykettä, voileipäkakkuja, karjalanpiirakoita sekä poro- ja lohitäytteisiä ruissipsejä. Oma kontribuutioni pöytään oli pinkki voileipäkakku, jossa maistui feta, tsatsiki ja punajuurihummus. Suomalaiset maut saivat siis rinnalleen vähän eksootisempia makuja. Oli muuten ihka ensimmäinen voileipäkakkuni, joka onnistui täydellisesti vaikka olin jo aivan varma, että kakku lässähtäisi heti kun sen ottaa vuoasta! Pyöreät leipäkerrokset oli meinaan rakennettu niin pikkuruisista paloista, etten uskonut niiden pysyvän kasassa. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen tein kakun vähän pienempään vuokaan, sillä toinen ostamistani fetapaketeista oli pilaantunut. Niinpä muitakin aineita meni vähän vähemmän, ja kakusta tuli pienempänä entistäkin söpömpi.



Pinkki kasvisvoileipäkakku:


Pohjat:
  • 1 iso pussi (n.535 g) täysjyväpaahtoleipää (esim. Fazer)
  • 2 rkl sitruunanmehua + 1dl vettä kostutukseen
Feta-tsatsiki:
  • 1 pkt (200-250 g) hyvää fetajuustoa
  • n. 250 g kurkkua
  • 1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • n.200 g turkkilaista jogurttia
  • 1/2 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
Punajuurihummus:
  • n. 200 g säilykepunajuuria
  • 2 tlk (à 380/230 g) säilykekikherneitä
  • 1-2 valkosipulinkynttä 
  • vettä (tarpeen mukaan, 2 rkl–1 dl)
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 2-3 rkl vaaleaa tahinia
  • 1/2 ruukkua basilikaa hienonnettuna
  1. Valmista fetatsatsiki raastamalla kurkku karkeaksi raasteeksi. Siivilöi ylimääräinen neste pois raasteesta. Murskaa valkosipulinkynnet. Murenna feta, mutta säästä pieni nokare fetaa koristelua varten. Sekoita tsatsikin ainekset keskenään.
  2. Valmista punajuurihummus. Valuta kikherneet ja punajuuret ja soseuta ne sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon muut ainekset. Lisää lopuksi vettä, jos tahna tuntuu liian paksulta.
  3. Ota punajuurihummuksesta noin 4 dl (400 g) erilliseen kulhoon ja sekoita joukkoon hienonnettu basilika. Säästä loput hummuksesta kannellisessa rasiassa jääkaapissa koristelua varten.
  4. Leikkaa leipäviipaleista reunat pois. Sekoita vesi ja sitruunanmehu kostutusta varten. Vuoraa pyöreä kakkuvuoka (n.Ø 24 cm) kelmulla niin, että kelmu tulee vuoan reunojen yli. Asettele vuoan pohjalle leipäviipaleita. Täytä aukot pienemmillä leipäpaloilla niin, että vuoan pohja täyttyy tiivisti. Kostuta leivät huolellisesti pullasudin avulla.
  5. Levitä päälle puolet fetatäytteestä. Asettele päälle toinen tiivis leipäkerros ja kostuta se. Levitä seuraavaan kerrokseen basilikalla maustettu punajuurihummus. Tee taas uusi kerros ja levitä loput fetatäytteestä. Lisää viimeinen leipäkerros, kostuta ja peitä kelmulla. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.
  6. Kumoa voileipäkakku vadille ja poista kelmut. Levitä punajuurihummus tasaiseksi kerrokseksi voileipäkakun päälle ja reunoille. Koristele kakku. Murustelin päälle vähän fetaa, ja nypin basilikasta pienimpiä lehtiä koristeeksi (koska rucolan versot olivat loppuneen kaupasta. Varalle olin ostanut ituja, mutta nuo basilikan pikkulehdet riittivät onneksi hyvin.)
Besos, Hansu

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...