keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Salakapakassa

Reilu viikko sitten Eeron veljen nelikymppisillä Vantaalla saimme vihiä helsinkiläisestä salakapakasta, jossa oli ehdottommasti piipahdettava Helsingin visiitillämme. Salamyhkäinen ovi Katariinankadulla löytyi melko helposti – ovi lienee turhankin salamyhkäinen, joten se erottuu hieman muista ovista. Ulko-ovi oli yllätykseksemme auki, mutta siitä ei pitkälle pötkitty, vaan päädyimme pieneen puupaneloituun eteiseen, josta ei äkkiseltään katsottuna ollut kulkua mihinkään. Sisältä kantautuva puheensorina paljasti kyllä kapakan olemassaolon – ja suosion. Ovikelloa soittamalla aukeni kurkistusluukku, josta aikeitamme tiedusteltiin kahdesti. Kolmannella kerralla saimme ilmoituksen, että pöytä on katettu, ja salaovi avautui.

Saimme istumapaikat baaritiskille, josta sai kivasti seurailtua drinkkien syntymistä. Ilman lupaa paikkoja ei saanut vaihtaa. Käteemme tuotiin vanhan ajan painetut kirjat, jossa jokainen aukeama oli omistettu yhdelle cocktailille. Drinkkilista koostui taidolla laadituista omaperäisistä sekoituksista, muutamasta vanhasta klassikosta sekä muutamasta uudemmasta klassikosta. Kukin aukeama kertoi drinkin ainesosien lisäksi juoman innoituksena olleen tarinan, jotka puolestaan juontuivat paikan historiasta. Lisäksi kirjassa oli muutama noudatettava sääntö: kuvaaminen oli ehdottomasti kiellettyä, pöytää ei saanut vaihtaa luvatta ja poistuminen tapahtuisi takaoven kautta. Kuvaamiskielto oli kyllä meikäläiselle hankalaa, kun jänniä visuaalisia ärsykkeitä oli joka puolella hienosti koristelluista drinkeistä puhumattakaan. Toisaalta sääntö sai myös pitämään puhelimen visusti laukussa, ja keskittymään itse kokemukseen ja hetkeen. Hyvä niin.

Paikan nimi Trillby & Chadwick Detective Agency ja koko konsepti juontuu 1800-luvun lopulta aina Kylmän sodan loppuun asti toimineesta lontoolaisesta samannimisestä etsivätoimistosta. Etsivätoimiston Suomen konttori perustettiin 20-luvulla osana kieltolain tukemista. Huhujen mukaan paikka palveli myös salakapakkana, mikä nakersi etsivätoimiston uskottavuutta, ja lopulta kieltolain kumoamisen myötä toimisto lopulta hylättiin. Tuntematon tuhopolttaja tuhosi paikan 40-luvulla, ja paikan historia jäi unohduksiin kunnes putkiremontin myötä löytyi tuhoutumaton etsivätoimiston arkisto. Samassa tilassa on kuulemma toiminut myös kirjakauppa, minkä vuoksi teemassa näkyy myös kirjoja (mm. vessan seinä oli hauskasti vuorattu kirjoilla).

Jo pelkän Sherlock Holmesmaisen tunnelman takia salakapakassa kannattaa vierailla, mutta ovat ne drinksutkin kokeilun arvoisia. Eeron popcorn-teemaisessa drinkissä oli mm. siirapiksi keitettyä cocacolaa, maissijyvissä huljuteltua viskiä ja munavaahtoa. Omani oli klassisempi (ja tylsempi) verigreippinen juoma nimeltään Lucky to Be Alive. 

Takaovesta ulosastuessa vatsanpohjassa oli kutkutteleva tunne, aivan kuin joku olisi uskoutunut ja jakanut huikean salaisuuden. Hetken sitä oli aivan jossain muualla, toisessa ajassa tai ulottuvuudessa. Harmi, ettei tämän tarinan värityksenä ole kuvia. Toisaalta parempi niin, saatte itse löytää paikan ja kokea sen tunnelman – tai vähintäänkin kuvitella salamyhkäisen, hämyisän salapoliisitunnelman 20-luvun jazzin säestämänä.

La visita a un "speakeasy" en Helsinki.

Besos, Hansu

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Helsinki-visiitti

Jaahas, nämä maalaishiiret saivat vihdoin aikaiseksi käydä Isolla Kirkolla. Eero sai viime keväänä lahjaksi hotellilahjakortin, mikä meillä oli suunnitelmissa käyttää viime syksynä. Gradut, remontti ja muutama muu pikkuhässäkkä lykkäsi reissua aina vain, kunnes alkoi olla jo kiire käyttää lahjakortti ennen sen vanhentumista. Tyypillistä. No mutta, perjantaiaamuna opiskelijaruokala Macciavellin aamupalan (suosittelen!) siivittäminä könysimme Onnibussin kyytiin ja huristelimme vihdoin kohti Helsinkiä.

Yövyimme Scandic Marskissa, joka oli jokseenkin niin väsynyt kuin hotellit usein Suomessa ovat (no ihan kiva silti, etenkin aamupala <3). Ohjelmassa oli pääasiassa shoppailua ja syömistä. Missiona oli testata sushibuffet, Suomen ainoa korealainen ravintola sekä koluta muutamaa Turusta puuttuvaa kauppa. Sushibuffetia ei tarvinnut kauaa arpoa, sillä juuri avanneella Haiku Sushilla oli lounastarjouksena buffet puoleen hintaan. Väkeä riitti, mutta sushit olivat hyviä – ja taatusti tuoreita, sillä kokit väänsivät hikihatussa uusia tarjottimille, jotka tyhjenivät sekunneissa. Laskujeni mukaan popsin 25 sushipalaa – kuuden euron hinnalla siis varsin ilmainen lounas!


Sää vaihteli jännittävästi lumi- ja räntäsateesta kirkkaaseen aurinkoon. Pakenimme yllättänyttä lumipyryä Lushille, josta ostin palashampoon kokeiluun. Jännittävää, en malta odottaa hiusten pesua! Lushilta päästyämme aurinko mollottelikin vaihteeksi täysillä. Victoria's Secretiltä oli pakko ostaa muutamat pöksyt syötyjen tilalle, vaikka hinnoissa näemmä onkin melkoinen suomi-lisä... Mango, MassimoDutti ja &OtherStories oli myös katsastuslistalla, mutta mitään löytöjä ei tullut tehtyä. 
Illallista söimme Korea Housessa, joka oli kyllä odotusten arvoinen. Eerokin sai kimchi-kiintiön hetkeksi täyteen. Aasia-teema jatkui vielä lauantaina, kun shoppailimme Tokyokanissa sekä lounastimme Beijin 8:n dumplingseja. Köyhän miehen Aasian reissumme oli varsin mukava, ja Helsingin arkkitehtuurissa kyllä silmä lepää, se on myönnettävä. Hauskaa oli myös bongata iso liuta julkkiksia, jos nyt maalaishiiren pitää muita pääkaupungin hyviä puolia listata. ;)

Yhtenä reissun kokokohtana oli myös vierailu salakapakassa perjantai-illan hämärässä, mutta se onkin toinen tarina se.

Un fin de semana en Helsinki.

Besos, Hansu

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Pakkausrakkautta

Olin perjantaina ihanassa luonnonkosmetiikalla toteutetussa kasvohoidossa Ravensarassa, jossa sain antaa melko tarkan selvityksen tällä hetkellä käytössä olevista hoitotuotteista. Samassa muistin, että mullahan on tyystin esittelemättä nämä Mádaran kaunokaiset, jotka tilasin jo loppukesästä Madara Night Salesta (kaikki -40%). Alen myötä raaskin tilatta muutamat pitkään ostoslistalla olleet putelit ja pari extrajuttua, mutta tuotteiden käyttöönottoa piti odotella jokunen tovi. Kiltisti kun odotin ensin, että saan vanhat käytettyä pois alta ja remonttihässäkässä monet putelit tuli pakatua piiloon.
Joku tarkkasilmäinen saattoikin jo bongata muutamat kaunokaiset taannoisesta kylppäripostauksesta. Mádara kyllä osaa tehdä yksinkertaisia ja kauniita kosmetiikkapakkauksia, ilman että tuotteet maksavat ihan överisti, ja sekös tätä estetiikkaharakkaa houkuttaa (okei, saattaa sisältökin hiukan painaa vaakakupissa). 


Madaran kauraa ja lehmuksen kukkaa sisältävää puhdistusmaitoa ylistettiin netissä parhaimmaksi puhdistustuotteeksi koskaan. Ainakin melko hellävaraiselta tuote tuntuu, ja käytänkin kasvoharjaa tai konjacsientä lisänä, jotta meikki irtoaisi kunnolla. Ruusuinen tuoksu on ihana, mutta yllättävän voimakas. Parempi ainakin kuin se ruohomainen haju, joka Madaran tuotteissa ennen oli...


SOS Recharge Cream oli myös ostoslistalla, sillä kuten aiemmin kirjoitin, on Mossan "vitamiinivoide" melko kevyt talvikauteen. Voiteen luvatan kosteuttavan, elvyttävän ja rauhoittavan, sillä se sisältää pionista, pellavansiemenestä ja hyaluronihaposta saatavia ikääntymistä hidastavia antioksidantteja. Oiva apuri talven kuivuutta vastaan tämä onkin ollut, vaikka mikään supertäyteläinen tämäkään voide ei mielestäni ole.


Toisena must-hankintana oli vitamiiniöljy ja se onkin ollut oiva apuri pakkasessa ja viimassa selviämiseen. Vesipohjainen kosteutus kun haihtuu pakkasessa nopeasti, niin öljy toimii paremmin. Öljy sisältää kahdeksaa marjojen siemenistä, hedelmistä ja vihreistä vihanneksista (mustaherusta, karpalosta, tyrnistä, parsakaalista, avokadosta, kaurasta, ruusunmarjasta ja iltahelokista) uutettua tehoöljyä, joiden luvataan rauhoittavan, kosteuttavan, uudistavan ja ravitsevan erityisesti kuivaa ja herkkää ihoa. Öljy sopii erityisesti juonteiden, hilseilyn, ärsytyksen ja kuivien läikkien hoitoon joko sellaisenaan tai kosteusvoiteen mukaan sekoitettuna. Tykkään! Ja lisäpisteet ylellisestä lasipullosta, jonka otan kyllä uusiokäyttöön johonkin tarkoitukseen.

Syväpuhdistavasta Detox-naamiosta kirjoittelinkin aikaisemmin täällä, ja nyt alennuskampanjan myötä sain sopivasti hankittua isomman tuubin pikkutuubin tilalle. Naamio on kyllä tujua kamaa, eikä varmasti herkimille käy. Itsekin käytän sitä lähinnä nenässä ja leuassa. Naamio kirkastaa ja supistaa ihohuokosia, poistaa toksiineja, parantaa tulehduksia ja lievittää aknea, virkistää vitamiineilla ja kosteuttaa. Eli sopii väsyneelle, himmeälle, tulehtuneelle ja rasvaiselle iholle tai sekaiholle.



Heräteostoksena tilasin myös Exfoliating Oil-to-Milk Scrubin. Pakkauksessa kehoitetaan unohtamaan ihoa raastavat kuorintavoiteet, sillä tämä ylellinen ja täyteläinen öljypohjainen voide muuttuu pehmeäksi vaahdoksi, jonka aprikoosin ja kauran öljymolekyylit puhdistavat, kirkastavat ja aktivoivat solujen uusiutumista. Mielestäni voiteen rakeet ovat kyllä aika karkeita ja jopa raastavan tuntuisia. Etenkin kun ohjeen mukaan voidetta pitäisi pyöritellä ensin kuivalle iholle, ja lisätä vasta hetken päästä tilkka vettä, niin että voide vaahtoutuu. Ihan kiva, mutta karkeudessaan vähän epäilyttävä.... Ei jatkoon, mutta tehokkaasta kuorinnasta nauttiville varmasti hyvä tuote.
Ja kun ostoskorin arvo ylitti tietyn summan, sai kaupan päälle vielä SOS Instant Moisture + Radiance Hydra Maskin. Naamio on pois pyyhittävä tai iholle jätettävä hoito, joka sisältää samoja tehoaineita kuin sarjan voide. Naamion luvataan tieteellisesti todistetusta lisäävän keramidien synteesiä ja vähentävän kosteuden poistumista, suojaten näin kuivuudelta. Enpä huomannut tämän tekevän kummempiä ihmeitä. Naamio kuivuu aika nopeasti iholle, jolloin pyyhkimisen jälkeenkin kasvot ovat vaaleanpunaiset. Jotenkin ällöä jättää kasvot "likaisiksi" nukkumaan mennessä, ja tuntuu ettei naamiosta näin imeytyisi mitään, vaan hyvät aineet kuivuisivat kalvoksi iholle...

Löytyikö joukosta teidän suosikkeja?

Cosméticos orgános de Mádara

Besos, Hansu

torstai 16. maaliskuuta 2017

Koiruuksia osa2

Aivan kun Peppi olisi käynyt lukemassa edellisen postauksen tyypin koiruuksista, sillä meno meillä on vain yltynyt. Mikähän lie mielenosoitus koiruudella nyt on käynnissä. Edellisen postauksen jälkeen Ketkunperä on meinaan innostunut kuseskelemaan matoille. Tuskinpa kyseessä on mikään vanhuuden vaiva, kun näin yhtäkkiä ilmaantui. Onhan tuo ennenkin kausittain harrastanut moista mielenosoituksena jos ei ole saanut tahtoaan läpi. Muutenkin tyyppi on ollut harvinaisen äänekäs höpöttelijä ja kuriton. Väkisin kielloista huolimatta änkeää roskapussille, ruokalautaselle ja milloin mitäkin, ja mouruamalla ilmoittaa tyytymättömyytensä milloin mihinkin.

Ja pari päivää sitten homma eskaloitui jälleen. Perkule Koirot oli livahtanut yläkertaan ja ratsannut pyykkikorin. Mites sattuikaan, että pesua odottelemassa oli kaikki mun lempparipikkuhousut. Tokihan koiruus oli syönyt niistä parhaat palat. Edessä on siis kallis reissu Victorias Secretille. (Kasassa oli myös yhdet nukkavierut H&M:n pöksyt, mutta ne eivät kelvanneet.)

Seuraavana päivänä koiran lenkitys oli myös mielenkiintoista. Eerolla oli ollut naurussa pitelemistä, kun kakkakasasta törrötti pesulappu. Kangasriekaleiden ulossaattaminen keskellä tietä oli myös sen verran haastavaa, että tokihan koira onnistui jotenkin kierimään kurassa ja kakassa. Koiranomistajan tähtihetkiä jälleen.

Täysikuu saa monet ihmiset ja eläimet sekaisin. Ehkä lähestyvä aprillipäivä ja Pepin nimipäivä saa pirunsarvet kasvamaan koiran päähän. Huh, siihen on vielä pari viikkoa, mitähän tuo siinä ajassa ehtii keksiä...

Maldito perro, otra vez!

Besos, Hansu

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Koiruuksia

Viime päivinä on taas riittänyt näitä koiranomistajan tähtihetkiä. Täytyy myötää, että Peppi on saattanut jäädä liian vähälle huomiolle, että itseään kai kaikesta saa syyttää. Pepin alteregot Perkule Koirot ja Houndini ovat siis vierailleet useasti kylässä viime päivinä.


Koiruus 1: "Osta vaan uudet kun kumminkin mielesi tekee"
Peppi söi mun salihanskat jo reilu vuosi sitten. Onneksi mulla on ollut varahanskoina Espanjasta ensihätään ostetut pyöräilyhanskat. Olin ostamassa jo kunnon hanskoja XXL:stä, mutta 29 euron hinta tuntui sillä hetkellä liian korkealta enkä muutenkaan osannut oikein taas päättää mitä halusin. Peppi päätti helpottaa päätöstä pistelemällä poskeensa ne mun ainoat varahanskat. Ja kun palasin XXL:ään, oli hanskojen hinta pompannut 39 euroon. Kiitos ei, kehitellään kovettuamia ja sormivoimia nyt ainakin pari viikkoa vielä.


Koiruus 2: "Peppikin tahtoo olla kaunis"
Jätä poikkeuksellisesti (katso seuraava kohta) kulku yläkertaan avoimeksi lounastauon ajaksi, ja löydä lounaalta tullessa portaiden yläpäässä vaaleanpunaisena virnistelevä koiranketale. No siellähän se Perkule Koirot oli taas löytänyt mun meikkipussin. Ei ole ensimmäinen kerta kun kauhulla lasken montako kymmentä euroa saa taas pulittaa meikkiostoksille. (Selvennyksenä että meikkipussi ei ole kertaakaan ollut lattialla tms koiran ulottuvissa, vaan pöydällä – eikä edes reunalla.) Onneksi uhriksi oli päätynyt tällä kertaa vain meikkivoide. Huokaisin helpottuneena, sillä olinhan muutenkin aikeissa ostaa pian uuden. Koiro oli muutenkin onnistunut syömään tuubin ilman suurempia sotkuja, joten ei hätä ollut tämän näköinen. Heti huokaistuani kuuluikin alakerrasta oksentamisen ääniä. Kurkkasin alas, ja siellähän oli iloinen vaaleanpunainen meikkivoideoksennuslammikko pitkin lattioita. Mutta koiro oli tälläkin kertaa nopeampi ja hotkaisi oksennuksen kitusiinsa ennen kuin edes ehdin alakertaan. Namnam! Onneksi matto oli sentään kääritty pois alta, huh.

Koiruus 3: "Minäkin tulin nukkumaan sänkyyn vaikka joku oli kasannut esteitä eteen. Selvitin ne kaikki, eikö ole kivaa?"
Vanhalla rouvalla on ollut parin viime viikon ajan juoksut, ja päätimme sulkea siltä kokonaan pääsyn yläkertaan, jottei se sotkisi enempää lattioita, eikä varsinkaan yläkerran tuolia ja sänkyä. Olimmehan muutenkin keksineet jo toimivan portin (pingotettu kangas portaiden alapäässä) koiran poissa pitämiseksi öisin. Vaan ehei, Houndini keksi näppärästi mistä kohtaa kankaan reunasta pääsee livahtamaan, ja iloisesti lirputti sänkyyn keskellä yötä – seuraavat kaksi viikkoa, vaikka kangasportin lisäksi kasasimme vaikka mitä esteitä portaiden eteen. Ei riittänyt kaksi tuolia, tyynykasa, putkirulla, pyykkiteline ja kangasportti. On se uskomaton.

Sanokaa pliis että muillakin koiranomistajilla on vastaavia tähtihetkiä?!



Maldito perro: comió mis guantes, mi base de maquillaje y no hay una puerta para dejarlo fuera del dormitorio.
 
Besos, Hansu

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Yläkerran vaatesäilytys

Asuntomme säilytystila on kasvanut aivan uusiin sfääreihin remontin myötä, ja vaatekaappi ansaitsee oman postauksensa. Esitellessäni uuden mustan ilmeen saanutta piironkia kerroinkin jo, että vaatekaappimme ovat mustat. Musta oli Eeron valinta, tai oikeastaan vaatimus, kun itse taas pelkäsin mustan kaappirivistön syövän nurkkauksesta kaiken valon – matalahkossa yläkerrassa kun sitä ei voi koskaan olla liikaa. Kompromissiratkaisuna päädyimme mustakehyksisiin oviin, joissa olisi lasit keventämässä. Tosin sittenhän tavarakaaos olisi ollut näkyvillä, ja kokonaisuus näyttänyt levottomalta. Keksinpä sitten, että vanhoissa lasillisissa kaapeissa on usein verhot lasiovien takana. Enää oli vain ongelmana, että tällaisia mustakehyksisiä lasiovia ei Ikean valikoimista löytynyt, ja mustien ovienkin valikoima oli melko suppea näihin matalampiin kaappeihin. Kaappien ovien tekeminen siis listattiin myös loputtoman pitkään DIY-listaan.

Vaan ihme tapahtui. Kun kaapit olivat seisseet muutaman viikon ilman ovia, löytyi Ikeasta kuin vahingossa uutuuksina lähes sellaiset ovet kuin itse olimme suunnitelleet tekevämme. Eikun kassan kautta kotiin, mitä nyt tyhjensimme koko varaston ja lisää piti odottaa muutaman päivän. Verhot äiti ompeli meidän vanhoista ikkunaverhoista. Kierrätys kunniaan! :)



Kaapistossa mulla on siis 40 cm syvä tuplakaappi ja Eerolla 60 cm syvä tuplakaappi, joiden lisänä on kulmaosa ja yksi 40 cm syvä kaappi yhteisille tavaroille (lue: roinalle). Kulmaosasta puolet on mun valtaamana ja puolet varattu siivoustavaroille. Ensin kaikkien kaappien piti olla tuollaisia 60 cm syviä, mutta kulmaosa asettuikin siten, että oli parista sentistä kiinni ettei tuolle lyhyemmälle osuudelle mahtunut tuplakaappia. Aikamoisen palautusrumban jälkeen siis osa kaapeista vaihtui 40 cm syviin, ja onhan se ne oikeastaan paljon istuvammat noin. Nyt lyhyemmän osuuden ja seinän väliin jää jopa sopiva kapea tila pyykinkuivaustelineelle ja silityslaudalle sekä ulosvedettävälle naulakolle, johon saa aamutakit ja esimerkiksi laukkuja. Kaappitilaa tuntuu olevan huomattavasti enemmän kuin vanhassa asunnossa, vaikka oikeastaan sitä on aikalailla saman verran – kaikki on vaan paremmin meidän tarpeita ajatellen mietitty. :)




Ikeassa on vaikka mitä ihania sisusteita vaatekaappeihin, mutta kaikki herkut valitsemalla kaappeihin saa uppoamaan melko pitkän pennin. Niinpä oli jälleen tasapainoiltava budjettiratkaisujen ja herkkujen välillä. Valitsimme siis vetolaatikoiksi umpinaiset hienompien lasisten sijaan (lankakoreja emme huolineet) ja kaappivalot. Etenkin tuossa 60 cm syvässä kaapissa vetolaatikot ovat tärkeät, sillä syvän kaapin takaosa jää muuten helposti hyödyntämättä. Tosin laatikoiden käyttö on edellyttänyt KonMarin viikkausoppien opettelua. ;)


Kulmaosan alaosasta muodostui siivouskaappi – meillä kun sattui (no ei se aivan sattumaa ollut) sopivasti pistorasiakin niin, että poraamalla reiän kaapin runkoon voi Dysonin varsi-imuri olla jatkuvasti latauksessa piilossa kaapin kätköissä. Myös kaappivalot sai kätevästi tuohon pistorasiaan. Lisähyllyjä kulmaosaan ei myydä, joten kiinnitin siivoustarvikkeille paljon ruuveja, ja koukkuja joihin ripustella asioita. Vanhan kylppärin suihkuhyllytkin sai näin kätevästi uusiokäyttöön siivouskaapissa.

Mitäs sanotte? Aika paljon enemmän säilytystilaa kuin vanhassa vaatehuoneessa, jossa oli vain kaksi noin 180 senttistä kaappia ja pari Elfan lankakoria!

Vanha vaatehuone (takaseinän takana tiilipiippu!), nykyinen toimistonurkka
Vanha pikkuhuone, jossa nyt on kaapisto


Lisää fiiliksiä yläkerrasta ennen remonttia:

Yläkerta ennen ja jälkeen
Yläkerta etenee


Nuestro armario modular después de la renovación.

Besos, Hansu