sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Maailman helpoin tonnikalapastavuoka

Tämä ei ehkä ole se esteettisin ruokalaji tai muutenkaan kovin ihmeellistä gourmeeta, mutta helppoudessaan tämä tonnikalapastavuoka on niin kätevä arjen pelastaja, että on pakko vinkata tästä. Valmisteluvaiheeseen menee ehkä noin kymmenen minuuttia, ja ruuan olessa uunissa voikin sitten ottaa vaikka nokoset. :)



Tonniakalapastavuoka 4–6 annosta:
  • 7 dl pastaa
  • 2 tai 3 purkkia tonnikalaa
  • n. 390 g tomaattimurskaa (esim. Pirkka yrttinen)
  • n. 2,5 dl ruokakermaa (esim. Valio Crea maustettu ruokakerma Kippari)
  • n. 5 dl vettä
  • 1 paprika ja/tai puolikas kesäkurpitsa
  • kourallinen kirsikkatomaatteja
  • n. 1 dl juustoraastetta tai esim. juustokimpaleen jämä raastettuna
  • 1 lihaliemikuutio
  • suolaa, pippuria
  • voita tai öljyä vuuan voiteluun 



Lämmitä uuni noin 175–200-asteiseksi. Pilko paprika ja/tai kesäkurpitsa pieneksi kuutioksi ja halkaise kirsikkatomaatit. Voitele vuoka ja mittaa pasta vuokaan. Sekoita joukkoon tonnikala. Kaada tomaattimurska ja ruokakerma mitta-astiaan, ja lisää vettä kunnes nestettä on noin litra. Sekoita nesteen joukkoon murskattu lihaliemikuutio sekä ripaus suolaa ja pippuria. Kaada neste vuokaan ja sekoita joukkoon paprika ja/tai kesäkurpitsa. Ripottele päälle kirsikkatomaatit ja juusto. Paista uunissa noin 45–60 minuuttia ja ota tällä välin nokoset tai puuhaile jotain kivaa.

La cazuela de pasta y atún más fácil del mundo.

Besos, Hansu

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ensilumi

Hah some on täynnä hienoja kuvia paksusta lumikerroksesta ja mä täällä intoilen millin paksuisesta pakkasukon aivastuksesta. Mutta onhan tuo maisema vaan nyt niin paljon valoisampi kuin aikoihin!


Pienen lumikerroksen myötä löysin myös pienen pilkahduksen joulumieltä. Kimmeltävä maisema ja kuulas taivas lupaili jo tonttujen kurkintaa. Alkoi tehdä mieli askarrella, leipoa ja katsoa piirrettyjä. Kuukausi enää jouluun, hui!

Las primeras nieves.

Besos, Hansu

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Aikalisä

Päässä humisee. Vanne kiristää ohimoilla. Poskia särkee. Silmiä kirvelee. Väsyttää. Rivit hyppivät ruudulla ja ymmärryskin tökkii. "Jaahas, nyt se flunssa sitten iski, sopivasti viikonlopuksi", huomaan miettiväni – lähes jokaisena torstaina tai perjantaina. Tiedä sitten onko työergonomiani vaan niin huono (on) vai onko syynä huono, mahdollisesti homeinen toimistoilma (ehkä). Ei sillä, että kokisin hirveästi stressiä töistä (tai edes gradusta), vaikka muistettavia pikkujuttuja ja deadlineja on paljon. Kroppa ei vain millään meinaa pysyä perässä. Ehkä se on se yksi vuosi lisänä mittarissa. Ja tämä vuodenaika.



Otin opikseni Pepiltä ja pidin viikonloppuna vapaapäivän kaikesta – potematta huonoa omaatuntoa. Kerrankin myönsin itselleni, että nyt ei ihan oikeasti jaksa. Kuten ei näköjään monena muunakaan lauantaina, ne kun on viime aikoina mennyt päänsärkyä nukkuessa. Kuitenkin yleensä samaan aikaan gradupaperit katsovat syyttävästi sohvan nurkasta – ja olo on entistä hirveämpi. Mutta antaa niiden katsella ja syytellä, täällä tarvitaan nyt lepoa. Liikuntaakin tarvitaan vastapainoksi kaikelle tekemiselle ja kiireelle, mutta välillä on hirveän vaikea kuulostella itseä, että onko kyseessä oikeasti väsymys vai laiskuus.

Lauantaina hellin itseäni hyvällä omatunnolla pitkillä yöunilla ja nokosilla. Hyvä ruoka, kävely hyytävän raittiissa ilmassa ja syvävenyttely toivat kroppaan ihan uutta levollista energiaa, jonka viimeisteli saunominen ja ulkoinen kehonhuolto ihanilla öljyillä ja rasvoilla. Seuraavalla Espanjan reissulla pitänee haalia lisää Mercadonan parin euron arganöljyllä höystettyä unelmaa...



Tänään valoa ja uutta toivoa toi ohuenohut valkea, jalan alla rapsahtava lumikerros. Eikä banaanipannaritkaan yhtään hullumpi aamun aloitus ollut... Aamulla oli jopa sen verran uutta puhtia, että ideoita blogia varten alkoi tulvia ja gradun kuiskinnassakin alkoi olla positiivinen sointi. Teki myös mieli urheilla ja selasin hieman Decathlonin valikoimaa löytääkseni tälle houkuttelevalle XXL:n juoksutakille kilpailijan. Ja mitä kummaa, selain ohjautui osoitteeseen decathlon.fi – eli Decathlon toimittaa nyt Suomeen! Toki valikoima oli aika paljon suppeampi kuin vaikkapa espanjalaisella puolella mutta onhan tämä nyt aika suuri juttu silti! :) Loppujen lopuksi päivä kului heiveröistä lumipeitettä ihaillessa ja slowfoodista nauttiessa. Isän tuomat silakat olivat aika makoisia voissa paistettuna, ja jälkiruuaksi Eero pyöräytti vielä ruissämpylöitä. Nam! Miten se menikään, hyvä ruoka – parempi mieli...

El fin de semana más lento.

Besos, Hansu

perjantai 20. marraskuuta 2015

Oppeja koiralta

Pepillä pyörähti jo kahdeksas vuosi mittariin, ja sen kunniaksi pohdin asioita, joita voi oppia Pepiltä – ja miksei muiltakin koiruuksilta. Kokosin joskus tällaisen listauksen jääkaapin oveen muistuttamaan, että jokaisesta päivästä tulisi nauttia samalla riemulla kuin Peppi: 


Osaisinpa itsekin kohdata uuden ihmisen yhtä varauksetta ja ilolla. Pystyisinpä olemaan murehtimatta turhista asioista ja muistaisinpa osoittaa tarpeeksi hellyyttä tärkeille ihmisille. Ymmärtäisinpä tarttua hetkeen, leikkiä ja hassutella enemmän ja laiskotella ilman huonoa omaa tuntoa.



Samaan aiheeseen liittyen poimin joskus tällaisen Kodin kuvalehdestä:
"– – En kaipaa terapeuttia enkä henkilökohtaista valmentajaa, sillä minulla on jotain vielä parempaa – koiria. Ne neuvovat minulle, mikä elämässä on olennaisinta. Kannattaa ulkoilla usein, syödä sopivasti ja nukkua aina kun on mahdollista. Iloita arjen pienistä asioista, kuten lasten kotiintulosta tai seunareussusta, aina kuin ensimmäistä kertaa. Ja ennen kaikkea: rakastaa ehdoitta ja kuin heikkopäinen." (Paula Larjo, Rakkauden lähettiläät, Kodin kuvalehti 12/2015)

Pepin synttärit olivat maanantaina ja muistin koko asian vasta tiistaina. Ei ollut siis maksalaatikkokakkua tarjoilla, mutta onneksi juuri maanantaina Peppi sattui saamaan pitkän riehunta- ja leikkisession sekä extrapitkän lenkin normaalista poikkeavissa maisemissa. 

Onnea Peppi ja eläköön kaikki maailman koirat! <3

El lunes pasado Peppi cumplió ocho años – felicidades a Peppi y vivan los perros!

Besos, Hansu

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Satumainen syksy


Voihan masentava marraskuu. Värikkäät lehdet ovat muisto vain ja pimeys masentaa mielen. No ei kyllä paranisi valittaa, sen verran aurinkoisesta ja värikkäästä syksystä saimme kuitenkin nauttia. Mutta saa kai silti toivoa, ettei tätä pimeyttä ja märkyyttä kestäisi kovin kauan. Tuntuu, että pimeys nielaisee energian lisäksi tunnit vuorokaudesta kun mitään ei näemmä enää ehdi...

Onneksi sentään ehdin viime tingassa ikuistaa hieman väriloistoa, kun pari viikkoa sitten kävimme taas ihailemassa keltaisessa lehtimeressä kylpevää kampusaluetta ja Tuomiokirkon ympäristöä. On Turku vaan aika kaunis. Ohi mennen tuli räpsäistyä kuva myös syysasuisesta Pehr Kalmin tammesta, ja tajusin asian vasta kuvia selaillessani. Vuodelta 1779 peräisin oleva tammivanhus on selvinnyt jopa Turun palosta ja on siis Turun keskustan vanhin puu.

Tämä lienee se kuuluisa Kalmintammi



Los colores del otoño.

Besos, Hansu

maanantai 9. marraskuuta 2015

Karttoja seinille

Erilaisia karttatauluja on alkanut putkahdella pilvin pimein kauppoihin ja blogeihin. Mä piirustelin näitä karttatauluja jo viime vuonna, kauan ennen kuin esimerkiksi Bo Lkv alkoi markkinoida omaa Turku-tauluaan. Näin joskus David Ehrenstrålen kaupunkijulisteita kuuluisista kaupungeista kuten New Yorkista ja Pariisista. Päätin kopioida designin härskisti, mutta tehdä julisteen itselleni rakkaista pikkukaupungeista, Turusta ja Espanjan Salamancasta.


Vasta hiljattain sain urakan päätökseen ja pikkukaupungit saivat kaverikseen myös Shanghain. Nyt on sitten meidän perheen asuinkaupunkien ruutukaavat päässeet ihan kehyksiin asti. Turku pääsi aitiopaikalle keittiöön, ja Salamancan ja Shanghain kaduilla voi mielessään vaellella toimistohuoneessa.


Harmi vain, että karttajulisteista on nyt tullut niin trendijuttu, että lähes vastaavia myydään jo Ikeassakin. No ainakin nämä ovat lajissaan uunikkeja, ja itse tekemällä sain juuri sellaiset kuin halusin. Rakkaat kaupungit, joissa on tärkeät paikat merkittynä opastekstein.

Peppikin tykkää!


Hice estos pósteres de ciudades donde hemos vivido.

Besos, Hansu

torstai 5. marraskuuta 2015

Kommellusten kummitukset

Muistiin: Älä enää tee marenkeja. Äläkä tee mitään vähänkään vaativampaa keittiössä nälkäisenä, silloin nimittäin näköjään sattuu ja tapahtuu. Karmivissa tarjoiluissa piti olla mukana kummitusmarenkeja, ja mietin, että tällä kertaa annan niiden olla taatusti tarpeeksi kauan uunissa jottei niistä tulisi ryppyisiä niin kuin viimeksi. Vaan kävi vielä kummallisemmin...

Toistaiseksi kaikki melko hyvin...



Aloitetaan alusta. Keittiössä vallitsi hirveä siivo, mutta ajattelin, että siivoan sitten kaiken sotkun lopuksi. Ensin piti tietenkin kaivella leivontakulhot, ja nehän ovat kaapin perimmäisessä nurkassa. Eli kaikki edessä oleva roina oli siirrettävä lattialle. Tarkoituksena oli äkkiä pyöräyttää marengit ja laittaa ne sitten uuniin, ja alkaa sitten tehdä iltapalaa rauhassa. 
Rikoin kolme munaa ja huolellisesti erottelin valkuaiset. Ja mitäs sitten? Jahas reilu desi sokeria. Humpsis. Sinne molskahti valkuaisiin. "Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri pikkuhiljaa". Oho. Eikun kaapimaan sokeria pois. Jäihän sitä sinne, mutta päätin silti yrittää vaahdotusta. Surrurruurr. No eihän se vaahdottunut. Alusta uudestaan. Nappasin uuden munan jääkaapista. Kops. No johan on tiukassa. Mitä helv... Jaa se olikin keitetty muna, näköjään siis keitettyä kananmunaa iltapalaksi. Sitten pari raakaa munaa, huolellinen erottelu. Ja eikun vatkaamaan. Ai että, hienosti vaahdottui. Sokerit sekaan, ja marenkiahan siitä tuli. No mutta eikai se haittaa jos vähäsen laittaa tätä pilalle mennyttä satsia joukkoon? Ei tapahtunut kauheita, vaan hienoa, kiiltävää, kovaa marenkivaahtoa on kulho täynnä. 
Sitten vain pursottamaan. Jahas, missäs ne pursotuspäät ovatkaan?! Kiskaisin laatikkoa vähän enemmän auki, ja tumps, sieltähän se levähti koko laatikko lattialle. Ainiin ne pursotushommat olivatkin siinä toisessa laatikossa... Jaa mutta eihän mulla olekaan sopivaa päätä. Pakastepussiviritelmällä siis mentiin. Plöörps, ensimmäinen kiehkura pellille. Voi hirvee miten ruma. Pluurps, vielä rumempi. Koostumuskin oli yhtäkkiä kummallinen, ilmakuplaisa ja klönttinen. Sitten päätin olla yrittämättä tehdä "kummituksen" muotoista, kunhan nyt jotain tökkään pellille. Oho, ihan söpöjä. Eikun kaapimaan ensimmäiset yritykset takaisin pussiin ja uudet pursotukset. 
Huhhuijakkaan, marengit olivat vihdoin uunissa ja keittiö pommin jäljiltä. Tiskiallas täynnä astioita, tasot täynnä kulhoja ja sokerilitkua. Tiskikone täynnä puhtaita astioita. Lattiallekaan ei voisi mitään laittaa kun koira hullaantuisi. Yritäpä siinä sitten tiskata kun kaaos vyöryy päälle. Luovuudella ja akrobatialla selvittiin, eikä yhtään astiaa särkynyt. Jätin marengit yöksi jäähtymään uuniin, jotta ainakaan uunin kanssa ei tulisi hötkyiltyä. Vihdoin oli aika ottaa marengit uunista. Ja voi kääk, siellä ei todellakaan odottanut valkoisia, sileitä kiekuroita (tällaisia tai tällaisia), eikä edes sen näköistä millaisina ne uuniin menivät. Marengit olivat edelleen aivan märkiä ja täynnä karmivia paiseita. Joko valkuainen tai sokeri oli herottunut pisaroiksi "marenkien" pinnalle aiheuttaen tällaiselle trypofobiselle kauhun väristyksiä. "Marengit" sitten päättivät ottaa halloween-teeman vähän liiankin tosissaan... Kertokaa nyt mikä ihme näitä vaivaa?!

Saisiko olla paisemarenkeja helvetistä?

Un desastre de merengues.

Besos, Hansu

maanantai 2. marraskuuta 2015

Hyytävää vanhenemista


Huomenna pyörähtää taas yksi vuosi lisää mittariin, ja koska tällainen pimeyden lapsi olen, niin synttäreitäni juhlistettiin tänäkin vuonna kauhun merkeissä. Halloweenkin sattui sopivasti pyhäinpäivälle, joten ilta täyttyi kauhuelokuvista ja kammottavista (tai siis söpösti mulkoilevista) syötävistä.


Olohuoneen pöytä täyttyi leffanaposteltavista, kun vieraat toivat jos jonkinmoisia herkkuja. Eero hoiti pizzapuolen ja mä innostuin kokeilemaan muumionakkeja. Lisäksi leivoin mangojuustokakkua, jonka kiilteeseen tiputin hieman punaista elintarvikeväriä, niin että kakku sai teemaan sopivan värityksen. Lisäksi näpertelin tarjoille mulkoilevia valkosuklaa-banaanikummituksia.

Mangojuustokakku:
  • 200 g Valion mangotuorejuustoa
  • 250 g maitorahkaa
  • 2 dl vispikermaa
  • 1 tlk säilykemangoa
  • n. 2 rkl sokeria
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 5 liivatelehteä
  • valmis kakkupohja 
  • (öljyä, tomusokeria)
Päälle:
  • noin desi soseutettua säilykemangoa
  • noin desi appelsiini- ja sitruunamehusekoitusta (suhde maun mukaan)
  • 3 liivatelehteä
  • muutama tippa punaista elintarvikeväriä
  • tummaa suklaata koristeluun
Vaahdota kerma ja soseuta mango. Sekoita tuorejuusto, mango, rahka ja sokeri, ja lisää lopuksi kermavaahto joukkoon. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumenna mehutilkka mikrossa, ja lisää liotetut liivatelehdet mehuun. Lisää liivateseos taikinaan. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka öljyllä ja tomusokerilla, laita kakkupohja vuoan pohjalle ja kaada taikina päälle. Anna hyytyä muutaman tunnin, ennen kuin valmistat kiilteen.

Banaanikummitukset 10 kpl:
  • 5 banaania
  • 200 g valkosuklaata
  • (pala tummaa suklaata koristeluun)
  • pillejä tms tikkuja (omat paperipillini löytyivät Clas Ohlsonilta)
Puolita banaanit ja työnnä pillit paikoilleen. Sulata valkosuklaa mikrossa ja valele banaanit lusikan avulla. Koristele ja anna jähmettyä jääkaapissa. Kummitusten silmät tein pursottamalla leivinpaperille silmiä valkoisesta ja tummasta suklaasta.

Muumionakit:
  • nakkeja
  • noin puoli pakettia voi- tai lehtitaikinaa (riittää noin 13 muumioon)
  • silmiksi esim. majoneesia tai sinappia
Leikkaa sulaneista taikinalevyistä suikeroita pizzapyörällä ja kieritä nakkien ympäri. Paista n. 200:ssa asteessa kunnes taikina alkaa melkein ruskettua. Askartele silmät. Itse laitoin paremman puutteessa sinappia ja chiasimeniä silmiksi, vaikka saipa yksi nakki suklaasilmätkin...



Leffalistalta löytyi kauhukomedia Zombieland sekä mun ikisuosikki, espanjalainen Orpokoti. Kolmatta ei millään osattu valita ja vieraat taisivat olla noista kesyversioistakin jo kurkkuaan myöden täynnä kauhua, joten lopulta kolmanneksi elokuvaksi valikoitui norjalainen sähellys Troll hunter.


El sábado celebramos mis cumpleaños y la vispera de todos los santos. Vimos películas de terror y comimos muchas delicias.

Besos, Hansu
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...