Kotiutumisia

Heippatirallaa, taas on ollut elämä semmoista haipakkaa ettei meinaa blogin pariin ehtiä! Kiirettä on pitänyt työkuvioiden, treenien, sisustamisen ja kaupoissa juoksemisen sekä pienten remppapuhteiden välillä tasapainoilessa, mutta kaipa tämä tästä. Pikku hiljaa tässä on kotiuduttu uuteen taloon. Uusi koti ja sen pittoreski ympäristö on tuntunut kyllä tosi hyvältä, vaikka monessa asiassa ja arjen rutiineissa on ollut yllättävän paljon hakemista. Varsinainen remontti on ollut nyt enimmäkseen paussilla, sillä ihan riittävästi on ollut puuhaa näissä pienissä viimeistelyissä. Siis vaikkapa verhotankojen asennuksessa, keittiön pikku viimeistelyissä, säilytyskokonaisuuksien rakentelussa jne. Kalusteita metsästetään pikku hiljaa, ja Toria päivitetään lähes päivittäin. Matot vasta ovatkin oma lukunsa – meidän kaikki matot on äidiltä saatuja ja enimmäkseen väliaikaisia, ja täydellisten mattojen metsästäminen tuntuu olevan mahdoton projekti. Tuntuu, että joka ilta saa ravata sisustus- ja rautakaupoissa jonkin pienen kilkkeen perässä – paljon siis tehdään mutta vähän näkyy mikään edistyvän. Kesän aikana olisi kuitenkin tarkoitus taas kääriä hihat, ja ottaa vaihteeksi taas isompia askeleita remontin suhteen ja jatkaa projektia yläkerrassa. Onhan tässä jo pari kuukautta hengähdetty. ;)

Sisustus alkaa pikku hiljaa muotoutua vaikkei se varmaan koskaan ole ”valmis”. Tämä tämänhetkinen kokoonpano varsinkaan ei ole millään muotoa valmis, sillä joidenkin huoneiden käyttötarkoitushan tulee muuttumaan kun saadaan yläkertakin asumiskuntoon. Väliaikaisuuden myötä arkirutiineissa on ollut jotenkin tosi paljon hakemista, kun esimerkiksi vaatesäilytys on nyt kodinhoitohuoneessa eikä makuuhuoneessa (ja ylipäätään puolet vaatteista varastoituna jemmaan), ja suihkuun tai ihan vaan kasvopesulle pitää lähteä kellariin asti. Saa sitten taas opetella uudet rutiinit, kun saadaan yläkerta käyttöön. Kaikki tavarat on tietysti myös hukassa, ja moni tavara hakee vielä omaa paikkaansa. Ensimmäiset viikot väsytti mystisen paljon – varmaankin ihan vain arkirutiinit vaativat niin paljon enemmän aktiivista aivotoimintaa. Ja on tässä kyllä saanut venyttää keskeneräisyyden sietokykyä äärimilleen, kun joka paikassa näkee keskeneräisiä asioita ja todo-listoja. Elämä on vähän kuin välitilassa, mitään ei voi oikein ”lyödä lukkoon”, kun kohta kaiken saa taas sumplia vähän uusiksi.

Rio ainakin viihtynyt uudessa kodissa mainiosti. Vanhaan asuntoon ei suoraan paistanut aurinko koskaan, joten auringonläikässä makoilu on nyt uusi ja mahtava juttu. Koiruus vaihtaa päivän mittaan lepopaikkaa auringon mukaan, ja tyytyväisestä ilmeestä päätelleen elämä todellakin maistuu. Toinen suosikkipuuha on sohvan selkänojalla istuminen ja ikkunasta tähyily – ja mikä parasta, jos sattuu näkymään vaikka naapurin kissa, voi sännätä täyttä häkää toiseen ikkunaan. Aitaprojektia emme ole saaneet edistettyä, joten vielä koiruus ei ole hirveästi päässyt omasta pihasta nautiskelemaan, mutta ai että Rio tulee nauttimaan kun sen aika joskus koittaa.

Yläkerta pitäisi pian ottaa työn alle, mutta keskikerroksessakin on aika paljon viimeistelyjä tekemättä. Nämä pikku jutut ainakin itseä rassaa tosi paljon. Isompaa keskeneräisyyttä ja remonttikaaosta on jotenkin melkein helpompi sietää, kuin näitä pieniä tekemättömiä asioita. Jotenkin kun kaikki muu on valmista, ne paistavat silmään. Ehkä tulee olo, että entä jos joku luulee että tuo epäsiisti kohta on jo valmis, pitääpä äkkiä fiksata. Esimerkiksi kynnyslistat ovat olleet työn alla jo kuukausitolkulla, ja puuttuvat listat ovat tottavie rujo näky. Jo projektin aloitus oli hirveä mörkö, pelkkä mittaaminen tuntui isolta urakalta. Ja olihan se millintarkka mittailu yllättävän työlästä, kun vihdoin sain aikaiseksi projektiin ryhtyä. Samaan hengen vetoon tulikin jo tehtyä ensimmäiset, mutta vaikeammat kynnykset ovat taas saaneet odottaa, sillä niitä varten taidetaan tarvita parempia työvälineitä. Ovetkin pitäisi ehostaa ja ikkunoiden fiksausprojektikin on vielä vähän kesken – se jäi odottelemaan syksyllä lämpimämpiä kelejä ja nyt niitä toden totta piisaisi, liiankin kanssa.

Remonttihommat on jääneet vähemmälle siitäkin syystä, että muutaman päivän päästä koittaa jälleen juoksukisa, NUTS Ylläs-Pallas 37 km, johon on tässä koko kevät treenattu ahkerasti. Tosin nyt kisapäivän lähestyessä tuntuu, ettei treenikilsoja ole todellakaan lähimainkaan tarpeeksi alla. Juoksutapahtuman jälkeen olisi tarkoitus ajella hissuksiin viikon aikana takaisin etelään, samaan tapaan siis kuin vuonna 2019 Nuts karhunkierroksen jälkeen, mutta tällä kertaa ajattelimme palata länsirannikkoa pitkin. Jospa sitten loman jälkeen vihdoin täysi rähinä päälle remppajuttujen suhteen. Sitä ennen – lomille lompsis pariksi viikoksi!

Besos, Hansu

Kuulumisia

Viime aikoina olisi ollut yllin kyllin aikaa kirjoitella blogia, mutta fiilis on ollut sanaton. Kaikki mediat tursuavat koronaa, ja ahdistun joka kerta kun avaan somen tai minkä tahansa uutissivuston. Samanaikaisesti tuntuu, että onko mistään muusta edes ok puhua. No tietenkin on, ja pitääkin! Ajattelinkin siis vihdoin päivitellä sekä omia että remppaprojektin kuulumisia.

Talomme puutarhasta putkahtelee viikoittain uusia yllätyksiä

Juuri kun olin ehtinyt läheisille hehkuttaa, että olen saanut uusia asiakkaita ja työssäni oli positiivinen vire, niin eiköhän iskenyt korona ja työlistan tehtävien status muuttunut aika usealla rivillä on hold- tilaan. En edes uskonut koronan vaikuttavan kovin paljoa, mutta ainakin välillisesti vaikutukset näkyy jonkin verran. Tilanteet kuitenkin elää, ja on tässä muutamana päivänä päässyt kiirekin taas yllättämään. Toisaalta tässä on itselläkin ollut vähän puolikuntoinen olo, joten tämä pieni pakkoloma on tullut ehkä tarpeeseenkin.

Noin yleisesti ottaen meidän elämä on pysynyt aika ennallaan, teenhän muutoinkin kotoa käsin töitä. Nyt vain lisänä on Eero hoitamassa etäpalavereitaan intialaisten kanssa, mikä on vähäsen häirinnyt keskittymiskykyä. Riollakin on ollut vähän vaikea keskittyä päivänokosiin. Media toitottaa, miten kaikilla on nyt niin paljon ylimääräistä aikaa – nyt on aikaa tehdä gourmet-ruokaa, opetella uusi kieli tai tehdä käsitöitä. Itsellä tuntuu, että aika kuluu ensistä nopeammin kun teho ei ole aivan samanlainen ja laiskuuskin vaivaa. Juuri nyt en jaksaisi kokata ollenkaan ja ollaan haettu aivan liian paljon take awaytä. Tosin ilmeisesti meidän normaalielämä muistuttaa aika paljon karanteenielämää muutenkin, että ilmankos tässä ei ole mikään muuttunut: kokkaamme yleensä itse (jopa useamman ruokalajin illallisia), ulkoilemme joka päivä useasti, käymme kaupassa yleensä vain kerran viikossa ostaen ison satsin kerralla, ja aikaa jää remppahommiin ja muihin puuhasteluihin. Välillä onnistun hetkellisesti jopa unohtamaan tämän hetkisen tilanteen, mutta onneksi media pitää huolen etten liian pitkäksi aikaa unohda.

Rempan puolesta hiukan huolettaa koronan vaikutus – saako kohta enää mitään tavaraa mistään ja tuleeko putki- tai sähkömies töihin. Varsinkaan nyt ei olisi varaa pitkittää remonttia yhtään tarvittavaa enempää. Onnneks ehdimme sentään hankkia hengityssuojaimet ennen koronahysteriaa! Talolla on kuitenkin tässä vajaassa parissa kuukaudessa tapahtunut paljon, ja toisaalta ei paljon mitään – riippuu vähän miltä kantilta katsoo. Ollaan vasta ehditty purkaa alakerran kiintokalusteet ja pinnat, eli ei sinänsä paljoa, mutta kyllä niissä on hommaa riittänyt. Tapetin nyppiminen on loppumaton savotta, mutta nyt olla sentään aika hyvällä mallilla. Eli yksi huone on puhdas tapetista, ja muut täynnä sinnikkäitä laikkuja. Vanhat tapettikerrokset oli enimmäkseen poistettu uusien alta, joten siinä mielessä homma on ollut helppo, ettei vastassa ole ollut kymmentä tapettikerrosta. Mutta. Jokaisessa huoneessa on ollut yksi tapettikerros, joka ei ole aikoinaan suostunut kokonaan irtoamaan, joten jäljelle jääneet tapetit on kitattu ja maalattu. Maalin ja kitin takia vesi tai tapetinpoistoaine ei tehoa alkuunkaan, ja maalattu tapetti lohkeilee pieninä (onneksi välillä vähän suurempinakin) paloina. Ja mähän haluaisin kaiken tapetin pois, ja tilalle pelkkää maalia. Kun meillä kerran on kiviseinät, haluaisin niiden myös näyttävät sellaiselta. 

Paneelit purettu ja neulatyynymäinen halltex näkyvissä. Alkuperäinen muovimatto on paljastunut parketin alta ja seinissä maalattua tapettia.

Lattioiden ja kattomateriaalien purku on onneksi ollut suoraviivaisempaa. Katossa oli arviolta 80-luvulta oleva puunvärinen paneelikatto, ja sen alla perinteinen Halltex-levytys. Me emme ole Halltexin ylimpiä ystäviä, joten sekin sai lähteä, ja alta paljastui melko pieteetillä rakennettu paneelikatto. Vähän leikittelimme ajatuksella jättää se näkyviin, mutta kevyesti koolattu uusi paneelikatto tarjoasi paremmin mahdollisuuden vetää sähköjohtoja, joten sen puoleen on ehkä kallistuttava. Kattoa oli paikoin laskettu jopa 20 senttiä, eli osassa huoneista huonekorkeus kasvoi mukavasti. Niin ja eteisen ja vilpolan välinen seinä on myös ehditty purkaa (pari koolausta jököttää vielä paikoillaan sähköjohtojen takia), ja eteinen on pian alkuperäisen pohjapiirroksen mukainen.

Turpeen lapiointia ja kuljetusta, sekä löytyneitä aarteita

Lattiassa puolestaan oli päälimmäisenä kerroksena noin 80–90-luvulla asennettu parketti, jossa sinänsä ei ollut muuta vikaa, kuin että mielestäni se ei sopinut talon henkeen ja se piti muutenkin purkaa putkiremontin tieltä. Parketin alta löytyi muovimattoa, joka oli kiinnitetty tiukasti kovalevyyn. Osassa huoneissa oli parketin sijaan pelkkä muovimatto tai jopa useampi päällekäin. Kovalevyn alta paljastui harva laudoitus, joka olisi tarkoitus korvata lankkulattialla. Olisi ollut mahtavaa löytää alta vanha lankkulattia, mutta olimme kyllä aika varmoja ettei sellaista tehty talon rakentamisen aikaan kun muovimatot olivat muodissa, joten sinänsä ei tullut pettymystä. Laudoituksen avulla sai jo kuitenkin vähän fiilisteltyä, miltä lankkulattia näyttäisi.

Laudoituksen fiilistelyä, purettua seinää ja tapettisilppua. Kaariaukko odottelee vielä umpeen laittoa.

Lattialaudoituksen alla puolestaan on ennen betonivalua reilu 20cm tyhjää tilaa, joka on täytetty turve-eristeellä. Tästä syntyi ajatus, että huonekorkeutta olisi mahdollista saada huimasti lisää. Se kuitenkin tarkoittaisi oviaukkojen, ovien ja lattian koolauksien uusimista, mikä kasvattaisi työmäärää melkoisesti. Mutta mikäli edes olohuone-keittiön osalta saisi lattiaa laskettua, saisimme lisätilaa keittiöön kun ikkunan alle saisi täyskorkean tason, mutta yhtään oviaukkoa ei menisi uusiksi. Aloitimme siis turpeen lapioimisen ja poiskuljetuksen, se kun olisi hyvä muutenkin kaivaa pois uusien putkien tieltä. Ajatuksena on siis korvata rautainen lämmitysputkiverkosto uudella, vaikka saattaa vanhakin olla ihan käyttökelpoinen. Joka tapauksessa lattiat on avattava ja tutkittava. Neljä kuutiota turvetta ehdimme kuskata pois, kun lattian alta paljastui sen verran järeää betonia, että lattian madallus alkoi näyttää lähes mahdottomalta. Niinpä suunnitelma B on nyt lapioida turvetta sivuun vain sen verran, että putkiin pääsee käsiksi. Kevyen turpeen lapioiminen on ihan hauskaa puuhaa, vaikka se pölyääkin hulluna, ja seasta löytyy kaikenlaista tupakka-askeista muistilappuihin ja rakennusjätteeseen. Kuutio turvetta puolestaan ei ollutkaan enää niin kevyt, ja sen siirtäminen kahdestaan kyllä kävi kunnon treenistä, huh!

Kun kun lattiat on saatu tarvittavilta osin auki, tarvitaan paikalle putkimies vetämään putket ja asentamaan uudet patterit. Ja siinä välissä kun putket ja patterit poistetaan, pitäisi äkkiä päästä repimään tapetit pattereiden takaata, sekä tietysti laittamaan uusia seinäpintoja. Toisaalta taas uudet lattiat pitäisi asentaa ennen pattereita, koska ne seisovat omilla jaloillaan. Meillä on siis vähän muna-kana-ongelma käsillä. Ja käytännössä odottelemme ilmojen lämpeämistä, jotta lämmitysjärjestelmän ja sähköt voi ottaa pois käytöstä, ja talosta voi huoletta purkaa kaiken jäljellä olevan.

Ja ne urakoitsijat – ne vasta onkin oma lukunsa. Suunnitelmissa on luopua öljylämmityksestä ja vaihtaa se maalämpöön tai ilmavesilämpöpumppuun sekä takkaan. Lisäksi tarvitaan putkimies ja sähkömies, sekä erilaisia työnjohtajia. Urakoitsijat eivät suostu antamaan tarjousta ilman paikan päällä käymistä, joten erilaisia työukkoja on rampannut kylässä alvariinsa. Käynnin jälkeen valtaosasta ei enää kuulu mitään muistutuksista huolimatta, eli lukuisista vierailijoista huolimatta olemme saaneet vain muutamia tarjouksia, jotka eivät oikeastaan ole edes vertailukelpoisia. Enpä olisi uskonut että tällainen tuottaisi päänvaivaa, vaikka olenkin kuullut huhuja että tarjouksia on joskus vaikea saada, huh! No mutta nyt vaikuttaisi olevan tekijät kasassa – enää pitäisi vain jatkaa purkutöitä, saada tilattua tarvikkeet ja synkronoitua työvaiheet, mieluusti ilman koronaa. Täytyisi varmaan jossain kohtaa laittaa tänne kuvia myös lähtötilanteesta sekä avata tarkempia remonttisuunnitelmia...

Besos, Hansu

Kevätkuulumisia

Huhhei mitä haipakkaa on mennyt nämä viime viikot! Sain tehtäväkseni erään projektin, joka on osoittautunut odotettua suuritöisemmäksi ja lisäksi samaan aikaan on tulvinut monta muutakin työprojektia. Päivät on siis kuluneet hyvin intensiivisesti töiden parissa, ja iltaisin on ollut melko väsynyt olo. Ja tokihan tämä on sitä vuoden parasta aikaa, kun on pitänyt tehdä sekä henkilökohtainen että yrityksen veroilmoitus. Mutta nyt nekin on vihdoin tehty. Meillä on myös eräs start up-projekti, jota olen yrittänyt eristää aina sopivissa väleissä pienin vauvanaskelin. Hiljaa hyvä tulee vai miten se oli...  Blogin pariin en siis ole pahemmin ehtinyt, enkä muutoinkaan tuijotella ruutuja pakollista enempää. Vähemmästäkin tulee pää kipeäksi. Onneksi kevätaurinko piristää! Saisi vaan tuo ilmakin lämmetä, niin tarkenisi pikkuhiljaa siirtyä kevyempiin tamineisiin... Sunnuntainen lumisade oli jo niin absurdia, että lähes nauratti. Olisi satanut edes maanantaina, niin olisi mennyt hyvästä aprillipilasta...

Viime päivinä on vaivannut aikamoinen niskajumi ja päänsärky kaikesta koneella olosta, niin että muutamat treenitkin on tullut koomassa jätettyä välistä. Huono kierre kyllä, sillä päänsärky on johtunut luultavasti vain siitä, että kiireen takia olen jättänyt taukojumpatkin tekemättä. Kotona työskentelyn hyviä puolia on kyllä, kun voi tehdä vapaasti taukojumppaa ja irrottautua hetkeksi töistä vaikkapa tyhjentämään tiskikonetta. Tunnit tulee käytettyä aika tehokkaasti hyödyksi, kun kukaan ei ole keskeyttämässä, mutta varjopuolena on tosiaan se, että yhtäkkiä on voinut paahtaa täysillä neljä-viisi tuntia ja havahtuu vasta kun niska on jumissa ja otsalohko tykyttää.

On viime viikkoihin onneksi muutakin mahtunut kuin ruutujen tuijottelua. Pari viikkoa sitten meitä kävi ilahduttamassa 7,5 kuukauden ikäinen hoitokoira Megan a.k.a Megatron a.k.a Hotkimusprime (@hotkimusprime). Superintensiivisen viikon jälkeen kunnon yöunille olisi ollut tarvetta, mutta tämä velmuilija oli eri mieltä. Ensimmäisen yönä tyyppi jaksoi nukkua ehkä tunnin, ja loppuyö meni höpöttäessä. Hän oli kovin sitä mieltä, että koko maailma on häntä vastaan, kun on meidän hoitoon joutunut ja sitten vielä on jätetty yksin alakertaan nukkumaan eikä pelottavia portaita uskalla kulkea. Seuraavat yöt tyyppi vietti meidän sängyssä semirauhallisesti, mutta viimeistään aamukuudelta mokoma heitti tassut naamalle ja alkoi puremaan käsiä. Ja ei, mikään kovin kova pisuhätä ei ollut, vaan hän vain oli sitä mieltä, että nukkuminen saa nyt riittää ja leikki voisi alkaa. Ja hänestä ei tosiaan löytynyt torkkunappulaa. Vaikka miten yritti kaapata kainaloon ja silitellä, niin väsy ei enää tullut. Sen verran hauskaa meillä loppujen lopuksi oli, että tuo pilkkusirkus saapuu parin viikon päästä uudestaan laittamaan paikat mullinmallin. Ja olihan meillä reilu kuukausi takaperin toinenkin hoidokki, vähän rauhallisempi ja pörheämpi 11-vuotias Wupsu-koirotin, jonka meno tosin ulkoilessa muuttui sen verran pentumaiseksi että perässä sai juosta tosissaan.

Viime viikonloppuna juoksua tutulla reitillä Littoisten järven ympäri – tosin tällä kertaa juoksimme aina Turun keskustasta asti!

Juoksutreenit ovat jatkuneet, vaikka ilmassa onkin ollut laiskuutta ja väsymystä. Tunsinkin vähän kauhua kun juoksutapahtumasta tuli uutiskirje, jossa muistuttiin että on viimeiset hetket vielä treenata, jaiks! 50 päivää enää aikaa! Tavoite tuntuu yhä edelleen kaukaiselta, mutta kaipa se tästä... Ostin syksyllä uudet polkujuoksutossut, ja yritin niitä koko syksyn ajaa sisään ennen lumien tuloa, ja katujen sulattua jatkoin projektia. Mutta ne hiertävät aina vaan. Ilmeisesti Goretex-kalvo ei jousta yhtään, eli kenkä ei siis tule varmaan milloinkaan muovautumaan jalkaan. Joten oli sitten valittava märät jalat ja paremmin mukautuvat kengät. Juoksu jos mikä tuntuu olevan välineurheilua, vaikka toisin voisi luulla! Tosin sellaisia kenkiä ei olekaan, jotka ei yhtään sattuisi mun ongelmallisiin päkiöihin ja varpaan syrjiin, mutta ainakin meno on nyt edes vähän pehmeämpää. Lisäksi tyhjensin apteekin kaikista hiertymiä estävistä välineistä, vielä voisi hankkia puuduttavaa voidetta niin eiköhän tämä tästä...

Aurinkoista viikon alkua!

Besos, Hansu

Pakkaa fiksusti reissuun

Meillä on meneillään kunnon pakkausruljanssi, sillä seuraava reissu vaatii astetta enemmän suunnittelua ja tavaraa. Tästä tuli mieleen, että noin keskimäärin olemme aika hyviä pakkaajia ja olemme onnistuneet tekemään ja monta erilaisia olosuhteita sisältäviä reissuja melko pienillä kantamuksilla. Esimerkiksi Piranin AirBnB-asunnon vuokraisännät kummastelivat moneen otteeseen kevyitä kantamuksiamme, siis miten ihmeessä voimme olla kaksi viikkoa reissussa yhdellä rinkalla ja yhdellä käsimatkatavarakokoisella repulla?! No aivan helposti, ja Eerolla ainakin oli aivan liikaa vaatteita mukana. Itselläni taas ei ollut juuri mitään ylimääräistä, eikä toisaalta mitään jäänyt puuttumaan.
Lueskelin taannoin Mungo-Annan pakkaussyntejä, että miten hän pakkaa mukaan kaikkea mahdollista ja vasta kohteessa miettii mitä tekee mieli pukea päälle – ja kuitenkin lopulta viettää loman yhdessä lemppariasussa. Muistelin myös erästä pariskuntaa Venetsian bussiasemalla, jolla oli jättiläismäinen perässä vedettävä laukku plus useampi tavallinen matkalaukku, mihin ihmeeseen mahtoivat tarvita sen tavaramäärän kun ei lapsiakaan näkynyt lähistöllä. Ajattelin siis, että ehkä joku voisi hyötyä, jos kerron miten olen pakannut esimerkiksi viime vuoden Italia-Slovenia-Kroatia-reissulle sekä viime vuoden Italian reissulle. Reissuille yhteistä on kaksi haasteellista seikkaa: reissut sisälsivät sekä luonnossa vaeltamista ja viileää vuoristoa että hienoja kaupunkeja ja useiden eri kohteitden välillä liikkumista.

Eri kohteiden välillä liikkumiseen rinkka ja reppu ovat yksinkertaisesti parhaat - itse asiassa parhaat myös vaikka pysyisi vain yhdessä paikassa. Ei käynyt kateeksi niitä ihmisiä, jotka raahasivat matkalaukkuja Venetsian lukuisissa portaissa ja mukulakivikaduilla – siellä kun ei noin vain huristella taksilla suoraan hotellille, jolloin kävelymatkat voivat olla pitkiä. Ja jos kohde on vähänkin eksoottisempi, niin laukkua voi joutua roudaamaan keskellä viidakkoa tai upottavaa rantahiekkaa. Joskus saattaa myös joutua raahaaman laukkuja lumen keskellä (yleensä tämä ongelma on kyllä vain Suomen päässä). Rinkka itsessään on myös yleensä kevyt, ja hyvä rinkka aukeaa kokomatkalta auki matkalaukun tapaan. On myös tullut testattua, että vaatteet toimivat riittävänä puskurina särkyville tavaroille kuten viinipullolle (tosin kieputimme pullon varoiksi pyyhkeeseen ja kelmuun).

Summasummarum, näillä ohjeilla lähtisin pakkaamaan parin viikon kaupunkireissulle, joka sisältää myös luontovaellusta vaihtelevissa olosuhteissa. (Toimikoon tämä lista myös itselleni muistilistana tulevia reissuja ajatellen!)

Kengät:

• Siistit tennarit, joilla jaksaa kävellä pitkiä matkoja kaupungissa ja ne sopivat myös vaikka mekon pariksi.
• Lenkkarit luontovaelluksille: ohutpohjaiset tennarit eivät ole oikein optimaaliset pitkillä kävelyillä, ja yksin kenkien kastuessa on muutenkin ehkä hyvä olla toiset varalla. Näillä eniten tilaavievillä kengillä kannattaa lähteä reissuun.
• (Ballerinat tai sandaalit illallismekon kanssa. Me kävelemme illallisreissuillakin sen verran paljon, että useimmiten päädyn kuitenkin niihin tennareihin, joten viimeisillä reissuilla en ole enää pakannut kevyempiä kenkiä mukaan.)

Vaatteet:

• 1-2 shortsit, esim beiget ja mustat, jotka käyvät kaikkien yläosien kanssa ja sopivat moneen aktiviteettiin
• Hame ja/tai mekko illalliselle ja kaupunkiin
• 4-6 t-paitaa/toppia, niin että kaikki on yhdistettävissä mukana oleviin alaosiin
• Sukkia ja alushousuja 5-7 päivän tarpeisiin
• Pitkät college tms housut, jos tiedossa on esim. visiitti vuoristoon, jossa on viileä. Nämä voi pitää päivärepussa, ja pukea lennossa shortsien päälle.
• Reissussa suosin urheilurintsikoita, koska ne on tarvittaessa helppo pestä ja nopea kuivattaa. Sopivat myös hiostavaan säähän.
• Bikinit (Jos tiedossa on paljon rannalla oleilua, pakkaan kahdet, koska vievät vähän tilaa ja usein toiset ovat kuivumassa kun toiset haluaisi pakata rannalle tai laittaa päälle)
• Ohut merinovillatakki, joka menee pieneen tilaan vaikkapa käsilaukkuun
• 1 pieneen pakkautuva pitkähihainen, esim. puuvillapaita tai merinovillaneule,  etenkin jos tiedossa on visiitti vuoristoon. Jos kylmyydestä ei ole niin suurta pelkoa, pelkkä villatakki riittänee.
• Huppuunsa pakkautuva veden ja tuulen pitävä kuoritakki (harvoin tarvitaan, mutta esim vuoristossa voi olla paikallaan)
• Ohut, suurehko huivi on must! Huivi toimii vilttinä hartioilla tai jalkojen päällä, sharonkina rannalla, päähineenä polttavaa aurinkoa vastaan tai kaulahuivina.
• Pitkät housut/farkut - näillä yleensä lähtö Suomesta

Viime reissun vaatevalikoima näytti suurin piirtein yllä- ja allaolevalta. Ja kun ottaa huomioon meikäläisen vaatteiden koon ja ohuet materiaalit, niin eipä nuo paljoa tilaa vie, vai mitäs sanotte?

Hygienia:

• Hammastahna, hammasharja ja -lankain
• Meikinpoistoaine pienempään pulloon pakattuna
• Kasvovoide (mielellään sellainen joka käy yö- ja päivävoiteesta)
• Hiusharja (Tangle Teezer on melko pieni!)
• Shampoo pienessä pullossa tai palashampoo
• Suihkusaippua pienessä pullossa (monista hotelleista löytyy saippuat, joten pikkupakkaus riittää lähinnä hätävaraksi)
• Hiuksiin jätettävä hoitoaine (helpottaa pesurumbaa kun veden paineet yleensä on mitä on)
• Aurinkovoide! Etenkin Aasiassa hyvän aurinkovoiteen löytäminen on haasteellista (ne ovat kaikki valkaisevia ja vähintään SPF 50) ja monessa turistikohteessa myös ylihinnoiteltuja.
• (Vartalovoide – saattaa olla paikallaan jopa isossa pullossa jos tiedossa auringossa oleilua)
• Perusmeikit: meikkivoide, (puuteri), kulmakynä ja -geeli, ripsiväri, huulipuna, poskipuna, huulirasva suojakertoimella

Elektroniikka:

• Puhelin + laturi
• Läppäri + laturi
• Kamera + laturi
• (Padi johon on ladattu ohjelmaa esim. lentoja ja junamatkoja ajatellen)

Muuta:

• Passi ja lompakko, tottakai.
• (Pieni reppu kasaan rullattuna päiväreissuille - jos on kaksin matkassa niin että toisella on tavarat rinkkaa pienemmässä repussa, ei erillistä päiväreppua tarvita)
• Käsilaukku
• Pieni pussi, jossa särkylääkettä, Imodiumia, laastareita, mahdollisesti käsidesi
• Ticket to the moon -riippumatto kulkee tästä lähin mukana – paketti toimii myös tyynynä
• Kirja pokkariversiona 
• Kuulokkeet. Vastamelukuulokkeet ovat todella hyvät lentokoneessa, mutta vievät toki enemmän tilaa kuin nappikuulokkeet. 
• Aurinkolasit
• Sappisaippuapala pyykinpesuun (myös pyykkinaru voi olla tarpeen)
• Pyyheliina rantatouhuja varten - pieneen pakkautuva mikrokuitupyyhe on must
  

Pyykinpesua Malesiassa

Kahden henkilön Italian reissun matkatavarat kokonaisuudessaan – 1 iso ja 1 pieni reppu

Lisähuomiona sanottakoon siis, että mieti tarkkaan todelliset tarpeet ja valmiit asukokonaisuudet eri tilanteisiin. Jokaiselle päivälle ei tarvitse olla erilaista asua, ja kun eri ylä- ja alaosat sopivat toisiinsa, syntyy jo muutamasta vaatekappaleesta monta erilaista asua. Sukkia ja alusvaatteita ei tarvitse varata kaikille päiville, vaan välillä kannattaa nyrkkipyykätä – pikkupyykki kuivuu melko nopeasti ja pesu onnistuu pienessäkin tilassa. Joistain majoituksista saattaa löytyä myös pyykinpesukone. Suosi kevyitä, pieneen pakkautuvia ja rypistymättömiä materiaaleja. Kosmetiikalle kannattaa hankkia pieniä täyttöpulloja, sillä monista aineista ei tarvita kuin pieni määrä. Olen myös hamstrannut jemmaan erilaisia näytepakkauksia ja hotellien pieniä kosmetiikkaputeleita, jotka ovat erityisen käteviä pelkillä käsimatkatavaroilla matkustaessa.

Unohtuiko listasta jotain? Entä miten te pakkaatte reissuun?

Besos, Hansu

Kuulumisia

Terveiset täältä sohvan pohjalta. Meikäläiseen iski sitten oikein kunnon räkätauti, oli kai se aikakin kun viimeksi muistan sairastaneeni lyhyen flunssan pahimpien remppahommien aikaan syksyllä 2016. Meidän liesituulettimen valossa on vikaa ja Dysonin imuri yskii, ja kaivelin kauhealla vimmalla niiden ostokuitit. Molemmat on ostettu syksyllä 2016, eli takuun pitäisi ehkä olla vielä voimassa. Mahtoiko siinä sitten kroppa huomata, että hetkinen, takuuaika alkaa silläkin olla lopussa ja voisikin taas vähän sairastaa.

Kevääseen on mahtunut kyllä niin monta stressin aihetta, etten halua niitä edes muistella. Stressi on oireillut myös fyysisesti, ja olen saanut milloin minkäkinlaista ihottumaa ja muita ihmeellisiä oireita. Onneksi Salamancan reissu vei ajatukset muualle, ja eräs suurin stressin aiheuttaja saatiin hoideltua pois päiväjärjestyksestä juuri ennen reissua. Sanoinkin, että aivan varmasti tulen kipeäksi reissussa kun stressi helpottaa. Onneksi tauti malttoi hetken odottaa. Nenäni limakalvot sanoivat sopimuksen irti lentokoneen kuivasta ilmasta, mikä varmaan myös edesauttoi pöpöjen temmellystä. Ja onnistuinpa saamaan molempiin silmiini (vuorotellen!) myös lievän silmätulehduksen. Ihanaa.

Stressataan tässä nyt sitten sohvan pohjalla, kun ei pääse edes liikunnalla lievittämään fiilistä. Juuri kun alkaisi vähän näyttämään siltä, että asiat selkenee, niin eiköhän meillä alkanut haista viemäri. Nyt sitten jännitetään, onko lattian alla vain kuollut rotta vaiko viemärissä ongelmia – mikä pahimmillaan tarkoittaa alakerran lattian repimistä auki. Sitä tässä kaivattiinkin. Meidän naapurikämpän seinää on paalutettu tässä viimeisen kuukauden ja piha on sitä myöden hävityksen kauhistus. Ilmeisesti on kuitenkin todella epätodennäköistä että paalutus olisi vaikuttanut putkistoon mitenkään, joten ehkä se rotta olisi todennäköisin vaihtoehto. Toivottavasti.

Oho mikä valitusvirsi. No on tässä positiivisiakin asioita tapahtunut. Pyörähdimme esimerkiksi viime viikonloppuna Helsingissä puolisukulaistytön rippijuhlissa. Vaikka olo ei ollut mainioin tukkoisella nenällä, vielä tulehduksesta punoittavalla silmällä ja haavautuneella suunpielellä, oli ihan kiva saada pieni maisemanvaihdos. Juhlien jälkeen ajoimme auton Q-Parkiin ja käyskentelimme jossain Eira-Ullanlinna-Punavuori-hoodeilla ja ihailimme kauniita kivitaloja. Tarkoitus oli myös syödä Liuskaluodon Skifferissä, mutta ilma oli sen verran viileä, että etenkään kipeänä ei tuulinen meri-ilma houkuttanut. Tyydyimme Skiffer Viiskulmaan, ja valitsin tietenkin sen mansikkapizzan. Eeron currypizza oli kyllä himpunverran liian outo, ei vihreää currya ja pizzaa pitäisi mennä fuusioimaan...

Ja hei miten noi pionit?? En ehkä kestä miten ihania ne on taas. Meidän pikkupikkupuutarhakin voi ihan kivasti, vaikka yksi kataja ja alppiruusu taitaa olla mennyttä. Haaveilin jo tilalle pionipensasta, mutta taitaa tuo olla sen verran vaativampi että tuskinpa se menestyisi jos nuo helppohoitoisetkin jo heitti veivinsä. Sain myös vihdoin toteutettua istutuslaatikkoprojektin, ja kylvettyä retiisejä. Nyt saa jännittää tuleeko satoa vai ehtiikö citykanit ja muut apajille ensin.

Sentimientos de los últimos días.

Besos, Hansu

Kuulumisia

Valoa kohti

Ah ihana tämä lisääntynyt valo! Miten se jaksaakin hämmästyttää joka kevät, sekä se miten energia lisääntyy valon myötä. Vaikka hirveä väsymys on kyllä lisääntyneestä valosta huolimatta piinannut koko kevään. Niinäkin päivinä kun ei ole surullinen fiilis, en unohdu miettimään isää tai ei ole isään liittyviä järjestelyjä tehtäväksi, on fiilis ollut usein normaalia väsyneempi. Jännä on tuo ihmismieli kun siellä huomaamattakin raksuttaa kaikenlaista. Vaikea kierre kun väsyneenä ei tee mieli liikkua, vaikka liikunnasta saisin energiaa. On niin vaikeaa tunnistaa, milloin kaipaa oikeasti lepoa ja milloin taas mukamas "väsyttää". Päivä kerrallaan tässä kuitenkin mennään kevättä ja parempia aikoja kohti, toivottavasti.

Joogainnostus

Valtaosa tämän kevään liikuntakerroista onkin ollut jonkin sortin kehonhuoltoa ja joogaa. Harmi vain, että lemppariohjaajani lakkasi pitämästä Campussportin fityogaa ja perusti oman joogasalin (juuri kun olin oppimassa käsilläseisonnan alkeita!). Salitreeniinkin löysin ihan uuden ulottuvuuden, kun keksin tehdä kehonpainotreeniä salin viereisessä jumppasalissa. Sisäinen lapsi alkaa kiljua riemusta aina kun ympärillä on tilaa temmeltää. Tällä hetkellä lasten leikeistä inspiraationsa saaneet eläinliikket (siis ne pupuloikat, rapukävelyt, karhukävelyt jne) onkin paras tapa liikkua!

Työnnostusta ja huolta

Tässä on nyt monta kuukautta tunnettu ahdistusta kun samaan aikaan en ole osannut päättää hakeako semikiinnostavia työpaikkoja, kun jotenkin on jopa hirvittänyt ajatus, että mitä sitten jos valinta osuisi kohdalle – juuri kun yrittäjyys on alkanut rullata. Kuitenkin yrittäjyys on tuonut mukanaan kivoja projekteja ja muutamia uusia mielenkiintoisia kuvioita, ja fiilis niiden suhteen on odottava ja innostunut. Niinpä tein päätöksen, että lakkaan vilkuilemasta työpaikkoja ja keskityn toistaiseksi yrittäjyyteen. Puolivälissä häilymällä kun en keskity kumpaankaan kunnolla. Olo on päätöksen myötä huojentunut. Toisaalta tässä on viime viikot jännitetty, lähteekö Eeron työpaikka alta YT-neuvottelujen myötä, mistä olisi seurannut vähintäänkin jonkinsortin taloudellinen ahdinko tässä epävarmojen tulojen keskellä. Onneksi nyt näyttäisi, että kaikki kääntyy parhain päin Eeronkin työpaikalla.
Toki tässä kaiken keskellä Peppikin päätti sairastua taas. Miten se osaakin ajoittaa sen aina niin, että juuri kun on ehtinyt huokaista jonkin toisen asian suhteen, niin saa taas huolestua pienen karvanaaman puolesta. Reppanalla alkoi tiistaina turvota toinen puoli kuonosta, ja kun vasta perjantaina pääsimme lääkäriin, oli toinen silmä jo muurautunut umpeen ja poski pinkeän pyöreä. Ilmeisesti tiedossa ollut haljennut hammas siellä vihoittelee, niinpä ensi viikolla on jälleen edessä nukutus ja hampaan poisto. Voi pientä reppanaa.

Pari sanaa blogista

Aina välillä mietin tämän blogin kohtaloa. Viime aikoina on sentään joitain kommentteja tullut, mutta muutoin tämä tuntuu välillä pelkältä yksinpuhelulta. Kun aika on muutenkin kortilla, turhuttaa panostaa tunteja johonkin postaukseen, ja sitten kukaan ei kommentoi, tykkää tai reagoi mitenkään. Onneksi silti saatan livenä kuulla tutuntutulta, että miten kiva jokin juttu silloin kuukausi sitten oli. Voisi silti tykkäämisen ilmaista heti jutun luettuaan... Välillä kuitenkin iskee sellainen inspiraatio, etten tiedä minne sitten kirjoittelisin jos ei tätä blogia olisi! Ja muistelinpa tuossa menneitä verkkosivuprojektejani. Tiesittekö, että saatoinpa olla aivan ihka ensimmäisiä bloggaajia Suomessa ellen jopa maailman tasolla? Maailma ei vain ollut silloin vuosituhannen alussa valmis. Mulla oli meinaan nettipäiväkirja – jota ihmiset pitivät typeränä. Jakaa nyt elämäänsä netissä, kaikkea kanssa! Lisäksi mulla oli meikkivinkkeihin keskittynyt sivusto, jonka lopetin aika pian kun kommenttiboksiin tuli pelkkää negatiivista palautetta siitä, miten idioottimainen idea tuo sivusto oli. Ja pari vuotta myöhemmin tein kouluprojektina Pepille sivut. Opettajan palaute oli, että hienot sivut mutta aika hölmöä tehdä ne koiralle. Voi kun ope olisi silloin tiennyt minkälainen bisnes vaikkapa Instagram-eläinten ympärillä nykyään pyörii...

Näissä kuvissa on muuten paita, johon ihastuin jo Lontoossa. Dorothy Perkinsillä kävin tätä sovittamassa, mutta miehet eivät saaneet tulla lähellekään sovistuskoppia(!) niin enpä sitten uskaltanut ilman makutuomaria paitaa ostaa. Muutenkin myyjän palvelu oli aika tökeröä, joten halusin vain nopeasti ulos kaupasta. Paita oli sekä mallinsa, värinsä että kuosinsa puolesta itselleni melko epätavallinen, joten olisin todella tarvinnut makutuomarointia. Lentokentällä jo kuitenkin huomasin että paita jäi vähän kaihertamaan mieltä, ja onneksi paria kuukautta myöhemmin onnistuin bongaamaan tämän Zalandolta. Hah, miksi lähteä merta edemmäs kalaan...

Besos, Hansu

Työnhaun sietämätön työntäyteisyys

Kaikki näinä aikoina töitä hakevat sen tietävät: työnhaku käy työstä. On raivostuttavaa kuulla, miten asiaa ymmärtämättömät pyörittelevät silmiään "lorvimiselle" kun toinen etsii töitä. Kun kymmenien työnvälityssivustojen selaamisen jälkeen vihdoin kolahtaa, alkaa selvitystyö firman taustoista jotta ensinnäkin saa fiilikset siitä sopisiko työ ja työpaikka itselle, ja jotta osaa löytää hakemukseen oikean lähetysmistavan. Hakemisen pakosta tai "muuten vain" kun on vähän turha hakea, motivaation puute paljastuu kuitenkin ja väärät odotukset vie turhaa aikaa ja vaivaa kaikilta osapuolilta.

Kohdennetun hakukirjeen rustaamiseen ja CV:n räätälöintiin  menee tovi jos toinenkin – saatika jos hakemus on pyydetty videomuodossa. Videon suunnitteluun, kuvaamiseen ja editointiin saa uppoamaan helposti päivän ellei parikin. Lisäksi mukaan saattaa joutua liittämään työnäytteitä tai ennakkotehtävän. Hakeminen ei siis välttämättä käy ihan kädenkäänteessä. Tosin en nyt puhu ihan mistään tusinakesätyöstä, mutta monista harjoittelupaikoistakin on jo niin kova kilpailu, että niihinkin saattaa joutua tekemään ties mitä temppuja. Niin ja mainitsinko jo, että jotkut paikat täytetään parissa päivässä, joten liikaa ei kannata unohtua hiomaan hakupapereita. Ja kaiken tämän ruljanssin keskellä kannattaa myös yrittää löytää piilotyöpaikkoja ja lähettää avoimia hakemuksia, jos vaikka jää rekryprosesseissa satojen muiden hakijoiden jalkoihin.

Ja kun kaikki edellä mainittu on mennyt nappiin, tähdet asettuneet oikeaan kohtaan ja firmassa ei ole keksitty esimerkiksi vetää paikkaa pois hausta, koittaa totuuden hetki eli ensimmäinen haastattelu. Haastattelua varten pitäisi firman verkkosivut ja sosiaalisen median sisältö olla ulkomuistissa, mielellään myös mediassa esillä olleet asiat, jotta pystyy haistelemaan yrityksen tulevia kuvioita ja löytämään oman paikkansa ja hyötynsä niissä. Niin ja toki pitää muistaa edellisistä työpaikoista tai opiskeluista kaiken maailman tilanteita, joissa olet ollut luova, saanut kiitosta, saanut huonoa palautetta, antanut kritiikkiä, kehittänyt jotakin, ollut keskellä konfliktia... ja vaikka mitä. Ei siis todellakaan kannata uskoa, vaikka haastattelija kuvailisi tulevaa haastattelua "rennoksi rupatteluksi, johon ei erityisemmin tarvitse valmistautua".

Ja jos tähdet ovat vielä oikeassa asennossa, koittaa mahdollisesti toinen ja kolmaskin haastattelu sekä mitä luultavammin viimeistään tässä vaiheessa jonkinlaisen työnäytteen anto – sekä tietenkin persoonallisuusarviot ja älykkyystestit. Ja sitten matto vedetään alta. Olit siis tosi hyvä, mutta me etsittiin tähän vähän itsenäisempää henkilöä. Ahaa, eiväthän nämä mun edelliset pestit olleetkaan kuin lähestulkoon itsenäisesti melko ison roolin ja vastuun hoitamista, mutta harmi ettei se tullut aikaisemmin esiin – kun ette kysyneet juuri siitä tarkemmin (mutta onneksi niitä konfliktitilanteita ja ties mitä muisteltiin senkin edestä). Tai sitten olin liian kokenut – tai kokematon, kumpaakin tasapuolisesti vuorotellen.

Ehkä tässä on aistittavissa jonkinlaista katkeruutta, mutta vähemmästäkin meinaa välillä kyynistyä. Olen varsinainen työnhaun Saara Aalto – aina tosi hyvä, mutta kuitenkin kakkonen. Harmi, että Saaran alalla tuokin riittää, mutta työnhaussa kakkonen ei saa yleensä mitään. Eipä siinä, onhan mulle siunaantunut vaikka kuinka monta hyvää työkokemusta ja olen niistä kiitollinen, monet eivät ole saaneet sitäkään. Alkuun kun on aina hankalinta päästä. Mutta sijaisuuksissa ja muissa pätkätöissä on se rankka puoli, että kun "työnhaun strategiat" ehtivät sopivasti unohtua, pitää taas aloittaa alusta.

Summasummaarum, jokseenkin siis kyllästyin työnhaun rankkuuteen ja siihen, miten suuri riski Suomessa on ylipäätään palkata ihmisiä saatika vääriä ihmisiä. Perustinpa siis tuossa lokakuun puolivälissä toiminimen ja heittäydyin yrittäjäksi, kuten sivulauseessa jo pari kertaa olen vihjaillut. On se ainakin parempi vaihtoehto kuin työttömyys, ja kuka tietää mitä mahdollisuuksia tämä tuo tullessaan. Tiedä vaikka jos saisin etulyöntiaseman johonkin työpaikkaan kun meikäläisen työpanosta voi kokeilla riskittä. Mutta teen siis ihan töitäkin nyt yrittäjänä, enkä vain rustaile hakukirjeitä uudella kulmalla. Itse asiassa työprojektit ja yrittäjyyteen liittyvän uuden ihmettely on pitänyt sen verran kiireisenä, ettei työpaikkojen katselu ole toistaiseksi tuntunut edes kovin ajankohtaiselta, joten ajattelinkin rauhassa katsella minne yrittäjyyden polku vie vaikka samalla toki pidän silmät avoinna mielenkiintoisten työpaikkojen varalta. Olinhan mä perustamassa toiminimeä jo silloin yli 10 vuotta sitten valmistuessani graafiseksi suunnittelijaksi sekä uudestaan muutama vuosi sitten (täytin jopa paperit silloin puoliksi), ja koko ajan tuntuu että universumi yrittää kertoa, että tämä kortti kannattaa katsoa.

Ja mitä sitten teen? Lyhyesti sanottuna laitan asioita nättiin pakettiin. Eli teen graafista suunnittelua, suunnittelen erilaisia markkinointimateriaaleja, asettelen sanoja näppärästi, täytän esimerkiksi blogin tai esitteen tekstillä ja tarvittaessa paketoin vaikka liikeidean myyväksi brändikonseptiksi. Markkinointia ja mainontaa siis. Ja koska työnhaustakin on kertynyt jokseenkin paljon kokemusta ja haastatteluihin pääsyn onnistumisprosentti on sen verran korkea, tarvittaessa konsultoin myös henkilöbrändin rakennuksessa ja toimivan hakukirjeen ja CV:n rakentamisessa. Saa siis ottaa yhteyttä jos kaipailee markkinointiapua, visuaalisia ratkaisuja tai ihan vaikka myyvää CV:tä – tai oikeastaan mitä vaan markkinoinnillista apua!

Besos, Hansu

Joulukuun alku

Siis aivan u-s-k-o-m-a-t-o-n-t-a että on jo joulukuu! Avasin joulukalenterinkin vasta tämän viikon puolella, ehkä meinasin että sillä tapaa voisin vielä huijata aivojani uskomaan, että on yhä marraskuu. Enkä vieläkään saa päähäni että huomenna on itsenäisyyspäivä, mitä ihmettä. Kuitenkin, joulukuu vastaanotettiin lauantaina aika kivalla tavalla, kun pääsimme herkuttelemaan hotelliaamupalalle. Sain nimittäin kesällä töistä pari aamiaiskuponkia, kun osallistuin erääseen palaveriin hotelliketjun kanssa. Vaikka teki hieman tiukkaa nousta viikonloppuna aikasin ja lähteä ovesta ulos ilman aamiaista tai aamukahvia, ei kyllä moni asia voita hotelliaamiaista. Coctailpiirakoita, sämpylöitä, juustoja, falafeleja, riisipuuroa, mysliä, hedelmiä... oijoijoi! Oli kyllä aika ihanaa oli tepsutella hipihiljaisessa keskustassa, joka oli vielä kuorrutettu kevyellä lumikerroksella.

Aamupalan jälkeen poikkesimme vielä joulumarkkinoilla hakemassa hieman joulumieltä. Ehkä se tästä vielä löytyy, olisipa vaan kunnolla aikaa ryhtyä jouluilemaan. Tälle viikolle meinaan pukkasi sen verran monta päällekkäistä projektia, ettei tästä joulukuusta taida tulla yhtään sen rennompaa kuin ennenkään. Taitaa siis mennä taas päättömäksi viime hetkellä kaupoilla juoksuksi... Lueskelin juuri mietteitä viime joulukuulta, ja näemmä toivoin, ettei tänä vuonna olisi mitään sen kummempia projekteja meneillään. No mutta ainahan niitä. Kouluprojekteja ei sentään ole, vaikka nyt syksyllä olenkin opiskellut evoluutiopsykologiaa ja seksuaalivalintaa. Aivan huikean mielenkiintoista kyllä, mutta kurssi taitaa silti jäädä tenttimättä. Niin ja mitä nyt Eeroa auttelen gradunsa kanssa, mitä nyt olisi joulu ilman gradutusta. :D

Viime vuonna kirjoitin myös miten Peppi oli sairastellut koko marraskuun. Nytkin on viime viikot kuluneet hoivatessa pientä reppanaa. Peppi kävi pari viikkoa sitten nisäkasvaimen (joka onneksi paljastui hyvälaatuiseksi) leikkauksesssa, ja raukka on vieläkin hieman toipilas. Samalla nukutuksella poistettiin myös nenästä syylä sekä hammaskiveä. Kynnetkin olivat leikanneet, aikamoinen kauneusleikkaus siis. Ensimmäinen viikko leikkauksen jälkeen meni nukkuessa sohvalla alakerrassa Pepin seurana, juottaen pientä ruiskulla ja auttaen makuulle. Päivä kerralaan mennään parempaan päin kuitenkin. Pitääkin metsästää Pepille jokin oikein mieleinen herkkuluu joulupakettiin...

No me digas, ya es Diciembre!

Besos, Hansu

Hurahdus vihreään ja muita kuulumisia

Huhhei marraskuu on pärähtänyt käyntiin, ja sen myötä koitti myös meikäläisen synttärit. Armon vuosi kohti pyöreitä vuosia on siis alkanut, jaiks... Ehkä juu pientä ikäkriisiä pukkaa. Huomaan, että kun lueskelen vaikkapa Ekonomi-lehdestä ihmisten urapolkuja, katsastan ensimmäisenä tyyppien iän. Tässä on siis pientä kriiseilyä ilmassa, kun en ole ehkä ihan siellä missä kuvittelin kolmekymppisenä olevani – olinhan tiukasti leivän syrjässä kiinni ja vakaasti vaeltelemassa urapolulla jo ennen kuin täytin 19 vuotta. Toisaalta ajattelen kyllä työelämästä, työnteosta ja ideaalityönkuvastakin melko eri tavalla kuin silloin, enkä tällä hetkellä ole edes varma millaista tavoitetta kohden haluan kulkea. Ehkä aika näyttää, ja onhan tässä tuohon maagiseen ikävuoteen vielä vuosi.

Lokakuu meni niin pelottavan hurjaa vauhtia ohi, että alkaa jo hirvittää, että jonain aamuna tajuan että joulu on jo täällä. Toistaiseksi en ole uhrannut ajatustakaan joululle. Päiviin on mahtunut kaikenlaisia projekteja, enkä oikein ymmärrä mihin päivät häviävät. Palailen näihin vielä mahdollisesti omassa postauksessaan. Ja ensi viikolla pitäisi piipahtaa Lontoossa, en edes tajunnut, että reissu on jo näin pian!

Marraskuun vaihtuminen tarkoitti myös hyvästejä vegaaniselle lihattomalle lokakuulle – ainakin melkein, sillä toistaiseksi olen jatkanut melko samalla linjalla. Kuukausi meni kivuttomammin kuin ikinä osasin kuvitella, toisaalta ei kai ole ihmekään kun kaupat pursuavat nykyään vegaanisia vaihtoehtoja. Synttärileipomuksissa en ajatellut voita säästellä, mutta muutoin ajattelin arjessa jatkaa vegeilyä ainakin jossain määrin. Koostan vielä tarkemmin pohdintoja vegaanisesta ruokavaliosta omaan postaukseensa, sillä tästä asusta mun piti erityisesti höpötellä mutten ole päässyt vielä alkuunkaan!

Vaikka pidän enimmäkseen kaikista mahdollisista väreistä, niin vihreästä missään muodossa en ole oikein koskaan innostunut. Viime aikoina sisustustrendeihin on noussut smaragdinvihreä ja kultaiset/messinkiset yksityiskohdat, ja aikani trendiä katseltuani olen alkanut pitää siitä niinkin paljon, että suorastaan hullaannuin Ikeassa tummanvihreästä seinästä. Vaatetuksessa taas olen ajatellut, että vihreä sopii lähinnä tummahiuksisille ja ruskeasilmäisille sekä punatukkaisille. Ja kas kummaa, kun näin You Me Herin vaaleahiuksisella Emmalla smaragdinvihreän paidan, oli sellainen metsästettävä itsellenikin. Me kun olemme vitsailleet, että You Me Herin Emma ja Jack ovat kuin Hollywood-versiot meistä, joten olen haukkana seurannut Emman asuja. :D

Ja eipä aikaakaan kun kolusin kauppoja sillä silmällä – eli lähestulkoon Pantone-värikartta kädessäni. Ärsyttää kun saan vaatefiksaatioita, etenkin jos liittyvät väriin, koska sävy ei tietenkään koskaan ole juuri täysin oikea. Nimimerkillä "etsinyt oranssinpunaista paitapuseroa jo pari vuotta"... Mutta niin, löysin kuin löysinkin smaragdinvihreän topin, joka kuitenkin jäi tältä erää vähälle käytölle kun syksy yllätti viileydellään. Saman syssyyn hankin myös melkein nilkkoihin asti ulottuvan armeijanvihreän villa-alpakkaneuletakin, jonka uumeniin olen hukuttautunut kylminä aamuina ja iltoina. Ja nyt täydensin kokoelmaa vielä tällä neuleella, joka on ollut päällä lähes joka päivä. Kenkäkaappiinkin on ujuttautunut musta kenkäpari, ja mustat housut eksyvät päälle farkkuja useammin. What's happening in here?!

Besos, Hansu

Uusi kuu ja uudet kujeet

Jahas, syksy on täällä todenteolla, siis hyh mikä myrsky ulkona ulvoo. Toisaalta syksy tietää aina jollain lailla uuden alkua, ja siltä tällä hetkellä todellakin tuntuu. Neljän kuukauden sijaisuusrupeamani päättyi perjantaina ja olo on taas vaihteeksi kuin kysymysmerkillä – millekä sitä seuraavaksi alkaisi? Viimeiset viikot töissä meni keskittyen hetkeen, en paljon uskaltanut unelmoida töiden jatkumisesta, mutten toisaalta uskaltanut liikaa laskeskella sen varaan, että työt todella loppuisi. Loppuivat kuitenkin, ja oikeastaan vasta viime viikolla iski tajuntaan, etten tosiaan tiedä mitä teen seuraavalla viikolla. Torstain ja perjantain välinen yökin meni rauhattomasti, en mielestäni miettinyt tai stressannut mitään, mutta selkeästi pää ja kroppa valmistautui viimeiseen työpäivään. Loppuviikon olinkin aivan kuitti. Eero kävi urheilemassa City Survivorin kilpasarjassa, ja meikäläinen ratkoi rastien pulmia sohvan pohjalta. Ehkä sitä on vain ollut pienen loman tarpeessa, ellei sitten joku syysflunssa enteile tulollaan.

Perjantaina viimeisen työpäivän jälkeen ajatukset olivat sen verran levottomat, että teki mieli vaihtaa salitreeni johonkin hömppään. Lähdimme siis leffaan katsastamaan kauhutrilleri Mother!. Että semmoinen pläjäys. Elokuva on parhaimillaan jos ei ole lukenut mitään elokuvasta, emmekä onneksi olleetkaan. Tosin odotimme enemmän aivotonta kauhupläjäystä, mutta saimme kaikkea muuta. Äkkiseltään elokuvassa ei paljon järjenhiventä ollut, ja Eeron mielestä leffa oli huonoin aikoihin. Toisaalta harvaa leffaa olemme jääneet pohtimaan yhtä pitkäksi aikaa, joten oliko se siis sittenkään niin huono? Elokuvan keskiössä on kirjalija ja hänen runonsa, joka on menestys siksi, että sen voi jokainen ymmärtää omalla tavallaan. Mielestäni tämä oli myös elokuvan pointti, siinäkin saa kukin nähdä mitä tahtoo. Itse hahmotin elokuvasta muun muassa seuraavat teemat:

• kuvaus erään rauhaa ja kauneutta rakastavan "kontrollifriikin" painajaisesta (samaistuin päähenkilön kauhuihin hyvin vahvasti)
• Oscar Wilden Dorian Greyn Muotokuvamainen vanhan ajan kauhutarina narsistisella päähenkilöllä höystettynä 
• kuvaus introvertin ja ekstrovertin liitosta: toisen unelma on toisen painajainen
• perinteisempi kauhuelokuva-asetelma: ehkä päähenkilöt olivat erilaista aikakäsitystä "eläviä" kummituksia talossa, joka jatkoi elämää läpi historian 
• kuvaus narsismista ja loputtoman ihailun tarpeesta ja sen hinnasta
• kuvaus Luontoäidistä ja Jumalasta sekä ihmisten ympäristöä turmelevasta luonteesta (tämä oli kai se, miten elokuva piti ymmärtää)

Melko monimuotoinen elokuva siis, enkä vieläkään tiedä oliko se huono vai hyvä tai oliko siinä järjenhiventä. Hyvä huudella täältä, kun tässä postauksessa ei näemmä ole senkään vertaa punaista lankaa kuin tuossa elokuvassa... Mutta niin. Suunnitelmia tulevan varalle on kaiken näköisiä, ja kerron niistä varmaankin tarkemmin sitten, jos ja kun ne realisoituvat paremmin. Tällä hetkellä Google laulaa ja selvittelen vielä yhtä sun toista. Mutta erään uuden kujeen alkanut kuu toi tullessaan. Lokakuuhan on ainakin melko perinteisesti tunnettu lihattomana lokakuuna, jota mekin ajattelimme noudattaa. Tosin ajattelimme viedä ajatuksen kerralla astetta pidemmälle ja kokeilla elää kuukauden vegaanina! Toivomme tämän auttavan syömään monipuolisemmin, löytämään aivan uusia ruokalajeja ja ylipäätään muuttamaan ajattelua niin, ettei liha ole se pääruoka, jonka kylkeen raavitaan väkisin jotain värikästä. Nytpä leivällekin on keksittävä uusia käyttötapoja, kun siihen ei noin vain sipaistakaan voita ja lätkäistä kasaa juustoa päälle (margariini ja vegejuusto on tässä kohtaa huijausta, ne kun eivät varsinaisesti tarjoasi mitään uutta).

Acaba de terminar mi trabajo y estoy pensando el siguiente paso – qué sigue?
 
Besos, Hansu

Kuulumisia ja reissukuumeilua

Iih en kestä kuinka nättiä ja kesäistä ulkona on yhtäkkiä, muutamassa päivässä maisema on muuttunut täysin vihreäiksi ja jokirannassa kukkii kirsikkapuiden lisäksi myös vaikka mitä muita puita ja tulppaanit! Ehdin tällä viikolla jopa hetkeksi Tuomaanpuistoon nauttimaan vehreydestä ja auringosta (toki mun tuurilla aurinko meni lähes heti pilveen ja näyttäytyi uudestaan kun olin jo luopunut touhusta). Ja eilen sain pakollisen auringonottohetken, kun Eero lähti asioille ja itse jäin lukkojen taakse ulos, kun läpiveto paukautti oven kiinni sillä välin kun olin autoa lastaamassa. Varjossa oli liian viileää odotella, joten oli pakko istua auringossa lueskellen postilaatikosta löytyneet mainokset ja ilmaislehdet kannesta kanteen. Kyllä oli Pepillä ihmettelemistä, että mitä se emäntä nyt sekoilee kun kurkkii vain ikkunasta eikä tule sisälle. :D

Mitäs muuta viime päiviin on kuulunut... Kukaan ei varmaankaan ole voinut välttyä kuulemasta Littoistenjärven muodonmuutoksesta. Mekin olemme käyneet jo kahdesti ihastelemassa tuota kaunista "Lago di Littoista". Hetken ehkä joutuu vielä odottelemaan veden lämpenemistä ennen kuin uskaltaa sinne pulahtaa. Saattaa myös olla, että järvellä viihtyy tänä kesänä muutama muukin auringonpalvoja, meille kun järvi on tähän asti ollut ihanan rauhallinen pakopaikka, jota muut hädin tuskin tietävät... Ja jos järvellä fiilis on melkein kuin Etelä-Euroopassa, niin ei tarvitse kotikortteliakaan kauemmas lähteä, kun löytyy Italian pikkukujia henkiviä maisemia:

Mutta vaikka kotikonnut kukoistavatkin nyt parhaimillaan, meillä pukkaa silti reissua. Eerolla on kaksi viikkoa lomaa nyt heti alkukesästä, ja päätimme, että jonnekin on päästävä irtautumaan arjesta. Koko kevään mielen on ahdistanut työnhaku, joten pieni irtiotto tulee tarpeeseen. Eeron gradukin on vihdoin siinä pisteessä, että senkin voisi lähettää lomalle. Aluksi pohdimme ihan Suomi-matkailua, vaellusreissuja ja Kolille kapuamista. Tosin pari viikkoa sitten tätä pohtiessame satoi Turussakin lunta – Kolista nyt puhumattakaan, joten oli alettava katselemaan halpoja lentoja jonnekin lämpimään (miten harmillista ;) ).

Lopulta bongasimme semihalvat lennot Venetsiaan, jonka kalliiden hintojen ja turistiansojen keskelle emme toki aio jäädä, vaan jatkamme matkaamme Sloveniaan ja Kroatiaan. Suunnitelma seuraavalle kahdelle viikolle on siis seuraava: Yö Italian rajalla Triestessä – Slovenian Bled-järvien ympäristö (päiväretkillä mm. Ljubljanaan) – Kroatian Rovinj (päiväretkillä Pulaan ja Plitvicen putouksille) – Slovenian Piran – Venetsia. Yritän taas päivitellä kuulumisia reissusta, mikäli vain wifi ja muut olosuhteet sen sallivat! 

Lomalle siis lompsis melko hyvillä mielin, sillä heti reissun jälkeen odottaa uudet kesätyökuviot!

Besos, Hansu