perjantai 26. toukokuuta 2017

Kuulumisia ja reissukuumeilua

Iih en kestä kuinka nättiä ja kesäistä ulkona on yhtäkkiä, muutamassa päivässä maisema on muuttunut täysin vihreäiksi ja jokirannassa kukkii kirsikkapuiden lisäksi myös vaikka mitä muita puita ja tulppaanit! Ehdin tällä viikolla jopa hetkeksi Tuomaanpuistoon nauttimaan vehreydestä ja auringosta (toki mun tuurilla aurinko meni lähes heti pilveen ja näyttäytyi uudestaan kun olin jo luopunut touhusta). Ja eilen sain pakollisen auringonottohetken, kun Eero lähti asioille ja itse jäin lukkojen taakse ulos, kun läpiveto paukautti oven kiinni sillä välin kun olin autoa lastaamassa. Varjossa oli liian viileää odotella, joten oli pakko istua auringossa lueskellen postilaatikosta löytyneet mainokset ja ilmaislehdet kannesta kanteen. Kyllä oli Pepillä ihmettelemistä, että mitä se emäntä nyt sekoilee kun kurkkii vain ikkunasta eikä tule sisälle. :D




Mitäs muuta viime päiviin on kuulunut... Kukaan ei varmaankaan ole voinut välttyä kuulemasta Littoistenjärven muodonmuutoksesta. Mekin olemme käyneet jo kahdesti ihastelemassa tuota kaunista "Lago di Littoista". Hetken ehkä joutuu vielä odottelemaan veden lämpenemistä ennen kuin uskaltaa sinne pulahtaa. Saattaa myös olla, että järvellä viihtyy tänä kesänä muutama muukin auringonpalvoja, meille kun järvi on tähän asti ollut ihanan rauhallinen pakopaikka, jota muut hädin tuskin tietävät... Ja jos järvellä fiilis on melkein kuin Etelä-Euroopassa, niin ei tarvitse kotikortteliakaan kauemmas lähteä, kun löytyy Italian pikkukujia henkiviä maisemia:



Mutta vaikka kotikonnut kukoistavatkin nyt parhaimillaan, meillä pukkaa silti reissua. Eerolla on kaksi viikkoa lomaa nyt heti alkukesästä, ja päätimme, että jonnekin on päästävä irtautumaan arjesta. Koko kevään mielen on ahdistanut työnhaku, joten pieni irtiotto tulee tarpeeseen. Eeron gradukin on vihdoin siinä pisteessä, että senkin voisi lähettää lomalle. Aluksi pohdimme ihan Suomi-matkailua, vaellusreissuja ja Kolille kapuamista. Tosin pari viikkoa sitten tätä pohtiessame satoi Turussakin lunta – Kolista nyt puhumattakaan, joten oli alettava katselemaan halpoja lentoja jonnekin lämpimään (miten harmillista ;) ).

Lopulta bongasimme semihalvat lennot Venetsiaan, jonka kalliiden hintojen ja turistiansojen keskelle emme toki aio jäädä, vaan jatkamme matkaamme Sloveniaan ja Kroatiaan. Suunnitelma seuraavalle kahdelle viikolle on siis seuraava: Yö Italian rajalla Triestessä – Slovenian Bled-järvien ympäristö (päiväretkillä mm. Ljubljanaan) – Kroatian Rovinj (päiväretkillä Pulaan ja Plitvicen putouksille) – Slovenian Piran – Venetsia. Yritän taas päivitellä kuulumisia reissusta, mikäli vain wifi ja muut olosuhteet sen sallivat! 

Lomalle siis lompsis melko hyvillä mielin, sillä heti reissun jälkeen odottaa uudet kesätyökuviot!



Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...