keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Bulgogi bowl

Ei olekaan hetkeen näkynyt ruokajuttuja täällä blogissa. Syykin on selvä, sillä molempien opiskelijastatus ja opiskelijaravintola Assarin Ullakon pitkät aukioloajat ovat saaneet keittiön puolella laiskaksi, niin että yleensä kokkaillaankin vain kerran-pari viikossa, useimmiten vielä tuttuja ja turvallisia pöperöitä. Citymarketin Aasia-hyllyltä tarttui Helsingin korealaisen ravintolan innoittamana korealaista chilitahnaa, jota vihdoin saimme aikaiseksi kokeilla. Muutama ruokalusikallinen kanapalojen seassa takasi tulisen ja jopa melko autenttisen bulgogikokemuksen. Paistetut kanapalat asettelimme riisipedille paistettujen kasvisten kylkeen. Seesaminsiemenet unohtuivat annoksesta, mutta mitäs pienistä. Suosittelen siis tarkistamaan kaupan Aasia-hyllyt mikäli tekee mieli korealaista, mutta juuri nyt ei ole mahdollista lähteä paikan päälle tai edes Helsinkiin!

Bulgogi bowl neljälle:
  • 400 g kanasuikaleita / kanafileitä viipaloituna
  • 2– 3 rkl korealaista hapatettua chilitahnaa
  • kasviksia maun mukaan: vaikkapa punakaalia, paprikaa ja sipulia
  • seesaminsiemeniä ja kevätsipulia viimeistelyyn
  • riisiä
Bulgogihan siis tarkoittaa "tulta" ja "lihaa", eli käytännössä paistettua ja marinoitua lihaa. Usein käytetään naudanlihaa, mutta kanaa ja possua myös. Helsingin Korea Housista tilaamassamme bulgogisetissä oli miedommin maustettua nautaa sekä kimchimäisellä chilitahnalla marinoitua kanaa, ja tuon valmistahnan avulla pääsee hyvin lähelle jälkimmäistä. Mmm, hyvää, helppoa ja nopeaa!


Bulgogi, la carne coreana con sabor de la pasta de chile.

Besos, Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3