Lomapuuhia

Tänä vuonna meidän varsinainen kesäloma jäi melko tyngäksi. Eerolla piti olla koko heinäkuu lomaa (itse asiassa jemmassa olisi paljon enemmänkin kun ehtisi vaan lomailla) mutta päälle puski työreissu Puolaan ja muuta tärkeää, joten jäljelle jäi lopulta vain kaksi viikkoa lomaa heinäkuussa. Riollekaan ei löytynyt hoitopaikkaa, joten loma kului ihan vaan kotinurkissa. Ehkäpä ehdimme taas syksymällä mun synttäreiksi jonnekin reissuun, ja suunnitelmissa on lähteä myös lähipäivinä jonkinmoiselle vaellusreissulle. Kaikenlaista kivaa kesäpuuhaa sitä kuitenkin ehti harrastaa parissa viikossa, ja onneksi heinäkuun helteetkin osui aika hyvin juuri noille viikoille.

Loman todo-listalla oli jonkin verran kodin keskeneräisiä projekteja, joita ei mukamas ole ehtinyt arkena. Näihinhän lopulta meni oikeastaan vain päivä, joten suurista projekteista ei ollut lopulta kyse. Saimme asennettua kattovalon vihdoin alakertaan odottelemaan syksyn pimeitä iltoja, sekä pimentävän verhon yläkerran kattoikkunaan. Liesituulettimen valokin on ollut rikki jo pidemmän aikaa ja sekin saatiin tavallaan korjattua. Tokihan valokytkin hajosi kun takuuta olisi ollut voimassa mutta olimme siinä uskossa, että sen saisi helposti itse korjattua. Itse kytkintä ei saanut korjattua ja sen korjauttaminen olisi maksanut uuden liesituulettimen verran, joten asensimme liesituulettimen alapintaan samanlaisen työvalon kuin keittiön seinäkaappien alapinnassa. Saa kelvata toistaiseksi. Loman alkuun sattui vähän viileämmät ja sateisemmat säät, joten kodin projektit sai hyvin hoidettua sateen vihmoessa ikkunoita. Kolmantena päivänä sää onneksi vähän parani, ja lähdimme illalla kaveripariskunnan kanssa Mysteerikierrokselle selvittämään aikavarkaan mysteeriä. Toki säätiedotuksesta huolimatta sade taas yllätti, mutta eipä tuo paljoa haitannut.

Mattopyykillekin pääsimme Liedon maalaismaisemiin. Jo oli aikakin, sillä matoissa oli vielä tahroja Pepinkin jäljiltä Rion pentupisuista puhumattakaan. Samalla kävimme Kuralan kylämäen kahvilassa lounaalla. Muutoinkin lomalla on tullut lounastettua toinen toistaan kivoimmissa paikoissa, Eerolla kun harvemmin on mahdollisuuksia lähteä Turun keskustaan asti lounaalle.

Heinäkuun hurjista, jopa 34 asteeseen kivunneista helteistä tuli nautittua täysin rinnoin. Harvaluodossa ja Littoisten järvellä kävimme monen monta kertaa uimassa ja nuttimassa auringosta. Myös Kupittaan maauimalassa tuli käytyä uimassa vähän pidempää matkaa ja hankittua vähän rusketustakin. Jo monena kesänä on myös pitänyt testata äidin miehen puhallettavaa kanoottia, niin sitäkin saimme vihdoin kokeiltua. Kanootti pysyi pinnalla ja saimme tehtyä pienen melontaretken Littoisten järvellä. Tuttu järvi näyttäytyi kyllä varsin erilaisena uudesta vinkkelistä. Äkkiseltään vaikutti niin kätevältä idealta tuo puhallettava kanootti, mutta eipä tuota ihan joka päivä kyllä jaksa pumpata, sillä siinä oli melkoinen työ ja mokoma painaakin ainakin 30 kiloa.

Myös suppailu on ollut pitkään todo-listalla, ja viime kesänä jo ehdimme varata suppilaudat Ruissalosta. Tuolloin vain sattui olemaan kesän ainoa tuulinen päivä, joten homma peruuntui. Nyt suuntasimme extempore Aurajoen vuokraamolle, josta olemme aiemmin lainanneet kanootin useamman kerran. Suppailu Aurajoessa oli kyllä ihan mahtavaa! Ei kovaa merenkäyntiä tai muitakaan hankaluuksia verratuna Ruissaloon, ja suppailu oli kaikinpuolin mukavampaa kuin vaikkapa kajakilla melominen. Yllätyin tosi positiivisesti, miten helppoa ja hauskaa suppailu olikaan! Pulahdimme välillä myös vilvoittelemaan, joten voinpahan nyt sanoa uineeni Aurajoessa. Suppailun jälkeen jäimme vielä Padolle-kahvilaan herkuttelemaan uunituoreilla korvapuusteilla – en kyllä tiedä olenko koskaan ennen saanut niin hyvää pullaa!

Yhtenä viileämpänä päivänä kävimme myös polkujuoksemassa Nuuksiossa asti. Maisemat Haukan- ja Korpinkierroksilla ei olleet kummoiset, mutta olipahan vaihtelua reitteihin. Pääkaupunkiseudun suuntaan tuli ajettua myös Inkoon lähellä olevan Lomamäen lemmikkipuiston perässä. Puistossa oli perinteisten ponien, vuohien, sikojen, kanojen ja pupujen lisäksi muun muassa piikkisika, papukaijoja, undulaatteja ja matelijoita. Vetonaulana paikassa on ketut, pesukarhut ja mangustit, joita pääsee ihan rapsuttelemaan. Harmi vain, että olimme juuri väärään aikaan liikenteessä, sillä rapsuttelemaan pääsi vain tiettyinä kellonaikoina. Viljakäärmettä pääsin sentään pitelemään kädessä ja silittelemään. Eläinten ihmettelyn jälkeen pysähdyimme vielä Hangossa lounaalla. Visiitti jäi aika lyhyeksi, sillä oli jo kiire kotiin päästämään Rio ulkoilemaan.

Ajatuksissa oli myös lähteä parin päivän vaellukselle Rion kanssa, mutta retkeily jäi loman osalta vain yhteen luonnossa vietettyyn yöhön. Kävimme Iso-Melkuttimella telttailemassa ja viettämässä kesäpäivää – toisaalta eipä helteessä olisi ehkä jaksanutkaan vaeltaa pitkää matkaa. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Korteniemen perinnetilalla (lisää reissusta täällä).

Eeron jo palatessa töihin viimeistelin oman lomani rentoutumalla Pappan kanssa mökillä, jonne en olekaan "ehtinyt" pitkiin aikoihin. Riolla oli hauskaa kun pihalla oli tilaa juosta, nuuskia ja kaivella. Pikkutyyppi olikin aivan naatti, ja välillä maistuivat nokoset milloin missäkin. Ah, sain vihdoin olla tekemättä mitään – tai siis loikoilla riippumatossa, täyttää ristikoita ja lukea 60-luvun Aku Ankkoja. Yö kului Rion kanssa saunamökin eteisessä – vähän petyin kun en havainnut kummittelua tai muitakaan outouksia. Mitä nyt joku hiiri rapisteli nurkassa...

Mitäs teidän kesään oon kuulunut?

Besos, Hansu

Rio retkeilee

Luonnossa liikkuminen ja retkeily on meille tärkeää, joten on luonnollista että Riokin pyritään näihin totuttamaan heti pennusta alkaen – etenkin kun Pepin kanssa homma ei oikein sujunut. Ensinnäkin Pepin kanssa automatkat olivat mahdottomia, sillä Peppi huusi kurkku suorana kaikki matkat. Tyyppi kyllä siis tykkäsi autoilla, liiaksikin, eli huuto ei lähinnä koko ajan voimistuvaa kyselyä siitä, milloin oikein olisimme perillä siinä oletettavasti mahdottoman hauskassa paikassa. Kävely- ja juoksureissut kyllä sujuivat mallikkaasti; Peppi olisi jaksanut jolkotella kymmeniä kilometrejä edes pysähtymättä sen kummemmin nuuskimaan, mutta tauot olikin se heikoin lenkki. Peppi ei koskaan osannut ottaa rennosti missään muualla kuin kotisohvalla, joten varsinkin teltassa nukkuminen olisi ollut melko mahdotonta kun tyyppi olisi hyörinyt, vahtinut, haukkunut ja vikissyt koko yön.

Rio on onneksi toista maata. Hän kyllä osaa ottaa lunkisti. Automatkat hyödynnetään nokostelutuokiona, ja mikäli aurinko vain paistaa, tyyppi on onnessaan makoilemassa ruohikossa ruokatauoilla. Teltassa nukkuminenkin on sujunut melko mallikkaasti. Olemme nyt kahdesti käyneet kokeilemassa teltassa yöpymistä Iso-Melkuttimella. Ensimmäisellä kerralla puhalsi kova tuuli, joten koiro ei ollut kovin mielissään ulkona olemisesta. Olimme kyllä itsekin sen verran jäässä, että iltapala tuli syötyä hyvin nopeasti, emmekä sen enempää jääneet ihmettelemään maisemia vaan painuimme nukkumaan. Iltapalaa keitellessä Rio käärittiin huopaan lämmittelemään, ja pieni nukahtikin samantien syliin. Tyyppi oli siis hyvin valmista kauraa nukkumaan, ei tarvinnut kuin osoittaa omaa petiä (toistaiseksi olemme raahanneet pedin mukaan) teltassa, ja siihen hän käpertyi ja nukkui sikeästi aamuun asti. Tuuli riepotteli telttaa äänekkäästi koko yön, joten itse emme nukkuneet juuri yhtään. Tuulenpuuskaan rapisuttaessa telttaa Rio vain katsahti meihin kysyvästi, ja kun emme reagoineet sen kummemmin, tyyppi jatkoi koisimista. Aamulla heräsimme sateeseen, ja vaikka Rio inhoaa sadetta, niin todella nätisti ja reippaasti tyyppi tepasteli takaisin autolle.

Reipas retkeilijä, vaikka selkeästi viluttaa ja vähän ihmetyttää

Hieno leiripaikka niemen kärjessä, vaikka kylmä tuulen takia maisemista nauttiminen jäi vähälle

Iltapalan odotellua ja värjöttelyä

Toisella kerralla Melkuttimella olikin helle. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että koko paikka oli täynnä retkeilijöitä, emmekä meinanneet löytää telttapaikkaa. Jouduimme siis kiertämään lähes koko järven, ja onneksi viimeisen niemen kärjessä oli teltalle tilaa. Testissä oli uusi telttamme Fjällräven Abisko View 2, jonka seinät jätimme lämpimänä yönä kokonaan auki. Rio ei meinannut ollenkaan malttaa asettua petiinsä, vaan tuijotteli maisemia ja yritti pöngetä makuupussiin. Energiaa siis taisi olla jäjellä vaikka takana oli Rion mittapuulla aika pitkä kävelylenkki. Lopulta Rio nukahti ja nukkui nätisti puoli seitsemään aamulla, jolloin herätti meikäläisen kävelemällä mun selän päällä. Aurinko paistoikin jo kuumasti, ja jäimme nauttimaan hitaasta aamupalasta ja aamu-uinnista. Rio makoili auringossa ja kävi vähän väliä ihmettelemässä järveä, vaikka tassujaan ei millään halunnutkaan kastella. Nautimme vielä lounaan, ennen kuin kävelimme järvilenkin loppupätkän autolle. Piipahdimme vielä läheisellä Korteniemen perinnetilalla, jossa Rio näki ensi kertaa hevosen läheltä. Tilalta takaisin autolle kävellessä Rio ilmaisikin hyvin vahvasti, että nyt alkaa kävelytouhut riittämään. Kun Rio väsyy, tyyppi alkaa näykkimään pohkeita ja lahkeita, sekä heittäytyy tienpientareelle makoilemaan (tosin niinpä hän saattaa heittäytyä makoilemaan ihan vain jos aurinko paistaa, vaikkei juuri olisi vielä montaa askelta otettukaan). Autoon päästyä koko auto ihan nytkähti, kun Rio heittäytyi makuuasentoon vetelemään sikeitä.

Matkalla viimeisen niemen kärkeen, sormet ristissä että löytyisi telttapaikka

Vielä on siis aika paljon harjoiteltavaa, että tuo pieni ketunpoika jaksaisi kulkea mukana pitkillä vaelluksilla tai kymmenien kilometrien juoksulenkeillä. Juoksuakin tosin olemme treenanneet pienissä pätkissä. Toistaiseksi pisin juoksumatka on kaksi kertaa pururadan ympäri, eli neljä kilometriä. Kerran olemme myös kokeilleet polkujuoksua, mutta meno oli melko haastavaa kun samaan aikaan sai keskittyä sekä maastoon että säntäilevään koiraan. Riolla kun on vielä oppimista, ettei juoksulenkeillä voi jäädä haistelemaan jokaista hajua, eikä jalkojen eteen sovi pysähtyä yhtäkkiä. Mutta kaipa hän tuosta vielä oppii, ikää kun on vasta seitsemän kuukautta. Helposti tuo unohtuu, välillä Rio välillä vaikuttaa niin vanhalta ja viisaalta sielulta pennun kropassa. Riolta luonnistuu toistaiseksi chillailu paljon paremmin kuin pitkät lenkit, ja "ei minkään tekemistä" olemmekin harjoittaneet monesti. Riippumatossakin nukuimme yhdessä oikein onnistuneet nokoset.

Rio Reipas meidän kanssa ensimmäistä kertaa metsässä

Besos, Hansu