maanantai 30. joulukuuta 2013

Syysmuistelot

Meinasin tehdä perinteisen "vuosi 2013 katsauksen", mutta totesin etten muista alkuvuodesta mitään merkittävää sillä Instagram-tilini ja blogi näkivät päivänvalon vasta kesällä. Täytynee vähän tarkemmin kaivella arkistoja ja selvitellä teinkö ennen kesää muuta kuin kulutin koulun penkkiä... Syksy tuntuu jatkuvan edelleen, sillä eihän talvi ole talvi ilman lunta. Vuoden lähestyessä loppuaan täytyy ehkä kuitenkin todeta, että syksy on ohi, ja on siis aika katsastaa kuluneen syksyn muistoja Instagram-kuvien kera! Kesän muisteloita löytyypi täältä ja täältä.

Syyskuussa...


1. Jatkui koulu ja koko kesän kaivatut yliopistoliikunnan pump-tunnit // 2. Opiskeltiin ulkona lämpimässä syyssäässä // 3. Vietettiin syksyn ensimmäisiä opiskelijabileitä Aurasoutujen merkeissä // 4. Kahvin kulutus kasvoi eksponentiaalisesti

1. Opiskelijabileitä ei ollut tarpeeksi, joten järjestimme oman YO-kylän appron rastikierroksineen // 2. Jääkaapissa kurkki yllätys // 3. Kandin ensimmäinen sivu täyttyi tekstistä // 4. Kokkasimme syksyistä uunilihaa kasviksilla

Lokakuussa...


1. Kukki vielä viimeiset kukat // 2. Kokkasin herkkupastaa // 3. Jännitettiin edustajistovaaleja ja juhlittiin edaribileitä // 4. Juhlittiin äidin synttäreitä herkkujen äärellä


1.–2. Sain buzzadorina testata jänniä tuotteita // 3. Peppi näytti kurpitsalta // 4. Kokkasin ensimmäistä kertaa kurpitsaa ja keittohan siitä syntyi


1. Oltiin pienellä kerällä piilossa pahaa maailmaa // 2. Piileskeltiin peittojen alla // 3. Sitsasin keskiaikasitseillä rottana kiireessä askarreltuine korvineni ja häntineni // 4. Haravoin loputtomia lehtiä

Marraskuussa...

 

1. Oli energiat vähissä // 2. Mittariin tuli neljännesvuosisata // 3. Ihasteltiin Amsterdamin katuja // 4. Ihasteltiin vielä enemmän Amsterdamin kanaaleja

1. Amsterdam sulatti sydämen // 2. Amsterdamin kujilta löytyi wokkia kliseisessa pahvitötsässä // 3. Äiti toi Azoreilta miniananaksen // 4. Naapurin kisu kävi kylässä


1. Kandi oli viimeistelyä vaille valmis (ja tuli painosta juuri itsenäisyyspäiväksi) // 2. Kokkasimme porokeittoa keittämällä lihoja luineen päivineen // 3. Sain aamiaisen sänkyyn palkinnoksi ahkeroinnista // 4. Nautittiin extempore herkkuja viinin kyytipojaksi

Joulukuussa...

 

1. Vierähti monta viikkoa tentteihin keskittyen // 2. Tenttien lomassa katsastettiin Hobitti massiivisin eväin // 3. Vietettiin vaihtoon lähtijöiden läksiäisiä // 4. Grillattiin makkaraa keskellä yötä

1. Juhlistettiin loman alkua ja kandin valmistumista Blankossa // 2. Vietettiin joulua // 3. Mässäiltiin juustoilla melkeinpä jokaisena iltana // 4. Ihmettelin joulupäivänä pihan vihreitä lehtiä ja sieniä

Lisää seikkailuja löytyy Instagramissa nimimerkillä @hnsu!

- Hansu

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jouluhalko päätti joulun

Jouluviikon päätti Eeron isän luona nautittu poronkäristys ja jouluhalko. Ja voi sitä sähellyksen määrää taas mitä mokoma halko aiheutti! Olin ajatellut leipasta tortun edellisenä iltana ja jättää ainoastaan koristelun aamuun, mutta jotenkin sitten koko leipominen jäi aamuun. Reippaat kolme tuntia siinä leipoessa sitten menikin. Halkoon käytin tätä ohjetta, eikä itse torttupohjan teossa mitään kummallista ollutkaan. Mutta se koristelu. Se olikin sitten ihan toinen juttu.



Tortun täyte onnistui ihan hyvin, vaikka kermavaahdon käyttö hieman epäilyttikin. Jälkiviisaana olisin ehkä korvannut sen vaikkapa vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella, kermavaahto kun on aika oikukas. Tortun sain käärittyä täytteineen onnistuneesti, minkä jälkeen sulatin muista leipomuksista jääneen taloussuklaan ja levitin sen leivinpaperille. Keittiön ikkuna oli selällään ja siltikään suklaa ei ottanut jähmettyäkseen. Päättelin suklaan olevan jotenkin vääränlaista ja sulatin Pandan maitosuklaata ja levitin senkin niin ikään leivinpaperille. Eipä jähmettynyt sekään. Heitin molemmat jääkaappiin ja siellä ne tietenkin jähmettyivät mutta sulivat heti kun ne otti huoneenlämpöön. 

Mikäpäs muukaan siinä sitten olisi auttanut kuin siirtyä koristeluhommiin ulos. Enpä ole ennen leipomishommia harrastanut joulukuussa ulkona. Onneksi juuri sillä hetkellä ei satanut tai tuullut! Juuri kun olin lopettelemassa niin tihku sitten jatkuikin... Episodissa oli tähän mennessä kestänyt jo sen verran kauan, että mascarpone-täyte oli herottunut aikamoiseksi mössöksi. Juuri ja juuri sain sen siveltyä tortun pintaan ja lätkittyä suklaan palaset peitoksi.


Hyvää oli kaikesta sählingistä huolimatta, ainoastaan tomusokeri unohtui ripotella päälle... Loppujen lopuksi jälkiruuaksi tarkoitettu jouluhalko syötiin ennen pääruokaa, sillä sekään ei kuulemma aivan sähläyksittä onnistunut. Tässä vielä ohje uudestaan:

Valkosuklaamoussella täytetty jouluhalko
(Büche de Noël à la mousse au chocolat blanc)
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
voita voiteluun

Täyte:
100 g valkosuklaata
200 g mascarponea
3 dl vispikermaa
1 rkl kaakaojauhetta

Pinnalle:
n. 100 g maitosuklaata
tomusokeria

Mittaa ja sekoita perunajauho, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Aseta leivinpaperi pellille ja voitele se. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää jauhoseos vaahtoon siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada seos uunin pellille. Paista kakkupohjaa uunissa 225 asteessa noin seitsemän minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa ja lisää se mascarponen joukkoon. Sekoita kermavaahto varovasti mascarponemoussen joukkoon ja levitä 3/4 osaa seoksesta kypsän pohjan päälle. Lisää loppuun mascarponemousseen kaakaojauhe. Kääri jouluhalko rullalle ja laita sekä halko että jäljelle jäänyt mascarponemousse jääkaappiin odottamaan koristelua.

Sulata maitosuklaa ja levitä leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi. Paloittele jäähtynyt suklaa erikokoisiksi palasiksi. Ota jouluhalko pois jääkaapista ja sivele sen pintaan loput mascarponemoussesta. Asettele suklaapalaset jouluhalon pinnalle. Viimeistele koristelu tomusokerilla.

- Hansu

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulun hetkiä

Jouluaatto vierähti kolmessa eri paikassa vieraillen. Ensin kävimme Eeron isällä maistelemassa juuri uunista tullutta kinkkua, minkä jälkeen olikin aika tavata ihka oikea joulupukki Eeron veljen luona. Mua vähän jännitti. Joulupuu on rakennettu laulettiin ja yksi pakettikin pukilta liikeni. Pukkeilun jälkeen oli vihdoin aika nauttia jouluruuista äidin patojen äärellä.

Joulupäiväkin vierähti kolmessa paikassa kahvitellen, ja sen jälkeen ollaankin vain möllötelty kotona syöden juustoja ja muita herkkuja. Pipareitakin tuli sitten lopulta leivottua, tosin suurin osa taikinasta upposi Eeron tekemään Domoon...

Olin ollut kiltti!
Peppi riehui itsensä uuvuksiin uuden lelun kanssa <3
Pipari-Domo!


Pakettikasasta päätellen olin ollut erittäin kiltti, ja lahjat olivat mieluisia. Paketeista paljastui mm. Remingtonin Pearl Wand -kiharrin, Escadan tuoksua, kauan etsitty vaaleanpunainen tupsupipo, pyjama, pussilakanoita, Turku lautasella -kirja sekä tietenkin sukkia ja herkkuja.

- Hansu

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulu saa tulla

Vai onko se jo täällä? Kovin on ainakin valmisteluita tehty, mutta tuntuu että tänä vuonna joulufiiliksen löytäminen on supervaikeaa. Eikä asiaa yhtään auta se, että ulkona sataa vettä kaatamalla. Kaikkia muita valmisteluita on tehty niin tohinalla, että piparitkin jäi sitten kokonaan leipomatta. Pakettejakin paketoin eilen yli neljä tuntia, huh. Ehkä ne piparit voi leipoa vielä huomenna... 





Iso osa paketeista noudatti viimevuotista valkohopeista linjaa, mutta tänä vuona lisukkeena on myös ripaus punaista ja vanhan ajan tunnelmaa juuttinarun muodossa.


Joulumielen etsintään selailin kuvia viime joululta:




Ihanaa joulua kaikille!

- Hansu

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulupallojen askartelua

Yksi hauskimmista asioista joulussa on kaikenlaiset näpertelyt. Korttien askartelu ja pakettien vääntäminen ovat sanomattakin selvää, mutta melkeinpä joka joulu tulee piiperettyä kaikenlaista muutakin. Viime jouluna askartelin tällaisia narupalloja kuuseen ja tänä jouluna jatkoin urakkaa muutamalla pallolla lisää.

Harmi vaan, että joulunalusaika täyttyy usein kaikenmaailman tenteistä, deadlineista ja lahjahulabaloosta, jolloin askartelulle jää aikaa harmittavan vähän. Tarkoitus oli jakaa tämäkin tutoriaali jo hyvissä ajoin ennen joulua, mutta saapa tästä vinkkiä vaikka sitten ensi jouluun!

Tarvikkeet:
  • Erikeeperiä (suositus, ainakaan Tiimarin halpisliima ei toimi!)
  • Valkoista puuvillalankaa
  • Vesi-ilmapalloja
  • Sivellin
  • Hileitä
  • Hopealankaa tai vaikka vain valkoista ompelulankaa ripustamiseen

1. Puhalla vesi-ilmapalloihin ilmaa ja solmi tiukasti kiinni narulla. Tee narusta lenkki jolla pallon saa ripustettua kuivumaan. Narun voi kieputtaa ilmapallon juuren, jotta se ei ole tiellä.

2. Sekoita pienessä kupissa liimaa ja hieman vettä. Vettä saa olla noin 1/3 osaa liiman määrästä tai aavistuksen enemmän.

3. Ala kiertämään narua ilmapallon ympärille. Narun avulla soikeaa palloa pystyy muotoilemaan pyöreämmäksi.

4. Kun pallo on kieputettu täyteen narua, sivele narut siveltimen avulla liimalla. Kaikkien narujen tulisi olla märkiä liimaseoksesta, mutta överiksikään ei kannata vetää. Jos lanka on liian märkää, se alkaa repsottaa rumasti ja kuivuu kuhmuraiseksi.

5. Ripottele päälle hileitä.

6. Ripusta kuivumaan. Kätevän kuivaustelineen saa esimerkiksi tökkäämällä kynän laatikoiden, kirjojen tms väliin.

7. Puhkaise ilmapallo neulalla ja ongi pinseteillä ilmapallon rippeet. Solmi lopuksi narupalloon ripustuslenkki. Valmis!

- Hansu

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulukorttiaskartelua

Ehkä nyt uskallan jo vilauttaa täälläkin joulukortteja kun posti lienee jo kiikuttanut kortit saajilleen. Viime tinkaan taas näiden askartelu jäi, ja alkuperäinen visiokin muuttui tietenkin matkan varrella. Kesken askartelun keksin myös toisenlaisen korttimallin niin tulipa sitten tehtyä kahdenlaisia. 

Tarvikkeita jäi sen verran että täytynee ensi vuonnakin tehdä samantyyppisiä hieman muunnellen. Pyhästi (taas kerran) lupaan, että ensi vuonna korttihommat ei jää viimeiseen päivään!

- Hansu

lauantai 21. joulukuuta 2013

Loman alku ja hyvästejä hetkeksi

Torstaina taputeltiin sitten viimeinenkin tentti pakettiin. Aivan hetkeen ei sitten tarvitsekaan koulujuttuja murehtia, mitenhän sitä edes osaa olla ilman... Paitsi vähittäiskaupan tenttiin lukeminen jäi samalle aamulle, ja vaarana on, että kohtaamme kaupan strategioiden kanssa jälleen tammikuussa. Tosin eihän mun pitänyt edes olla koko kurssilla mutta pitipähän taas ahnehtia.

Torstai-iltana juhlittiin sekä loman alkua että vaihtoon lähtevien läksiäisiä. Ehkä myös hiukan pikkujouluja glögin ja torttujen kera. Hiukan haikeaa heittää hetkeksi hyvästit niin monen kanssa, mutta kevätkin menee niin nopeasti ettei tosikaan! Yksi suuntaa kauas Cuadeloupelle, toinen Amerikkaan ja kolmas naapuriin Pietariin – niin ja mä Espanjaan. Illan teemana oli pääasiassa hedelmäiset drinksut kookoksesta nautittuna, tapakset ja ranskalainen koiraviini.



Baarijatkojen sijaan saimme kuningasajatuksen lähteä ulos grillaamaan. Pallogrillillä makkaraa keskellä YO-kylän leikkipuistoa. Parhautta. Joulukuinen sade päätti lopulta senkin ilon turmella. Siinä tihkussa hytistessä todettiin, että eipä tämä joulukuun ilma edes kovin paljon huonosta kesästä poikkea... Oi lumi missä olet??


Eilen loman juhlintaa jatkettiin vielä hyvän ruuan parissa Blankossa. Valitsin Blankon kuuluisaa lammasta caesarsalaatin muodossa, sillä lammaspastaa olen jo testannut. Hienoinen pettymys oli kyllä. Lammas oli toki hurjan hyvää, sitä vain oli puolet liian vähän. Joo, caesariin ei kuulukaan mitään ylimääräisyyksiä, mutta salaattia olisi silti voinut olla edes muutamaa lajiketta kuin vain yhtä. Nälkä jäi. Jälkkäriksi tuhti suklaatorttu ja se vasta pettymys olikin. Niin kuivaa että vain mureni pitkin lautasta... Blankoon en kyllä taida hetkeen astua, korkeintaan lounaalle, jolloin hinta-laatusuhde taitaa olla parempi.




- Hansu

tiistai 17. joulukuuta 2013

Niin pieniä sieniä

Olen aina ollut aavistuksen sienivammainen, mutta tänä syksynä asiaan on tullut huomattavaa edistystä, noinko se vanhankin koira uusia temppua sitten vain oppii... Tykkään kyllä sienten mausta noin niin kuin pääasiassa (etenkin kanttarellit on ihan namskis), mutta jotenkin se niiden limaisen kumimainen suuntuntuma nostattaa välillä karvat pystyyn. Ainakin ne vaativat runsaasti kermaa ympärilleen... Limaisuudesta viis, tänä syksynä olen innostunut kokkailemaan suppilovahverorisottoa, herkkusieni-pekonipastaa ja suppilovahverokeittoa.

Ajatuksena oli rohkeasti tehdä ihan vain herkkusienipastaa, mutta sitten jänistin kuitenkin ja lisäsin joukkoon vähän pekonia.

Herkkusieni-pekonipasta neljälle:
täysjyväspagettia
200 g herkkusieniä
140 g pekonia
2 dl kevytkermaa
50 g kanttarellituorejuustoa
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
1 dl valkoviiniä
nokare voita
persiljaa, mustapippuria, suolaa
parmesania

Kiehauta spagetti suolalla maustetussa vedessä. Pilko pekoni, herkkusienet ja sipuli. Kuullota sipuleita ja sieniä voissa kunnes enin neste on haihtunut. Lisää valkoviini ja paista kunnes viini on haihtunut. Lisää pekonit ja paista kypsiksi. Lisää valkosipuli, kerma ja nokare kanttarellituorejuustoa tuomaan lisää sienimäisyyttä. Mausta mustapippurilla ja persiljalla. Lisää spagetti kastikkeen joukkoon ja anna muhia hetken. Viimeistele parmesanilla.

Arkistojen kätköihin oli unohtunut myös suppilovahverokeitto, joka on ehkä maailman helpoin ja maukkain keitto. 


Suppilovahverokeitto kahdelle:
n. 200–300 g suppilovahveroita
1 sipuli
1–2 valkosipulinkynttä
nokare voita
1 lihaliemikuutio
2 rkl vehnäjauhoja
n. 5–6 dl vettä
n. 50 g kanttarellituorejuustoa
1–2 dl kermaa
persiljaa tai timjamia, mustapippuria

Kuullota kattilassa sipuleita ja sieniä voissa kunnes enin neste on haihtunut. Sekoita joukkoon vehnäjauho. Lisää vesi ja lihaliemikuutio. Kiehauta hetki ja lisää tuorejuusto. Lisää kerma ja mausteet.

Sieneisiä hetkiä!

- Hansu

PS. Oli muuten 100. postaus tämä, ohhoh!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Olemisen sietämätön keveys

Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys on ehkä yksi niistä kirjoista, joita kaikkien tulisi lukea. Tosin iltalukemiseksi totesin sen huonoksi, sillä jokainen kappale herättää elämää suurempia kysymyksiä ja pohdintoja, jolloin nukahtaminen on entistä vaikeampaa. Liikaa ajattelemalla kirjasta voi etsiä elämän tarkoitusta – tai tarkoituksettomuutta.

Kirjan alku saattaa säikäyttää, mutta ei kannata heti lyödä hanskoja tiskiin. Alku opastaa usean sivun verran, miten kirjaa pitäisi lukea ja mitä tarkoittaa kitsch. Kitsch on paskan kieltämistä, paskan absoluuttinen negaatio. Laajemmin ymmärrettynä se on sentimentaalinen elämänihanne, jolle hyvä, kaunis, tosi merkitsee riemuvoittoa kaikesta pahasta, rumasta ja valheellisesta. Kitsch on seisake jolla siirrymme olemisen junasta unohduksen junaan.

Maailmaa on kautta aikojen jaettu vastakohtiin, hyvään ja pahaan, valoon ja pimeyteen. Vastinpareista toinen on positiivinen ja toinen negatiivinen, vaan kumpi on positiivista: paino vai keveys? Tähän kirja etsii ahkerasti vastausta. Ihmisella on elettävänään vain yksi elämä, eikä teoilla lopulta ole mitään merkitystä tai painoarvoa. Elämä on siis merkityksettömyydessään kevyttä, eikä ihminen kestä ajatusta oman elämänsä turhanpäiväisyydestä, mikä tekee elämästä sietämätöntä. 

Kirjaa lukiessa ei toki ole pakko ajatella (mutta on suositeltavaa) ja sen voi lukaista kivana rakkaustarinana. Takakannen mukaan se on yksi syvimmistä ja kauneimmista rakkauskertomuksista mitä koskaan on kirjoitettu. Nimenomaan kertomus, sillä kirjailijan ääni kuuluu poikkeuksellisen selkeästi. Hän saattaa todeta että joitain tarinan aukkoja ei tiedetä, vaikkapa minne henkilö meni tai mistä uneksi, sillä kirjailija ei sillä hetkellä sitä viitsinyt sepittää.

Elämän merkityksettömyys on viime aikoina tuntunut pyörineen paljonkin tapetilla. Johtamisen luennoilla on pohdittu sense-makingia, merkitykselliseksi tekemistä ja Docventures päräytti tajuntaa Koyaanisqatsi-dokumentilla. Dokumentin jälkeen aivot kävivät ylikierroksilla. Dokumentissa ei puhuttu sanaakaan vaan se oli pelkkää kuvavirtaa, joista voi tehdä monia tulkintoja. Se ei tarjonnut valmiita vastauksia, vaan herätti sitäkin enemmän kysymyksiä.

Miksi meillä on niin suuri tarve pyrkiä eteenpäin? Minne meillä on kiire? Miksi eläimillä ei ole yhtä suurta tarvetta tehdä jotain? Vai onko? Koska olemme perillä, mikä on riittävästi? Sitä jotain, suurta, merkityksellistä etsiessämme tuhoamme planeetan. Sekö on päämäärä? Onko meissä jokin käsikirjoitus, jonka mukaan meidän tehtävä on tuhota luonto, jotta se voi uudelleen syntyä jotain parempaa varten? Miksi me ylipäätään teemme sitä mitä teemme? Miksi nousemme aamulla ylös hypätäksemme oravan pyörään? Menemme kouluun, jotta opimme työelämää varten. Menemme töihin, jotta saadaan rahaa elämistä varten. Koko elämä on tulevaisuuden eteen ponnistelua. Sitten kun. Miksi?

Katsokaa Koyaanisqatsi (ja muutkin Docventuresit), lukekaa Olemisen sietämätön keveys ja ihmetelkää, miettikää, kysykää!

- Hansu

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Lahjavinkki: kotitekoinen kahvikuorinta

Kahvilla sanotaan olevan ulkoisesti käytettynä ihoon yhtä virkistävä vaikutus kuin juotuna mielelle. Tai kyllä kahvi–sokerikuorinta hellii myös mieltä. Virkistävänä hoitona tämä onkin todellinen hyvän aamun toivotus. Kahvi ja sokeri kuorivat hellästi, ja oliiviöljy jättää ihon kosteutetuksi pitkäksi aikaa. Sanoisin että parempaa kuin kaupan kuorintavoiteet!


Kuorinta-aineen säilyvyys on rajallinen, joten sitä tuskin kannattaa kovin suurta satsia tehdä. Tällä ohjeellä kuorintaa riittää pariin käyttökertaan:
  • 1 dl ruskeaa ruokosokeria
  • 1/2 dl kahvin puruja (tähän voi kätevästi käyttää suodatinpussiin jäänet jämät tai jos haluaa enemmän kofeiinia ja kahvin tuoksua, niin tuoreet kuivat kahvinpurutkin käyvät)
  • 1/4 dl oliiviöljyä
  • muutama tippa piparminttu- tai eukalyptusöljyä/tuoksua




Tein tätä viime vuonna joululahjaksi hyödyntäen purkkeina vanhaa pilttipurkkia ja dippipurkkia. Koristelin kannet kankaalla ja silkkinauhalla, sekä askartelin purkkeihin söpöt etiketit. Voit ladata etiketit täältä!

- Hansu