maanantai 30. joulukuuta 2013

Syysmuistelot

Meinasin tehdä perinteisen "vuosi 2013 katsauksen", mutta totesin etten muista alkuvuodesta mitään merkittävää sillä Instagram-tilini ja blogi näkivät päivänvalon vasta kesällä. Täytynee vähän tarkemmin kaivella arkistoja ja selvitellä teinkö ennen kesää muuta kuin kulutin koulun penkkiä... Syksy tuntuu jatkuvan edelleen, sillä eihän talvi ole talvi ilman lunta. Vuoden lähestyessä loppuaan täytyy ehkä kuitenkin todeta, että syksy on ohi, ja on siis aika katsastaa kuluneen syksyn muistoja Instagram-kuvien kera! Kesän muisteloita löytyypi täältä ja täältä.

Syyskuussa...


1. Jatkui koulu ja koko kesän kaivatut yliopistoliikunnan pump-tunnit // 2. Opiskeltiin ulkona lämpimässä syyssäässä // 3. Vietettiin syksyn ensimmäisiä opiskelijabileitä Aurasoutujen merkeissä // 4. Kahvin kulutus kasvoi eksponentiaalisesti

1. Opiskelijabileitä ei ollut tarpeeksi, joten järjestimme oman YO-kylän appron rastikierroksineen // 2. Jääkaapissa kurkki yllätys // 3. Kandin ensimmäinen sivu täyttyi tekstistä // 4. Kokkasimme syksyistä uunilihaa kasviksilla

Lokakuussa...


1. Kukki vielä viimeiset kukat // 2. Kokkasin herkkupastaa // 3. Jännitettiin edustajistovaaleja ja juhlittiin edaribileitä // 4. Juhlittiin äidin synttäreitä herkkujen äärellä


1.–2. Sain buzzadorina testata jänniä tuotteita // 3. Peppi näytti kurpitsalta // 4. Kokkasin ensimmäistä kertaa kurpitsaa ja keittohan siitä syntyi


1. Oltiin pienellä kerällä piilossa pahaa maailmaa // 2. Piileskeltiin peittojen alla // 3. Sitsasin keskiaikasitseillä rottana kiireessä askarreltuine korvineni ja häntineni // 4. Haravoin loputtomia lehtiä

Marraskuussa...

 

1. Oli energiat vähissä // 2. Mittariin tuli neljännesvuosisata // 3. Ihasteltiin Amsterdamin katuja // 4. Ihasteltiin vielä enemmän Amsterdamin kanaaleja

1. Amsterdam sulatti sydämen // 2. Amsterdamin kujilta löytyi wokkia kliseisessa pahvitötsässä // 3. Äiti toi Azoreilta miniananaksen // 4. Naapurin kisu kävi kylässä


1. Kandi oli viimeistelyä vaille valmis (ja tuli painosta juuri itsenäisyyspäiväksi) // 2. Kokkasimme porokeittoa keittämällä lihoja luineen päivineen // 3. Sain aamiaisen sänkyyn palkinnoksi ahkeroinnista // 4. Nautittiin extempore herkkuja viinin kyytipojaksi

Joulukuussa...

 

1. Vierähti monta viikkoa tentteihin keskittyen // 2. Tenttien lomassa katsastettiin Hobitti massiivisin eväin // 3. Vietettiin vaihtoon lähtijöiden läksiäisiä // 4. Grillattiin makkaraa keskellä yötä

1. Juhlistettiin loman alkua ja kandin valmistumista Blankossa // 2. Vietettiin joulua // 3. Mässäiltiin juustoilla melkeinpä jokaisena iltana // 4. Ihmettelin joulupäivänä pihan vihreitä lehtiä ja sieniä

Lisää seikkailuja löytyy Instagramissa nimimerkillä @hnsu!

- Hansu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3