Laiska töitänsä luettelee

Blogeissa on viime aikoina käyty Eteran kampanjan pohjalta keskustelua nuorten työpaikoista ja siitä, miten nuoret otetaan työpaikoilla huomioon. Muiden bloggaajien työhistorian muisteluita lukiessa tulin itsekin pohtineeksi omaani. Ensimmäisestä työpaikastani on kulunut melkein 8 vuotta (hui!) ja tuntuu ettei enää oikein kunnolla muistakaan missä kaikissa sopissa sitä on tullut lusikkaa uitettua.

Ihka ensimmäinen työpaikkani oli porrassiivoojana eräässä Turun huonomaineisessa lähiössä. Tuntipalkka oli päätä huimaavat 5 euroa ja risat, koska olin kuitenkin (muutaman kuukauden verran) alaikäinen. Palkasta huolimatta työssä oli tosi kivaa. Siivoojat oli jaettu eri tiimeihin, joten porukka pysyi koko kesän samana. Hoidin hommia parin siivoojatädin kanssa, joista jokainen oli oma persoonansa. Yksi ei puhunut kuin joitain sanoja suomea ja toinen oli herttainen kanaemo, joka antoi mulle lempinimen Tipu. Nämä rouvat pitivät musta hyvää huolta ja kohtelivat melko tasavertaisesti. Pari päivää jouduin viettämään pääkonttoria puunaten, jossa käskytys oli armotonta. Itku silmässä hammasta purren hankasin kaakelin saumoja kolmatta kertaa kun koskaan ei mukamas ollut tarpeeksi puhdasta. Muutaman viikon jälkeen sain itsenäisesti siivota rappuja, jolloin huhkin menemään kuin riivattu, sillä siivoushan on oivaa liikuntaa. Välillä sainkin hommat hoidettua liian nopeasti ja vietin luppoaikaa lepäilemällä jonkin talon saunassa...

Porrassiivoushommilla jatkoin myös seuraavassa työpaikassa, tällä kertaa ajokortin kera ympäri kaupunkia suhaten. Työ oli tosi hauskaa, koska sain vapaasti päättää työrytmini ja oli jännää tutustua erilaisiin alueisiin ja taloihin. Esimerkiksi muutamassa keskustan vanhassa kivitalossa oli ihan überjännät kellarit... Pahamaineisessa Pernossa oli aavistuksen kuumottavaa siivota, sillä joka kerta rapuista löyty verta ja piti olla tarkkana ettei törmää huumepiikkeihin. Kuulemma silloin tällöin rappukäytävä toimi myös vessana, mutta onneksi mä säästyin tältä... Kerran todistin suurta parisuhdedraamaa, kun erinäisiä nautintoaineita nauttinut neitokainen vaati mua avaamaan poikaystävänsä oven, eikä meinannut uskoa ettei siivoojalla mitään yleisavainta ole... Ja kerran olin myös varma, että näin erään miehen ase kädessä, mutta ehkä mun mielikuvitus vaan laukkasi liikaa. Niin ja kerran jäin jumiin saunaan kun joku mies päätti tulla ottamaan suihkun kesken siivouksen...

Muutaman mutkan kautta päädyin ohjaamaan vesijumppaa, jota varten suoritin ihan virallisen kurssinkin. Pidin työstä paljon, vaikka se välillä melko jännittävää esiintymispuuhaa olikin. Jumppien loputtua tunsin pientä helpotusta, joten ehkä se ei kuitenkaan ollut mun kutsumus, vaikka hetken aikaa harkitsin jopa uraa liikunnan parissa. Samaisen työnantajan kautta päädyin myös vetämään lasten liikuntasynttäreitä. Lopulta lapset ja vesihommat yhdistettiin, ja vedin tasan yhden kerran uimakoulua tarkkaavaisuushäiriöisille lapsille. Se oli traumaattinen kokemus se. Lapset purevat yllättävän kovaa veden allakin. Kaikkeen sitä tulikin nuorena hölmönä suostuttua, eikä sitä tajunnut pitää oikeuksistaan kiinni. Tulipa koettua laiton irtisanominen, eivätkä palkanmaksutkaan pykäliä täyttäneet.

Lapsista traumatisoituneena tie vei ripulipyjamien pyykkäykseen pesulaan. No okei, olin mä sentään puhtaan pyykin jälkikäsittelyssä, mutta eivät ne pyjamat silti hyvältä tuoksuneet. Ja kaksi vatsatautia kahdessa kuukaudessa ehkä kertoo jotain pyykin puhtaudesta... Pesulasta tuli ainakin opittua, että tylsä samanlaisena toistuva rutiinityö ei todellakaan sovi mulle. Pää alkoi jo muutamassa päivässä hajota jalkoja pahemmin ja kehittelin päässäni ties mitä olemattomia ongelmia. Ja mulla oli sentään paikan vaihtelevin työ pakkaajana, eli keräilin rullakkoon aina tarvittavan määrän lakanoita, pyjamia ja muita sairaalarättejä. Nuoria työntekijöitä ei muutenkaan arvostettu työpaikalla kovin paljon. Olipa erään rouvan tavoitteena ilmeisesti itkettää kaikkia nuoria neitosia... 

Pesulasta singahdin lennossa kauppaan hyllyttäjäksi ja kävinpä yhtenä päivänä sillitehtaalla pakkaamassa silliäkin. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että kokonainen päivä sillin hajua riitti. Eipä kukaan edes tainnut odottaa mun tulevan seuraavana päivänä. Ilmeisesti harva sinne jää useammaksi päiväksi... Hyllyttäjän työstä sen sijaan tykkäsin todella paljon, vaikka maitokaapissa oli vilu talvitamineista huolimatta ja pomon huhuttiin videoivan taukotilaa varmistuakseen ettei siellä hengata ylimääräisiä minuutteja. Työ oli vaihtelevaa ja jopa asiakaspalvelusta pidin – muutamaa aasiakasta lukuunottamatta. Harmiksi jouduin luopumaan työstä opiskelupaikan saatuani. Odottelin pomolta sähköpostia työvuoroista koulun ohella, mutta vastauksen sijaan sainkin työtodistuksen ja verokortin.

Puolivuotta opiskelin audiovisuaalista viestintää ja suoritin työharjoittelun yhden naisen mainostoimistossa. Puolet harjoitteluajasta pidin puljua pystyssä yksinäni omistajan liihotellessa maailmalla. Olihan se hauskaa leikkiä hetken aikaa yksityisyrittäjää. Harjoittelun jälkeen tein muutaman kuukauden jälleen erilaisia siivoushommia, kunnes pääsin ihan oikeaan työhön mainostoimistoon. Siellä oli tarkoitus olla välivuosi ennen jatko-opiskeluja, vaan kuinkas kävikään – vietin siellä yli 4 vuotta! Ja päiväkään en pois vaihtaisi. Neljä vuotta 25:stä ikävuodesta ja kahdeksasta työvuodesta on aika paljon. Kasvoin yrityksen mukana ja se tulee aina säilymään sydämessäni – etenkin ne rakkaat työkaverit ja esimiehet.

Viime kesä vierähti mobiili- ja verkkosivuja kasaten, ja pian pitäisi keksiä millekä sitä seuraavaksi alkaisi. Saattaa kuitenkin olla, että ensi kesä kuluu jossain ihan muualla kuin töiden parissa...

- Hansu