Vuosi 2021 paketissa

Pohdin teenkö ollenkaan perinteistä vuosikoostetta, sillä jotenkin tuntuu ettei vuonna 2021 tapahtunut juuri mitään merkittävää. Korona pauhasi maailmalla edelleen ja kaikki kiva oli yhä peruttu. Loppuvuosi on mennyt niin työkiireiden ja väsymyksen keskellä, ettei vuodesta tunnu jääneen mitään käteen. Onneksi kuitenkin aloin plärätä kuvia vuoden varrelta, sillä tarkemmin tarkasteltuna kyllähän vuoteen mahtui aika paljon mieleenpainuvia hetkiä: muutto, juoksutapahtuma Ylläksellä ja kesälomareissu länsirannikolla.

Alkuvuosi oli remontin täyteinen – kiirettä piisasi jotta pääsisimme vihdoin ja viimein muuttamaan. Deadline tuntui siirtyvän ja siirtyvän aina vaan, ja pian olisi tehtävä päätöksiä vanhan asunnon suhteen ja lyötävä jokin muuttopäivä lukkoon. Tammikuu alkoi reippaasti stressaavalla kattojen levytysprojektilla. Kattojen ja kattolistojen myötä tuli niin paljon valmiimpaa ilmettä, että toivo lähestyvästä muutosta kasvoi. Putkimiestä oltiin jo joulukuusta asti odoteltu, ja vihdoin saatiin talolle juokseva vesikin. Lattiatkin saatiin käsiteltyä, mikä tarkoitti, että kalusteitakin voisi pian kantaa sisään ja alkaa kokoamaan keittiötä. Loppukuusta satoi valtavat lumikinokset, ja saimme harjoitella talolla lumitöiden tekoa oikein olan takaa. Helmikuukin kului remontin merkeissä: koottiin keittiötä ja saatiin valot toimintaan. Maaliskuussa hiottiin pieniä yksityiskohtia: laatoitettiin keittiötä, tapetoitiin seiniä, viimeisteltiin listoituksia. Asiat edistyivät vihdoin vauhdilla!

Huhtikuun alussa ”ennen muuttoa tehtävien hommien” lista saatiin valmiiksi ja sain vihdoin tehdä remppasiivouksen. Enpä ole ennen ollut siivoamisesta niin valtavan innoissani! 10.4. vihdoin muutimme tärkeimmät tavarat taloon ja nukuimme ensimmäisen yön pelkällä petauspatjalla. Itse asiassa ohuella patjalla tuli vietettyä ainakin kuukauden yöt, sillä meidän oli tarkoitus saada äidiltä käyttöön ylimääräiset runkopatjat. Lopulta selvisi, että hommassa oli ollut jonkin sortin kommunikaatiokatkos, eikä sänkyä ollut tulossa ja olimme turhaan nukkuneet jo tovin lattialla. Muuton myötä remppahommat saivat väistyä hetkeksi, ja nautimme keväisestä säästä ulkoillen ja pihatreeniä tehden. Alunperin vuodelle 2020 tarkoitettu juoksutapahtuma myös näytti toteutuvan, joten oli aloitettava juoksutreenit. Olin innoissani uusista kotikulmista ja lähistöltä löytyvistä lukuisista metsäpoluista.

Toukokuun vaihtuessa oli loputkin tavarat muutettu ja vanha asunto hyvästelty. Muutosta tuli virallista ja sen kunniaksi kilisteltiin skumppaa, joka saatiin talokauppojen yhteydessä 445 päivää aiemmin. Kotiprojekti jatkui rempan sijaan sisustusjutuilla, vaikka loput remppahommat kummittelivatkin mielessä. Kellarin harrastehuoneessa jatkettiin pikkuprojektilla, sillä sen lattian valaminen jäi alkuvuodesta kesken kun pakkaset yllättivät, ja lainattu betonimylly oli lojunut nurkissa jo kuukausitolkulla. (Sekin projekti on edennyt hitaasti, tätä kirjoittaessa huoneesta puuttuu edelleen esimerkiksi listat). Juoksutreenit jatkuivat ja kovenivat. Tein ”seikkailulenkin”, eli Eero jätti mut autolla Raision Haunisten altaalle, josta oli tarkoitus löytää tie takaisin hyödyntäen mahdollisimman paljon metsäpolkuja. Lenkki oli hauska, ja ilmassa oli todellakin suunnistuksen ja seikkailun tuntua. 3 tuntia ja 20,5 kilometriä myöhemmin selvisin takaisin kotiin. Kuun lopussa koitti toinen vastaava seikkailulenkki, jossa juoksin äidin luo Kaarinaan hyödyntäen jälleen mahdollisimman paljon metsäreittejä. Matkaa sain kerrytettyä reilussa neljässä tunnissa 26 kilometriä. Mieli alkoi uskoa, että ehkäpä heinäkuun juoksutapahtumasta selvittäisiin.

Helteinen kesäkuu kului luonnosta nauttiessa, mutta juoksulenkit jäivät paahteessa vähemmälle. Sisälämpötilakin alkoi olla sen verran tuskallinen, että pariin otteeseen tuli tehtyä töitä kellarissa. Helteet houkuttelivat Rionkin uintitouhuihin, ja lopulta otuksesta kehkeytyä melkoinen pluttaaja – niin innokas, että vielä marras-joulukuussakin plutattiin lätäköissä. Kesäkuu huipentui perinteiseen mökkijuhannukseen kaverini mökillä Jaalassa. Ohjelmaan kuului perinteen mukaan mökkiolympialaiset, joita tänä vuonna täydensi huikean jännittävä sankohiivintä.

Heinäkuussa kuivuus ja kuumuus jatkui, ja puutarha uhkasi kuolla vaikka sitä miten kasteltiin. (Yhtenä aamuna posottelin puskia letkulla tunnin verran ja katselin samalla puhelimesta Salkkareita.) Heinäkuun toisella viikolla starttasi kesälomareissu. Matkasimme autojunalla Rovaniemelle, josta jatkoimme Ylläkselle. Ylläksellä juostiin hullussa 29 asteen helteessä 37 kilometrin juoksutapahtuma. Kun juoksusta oli selvitty, jatkui loma ensin muutaman päivän läskipyöräillen ja luontoa fiilistellen Ylläksen maisemia, ja sitten autoillen kohti etelää. Matkan teemana oli nähdä länsirannikon söpöjä puutaloja ja kiertää mahdollisimman paljon museoita. Matkan varrelle mahtui ainakin Oulu, Raahe, Kokkola, Pietarsaari, Kristiinankaupunki, Porin Yyteri ja Rauma. Ehkä mieleenpainuvin kokemus oli telttayö ”autiorannalla” Kokkolan Vattajaniemessä. Kotiin saavuttua lomareissuihin lukeutui vielä visiitti Söderlångvikin kartanossa. Loppukuusta teimme vielä pikalomareissun Tampereelle ja paluumatkaan mahtui vielä visiitti Serlachius-museoon katsomaan Banksyn näyttelyä. Loput lomapäivät kuluikin taas remppaprojektin parissa. Pikkuhiljaa oli tarkoitus aloitella yläkerran parissa. Luulimme tehneemme jo kaikki purkutyöt, jotta pääsisi suoraan rakentamaan uutta, mutta uutta purettavaa tuntui löytyvän aina vaan. Kaikennäköistä pientä tuli puuhasteltua, mutta purkutöiden jälkeen varsinaiset rakennustyöt etenivät tuskaisen hitaasti.

Elokuussa teimme päiväretken Hämeenlinnaan museokiertelyn merkeissä. Elokuun retkiin lukeutui myös eväsretki Madiltajärvelle, jossa soudimme pieneen saareen. Rio sai kerrankin olla vapaana, kun ei ollut pelkoa karkaamisesta. Rio pääsi myös ensimmäistä kertaa soutuveneeseen, ja vähän jännitin kuinka siinä käy. Puuha oli kuitenkin oikein mieleistä, ja kettupoika nautti rauhallisesta maisemien katselusta. Remppapuuhat jatkuivat omalta osaltani kellarin parissa, kun harrastehuoneen projekti nytkähdi vihdoin eteenpäin seinien maalaamisella. Tilasin netistä oikeaa kalkkimaalia, jolla maalasin seinät lopulta viiteen kertaan ennen kuin ne vihdoin olivat edes joten kuten tasaisen valkoiset. Maalasin myös kellarin ikkunat ja askartelin keskikerroksen ikkunoihin ”koristepienat”. (Ja nyt huomaan, että on aika paljon remppapäivityksiä jäänyt blogissa vain suunnitelmien tasolle…)

Syyskuussa kelit alkoivat viilenemään hurjaa tahtia, mikä pakotti laittamaan vauhtia yläkerran projektiin. Mehän olimme kesällä repineen lähes kaikki eristeet pois, joten nyt oli korkea aika laittaa uudet eristeet tilalle. Välipalaprojektina kiinnittelimme ulkoseiniin myös uudet ulkovalot, sillä illat alkoivat jo hämärtää. (Sähkömiestä sai kuitenkin odotella lokakuun loppuun asti, ennen kuin valot vihdoin syttyivät.) Vastapainona ulkoilimme ihanissa ruskamaisemissa. Lokakuussa saimmekin korin pullolleen suppilovahveroita – kerrankin sai sieniä niin paljon, että pian alkoi jo sieniruoat vähän ällöttää. Sillä välin kun yläkerrassa ei mikään pahemmin tuntunut edistyvän, jatkoin omia remppapuuhastelujani, eli maalasin kellarin patterit ja lisäsin ikkunoihin vihdoin puuttuvat silikonit. Ikkunoiden maalausprojektissa käytin tuntikausia vanhojen, ruskeiden silikonien poistamiseen mutta kyllä vähintään yhtä monta tuntia kului uusien laittamiseen.

Marraskuussa parahiksi ennen halloweenia saatiin ulkovalot toimintaan, eikä enää tarvinnut hiippailla ulkona taskulampun kanssa. Vietimme kauhuleffailtaa ja fiilistelin meidän talon kellaria – se on kyllä aivan omiaan ruokkimaan mielikuvitusta. Synttäreitäni juhlistettiin pakopelillä, ja Clu Turun Temppelin mysteeri ratkesi aikarajan sisällä – aikaakin jäi yli 6 minuuttia. Muutoin loppuvuosi tuntuu kuluneen aika sumussa. Juoksutapahtuman ja kaiken muun jäljiltä kroppaa ja mieltä on vaivannut väsymys sekä selän ja jalan rasitusvammat. Onneksi sentään marras- ja joulukuu ovat olleet hämmästyttävän aurinkoisia, mikä on piristänyt mieltä huomattavasti.

Joulukuussa piristi Turun kaupungin Valon polku -tapahtuma, jossa valotaideteokset valtasivat kaupungin puistot. Hyytävässä pakkasessa kiersimme katsomassa mielenkiintoisimmat teokset, ja Rio oli kovin mielissään päästessään pitkästä aikaa keskustaan. Muutakin kulttuuria mahtui joulukuuhun: Annanpäivänä pääsimme visiitille Konsulinnaan ja välipäivinä piipahdimme Taidemuseossa. Teimme myös viikonloppureissun Helsinkiin ja pääsimme vihdoin katsomaan Oopperataloon Pähkinänsärkijä-balettia (taisi olla nyt kolmas yritys päästä katsomaan balettia, kun korona on aina perunut suunnitelmat. Helmikuinen Joutsenlampi taitaa myös jäädä vain haaveeksi.). Kesälomareissuista oli Lapland Hotelsin lomapassiin kertynyt ilmainen hotelliyö, joka saatiin käytettyä Helsinkiin (melko luksusta, sillä Helsingin hotelli on melkein kolme kertaa kalliimpi kuin muiden kaupunkien hotellit).

Tänä jouluna joulutin oikein kunnolla. Kaivoin ensimmäiset joulukoristeet esille jo alkukuusta ja päätin pitää kunnon joululoman ja nauttia joulupuuhista uutta kotia fiilistellen. Tilaa on kerrankin, joten hankimme ihka aidoin joulukuusen. Leivoin myös elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Paistoimme oman kinkunkin ensi kertaa vuosikausiin. Kuin joulun taiasta maa täyttyi valkeasta lumesta aattoaamuksi ja kruunasi joulufiiliksen – enpä kyllä hetkeen muista yhtä kaunista joulusäätä! Lumen ja kaiken muun ansiosta joulu 2021 on kyllä ollut aivan sadunomainen.

Vuoden 2021 statistiikkaa:
Lenkkeilykilometrejä: 333 km juoksutreenejä + 115 km kävelytreenejä
Askeleita: reilu 3 miljoonaa, joka vastaa noin 2250 kilometriä
Museoita: 16 museokortilla + 2 muuta
Vierailtuja paikkakuntia: 17 (jos kodin ympäristön paikkakuntia ei lasketa)

Vähän hirvittää lähteä seuraavaan vuoteen, mutta onhan sen nyt pakko olla kaikin puolin parempi, eikö? Joka tapauksessa, ihanaa ja onnekasta uutta vuotta 2022!

Besos, Hansu

Kesälomamuistoja

Viikonloppuna vietettiin Muinaistulien yötä eli mökkikauden päättäjäisiä ja sitä myöden jonkinlaisia hyvästejä kesälle. Ehkä on siis hyvä hetki muistella hieman kesäloman hetkiä. Viime aikojen syksyisten kelien myötä kesälomareissusta tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka eihän siitä ole kuin muutama viikko. Ajatukset on jo visusti syksyssä, mutta ennen kuin sytytetään kynttilät ja ryhdytään todenteolla tunnelmoimaan, palataan vielä hetkeksi kesämuistoihin. Tunturimaisemia ja puutaloidylliä – niistä oli tämän vuoden kesälomareissu tehty.

Lomareissu starttasi autojunalla Rovaniemelle, jossa teimme vain nopean pysähdyksen ennen ajelua kohti varsinaista määränpäätä, Yllästä. Aktivoimme joululahjaksi saamamme museokortit ja suuntasimme Rovaniemen Arktikum-museoon. Paikka ylitti odotukset ja voin kyllä suositella lämpimästi – olisin viihtynyt tuolla paljon pidempäänkin, sillä melkeinpä kaikki näyttelyt olivat tosi kiehtovia. Päänäyttely seudun historiasta ja sotien vaikutuksista oli varmaankin mielenkiintoisin, mutta myös valokuvanäyttely Grönlannin inuiittien elämästä oli vaikuttava. Jo itse rakennus oli näkemisen arvoinen.

Rovaniemen Arktikum, Napapiiri ja tuntureita näkyvissä Ylläksellä

Ylläksellä majoituimme pari yötä vuokramökissä, ja reissun päätarkoituksenahan oli osallistua Nuts Ylläs 37km polkujuoksukisoihin (kurkkaa kisaraportti täältä). Juoksun jälkeinen päivä meni ihan vain levätessä ja ontuessa, mutta kävimme sentään gondolihissillä fiilistelemässä Ylläksen huippua uudestaan ja syömässä lounaskeitot huipun kahvilassa. Seuraaviksi pariksi yöksi vaihdoimme majapaikkaa Ylläs-tunturin juurella sijaitsevaan Lapland Hotels Saagaan. Saimme hotellista kesäpassin, jonka innoittamana keskitimme myös muut kesäloman hotelliyöpymiset Lapland Hotelsiin. Voin kyllä suositella hotelliketjua, sillä varsinkin eteläisemmät hotellit ovat uusia ja moderneja, ja hotellin ravintoloissa sekä aamupalalla voi maistella lappilaisia herkkuja.

Hotellin kylpylä saunoineen teki terää kipeille lihaksille, ja seuraavana päivänä kunto oli kohentunut sen verran, että vuokrasimme sähköläskipyörät ja lähdimme päiväksi kiertelemään Kukastunturin polkuja. Vuokrasimme pyörät koko päiväksi, mutta homman fyysisyys kyllä yllätti, enkä lopulta jaksanut pyöräillä kuin muutaman tunnin. Takalisto tuntui olevaan aivan muusina ja puristusvoima käsissä oli totaalisen lopussa. Kivikkoisilla poluilla sai kaikin voimin keskittyä puristamaan pyörän etutankoa, ja varsinkin alamäissä sai pelätä että eturengas taittuu kivikkoon ja lennän kuin leppäkeihäs sarvien yli. Mutta olipahan hauska kokemus, sillä en ole ennen maastopyöräillyt saatika kokeillut tuollaista läskipyörää, joka menee melkeinpä missä vaan. Päivään mahtui lopulta 30 km kivikkoisilla poluilla ja tuntureilla pyöräilyä sekä monen monta evästaukoa. Ja illalla kylpylä tuli jälleen tarpeeseen.

Ennen reissun jatkamista puristimme mukaan vielä aamuisen patikkaretken Taivaskerolla. Tarkoitus oli vaeltaa ripeästi sauvojen avustamana huipulle vuoden -52 Olympiatulen muistolaatalle ja hölkätä alas, mutta juoksulihakset olivat kyllä edelleen sen verran heikossa hapessa, että meno jäi melkoiseksi rämpimiseksi. Lenkki tuli kuitenkin tehtyä parissa tunnissa ja päivä oli vasta aluillaan. Patikasta hikisinä kävimme virkistäytymässä Pallasjärvessä. Vesi oli hyisen kylmää mutta maisemat sitäkin hienommat!

Reissun seuraava etappi oli Oulu, jossa kävimme moikkaamassa Eeron siskoa illallisen merkeissä. Yö kului jälleen Lapland Hotelsissa, ja seuraavana aamuna heräsimme varhain, jotta ehtisimme ahmia mahdollisimman monta museota. Tosin eiväthän museot kovin aikaisin aukea, joten lopulta kulutimme aikaa kaupungilla käyskennellen ja Toripolliisia moikkaillen. Ensin kävimme kurkkaamassa Tietomaassa, joka oli melkolailla juuri sitä mitä odotinkin – vähän kuin köyhempi versio Heurekasta. Ihan kiva vierailukohde museokortilla käytäväksi, mutten ehkä täyttä hintaa ihan heti maksaisi. Onneksi aikaa jäi vielä Oulun taidemuseon Supernatural-näyttelylle, joka yllätti todella positiivisesti.

Reissu jatkui länsirannikkoa pitkin etelään seuraavana kohteena Raahe, jossa teimme vain nopean stopin. Kävimme kahvilla historiallisessa Langin kauppahuoneella ja kiertelimme söpöjä puutalokortteleita. Yksi pieni museokin mahtui mukaan, sillä piipahdimme merimuseossa. Museo oli osa isompaa Raahen museoiden kokonaisuutta, mutta muut kohteet jäivät seuraavaan kertaan.

Raaheen olisi ollut kiva jäädä yöksi johonkin tunnelmalliseen b&b-paikkaan, mutta sellaiset pitäisi tietenkin varata ajoissa, joten plan b oli löytää kiva leirintäalue ja yöpyä teltassa. Kävimme kurkkaamassa kuuluisalla Kalajoen leirintäalueella, mutta se ei todellakaan ollut meidän paikka. Siis huh miten täyteen rakennettu ja pilattu hiekkasärkkien alue nykyään on! Löytyy Jukuparkia, kerrostaloa, SantaClaus-mikäliemestoja. Leirintäaluekin oli paisunut järkyttäviin mittoihin – teinit pyöräilivät ja voikkaroivat ympäriinsä bassokajarit raikuen ja joku papparainen, ilmeisesti joku paikallinen jefe, kruisalili ympäriinsä armeijatyylisellä ajokilla. Totesimme, että paikka tuli nähdyksi ja mikä tahansa olisi parempi yöpaikka.

Lähistöllä oli Lohtaja, ja sain ystävältäni vinkin, että Vattajanniemessä voisi ehkä leirityä. Kävimme kääntymässä aivan niemen kärjessä asti, Ohtakarilla, jossa olisi ollut epävirallinen leirintäalue, mutta paikka oli tosi pieni ja jo täynnä karavaanareita. Päätimme etsiä teltalle paikan luonnonhelmasta Vattajan hiekkarannalta, jossa näkyi muutama muukin leiriytyjä. Ihan viralliselle hiekkarannalle emme jääneet, vaan ajoimme jonkin matkaa armeijan metsäalueen halki kulkevaa tietä, kunnes löysimme ”parkkipaikan” jossa oli muutama muukin auto. Edemmäs ei ollutkaan autolla lupa jatkaa, mutta kävellen rannan suuntaan sai mennä. Ja lopulta löysimme mitä täydellisimmän telttapaikan autiorannalta – vain hyvin kaukana näkyi toinen teltta. Muutoin saimme viettää illan ihan vain keskenämme aaltojen pauhuntaa ja lokkien satunnaista kirkunaa kuunnellen. Kelikin oli täydellinen: ihanan lämmin jotta tarkeni pelkällä lakanalla ilman makuupussia, ja pystyi jättämään teltan seinämät auki, muttei onneksi liian kuuma. Onneksi emme jääneet minnekään Kalajoelle, sillä tuo ilta oli lopulta ehkä koko reissun kohokohta!

Aamulla kuvankauniin aamupalahetken jälkeen matka jatkui Kokkolaan, jossa jälleen kerran sekosin ihanista puutaloista ja museokorttelin historian havinasta. Koulunkäynnin historiasta kertova museo oli tosi mielenkiintoinen rakennuksineen kaikkineen! Vohvelikahvilan lounasvohvelin turvin matka saattoi taas jatkua, ja teimme melko nopean stopin Pietarsaaressa. Kaupungin tunnusmerkkinä on suuren suuri, kaupunkia halkova entinen Stenbergin tupakkatehdas, joten olihan nyt tupakkamuseossa piipahdettava. Suomen suurin puutalokortteli puolestaan tuli nähtyä vain ajellen – tässä vaiheessa alkoi olla jo melkein ähky puutaloista.

Kokkolan puutaloja ja Pietarsaaren vanha tupakkatehdas

Vaan lisää oli tulossa, sillä seuraava etappi oli Kristiinankaupunki, jossa myös riittää toinen toistaan söpömpiä puutaloja. Mahduimme juuri ja juuri ihan keskustan tuntumassa olevalle leirintäalueelle, sillä kaupungissa oli meneillään kansainväliset markkinat, ja osa vieraista ja näytteilleasettajista leiriytyi myös alueella. En ole mikään markkinoiden suurin ystävä, ja vähän harmitti kun rumat kojut peittivät kauniin kaupungin. Mutta toisaalta, Kristiinankaupungilla on piiiitkät perinteet markkinapaikkana, joten saimme kokea kaupungin ”elementissään”. Yksi museokin mahtui visiittiin, sillä vierailimme Carlsron museossa, joka on kutakuinkin alkuperäisasussaan säilynyt 1800-luvun lopun huvila. Ja tokihan katsastimme myös Kissanpiiskaajankujan, joka on kuuluisa siitä, että se on Suomen kolmanneksi kapein katu ja vieläpä kaksisuuntainen. Ja julkaisuani kuvan Kissanpiiskaajankujasta Instassa, sain saman tein useammankin viestin ettei se ”kuiteskas mikkä raumlaine Kitukränni ole”.

Joten pitihän se sitten lähteä katsomaan Rauman Kitukränniä. Tosin ensin pysähdyimme Porin Yyterissä jäätelöillä. Juuri tuona päivänä oli varmaan heinäkuun viilein päivä ja jäätävä pohjoistuuli, joten uiminen sai jäädä odottelemaan ensi kesää. Rauma oli yhtä söpö kuin ennenkin ja totta tosiaan, Kitukränn oli melkoisen kapea. Enpähän ole tämmöisestä nähtävyydestä ennen tiennytkään! Osteria da Filipposta saimme mahat täyteen pastaa ja pizzaa, ja suuntasimme kotia kohti – kohti uusia kesäseikkailuja. Ihan kaikkea emme saaneet yhteen reissuun mahdutettua, vaan erikseen oli tehtävä vielä Tampereen miniloma sekä Hämeenlinnan päiväreissu.

Porin Yyteri ja Rauman Kitukränn

Besos, Hansu

Heipat vanhalle kodille

Tässä on nyt kuukauden verran tehty muuttoa uuteen kotiin, ja uusi osoite vaihtuu virallisesti tänään. Tunneskaala on vaihdellut vähän yllättävästi ääripäistä toiseen. Uutta kotia on rempattu vuosi ja muuttoa on tietysti odotettu kuin kuuta nousevaa. Haaveiltu siitä, että on oma sauna, jossa rentoutua. Pohdittu, miltähän sitten tuntuu istua uudella, kaksi kertaa isommalla sohvalla. Arvailtu, missä koiruus viettää päivänsä kun vaihtoehtoja on monia. Odotettu avarampia neliöitä, tilaa ottaa omaa rauhaa tarpeen tullen ja sulkea huoneen ovi perässä (ah väliovet, melko luksusta). Ja mikä tärkeintä, lisätilaa keittiössä on odotettu malttamattomana ja suunniteltu jo, mitä ruokalajeja kokkailtaisiin kun kerrankin mahtuu. Odotukset ovat tuntuneet kaukaisilta, ja nyt ne yhtäkkiä realisoituvat. Vaikka uuden kodin remppahan toki jatkuu, mutta muutto on tietysti iso, odotettu askel.

Silti suuri haikeus valtaa mielen vanhaa kotia tyhjentäessä. Sekin on itse rakkaudella ja sydänverellä remontoitu. Nyt sitä katsoo kovin kriittisin silmin – monen asian tekisi toisin. Tai ei välttämättä edes toisin, mutta monella tapaa huolellisemmin. Vähemmän kiireisesti ja paremmilla välineillä. Noh, se oli semmoinen harjoituskappale ja ihan kiva siitä tuli kuitenkin. Asunnon rustiikkisen rouheaan tyyliin onneksi sopii, ettei kaikki ole ihan niin justiinsa. Mutta riisuttuna tutuista tavaroista asunto näyttää kovin paljaalta ja vähän surulliselta, kaikki kauneusvirheet tuntuvat oikein kirkuvan.

Asunnon tyhjentäminen oli paljon isompi urakka kuin osasin odottaa. Siis eihän nyt reiluun 40 neliöön voi paljon mahtua tavaraa? Niin sitä voisi luulla, mutta tuo asunto onkin oikea tilaihme. Ja me hyviä jemmareita. Kätkö toisensa jälkeen paljasti unohdettuja tavaroita. Taas sitä kuvitteli, että olisi aikaa karsia ja lajitella, mutta ei, sinne vaan kiireellä tuli sullottua kaikki kamat laatikoihin, jotka nyt täyttävät uuden kodin kellarin. Huoneita ja neliöitä on, mutta tuntuu ettei tuolle tavaramäärälle vaan ole paikkaa missään. Jemmat puuttuu vielä, mutta kai niitä taas syntyy ajallaan. Jotain tietysti selittää se, että meiltä puuttuu vielä iso osa kalusteista, sillä vanhassa kodissa oli paljon kiinteitä säilytyskalusteita ja osa irtokalusteistakin jäi paikoilleen.

Oli oma viehätyksensä keksiä jemmoja ja säilytysratkaisuja pieniin neliöihin – itse asiassa se oli varmaankin yksi iso syy ostaa aikoinaan tuo asunto. Haaste kutkutti – miten paljon tavaraa saisikaan jemmattua, kun neliöt käyttää tehokkaasti. Näin muuttaessa ajatus ei tunnu ihan niin kutkuttavalta. Yksistään sängystä löytyi pari laatikollista tavaraa: jättimäinen sängynaluslaatikko kätki hirveän määrän ”näillä ei ole muutakaan paikkaa” -roinaa. Loput sängyn alusesta oli täytetty parilla matolla ja tyynyllä, ihan kuin muuten sängyn alle ei kertyisi tarpeeksi pölyä. Tuota itse askartelemaamme sängynpäätyä en tainnut koskaan esitellä täällä vaikka vahva aikomus kyllä oli. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kumpikin pääty toimi kirjahyllynä niellen ihan kiitettävän määrän opuksia ja muuta rompetta. Koko komeuden kansi nousi saranoiden avulla ylös, ja sisällä oli vielä iso säilytystila ylimääräisille peitoille tai muulle unohdettavalle roinalle. Eri näppärä kaluste niukkoihin neliöihin, ja siksi koko sänky päätyineen jäikin niille sijoilleen.

Muutto ei kyllä ole millään mittapuulla kovin kivaa, mutta tyhjän kämpän siivoamisesta kyllä tykkään. Vaikka rajansa kaikella, kyllä se siivoamisurakkakin pääsi yllättämään. Pölyä ja hämähäkinseittejä kerääviä sopukoita mahtuu paljon suhteessa pieniin neliöihin. Tunti- ja päivätolkulla on nyt jynssätty kalusteita, lattioita, seiniäkin. Ja ai että siistiä tuli! Ehti jo tulla fillis, että mihinkäs me tästä. Nyt on siivottu, tavaroita edes vähän karsittu, ja paikat kiiltää. Kyllähän me tänne mahduttaisiin. Mieleen tulee yhtäkkiä vain ne hyvät puolet, ja iskee jo valmiiksi hirveä ikävä tutuille kulmille. Ydinkeskustaan kävelee vain vartissa, voinko elää ilman sitä (koronavuoden aikana tuli vissiin kaksi kertaa käytyä keskustassa, eikä se edes kovin paljon poikkea normaalista) ja montaa hyvää ravintolaa löytyi ihan vierestä (lompakolle ja vatsamakkaroille aivan todella uhkaavaa). En ehkä sittenkään ollut lopen kyllästynyt ainaisiin samoihin lenkkireitteihin (kuka edes voisi kyllästyä jokimaisemiin tai wanhan Turun puujugendiin saatika keskustan puistoihin). Entä osaakohan sitä elää ilman Tuomiokirkon läheisyyttä (vaikken kirkossa käykään eikä kellot kaiken järjen vastaisesti edes kuuluneet meille)...

Haikein mielin sitä hyvästelee vanhat kotikulmat, ja uusi koti huiman kolmen kilometrin päässä tuntuu aivan landelta, niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Eiköhän kuitenkin loppupeleissä uuden kodin hyvät puolet voita, ja pääseehän vanhoille kulmille ihan milloin vain käymään vaikka henkisesti välimatka tuntuu pitkältä. Haikeus varmasti kuuluu asiaan ja on osa prosessia. Nyt on muisteltu hyviä hetkiä vanhassa kodissa ja otettu läjäpäin kuvia ennen tyhjennystä, joten voi hyvillä mielin kääntää uuden sivun elämässä. Kippis uudelle kodille!

Besos, Hansu

Erilainen vuosi 2020

Huhhahhei melkein ehti tammikuu jo loppua, ennen kuin kerkesin viimeistelemään vuosikatsauksen. Mennyttä vuotta taaksepäin tarkastellessa on vähän sanaton olo, enkä tiedä onko edes järkeä laatia perinteistä vuosikatsausta, sillä vuosi oli aikalailla tyhjä, toisaalta hyvin työntäyteinen. Yksi vuoden avainsanoista on peruutettu, kaikki kiva peruutettu. Muille se tarkoitti kotoilua ja tekemisen keksimistä neljän seinän sisällä lähes väkisin, meille se tarkoitti remonttia, remonttia, remonttia. Eipä tähän vuoteen muuta mahdu. Kuitenkin näin uuden vuoden kynnyksellä on kiva muistella hyviä (vaikkakin sitten pieniä) hetkiä ja samalla jättää taakseen menneet, ja ottaa avosylin vastaan uusi – toivottavasti kaikin puolin parempi – vuosi 2021.

Tammikuussa vuoden ensimmäisinä päivinä suuntasimme Tampereelle. Itselleni oli kyseessä työmatka, sillä olin juuri alustavasti sopinut uudesta kumppanuudesta erään tamperelaisen yrityksen kanssa. Yhdistimme bisnestapaamiseen pienen kaupunkiloman ja yövyimme yhden yön hotellissa ja ehdimme vähän kiertää kauppoja ja museoita.

Helmikuun ensimmäisenä päivänä autuaan tietämättömänä tulevasta ehdin käydä vuoden viimeisessä ja ainoassa yleisötapahtumassa. Tein nopean visiitin Helsinkiin, sillä pääsin peruutuspaikalle katsomaan Kansallisoopperaan Bajadeeri-balettia. Rakenna ja sisusta -messutkin kerkesivät olemaan, ja piipahdimme paikan päällä tiirailemassa remontti-ideoita. Asuntokuume oli ylimmillään ja helmikuussa teimmekin kaupat remonttivelkaisesta talonreppanasta. Vielä lainapapereita tehdessä naureskelimme pankin tädin kanssa, että korkosuoja lienee turha, kun taloudessa ei näy mitään, mikä nostaisi korkoja sen 5–10 vuoden aikana kun korkosuoja olisi voimassa. Siitä viikon päästä iski korona, ja kurkkua kuristi. Onneksi ainakaan vielä ei näy korkojen nousua mutta vallitseva taloustilanne kyllä ahdistaa.

Lähes heti avaimet saatuamme ryhdyimme purkupuuhiin, ja maaliskuun alkuun mennessä ehdin jo julkaista kuvan, että purkuhommat on ohi. Todellisuudessa se oli vasta jäävuoden huippu: loppuja tapetteja nypittäisiin vielä pitkän aikaa ja lattioiden alla purkamista vasta riittäisikin rautaputkien, turpeen ja rakennusjätteen muodossa. Enpä olisi kyllä uskonut, että purkuvaiheessa menisi lopulta niin kauan! Kevät teki onneksi tuloaan aikaisin, ja päivä toisensa jälkeen sai hämmästellä, mitä kaikkea uudelta pihamaalta nousisikaan. Tosin takatalvi ehti yllättää kerran jos toisenkin, ja remppahommissa meinasi tulla välillä tosi kylmä.

Koronan myötä elämässä ei ollut yhtäkkiä mitään muuta, kuin remppaa ja sen vastapainona paljon ulkoilua Rion kanssa. Pieni reppana kun joutui yhtäkkiä olemaan aika paljon yksin meidän rempatessa. Tätä hyvittääksemme teimme retkiä milloin mihinkin vähän erilaisempiin lenkkiympäristöihin. Eero siirtyi myös tekemään töitä kotona, ja aloimme olla kiitollisia, että pian neliöitä olisi aika paljon enemmän, sillä päivästä toiseen samassa pienessä tilassa oleminen alkoi jo tuntua. Uuden talon yläkertaan sisustettiinkin väliaikainen toimisto, jotta pääsi edes jonnekin hetkeksi saamaan vaihtelua ja omaa rauhaa.

Huhtikuussa työmaalla aloiteltiin LVIS-hommia. Purkutöiden ohella luulin tätä vaihetta paaaaljon nopeammaksi. Mielessäni olin ajatellut, että yhtenä päivänä vedetään sähköjohdot paikoilleen, toisena viemäriputket ja kolmantena ilmastointiputket. No ei aivan. Suunnitteluineen, erehdyksineen ja reitityksineen kiviseinissä hommassa vierähti kuukausitolkulla – eikä ne purkutyötkäät olleet vielä ohi. Poikkeusvappukin tuli meni erikoisissa tunnelmissa – kaupunki oli autio ja söimme kylmettynyttä pizzaa Tuomiokirkon portailla.

Toukokuussa luovutettiin turpeiden suhteen ja tilattiin vihdoin imuriauto – jälkiviisaana näin olisi pitänyt tehdä jo heti alussa, jolloin aikaa olisi säästynyt monessa asiassa. Purkutyöt jatkuivat valurautaisten lämmitysputkien ja viemäreiden osalta, joissa riittikin askartelua. Kesäkuun puolella pääsi vihdoin rakentamaan uutta: seinäkoolauksia keittiöön ja parantelemaan lattian koolauksia. Uusi puu teki ihmeitä, ja rempassa alkoi olla draivia ihan eri tavalla. Tosin kesän helteet iskivät jo touko-kesäkuussa aivan kuin meitä kiusatakseen, ja remppahommat tuntuivat välillä tuskaisilta. Toukokuun helteistä tuli sentään nautittuakin retkeilemällä.

Kesäkuun helteiden myötä pakenin itse kaverin mökille Jaalaan juhannuksen viettoon ja Eero jäi raksalle painamaan hommia. Myöhemmin kesällä oli osien vaihto, kun Eero lähti juhlimaan kälynsä nelikymppisiä ja mä jäin maalailemaan paneelikattoja ja ikkunoita. Kuun loppupuolella tuli tilaamamme patterit, jotka olivat olevinaan jo "hirveän myöhässä". Emmepä taas arvanneet, kuinka kauan kestäisi, että patterit olisivat seinässä saati toiminnassa. Purkutyötkin jatkuivat edelleen viemäreiden osalta, ja sitä myöden purkuhommia oli tehty jo yläkerrassa ja kellarissakin.

Heinäkuussa lomailtiin ja remppa edistyi isoja askelia. Pienen tauon toi kaverini synttärit, jonka merkeissä pääsimme vierailemaan Kultarantaan presidentin puutarhaan, jonne matkasimme höyrylaiva Ukko-Pekalla. LVIS-hommat alkoivat vihdoin olla valmiit ja sai pikkuhiljaa alkaa siirtymään pintojen pariin. Rappasimme seiniä antaumuksella ja parissa päivässä alkoikin olla vähän vähemmän raffit seinät. Maaliruiskulla pohjamaalikin saatiin pintaan alta aikayksikön.

Elokuussa jatkui hommat seinien parissa – rappausta, paklausta, levytystä, saumausta, maalausta. Kuun loppupuolella saatiinkin ensimmäiset patterit seinään valmiin seinäpinnan myötä. Isoimpana projektina oli maalämpökaivon poraaminen, tosin sen teki toki ammattimiehet. Oman puutarhan antimista tuli nautittua, kun järjestimme pienellä porukalla sadonkorjuujuhlan marjan poiminnan ja grillailun merkeissä. Ehdimme tehdä myös miniminiloman yöpymällä yhden yön teltassa Matildajärvellä. Havahduin siihen, että kesä ja sen myötä maalauskelit alkaa olla lopuillaan, ja aloitin ikkunoiden maalausprojektin, jossa vierähtikin aika kauan, lokakuun loppupuolelle asti. Kellariin ilmaantui yhtäkkiä kasapäin hommia jarruttelemaan keskikerroksen töitä, sillä öljysäiliöltä vapautunut tila piti saada kuntoon ennen maalämmön asennusta.

Syyskuussa painettiin kellarissa hommia lattiavalun, rappauksen ja maalauksen muodossa. Ikkunakin tuli vaihdettua lennosta. Katollakin riitti puuhaa, kun sinne piti asentaa poistoilmapuhallin. Kuun vaihteessa koettiin suuri etappi, kun osaan lattioista puhallettiin uudet eristeet ja sitä myöden lattiat sai laittaa kiinni. Koronatilanne salli juuri ja juuri kampaajalla käynnin, ja sain kuulla, että kuolleen tuntuinen kuontaloni oli täynnä pinttynyttä remppapölyä. Freesillä tukalla tuli kyllä niin uudesti syntynyt fiilis!

Lokakuussa koitti merkittävä etappi kun saatiin vihdoin lämpö taloon. Pääsimme yhtäkkiä laatoituspuuhiin, josta nautin paljon. Ikkunoiden maalausprojektikin tuli vihdoin päätökseen parahiksi ennen kunnon syyskelejä (vaikka onkin mm. silikonien osalta yhä kesken). Moni asia remppatyömaalla tuntui ottavan suuria harppauksia eteenpäin, vaikka paljon oli silti vielä tehtävää.

Marraskuussa koitti synttärit, joita ei monestakaan syystä juhlittu isosti, vaan vain illallisen merkeissä. Halloween-tunnelmaa nostatti kummituskierros Louhisaaren kartanossa. Kuun loppupuolella oli laattalattiat kodarissa, vilpolassa ja vessassa valmiit ja saumattu. Pääsimme siirtymään loppuihin lattioihin, eli taas oli vuorossa eristeen puhallusta. Itsenäisyyspäivänä koittikin juhlapäivä, kun alkoi puulattian asentaminen – tätä oli odotettu, ja se oli asetettu yhdeksi isoksi etapiksi. Vähän ennen joulua lattiat olikin valmiit – aika hyvä joululahja! Joulunpyhät maltoimme pysyä poissa työmaalta, eikä tekemistäkään oikein ollutkaan parina päivänä, sillä meiltä uupui materiaalit ja tarvikkeet, kun kaikki paikat olivat kiinni. Sai siis hyvällä omatunnolla lepäillä pari päivää ja ahmia kunnon herkkukooman. Arjen koittaessa olikin taas täysi rähinä työmaalla muutaman vapaapäivän johdosta. Uuden vuoden aattokin oli sen verran erikoinen, että seikkailtuamme Ikeassa päädyimme ostamaan "heräteostoksena" kokonaisen kodinhoitohuoneen  – mutta näistä lisää pian!

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!

Besos, Hansu

Katsaus vuoteen 2019

Sen pituinen vuosi se. Taas on aika laittaa vuosi pakettiin, ja kääntää katse kohti tulevaa vuotta – ja itse asiassa uutta vuosikymmentä! 1920-luku oli monessa asiassa mullistava, ja jotenkin tuntuu että myös 2020-luku tulee sisältämään jos jonkinlaisia mullistuksia!

Tammikuussa oli maa tulvillaan lunta. Uutta vuotta taidettiin juhlia loskassa, mutta pian maa valkeni taas – aivan riesaksi asti. Turun kaupunki myi aurauskalustonsa ja kaupunki oli kaaoksessa. Itsekin laitoin kuvia palautepalveluun, kun meidän kadut autot oli motitettu jäälohkareiden alle. Eeron veljen koira Wupsu tuli meille hoitoon lievittämään karvakaverin kaipuuta. Hangista huolimatta lenkkeilimme ahkerasti toukokuista juoksutapahtumaa varten. Välillä meno oli melko extremeä:  irtolumessa sutimisita pimeissä metsissä, eksymistä ja toisinaan petollista puolikantoista hankea, josta olin jo varma ettei sieltä ehjillä nilkoilla selviä.

Helmikuussa sama meno jatkui. Lunta riitti edelleen ja maisema oli kauniin talvinen. Lenkkeily jatkui, ja juoksinkin ennätyspitkän lenkin – tasan 20 kilometriä ensimmäistä kertaa! Otin osaa Vegaanihaasteeseen, vaikkakin melko rennolla otteella tällä kertaa. Kävin kuitenkin Vegaanihaasteen mielenkiintoisella luennolla ja sain kassillisen ruokaa.

Maaliskuussa arkeamme ilostutti Eeron siskon koira, pilkkusirkus joka (toisinaan) totteli nimeä Megan. Viikonloput ja vapaa-aika kului edelleen juoksupolkuja kuluttaen. Kellon mukaan maaliskuu olikin ahkerin treenikuukausi, ja juoksukilometrejä kertyi lähes 100. Pisin lenkki oli keskustasta Littoisten järven ympäri, 23 kilometriä. Silti H-hetki tuntui lähestyvän uhkaavasti, eikä juoksukunto tuntunut enää edistyvän (tähän löytyi lopulta ihan syykin) – 34 kilometriä tuntureilla tuntui melkein kauhistuttavalta ajatukselta.

Huhtikuussa leikkasin vihdoin kevyemmän tukan ja kirjoitin blogiinkin paksuhiuksisen ongelmista. Aikuisten oikeasti oli pakko leikata kevyempi kuontalo juoksutapahtumaa varten, sillä painava ponnari alkoi olla monin tavoin ongelmallinen. Karvakaverin kaipuu oli edelleen kova, ja selasimme ahkerasti netin ilmoituksia rescue-koirista sekä tulevista pentueista. Sitten eräänä päivänä Eeron sisko bongasi Facebookin Eläinvideokerhon Kirppetorilta kotia etsivän sydämetsulattavan söpön basenjipojun. Laitoimme viestiä omistajalle (joka siis oli joutunut hurmuripennusta luopumaan allergian takia), eikä aikaakaan kun olimme jo matkalla tutustumaan pentuun. Siellä se pieni härväsi menemään minkä kerkesi, mutta ehti myös hetkeksi rauhoittumaan Eeron syliin. Rakkaus roihahti, ja yön yli nukuttuamme haimme ketunpojan kotiin. Kennelnimi Reima oli vaihtunut Rioksi, emmekä keksineet enää kolmatta, parempaa nimeä joten Rioksi hän jäi. (Pst, kurkkaa Rion pentuilut Instasta!)

Toukokuussa juhlittiin vappua perinteisin menoin: grillailua meillä, lakitus sekä vappupäivän piknik. Rio oli osoittautunut sen verran reippaaksi pennuksi, että pääsi mukaan ihmettelemään piknikin hulinaa. Kotiakin tuli vähän sisustettua, kun hankimme vihdoin kunnollisen ruokapöydän. Toukokuun lenkit jäivät vähäisiksi, kun pieni ketunpoika vei kaiken huomion. Myös yskä vaivasi, ja seisautti treenit pariksi viikoksi, kunnes loppukuusta koittikin H-hetki eli Karhunkierroksen juoksutapahtuma. Juoksu ei sujunut kovin hyvin, mutta maaliin kuitenkin selvittiin ehjin nahoin ja aikarajan puitteissa. Kuusamosta palasimme hiljalleen kotiin päin ihaillen samalla kotimaan ihmeitä: Kuusamon karhuja, Kolin maisemia ja Olavinlinnaa.

Kesäkuussa juhlittiin juhannusta jo lähes perinteiseksi muodostuneella kaavalla, eli kaverini mökillä mökkiolympialaisten merkeissä. Kelit suosi ja pääsimme nauttimaan Suomen kesästä Rion kanssa. Ketunpoika nautti lintujen katselusta, lämpimän ilman haistelusta ja ihan vain maailman tutkimisesta ja nurmikolla makoilusta. Puhelin ja kamera täyttyivät toinen toistaan söpömmistä otoksista.

Heinäkuussa jatkui sama kesäinen meininki ketunpojan kanssa. Pari viikkoa ehdimme lomailemaankin ja puuhastelemaan kaikenlaista kivaa kodin pikkuprojekteista ja mattojen pyykkäyksestä uimiseen, melomiseen ja suppailuun. Piipahdimme myös Nuuksiossa, Lomamäen lemmikkipuistossa, Hangossa ja Iso-Melkuttimella. Riokin pääsi tutustumaan retkeilyn saloihin ja osoittautuikin puuhassa melkoiseksi mallioppilaaksi. Vietinpä yhden yön mökilläkin nukkuen Rion kanssa saunamökissä hiirten rapinan keskellä.

Elokuussa lähdimme vähän extempore juoksemaan Hämeenlinnaan ja Riokin pääsi pinkomaan mukana. Jatkoimme myös tyngäksi jäänyttä kesälomaa ja lähdimme Ruotsiin vaeltamaan. Lopulta löysimme kuitenkin itsemme ajelemasta ympäri Norjan Senjaa ja Lofootteja, ja Riokin pääsi mukaan. Maisemat oli kyllä henkeäsalpaavan kauniita ja kalastajakylät ylisöpöjä. Teimme lyhyitä vaelluksia ja Riokin jaksoi superreippaasti kipitellä mukana. Kotiin palattuamme saimme ihastella söpöjä kyliä Suomessakin, kun pääsimme mökkeilemään kaverini mökille ja vierailimme samalla Fagervikin ruukkikylässä. Kuun vaihteessa Eero vaihtoi vähän yllättäen työpaikkaa ja muutoksen tuulia oli ilmassa.

Syyskuussa koitti arki ja aloimme potkia vauhtia startup-projektiimmekin. Ystävämme Indonesiasta oli vierailulla ja viipyi lopulta Suomessa kokonaista kolme kuukautta. Esittelimme suomalaisia syysharrastuksia ja kävimme sienimetsässä. Ihan viime metreillä löysimmekin aikamoisen sienisaaliin! Aloitin myös aivan uuden harrastuksen, baletin. Intensiivisen treenikevään jälkeen kaipasin jotain rauhallista, mutta tarpeeksi haastavaa, ja baletti vastasi kyllä tähän tarpeeseen loistavasti. Vähän itsekin yllätyin miten paljon innostuinkaan hommasta!

Lokakuussa ihailtiin ruskaa, eikä Rio tuntunut olevan moksiskaan syyssateista. Hotellilahjakortti vei meidät Helsinkiin viettämään rentoa viikonloppua. Aika hurahti kansallismuseossa ja ravintoloissa herkutellen. Innostuin pitkästä aikaa avantouinnista, ja kävimme Indonesian ystävämme kanssa avantouimassa useampaan kertaan – hänpä paljastuikin varsinaiseksi vesipedoksi ja pulikoi menemään kuin kesällä konsanaan!

Marraskuussa koitti synttärit, jonka kunniaksi keittiössä nähtiin mörköjä. Pimeys painoi, eikä energiaa tuntunut riittävän paljon mihinkään. Vuoden harmain päivä oli kyllä harmaudessaan melko hieno, ja samalla hyvästeltiin Indonesian ystävä. Loppukuusta satoi lunta, ja maisema oli pienen hetken ihanan valoisa winter wonderland. Puhtia pimeyteen toi pomppiminen, sillä saimme vihdoin aikaiseksi käydä Trampolin parkissa. Oli kyllä hurjan hauskaa, mutta samalla tuli tosi vanha olo...

Joulukuussa itsenäisyyspäivää juhlittiin perinteisesti: kiinalaista ruokaa, konsertti sekä herkkupöytä ystäväni luona. Joulukuu kului taas hurjan nopeasti, ja lukuisat joulukalenterini hupenivat silmissä. Olipa kalentereiden joukossa myös aivan itse asiakkaalle suunnittelemani suklaakalenteri, josta tuli kyllä hurjan kaunis vaikka itse sanonkin! Kuralan kylämäen lahjapajassa kävin tekemässä ihka ensimmäisen kuusikranssini sekä valamassa kynttilöitä perinteisin menetelmin. 

Vuosi oli kerrankin aika positiivissävytteinen – oikeastaan mitään sen kurjempia tapahtumia ei tainnut vuoteen mahtua. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti seuraavaa vuosikymmentä! Kaiken kaikkiaan viime vuosikymmen on ollut kyllä mahtava ja pitää sisällään monta suurta tapahtumaa. Vuonna 2010 työskentelin vakityöpaikassa mainostoimistossa – ihka ensimmäisessä oikeassa työpaikassa, jossa olin jo ehtinyt työskennellä reilun vuoden päivät. Tarkoitus oli viettää välivuotta ja hakea jatko-opiskelemaan, mutta välivuosia ehti olla lopulta useampikin ennen kuin vihdoin päädyin oikealta tuntuvaan kouluun Turun kauppakorkeakouluun syksyllä 2011. Nuo mainostoimistovuodet ovat monella tapaa ikimuistoisia ja tekivät musta sen, joka olen tänä päivänä. Opintovuosiin mahtuu myös aivan huikeita muistoja. Ihania ystäviä, uusia oppeja, ikimuistoisia kursseja joista osa vei rapakon toiselle puolelle asti unohtamatta tietenkään vaihto-opiskelua Espanjassa. Työrintamallakin tuli nähtyä kaikenlaista mainostoimiston jälkeen: digimarkkinointitoimistoa, kaupungin hallintoa, pienyritystä, kansainvälistä suuryritystä – ja lopulta polku johti perustamaan oman yrityksen. Matkalle on mahtunut myös ensimmäisen oman asunnon osto ja remontointi – sekä tietysti monen monta antoisaa reissua kaukomaille. Jännittävää, mitähän tulevat vuodet tuo tullessaan! 

Besos, Hansu

Vuosikatsaus 2018

Hyvää uutta vuotta 2019! Niinpä se on taas uusi vuosi pyörähtänyt käyntiin, mikä tarkoittaa, että on jälleen aika vilkaista taaksepäin ja muistella, mitä kaikkea vuoteen mahtuikaan:
Alkuvuosi kului melkoisessa sumussa, enkä edes oikein muista alkuvuoden tapahtumia. Puhelinkin vaihtui maaliskuun lopussa, ja sen myötä muistot alkuvuodesta on vähissä. Viikonloput kuluivat isän asuntoa tyhjentäessä ja asioiden järjestelyssä. Murhetta ja stressiä riitti monenmoista, ja välillä tuntui että olin yhtäkkiä kuolinpesä-nimisen yrityksen toimitusjohtaja. Kaikenlaista piti yhtäkkiä tietää, päättää, selvittää ja hoitaa. Maalis-huhtikuussa nautittiin auringosta, pakkasesta ja talvimaisemista. Aurajoki oli pitkästä aikaa tukevasti jäässä, joten sitä pitkin pääsi kävelemään meiltä ainakin Förille asti. Ruissalossakin pääsi oikaisemaan jäätä pitkin Kolkanniemeen vielä maaliskuun lopussa. Huhtikuussa kevät tuli rytinällä ja vappukin sujui aurinkoisessa säässä. Tosin vappupäivänä sää muuttuikin totaalisesti, niin että perinteinen piknik piti viettää sisätiloissa.

Toukokuussa sää helli, ja jo kuun puolivälissä lämpötila kohosi hellelukemiin. Innokkaana siirsin toimiston puistoon tietämättä, että hellettä saataisiin vielä kyllästymiseen asti. Jokirannan kirsikkapuut näyttivät taas parastaan, ja Tårgetin terassilla oli jopa liian kuuma syömiseen. Fiilis oli kuin etelän lomalla.
Loppukuusta matkustimme Salamancaan tarkistamaan, miltä tuo rakas kaupunki näyttää nyt neljän vuoden jälkeen. Suomessa hellesää jatkui, mutta Salamancassa oli enimmäkseen sateista ja kylmää – tyypillistä tuuria taas. Suomessa oli lämpimin äitienpäivä 60 vuoteen ja Espanjassa sateisin kevät 27 vuoteen... Salamancassa riitti erilaisia tapahtumia, elämää ja vilskettä. Me heittäydyimme turisteiksi ja ravasimme nähtävyyksissä kuin olisimme kaupungissa ensimmäistä kertaa. Viimeisen päivän vietimme Madridissa, jossa näin pitkästä aikaa kämppikseni.

Kesäkuussa puhalsi myrskytuuli, mikä yhdistettynä pitkään jatkuneeseen kuivuuteen sai suuren puun kaatumaan Tuomaanpuistossa. Naapurimme jäi autonsa kanssa puun alle, mutta onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, vaikka auto menikin aivan ruttuun. Hämmennys oli melkoinen, kun olin juuri puun kaatumisen jälkeen puistossa kävelyllä, enkä ensin tajunnut että puu oli kaatunut itsestään. Luulin että kaupungin puutarhurit vain karsivat puita. Ja kesti myös aika kauan tajuta, että puun alla on myös auto, ja sen sisällä tuttu henkilö kaiken lisäksi!
Puolisukulaistytön rippijuhlat veivät meidät Helsinkiin, ja samalla reissulla ehdimme illallistaa Skifferissä ja hieman kävellä ympäriinsä. Myös itsellämme oli kesäkuussa syytä juhlaan, sillä viimein otimme paperit ulos ja valmistuimme virallisesti kauppatieteiden maistereiksi.
Helteet hellivät edelleen ja pyöräilimme Ruissaloon nauttimaan kesäpäivästä. Samalla reissulla tuli vihdoin koettua vesibussi, joka on kyllä huippukeksintö! Juhannukseksi sää tietenkin kylmeni, vaikka muutoin koko kesä oli yhtä hellettä. Myrskyn mylvi, mutta väkisin oli silti illalla grillattava. Onneksi juhannuspäivänä tarkenimme istua iltaa ulkona grilliherkkujen ääressä, sekä pelailla mölkkyä. Kokeilimme myös pizzakiveä, jonka lopputulos oli surkuhupaisa. Juhannusvieraiden lähdettyä istuimme iltateellä patiolla, kun aivan jalkojemme juureen taapersi pikkuinen siili. <3 Juhannusviikonloppuna löysimme myös uuden jännittävän luontokohteen lähistöltä, eli Härmälän rotkon.

Heinäkuussa helteet jatkui, ja työrintamalla oli hiljaista. Eipä kyllä mitään töitä olisi jaksanutkaan tehdä, kun sisälläkin oli yli 30 astetta. Niinpä loikoilin milloin puistossa, milloin polskin maauimalassa ja välillä yritin saada jotain fiksua aikaiseksi yliopiston ilmastoinnin alla ja aamuisin patiolla varjossa. Alakerran lattialla oli hieman viileämpää, joten pari yötä vietin lattialla.
Saimme kutsun ystäväni mökille Karjaalle, ja matkalle piipahdimme myös söpöäkin söpömässä Fiskarsissa. Myös Lokalahdella piipahdimme Eeron kaverin mökillä. Heinäkuussa kävimme myös maatalousmessuilla Oripäässä. Erilaisten uimapakkojen perässä ajelimme milloin minnekin lähiseudulla, muun muassa Brinkhallin kartanolla tuli käytyä pitkästä aikaa. Auringossa löhötessä BookBeat oli kovassa käytössä, ja sain luettua myös ensimmäisen espanjankielisen romaanin.

Elokuussa muistelin kaikkia elämäni aikana kokemiani reissuja juuri ennen kuin lähdimme roadtripille Norjaan. Reissu oli ikimuistoinen ja erityisesti mieleen on jäänyt Trolltungan vaellus – teinpä Trolltungasta jopa ihka ensimmäisen videonkin! Elokuussa ehdimme myös reissata Helsinkiin kaksi kertaa: ensimmäinen visiitti hurahti kokonaan Suomenlinnassa, joten toisen kerran oli palattava Linnanmäelle. Kuun loppupuolella vietettiin Suomen luonnonpäivää, ja samalla juhlittiin myös Luonnonsuojeluliiton synttäreitä Egotripin ilmaiskeikan merkeissä.

Syyskuussakin saimme nauttia ilmaiskonsertista, sillä Turun filharmoninen orkesteri soitti urheilumusiikkia uuden palloiluhallin kunniaksi. Samainen viikonloppu oli muutoinkin täynnä kulttuuria: kävimme Turun linnan suljettujen ovien kierroksella ja Turun päivänä neljässä eri museossa.

Lokakuussa tuli vuosi täyteen yrittäjyyttä. Syksy oli aurinkoinen ja kaunis. Ruskaa sai ihailla päivä toisensa jälkeen, ja ajelimme Raaseporiin asti ihailemaan värikästä maisemaa. Samalla reissulla ehdimme nähdä Västerbyn Peikonkierroksen, Ramsholmenin kauniin lehtipuualueen sekä Tammisaaren. Syksyn myötä kuntoilukärpänen puraisi, ja teimme ahkerasti treenisuunnitelmia niin salille kuin lenkkipoluille. Ostimme jopa kuntosalijäsenyyden Well Gymille, jonka toiminnalliselta salilta haimme täydennystä juoksutreeneille. Kuun lopussa saimme kutsun halloween-bileisiin, ja sain piirtää itselleni hämähäkinseitin silmän ympärille ja meikata Eerolle mustat silmät, hih!

Marraskuun alussa täytin pyöreät 30 vuotta Kanarian saarilla. Viikko vierähti La Gomeran saarta tutkiessa ja sen monipuolista luontoa ihmetellessä. Reissun jälkeen herkuttelimme äidin tarjoamana synttäri-illallisen Karu Izakayassa, jossa on pitänyt käydä jo pienen ikuisuuden.

Joulukuussa  vielä  ennen vuoden vaihtumista uudeksi ehdimme tehdä lyhyen reissun kotimaassa. Ajelimme Ouluun moikkaamaan Eeron siskoa, ja jatkoimme vielä muutamaksi päiväksi Kuusamon tykkylumien äärelle. Syksyn treenikausi puolestaan sai päätöksensä perinteisessä uudenvuoden juoksussa, johon tosin itse otin vasta ensi kertaa osaa. Juoksuaika ei ollut erityisen hyvä, mutta onpahan nyt jotain mistä parantaa ensi vuonna!

Joulukuussa katse oli odottavin mielin tulevassa vuodessa, ja huokaisin ettei vuosi 2018 ollutkaan niin synkkä kuin miltä se aluksi vaikutti. Kuun alussa kuitenkin Peppi menehtyi äkillisesti sairaskohtaukseen. Tuosta noin vain yllättäen voi kaikki muuttua. Viimeiset 11 vuotta Peppi on ollut arkemme ilostuttaja niin monessa asiassa, että vasta tuon tärkeän perheenjäsenen puuttuessa sitä ymmärtää, miten iso merkitys pienellä nappinenällä olikaan.

Vuosi 2018 on siis pitänyt sisällään enemmän surua, huolta ja murhetta kuin yksikään vuosi ennen. Niinpä haluan uskoa, ettei tästä ole kuin suunta eteen- ja ylöspäin. Haluan oppia vuodesta 2018 sen, että kaikki voi päättyä yhdessä silmänräpäyksessä ja ettei rakkaimpia pitäisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Haluan uskoa, että näillä kamalillakin tapahtumilla on jokin suurempi merkitys, jonka ymmärrän vasta paljon myöhemmin. Ellei muuta, niin ainakin ne laittavat asioita perspektiiviin, monet pikkumurheet tuntuvat aika vähäpätöisiltä. Asetankin yhtenä tavoitteena uudelle vuodelle nähdä enemmän ystäviä, perhettä ja sukulaisia ja stressata typeristä asioista vähemmän.

Surullisista asioista huolimatta haluan keskittyä onnellisiin muistoihin. Muistettakoot vuosi 2018 historiallisen lämpimästä kesästä, josta Peppi nautti täysin rinnoin, sekä monista mahtavista reissuista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vuoteen mahtui kolme ikimuistoista ulkomaanreissua: kävimme Salamancassa nauttimassa espanjalaisesta elämänmenosta, Norjassa autoilemassa jylhillä vuoristoteillä ja vaeltamassa henkeäsalpaavissa maisemissa sekä La Gomeralla ihmettelemässä ikiaikaista sademetsää ja mustahiekkaisia rantoja. Kotimaassakin ehdimme kierrellä ennätyspaljon, ja nähdä kauniita järvimaisemia, ruskaisia metsiä ja satumaisia lumeen peittyneitä tuntureita. Opiskelijariennot tuli jätettyä taakse ja valmistuttua vihdoin virallisesti kauppatieteiden maisteriksi. Monta muistoa rikkaampana siis kohti uusia kokemuksia, tervetuloa vuosi 2019!

Un resumen del año 2018, feliz año nuevo! 

Besos, Hansu

"Postre Chacaras" - tiramisutyylinen juustokakku

La Gomeran reissulle söimme useana iltana lähimmässä ravintolassa Las Chacarasissa, jota uskallan väittää saaren parhaaksi hinta-laatusuhteeltaan. Ainakin La Gomeran "pääkaupungissa" San Sebastianissa sekä rantakohde Valle Gran Rey'ssä tuntui, että ravintolatarjonta oli huomattavasti enemmän turisteille suunnattu ja hintatasokin hiukan korkeampi. "Kotikylässämme" Hermiguassa sen sijaan taisi olla kokonaisuudessaan 3-4 ravintolaa, joista lähimpään suuntasimme heti tokana iltana (ekana iltana piti tyytyä itsetehtyyn sapuskaan kun ravintolat olivat kiinni halloweenin takia, ja seuraavana päivänä oli pyhäinpäivä, el día de todos los santos). Epäuskoisina ilmettelimme ruokalistaa, että miten annokset voivat olla niin edullisia, useita euroja halvempia kuin muualla. Eihän noilla hinnoilla laatua voisi saada... Esimerkiksi liharuoat olivat 7-9 euroa, kala-annokset 8-13 euroa, alkupalat ja jälkiruuat nelisen euroa. Kolmen ruokalajin illallisemme viineineen, leipineen ja mojoineen jäivät joka kerta noin neljäänkymppiin. Ja silti ruuan maku, esillepano ja palvelun taso olivat ensiluokkaisia, käsittämätöntä!

Postre Chacaras, alkuperäinen versio

Yhtenä iltana tilasimme yhteisiksi jälkiruuiksi leche asadon ("paahdettu maito", joka kuitenkin osoittautui flanin kaltaiseksi "makeaksi munakkaaksi") ja paikan nimikkojälkiruoan "postre Chacarasin". Syötyämme tarjoilija hieman virnuillen tiedusteli, kummasta pidimme enemmän, ja jouduimme myöntämään, että kyllä se nimikkojälkkäri vei voiton. Seuraavalla kerralla tilasin listaa vilkaisematta kaksi postre Chacarasia, ja tarjoilija vielä vitsaili, että ihan oikeastiko nyt otamme omat jälkkärit emmekä jakaisi. Syystäkin saavat olla ylpeitä, kyllä jälkkäri sen verran hyvää oli.

Kokatessani Kanarian herkkuja, ei siis ollut epäilystäkään mitä tekisin jälkiruoaksi. Harmi vain, ettei mulla ollut aavistustakaan, mitä tuohon samettisen pehmeään jälkiruokaan tulisi. Mauissa oli hyvin paljon tiramisua henkiviä osia, joten tämän päätelmän pohjalta kehittelin postre Chacarasista oman versioni.

"Postre  Chacaras":

• 2 prk mascarponea (á 250g)
• 2 dl kuohukermaa
• 1/2 vaniljatanko
• n. 3/4 dl sokeria
• vahvaa kahvia sokerilla
• 2 tl kaakaojauhetta
• 2 tl pikakahvijauhetta
• valmiskakkupohja (miel. tumma kaakao)
• 3 liivatelehteä
• 2 rkl maitoa
• vaahterasiirappia tarjoiluun

Aseta irtopohjakakkuvuoan pohjalle leivinpaperi ja vuoan reunoille voi sipaista vähän öljyä. Leikkaa valmiskakkupohjalevy oikean kokoiseksi, ja aseta vuoan pohjalle. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Kostuta pohja vahvalla kahvilla (huom. kostuttamisen kanssa kannattaa jopa liioitella). Kostuttamiseen voisi myös sopia tiramisun tapaan pieni tilkka marsalaviiniä tai amarettoa, mutta meidän kaapeista ei löytynyt mitään sopivaa. Sekoita kaakaojauhe ja pikakahvijauhe keskenään ja tomuta pohjan päälle siivilän läpi tasainen kerros. 

Notkista mascarpone sähkövatkaimella ja sekoita joukkoon sokeri ja vaniljatangon siemenet. Vaahdota kerma. Kuumenna maito lasissa vaikkapa mikrossa, ja lisää liotetut liivatelehdet maitoon. Sekoita jotta liivate liukenee ja maito vähän jäähtyy. Kaada seos mascarponen joukkoon. Kääntele lopuksi sekaan myös kermavaahto. Kaada seos lopuksi vuokaan, peitä kelmulla ja anna hyytyä vähintään pari tuntia jääkaapissa.

Tarjoile siirapin kanssa. Itse tarjosin kakun alkuperäiseen tyyliin gomeralaisen palmusiirapin kanssa, mutta esimerkiksi vaahterasiirappi käynee paremman puutteessa. Oma versioni ei ihan yltänyt esikuvansa tasolle, mutta ei se kovin huono voinut olla, kun vieraisiin upposi kerralla koko kakku!

PS. Chacaras tarkoittaa erästä Kanarialaista perinteistä soitinta, vähän niinkuin kastanjetit mutta paljon massiivisemmat. Näillä soittimilla on tärkeä osa erityisesti La Gomeran ja El Hierron kansanmusiikissa.

Traté de hacer un postre que comimos en La Gomera. No tengo ningúna idea de lo que contenía el postre, pero hice mi version de mascarpone y nata montada. 

Besos, Hansu

Kaikki elämäni matkat

Saimme tuossa jokin aika sitten vihdoin seinälle tuollaisen väritettävän karttataulun, jonka joulupukki toi jo ainakin pari joulua sitten. Kun vihdoin saimme päätettyä sille paikan tässä kodissa, oli vielä ratkottava, miten merkitsemme karttaan reissut. Väritettäisiinkö yhteiset matkat tietyllä värillä, ja kummankin omat reissut tietyillä väreillä? Ja millä väreillä!? Se vasta kinkkinen pulma oli kun en kestänyt ajatusta riemunkirjavasta taulusta. Lopulta päädyimme värittämään tauluun vain yhteiset reissut. Ja koska sijoitimme taulun keltaisen nojatuolin viereen, päädyimme väriksi keltaiseen. Vaan eipä sekään ollut ihan yksioikoinen valinta, kun piti vielä löytää sellainen keltaisen sävy joka erottuisi edes jotenkin. Siispä siitä tuli nyt tuollainen vaalean oranssi. Huhhuh, kyllä on taas ensimmäisen maailman ongelmat...

Taulun innoittamana aloinkin pohtia, että missä kaikkialla olenkaan ehtinyt reissata elämän varrella. Elämäni ensimmäisistä reissuista on muista kyllä kovinkaan paljon. Ihka ensimmäistä kertaa taisin olla ulkomailla noin 3-vuotiaana Lanzarotella, Kanarian saarilla. Moneen otteeseen olen saanut kuulla, kun lähtiessä päätin palata hotellille kun en halunnut lähteä kotiin – eli siis karkasin kun äidin silmä vältti ja aiheutin samalla melkein sydänkohtauksen.

Elämäni toinen reissu oli Kyprokselle keväällä -94. Vuonna -96 Kanarian saaret kutsuivat taas, kun matkustimme 8-vuotissyntymäpäivieni aikaan Playa del Inglésiin. Vuonna -98 suuntana oli jälleen Kanaria, tällä kertaa Teneriffa. Tuolla reissulla kävimme ensimmäistä kertaa kiinalaisessa ravintolassa, ja rakastuin "munariisiin". Mieleen on jäänyt myös hotellin porrastetut parvekkeet, joiden ansiosta alakerran parvekkeella olevien kanssa pystyi jutustelemaan. Yläkerrassamme oli kajaanilaispariskunta, joka vaihtoi silloin tällöin kanssamme muutaman sanan,  eivätkä ilmeisesti pahemmin poistuneet hotellista mihinkään vaan viettivät loman huoneessa juopotellen.

Seuraavana vuonna suuntasimme taas Kyprokselle Pafokselle, jälleen syntymäpäivieni aikaan kun täytin 11 vuotta. Tämä taisi olla se reissu kun luin paljon Aku Ankan -taskukirjoja altaalla vatsallani maaten, ja mun uikkareissa oli selässä pyöreä aukko. Loppureissusta selässä siis komeilikin rapsakanruskea ympyrä. 

Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 2004 suuntana oli jälleen Kypros. Helmikuinen Kypros yllätti kylmyydellään (taisi olla kylmintä sataan vuoteen), eikä mukana ollut tarpeeksi vaatteita. Autiolla uima-altaalla nautimme auringosta vaatteet päällä, ja äidin reidet paloivat mustien housujen läpi vaikka kovin lämmintä ei ollutkaan.

Kreetan reissu vuonna 2005 oli viimeinen "perhematka". Olin koko kesän Suomessa maannut parvekkeella auringossa, ja rusketus oli melkoinen jo ennen reissua, ja reissusta palatessa olinkin melkoisen paahdettu. Tuollaista rusketusta ei olekaan sen koommin nähty.

Vaikka voisi luulla, että Kanarian saaret ovat kutakuinkin koluttu, on itselläni itse asiassa palava halu päästä saarille reissamaan. Siis niin, että pysyisi kaukana turistialuelta ja tutkisi saarten luontoa ja pieniä kyliä.

Ja tietenkin Tallinnassa ja Tukholmassa on tullut käytyä useampaakin otteeseen, enkä oikeastaan muista ensimmäisiä vierailuja. Tukholmassa taisin olla ensi kertaa luokkaretkellä ala-asteella kuudennellä luokalla. Oi se oli kyllä aika hieno luokkaretki!

Lapsuuden reissuja paremmin on mielessä (ja dokumentoituna) täysi-ikäisenä tehdyt matkat:

Alanya, Turkki 2009

Ensimmäisen yhteisen reissun Eeron kanssa teimme Turkin Alanyaan. Mitään kovin eksoottista kohdetta emme rohjenneet valita, ja tuohon aikaan Turkkiin sai edullisia reissuja. Vaihtoehtona hintansa puolesta oli Montenegro – ja kyllä olemme valintaamme harmitelleet jälkikäteenkin. Huomasimme heti, ettei tuollaiset yltiöturistipaikat bilepaikkoineen ole todellakaan meitä varten. Reissatessani en halua kuulla suomea etenkään kauppamiesten suusta. Reissusta jäi mieleen turhankin kova kuumuus, hotelli korkealla kukkulalla, kiipeäminen Kale-kukkulan linnan raunioille sekä visiitti tippukiviluolassa. Hurjimpana juttuna mieleen on syöpynyt myös paikallisen ohjelmanjärjestäjän koskenlaskureissu. Yritin kaikin tavoin pysyä hurjassa kyydissä mukana, enkä alun maisemien ihailun jälkeen ymmärtänyt alkuunkaan mitä hauskaa moisessa ryöpytyksessä oli. Vuoron perään yksi jos toinen seurueesta tipahti laidan yli koskeen, ja niin myös itsekin lopulta. Eero nappasi mua jalasta kiinni, ja tuntui että roikuin ikuisuuden pää alaspäin joessa.

Osaka & Kioto, Japani 2009

Seuraava matkakohteemme olikin rohkeasti kunnolla eksoottinen. Eero on intoillut samuraijutuista sun muista pienestä pitäen, mutta itseeni Japani-innostus tarttui vasta reissun päällä. Osakassa riitti vilskettä ja jos jonkinlaista ihmeteltävää. Niin moni asia jäi mysteeriksi, kun emme kieltä osanneet – siitäpä syttyi siis into opiskella kieltä ja olemme vannoneet palaavamme vielä Japaniin. Japanilaisten kohteliaisuus jäi kyllä mieleen. Hotellimme sijaitsi laitakaupungilla, mutta kodittomat toivottivat iloisesti hyvät huomenet ja lähikuppilan mummeli muisti jo seuraavana aamuna mitä halusimme aamupalaksi. Kioto puolestaan hurmasi rauhallisuudellaan, vaikka jalat huusivat hoosiannaa kun kiersimme lähes kaikki temppelit yhden päivän aikana. Yöpyminen perinteisessä ryokan- majatalossa oli kyllä ikimuistoista! (Joitain japanin vinkkejä löytyy blogista täältä.) Japani jäi mieleen maana, jossa voisin viihtyä pidempäänkin – tosin kieltä olisi osattava. Matkan innoittamana opiskelinkin useamman vuoden japania yliopistossa.

Shanghai & Sanya, Kiina 2010

Eero vietti neljä kuukautta vaihto-opiskellen Shanghaissa, jonne meikäläinen lensi lopuksi perässä (muutamien vastoinkäymisten jälkeen pari päivää myöhässä). Yltiömoderni ja perinteinen Kiina kohtasi kaupungissa kyllä mielenkiintoisella tavalla. Reissusta jäi erityisesti mieleen ehkä kaupungin symboliksi laskettavassa Oriental Pearl Towerissa vierailu, jonka läpinäkyvä lattia oli melko kuumottava. Ja tornin sisällä oli vuoristorata, joka oli muuten ensimmäinen (ja varmaan viimeinen :D) vuoristorata jossa olen ollut. Kaikenlaista jännää tuli kyllä koettua, kun Eero osasi löytää parhaat paikat. Myös kiinalaisten opiskelijoiden tapaaminen oli mielenkiintoista, sillä heillä tuntui olevan varsin erilainen ajatusmaailma. Kiinan sisäisellä lennolla lensimme myös Kiinan eteläisimpään kolkkaan Hainanin saarelle Sanyalle, joka ei ollut aivan sellainen paratiisisaari kuin kuvittelimme. Saari olikin venäläisten lomaparatiisi, mutta onneksi itse olimme reissussa sesongin ulkopuolella.

Aurinko häikäisi Kiinan eteläisimmällä rannalla

Calpe, Espanja 2011

Löysimme edullisen pakettimatkan(!) Espanjaan, ja sain vihdoin ensikosketuksen Manner-Espanjaan ja pääsin myös hieman käyttämään kieltä – tosin huomasin että kielitaitoni oli pahasti ruosteessa, olihan lukiosta jo monta vuotta. Reissusta jäi mieleen kiipeäminen kukkulalle, mikä oli paikoitellen hieman liiankin hurjaa menoa meikäläiselle. Muistan miten valkoiset tennarini värjäytyivät ruskeaksi hiekasta, ja reissusta palattuamme piti osallistua kaverini polttareihin samoilla silmillä ja niillä likaisilla tennareilla. Mieleen jäi myös kalamarketti, jossa kalastajat punnitsivat miekkakaloja ja huutelivat ääneen niiden painoja, jotka huitelivat lähes sadassa kilossa. Niin ja kävimmehän myös seilaamassa katamaraanilla, jonka läpinäkyvästä pohjasta sai ihmeteltyä kaloja.

Trapani, Sisilia 2012

Tuona kesänä Rayanair liikennöi Tampereelta Trapaniin, joten päätimme hyödyntää kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä samalla moikkaamassa kavereita Tampereella. Trapani oli oikein sopivan kokoinen ja sympaattinen merenrantakaupunki. Vieressä kohosi vuori, jonka kukkulalla olevassa Ericen historiallisessa kaupunkissa vierailimme myös. Paikka oli kyllä lumoava ja sinne vievä gongolihissikyyti kauniissa maisemissa myös hieno kokemus. Teimme myös veneretken erääseen kalastajakylään ja matkalla sai hypätä uimaan. Hui, en ole ennen uinut tuollalailla syvässä vedessä!

Hong Kong, Shenzhen & Yangshuo, Kiina 2012

2012 palasimme jälleen Kiinaan, sillä Eeron suomalainen kaveri oli päätynyt töihin Shenzheniin. Lensimme HongKongiin, jonka kaoottisesta fiiliksestä emme liiemmin pitäneet. Parin päivää fiilistelimme monia Shanghaista tuttuja kiinalaisia juttuja, kunnes ylitimme rajan ja jatkoimme Shenzheniin. Paikallisessa seurassa pääsi tutustumaan kaikkeen jännään, ja illallisilta löytyi lautaselta kyllä kaikenlaista ihmeellistä jota en ikimaailmassa olisi itse tullut tilanneeksi – kiinalaiseen tapaan kun pöytä tilataan täyteen ruokia kaikkien jaettavaksi. Tulipa maistettua muun muassa possun korvaa ja sammakkoa. Katuruokana maistelimme puolestaan ankankauloja ja jotain bambumaista keppiä (sokeriruokoa?), jota jauhettiin suussa sen makean mehun takia ja puuaines syljettiin pois. Ihmetystä riitti myös lukemattomissa tavaraloissa, jotka perustuivat kokonaan feikkituotteisiin. Reissun kohokohtana taisi olla matka sokeritoppavuorten keskelle Yangshuohon, josta olen kirjoittanut enemmän täällä.

Vähän ankan kauloja tyttöjen kanssa

Budapest, Unkari 2013

Juhannuksena 2013 havahduimme siihen, ettei meillä ollut minkäänlaisia suunnitelmia. Niinpä nappasimme edulliset äkkilähdöt, ja suuntasimme Budapestiin. Reissusta teinkin ihkaensimmäisen varsinaisen postauksen blogiin: Juhannus Budapestissä. Reissusta jäi mieleen kiireetön kaupungilla haahuilu helteessä.

Amsterdam, Hollanti 2013

Ystäväni ollessa vaihto-opiskelemassa Amsterdamissa saimme oivan syyn vihdoin vierailla kaupungissa. Kaupungiin tuli tutustuttua tietysti pyörän selässä. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt kauniit kanaalit, loputon sade, pannukakut ja stroopwafelit. Amsterdamin reissusta olen kertonut täällä ja täällä.

Espanja + Portugali 2014

Vuodesta 2014 olin aika tarkalleen puolet maailmalla ja puolet Suomessa, sillä reilu viisi kuukautta vierähti Espanjassa kun olin Salamancassa vaihto-opiskelemassa. Juttuja Espanjasta ja Salamancasta löytyy pilvin pimein blogista samannimisten tägien alta. Vaihdon aikana ehdin matkustaa Valladolidiin, Ciudad Rodrigoon härkäkarnevaaleille, Ávilaan, Guijueloon, Sevillaan, Cádiziin, Segoviaan, Portugalin Portoon, Lissaboniin, Sintraan ja Cascaisiin sekä tietenkin Madridiin useamman kerran.

San Diego, Kalifornia, Yhdysvallat 2014

Syksyllä 2014 suuntasimme erään markkinoinnin kurssiporukan kanssa San Diegoon. Matka oli osa kurssia, ja vierailimme erilaisilla yrityksissä ja teimme pieniä tehtäviä, joiden oli tarkoitus edesauttaa kurssityön tekemisessä. Lisäksi osallistuimme myös San Diego State Universityn markkinoinnin luennoille. Reissu oli kyllä erilaisuudessaan ikimuistoinen ja samalla ensikosketus Yhdysvaltoihin. Lisää reissusta täällä, täällä ja täällä.

Gdansk, Puola 2015

Gdanskiin lähdimme melko lyhyellä varoitusajalla – noin lähelle on kyllä vähän liiankin helppoa matkustaa. Muistan sään olleen harmaa ja kylmä, mutta kaupunki näyttäytyi siitä huolimatta kauniina. Lisää täällä ja täällä.

Malesia, Indonesia & Singapore 2015

Keväällä 2015 reissasimme kokonaiset kuusi viikkoa Kaakkois-Aasiassa. Lennot olivat Tukholmasta, jonne ensin seilasimme laivalla ja ehdimme viettää jonkin aikaa kaupungissa pyörienkin. Parin päivän Kuala Lumpurin vilskeen ihmettelyn jälkeen jatkoimme Langkawin saarelle, jossa apinat vilistivät mökkimme ympärillä. Päivät kuluivat rannalla, saarihyppelyreissulla ja skootteriajelulla (juttuja täällä, täällä, täällä ja täällä). Matka jatkui lautalla Penangin saarelle rappioromanttiseen Georgetowniin, ja sieltä Singaporen kautta Batamille moikkaamaan kavereita. Yhdessä reissasimme Lake Toballe, joka oli kyllä aivan ainutlaatuinen paikka vesiputouksineen ja sympaattisine batak-taloineen. Singaporen ja Mersingin kautta matka jatkui pikkuruiselle Tiomanin paratiisisaarelle, jossa päivät kuluivat rentoutuen, vesiputousta ihmettelen ja snorklaillen. Reissu oli kyllä kaikinpuolin aivan uskomaton! <3

Tallinna, Viro 2015

Yhden päivän Tallinnan minireissuun suuntasimme extempore kahden päivän varoitusajalla. Olimme suunnitelleet iät ja ajat menevämme Tallinnaan, ja vihdoin saimme repäistyä ja lähdettyä. Lisää miniminireissusta täällä.

Italia 2016

Ystäväni ollessa vaihdossa Roomassa, saimme jälleen oivan syyn lähteä reissuun. Lensimme ensin pariksi päiväksi Roomaan, josta matkasimme junalla La Speziaan ja Cinque Terren kyliin. Jatkoimme yhdeksi yöksi Veronaan, josta vuokra-autolla huristelimme Dolomiiteille ihastelemaan aivan uudenlaista ympäristöä vuoristoseudulle. Lyhyen piipahduksen teimme myös kuvankauniilla Gardajärvellä. Maisemat olivat kyllä etenkin noilla vuoristoseuduilla uskomattoman kauniit ja Rooman historia vaikuttava.

Italia, Slovenia & Kroatia 2017

Kuinka ollakaan, myös viime keväänä suuntasimme edullisten lentojen perässä Italiaan, vaikka pääosan reissusta vietimmekin Sloveniassa ja Kroatiassa. Slovenian Bled oli hurjan kaunis, mutta vähän liiaksi turistien valtaama. Vintgarin rotkossakaan ei tarvinnut olla yksin, mutta vuoristossa onneksi oli luonnonrauhaa. Kroatiassa ehdimme tutustua muun muassa rouheaan Rovinjiin sekä historialliseen Pulaan. Reissun kohokohta oli sympaattinen Piran, joka olisi ollut paljon parempi lopetus reissulle kuin ylikallis ja ruuhkainen Venetsia.

Lontoo, Iso-Britannia 2017

Eerolla oli työmatka Lontooseen, joka on ollut pitkään to do -listalla, joten niinpä lensin perässä kaupunkiin. Olimme ehkä kuulleet liikaa hehkutusta Lontoosta, sillä meille ei aivan selvinnyt mikä kaupungissa on niin hienoa. Lontoon reissufiiliksiä löytyy täältä ja täältä.

Salamanca ja Madrid, Espanja 2018

Teimme vajaan viikon reissuun rakkaaseen vaihtokaupunkiini Salamancaan yhdessä Eeron isän ja tämän vaimon kanssa. Reissu oli vähän kuin palkinto remonttiavusta. Pelkäsin rikkoutuisiko kaupungin taika jos vierailisin siellä uudelleen, mutta onneksi Salamanca oli juuri sellainen kuin muistinkin. <3

Huh, kaikenlaista sitä on tullut koettua ja kauas on (kirjaimellisestikin) tultu tuosta varovaisesta Turkin reissusta. Seuraava reissu odottaakin jo nurkan takana, sormet syyhyten odotan jo lisää väritettävää karttaan! Tänä iltana on meinaan tarkoitus seilata Ruotsiin ja autoilla heti aamusta kohti Norjan vuonoja! Ser deg!

Todos los lugares  en los que he viajado

Besos, Hansu