perjantai 4. toukokuuta 2018

Vappuilua


Huh kun ollut melko tahmea tämä arkeen paluu. Tiistaina illalla iski aivan järkyttävät vatsakivut kaikesta mässäilystä, ja niiden kourissa sitten saikin valvoa pitkälle yöhön, minkä jälkeen ei herääminen ollut aivan herkkua. Itse vappu meni hyvinkin perinteisen kaavan mukaan, eli aattona grillattiin meillä ja suunnattiin Taidemuseon mäelle lakitukseen. Tällä kertaa grillissä valmistui hodareita erilaisilla nakeilla sekä täytettyjä herkkusieniä. Jälkkärinä oli vielä jätskiannos ripotteilla, jonka tosin joutui hotkimaan kun jälleen kerran tuli kiire juosta lakitukseen. Lopulta ehdimmekin mäelle vasta juuri kun lakki pitikin jo painaa päähän. Näimme myös Paavo Nurmen lakituksen, Liljan patsaan lakitusta kun emme ole ikinä ehtineet näkemään. Muutoin ilta sujui jokirannassa haahuillen ja aurinkoisesta illasta nauttien. Tosin onnistuin viikko sitten saamaan potkutreeneissä rasitusvamman polveen, niin se tietenkin alkoi vihoitella liiasta seisomisesta, mikä vähän söi juhlamieltä.




Perinteistä poiketen piknik oli jätettävä väliin sateisen ja kylmän sään takia. Enpä muista milloin olisi viimeksi ollut yhtä huono sää Vapun päivänä. Piknikin sijaan järjestimmekin siis brunssin sisätiloissa ja tarjoilla oli jälleen vaikka mitä herkkuja. Oma kontribuutioni oli kinkkuhyrrät (ohje täällä) sekä aprikoosi-Aurajuustosuupalat (ohje täällä). Ja toki myös rocky roadeja oli tehtävä tänäkin vappuna. Omnomnom!








Niinpä niin tämäkin vappu kului vielä opiskelijahaalareissa vaikka luulin jo pari vappua sitten sen olleen viimeinen haalarivappu. Viime vuonnahan vappua vietettiin pitkän kaavan mukaan, koska se oli viimeinen opiskelijavappu... Mutta nyt valmistumispaperit on jo lähestulkoon täytetty, eli eiköhän tämä ollut aikuisten oikeasti vihoviimeinen opiskelijavappu!

La fiesta del primero de Mayo.

Besos, Hansu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3