Pääsiäinen kului meillä melko rauhallisissa ja laiskoissa merkeissä. Hyvää ruokaa ja herkkuja tuli syötyä yllinkyllin (mämmiin vaniljakastikkeella ei kyllä kyllästy, voisin syödä sitä aivan loputtomiin!). Jopa lihaa nähtiin meidän keittiössä ensimmäisen kerran sitten syyskuun, kun kokkasimme pikkuruisen määrän lammasta valkosipuliperunoiden kera. Pääsimmepä jopa valmiiseen päivällispöytään Eeron veljen luo, pelkäsimme jo viettävämme koko pääsiäisen keskenämme kun sekä äitini että Eeron isä päätti lähteä reissuun. Meidän vastuulle jäi jälkiruoka, ja keksin pyöräyttää vesi-ilmapallojen avulla tuollaiset suklaakupit (eipä tarvinnut kiikuttaa tarjoiluastioita edestakaisin kun ne oli syötävää mallia, hah). Kuppien täytteeksi tein vaniljaista mango-passionsoijarahkaa.
Pitkäperjantaina oli kyllä uskomattoman hieno ilma, joten suuntasimme kävelylle Ruissaloon. Jää oli vielä paksua, joten sitä pitkin oli oikopolku Kolkanniemeen. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Honkapirttiin munkeille, vaan pettymys oli melkoinen kun kotitekoisten munkkien sijaan myynnissä oli vain teollisia valmismunkkeja. Ihan hyviähän ne silti olivat, mutta eipähän tarvitse toiste mennä.
Sunnuntaina ja maanantaina sää sitten muuttuikin rajusti vähemmän keväiseksi, juuri kun meinasimme mennä pidemmälle patikointiretkelle. Paremman tekemisen puutteessa aika kuluikin jälleen isän asuntoa pikkuhiljaa tyhjentäen. Ei ehkä mukavinta pääsiäisen ajanvietettä, mutta olipahan kerrankin aikaa edistää sitäkin projektia.
Mitäs teidän pääsiäisen viettoon kuului?
Momentos de Pascua
Besos, Hansu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää aina! <3