Tuomiokirkon tornissa

Ehkä pari kuukautta sitten tajusin, että Turku on varmaan ainoita paikkoja, joita en ole päässyt ihailemaan yläilmoista. Lähes joka reissulla kun on tullut kavuttua jonnekin korkealle. Ja kuin tilauksesta saimme kutsun tutustumaan Turun tuomikirkon torniin! Ja siis saimme kutsun, koska muuton myötä meistä tuli Tuomiokirkkoseurakunnan jäseniä.

Ensin kapusimme sakastin vintille, joka toimii nykyään kutakuinkin kirkon ainoana varastona. Hyllyillä oli siis yhtä sun toista tavaraa. Tilassa oli näkyvillä uudehkoa 70-luvun peruskorjauksessa tehtyä tiilipintaa keskiaikaisen tiiliseinän rinnalla – tiilifriikki tykkäsi. Sitten kuljimme käytävää pitkin kappelien kaarevien kattojen yllä ja jatkoimme kapuamista yhä korkeammalle – ensin keskiaikaisia kierreportaita ja ylempänä puuportaita. Sisältäpäin torni on oikeastaan "vain" ikivanha hirsirakennelma. Kuulemma joku asiantuntija oli hirsiä tutkinut, ja nähnyt niistä käytetyn kirveen lisäksi senkin, missä asennossa veistäjä oli veistäessään istunut.

Vihdoin olimme kavunneet kutsukellojen kohdalle. Ne olivat niin massiivisia, että oli kyllä melko mielenkiintoista pohtia, miten ne on torniin saatu kuljetettua (köysien avulla nostamalla, ja kuulemma köysien tekijä oli istunut kellon päällä nostamisen aikana todistaakseen uskonsa köysien kestävyydestä). Kuulemma yksi kello painaa kolmen pienen henkilöauton verran. Ja kelloja soitetaan liikuttamalla kieltä, koska itse kellon liikuttaminen olisi hyvin vaativaa. Suuria kelloja tuijottaessamme iski pieni pelko, sillä kello näytti muutamaa minuuttia vaille viittä. Hajoaisiko korvat siinä soitossa? Pian kuulin vaimean kellon lyömän ja meinasin jo, että lyökö esim. Mikaelin kirkko minuuttia aikaisemmin. Ehei, tuomiokirkon kellot kuuluvat ehkä kaikkein vaimeimmin tornin sisään.

Kapuaminen jatkui kellokoneiston tasalle. Jotenkin aivan uskomatonta, että tuollainen viritelmä ylipäätänsä toimii ja kertoo vieläpä tarkan ajan. Kellokoneiston rakentajasta ei ole tietoa, ainoastaan hyviä arvauksia. Kellojen siirtäminen kesäaikaan kuulosti aika metkalta prosessilta: "tuolla noin on työhanskat, sitten irroitetaan eräs osa ja pidetään kiinni oikeasta osasta ja toivotaan parasta, kunnes rattaat ovat asettuneet oikeaan asentoon." Huhhuh.

Kellotaulun takaata

Lopulta jäljellä oli enää jyrkät tikkaat ja ylös kelloille johtava luukku. Meille annettiin 15 minuuttia aikaa, ennen kuin kellot löisivät puoli kuuden merkiksi. Hirveällä kiirellä räpsin muutamat kuvat maisemista, ja viimeisten joukossa kapusin alas vain todetakseni, ettei oikeasti kiirettä tai hätää ollut. Jotkut jopa jäivät tahallaan kellojen luo, eikä ääni nyt niiin kova ollut. Sitten kapusimmekin melko rivakasti alas asti sakastiin, jossa saimme vielä välipalaa ja pullakahvit. Askelmia en tullut laskeneeksi, mutta kuulemma kolmisensataa niitä on.

Tässä vielä muutama mieleenjäänyt hauska-tietää-knoppi:

1. Kirkko on palanut yli 20 kertaa ja nähnyt 7 sotaa
2. Kolot kirkon seinissä (ja ylipäätään keskiaikaisisten tiilirakennelmien seinissä) ovat rakennustelineistä. Kolot jätettiin näkyviin myöhempää korjaustarvetta ajatellen, jolloin telineet olisi taas helppo pystyttää.
3. Kirkon kellotaulu on halkaisijaltaan noin viisi metriä. Ja taulussa on vain tuntiviisari, minkä kaikki turkulaiset tietänevätkin.
4. Turkulaiset tietänevät senkin, että "täl puol jokke" on nimenomaan kirkon puoli, koska kaupunki laajeni "tois puol jokke".  
5. Koska kellot ilmoittavat varttitunnit, tasatunnit tuplalyönnein ja lisäksi kilkattavat milloin minkäkin kutsun merkiksi, on laskettu että yhteensä kellot kajahtavat viitisensataa kertaa päivässä.
6. Kirkon torni on korkeampi kuin sen keskikäytävä - yleisen harhaluulon vastaisesti siis. Aikaa ilmoittavat kellot (jonne siis pääsimme kipuamaan) sijaitsevat 82,25 metriä merenpinnan yläpuolella ja koko komeus kohoaa 101 metriin ollen keskusta-alueen korkein rakennus. Torniin kapuaminen vastaa noin 25-kerroksiseen kerrostaloon kiipeämistä.
7. Kirkko edustaa useita eri tyylisuuntauksia, koska kirkkoa on laajennettu ja rakennettu uudestaan 700 vuoden aikana monen monta kertaa. Erityisesti laajennuksia tehtiin 1400-luvulla, kun taas sisustus on pääosin Turun palon jälkeiseltä ajalta.

Nyt on sitten tämäkin "turkulaisuuden rajapyykki" koettu. Jatkoimme iltaa Turku-teemalla illallistamalla legendaarisessa Pippurimyllyssä. Söimme tietenkin ravintolan nimikkoannoksen, jossa kieltämättä oli 70-luvun havinaa...

Ps. Korjatkaa jos olen kirjoittanut puuta heinää – ei voi kaikkea muistaa ;)

Visitamos la torre de la Catedral de Turku.

Besos, Hansu