perjantai 15. elokuuta 2014

Paras pizza ikinä

Ties kuinka kauan olen haaveillut tekeväni pizzaa vuohenjuustosta, serranokinkusta ja rucolasta – niiden ainaisten kinkkupizzojen sijaan. Jotenkin sitä aina tulee pihisteltyä, eikä moisia aineita viitsi pizzaa varten ostaa. Mutta kerrankin jääkaapissa oli jäminä puolikas vuohenjuustopötkö ja pikkupaketti Pirkan serranokinkkua, joten vihdoin pääsin haaveista tositoimiin. Alkujaan haaveet juuri tällaisesta pizzasta herätti Pub Niskan Cecilia-peltileipä, ja kuinka ollakaan, multahan löytyi hyllystä Turku lautasella osa II -kirja, josta löytyy kuin löytyykin ohje juuri kyseiseen pizzaan:

Pub Niskan peltileipätaikina (3–4 pizzaa)
2 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
5 dl jauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekä lisää öljy ja suola. Sekoita joukkoon suurin osa jauhoista. Kumoa taikina pöydälle ja vaivaa mukaan loput jauhot. Jaa taikina kolmeen tai neljään osaan ja anna niiden kohota liinan alla noin puoli tuntia. Kaulitse taikinapalat lopuksi ohuiksi.
Tällä ohjeella tuli kerrankin ohut ja rapsakka pohja, meillä kun tuppaa aina pizzapohjasta tulla pannupizzamaisen pullava.

Päälle (4:ään pizzaan)
200g vuohenjuustoa
200g juustoraastetta
1 punasipuli
n. 100 g serranokinkkua tai prosciuttoa
2 purkkia tomaattipyrettä
balsamicoa
rucolaa

Leivitä tomaattipyre pizzapohjille ja levitä päälle juusto raaste. Ripottele päälle ohuiksi renkaiksi leikattu punasipuli ja murenna vuohenjuustoa. Lisää päälle myös kinkku ja paista 280 asteessa vajaa 5 minuuttia. Lisää päälle lopuksi hieman balsamicoa ja rucolaa.



Mähän kuorrutin vain kaksi pizzaa, eli aineksia meni vain puolet noista määristä. Lopuista pizzataikinoista yritin taikoa yhtä mahtavaa valkosipulileipää, jota maistelin eräässä Porton italialaisessa ravintolassa. Voitelin pizzapohjat öljyllä ja valkosipulimurskalla ja kuorrutin juustolla. Lopputulos ei kyllä ollut lähellekään sitä mitä halusin, joten parin maistiaisen jälkeen mokomat leipäset lensivät roskiin. Haisipa kämppä sitten pari päivää valkosipulilta.

Kyllä huomaa muuten, että Suomeen paluun jälkeen on ollut taas kokkausintoa kun ruokakuvia kertyy kameraan enemmän kuin niitä ehtii minnekään jakaa... :D

Esta pizza con queso de cabra, jamón serrano, cebolla roja y rúcula es mi favorita.

Besos, Hansu

2 kommenttia:

Kommentit piristävät päivää aina! <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...