perjantai 28. kesäkuuta 2013

Pastaa italialaisfiiliksellä

Kokkailin edellispäivänä pastaa, johon sekoittelin mm. vuohenjuustoa, rucolaa ja ilmakuivattua kinkkua, joihin mulla on ollut himo viime viikkoina. Ruoka syntyi omasta päästä soveltamalla, ja täytyy todeta että simppeliä ja hyvää oli!

Raaka-aineet noin neljälle:
- täysjyväspagettia tai tuorepastaa 
- 100-150 g vuohenjuustoa
- 80 g ilmakuivattua kinkkua
- ruukku rucolaa
- basilikaa
- 2 punasipulia
- rasia kirsikkatomaatteja
- 2–3 valkosipulin kynttä
- parmesania
- suolaa, oliiviöljyä ja mausteita maun mukaan

Ohje:
Mausta pastan keitinvesi suolalla ja kiehauta pasta. Kuullota pilkottu sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä. Heitin mukaan vielä hiukan hunajaa antamaan makeutta sipulille. Kaada sekaan puolitetut tomaatit ja rucolaa(itse laitoin tässä vaiheessa puolet rucolasta) sekä basilikaa revittynä ja paista hetki. Sekoita aineet pastan joukkoon. Maustamiseen käytin paprikajauhetta, oreganoa ja touch of pasta -maustesekoitetta ja lisäsin vielä hieman suolaa. Sekoita osa vuohenjuustosta pieninä paloina pastan joukkoon ja leikkaa loput kiekoiksi (jos se siis on pötkylämuodossa). Sekoita pastan joukkoon kinkku ja loput rucolasta. Ruskista pannulla vuohenjuustokiekot. Jaa annokset lautasille ja lado päälle vuohenjuustokiekot. Ripottele päälle parmesania. Heitin vielä annosten päälle hieman lisää rucolaa, basilikaa ja mausteita.



200 g:n vuohenjuustopötköstä jäi käyttämättä kolmasosa, ja kinkkua haalin ahneuksissani kaupasta kaksi pakettia, joten jäljelle jääneistä raaka-aineista loihdin vielä seuraavana päivänä salaatin.

 - Hansu

P.S. Blogia voi seurata nyt Bloglovinin avulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3