perjantai 2. joulukuuta 2016

Ihana kamala joulukuu

Voi hyvät hyssykät, miten voi olla jo joulukuu?! Toisaalta ihanaa että marraskuu on vihdoin ohi, mutta joulun tulo kyllä hieman ahdistaa. Nytkö jo?! Missä on joulumieli? Eikä mulla ole suklaakalenteriakaan! Marraskuu oli ehkä masentavin marraskuu ikinä. Koskaan ennen ei ole ollut näin vaikeaa herätä aamuisin, ja motivaatio kaiken suhteen on ollut aivan hukassa. Toisaalta olen vasta pitkän tauon jälkeen pääsemässä takaisin kiinni liikuntarutiineihin, ja heti tuntuu energiaa olevan paljon enemmän. Ruokapuolikin on ollut hieman niin ja näin. Sunnuntain brunssilla tuli vedettyä vahingossa sellaiset sokeriöverit, että sen koomailun jälkeen tekee kyllä taas mieli pysyä kaukana sokerista. Ja Peppi ressukin on sairastanut koko marraskuun. Ensin selkäkipuilua ja heti perään flunssa, voi pientä. Eipä ole paljoa tullut siis lenkkeiltyäkään, tosin eipä tuo enimmäkseen pimeä ja sateinen sää siihen muutenkaan ole houkutellut... Pysyisipä nyt edes tämä pieni lumipeite kun heti on valoisampaa ja jouluisempaa. :)

Olen tässä viime viikkoina pistänyt töpinäksi gradun suhteen, sillä tavoitteenani oli saada se hyvissä ajoin kansiin ennen joulua, jotta voisi sitten hyvällä omatunnolla hössöttää joulujuttuja. Miten syksyihin aina kasautuukin kaikki?! Toisaalta viime joulunkin alla stressasin gradua, että eiköhän se ole jo aikakin panna pakettiin (pun intented), vähän niin kuin joululahjaksi itselle. :) Ja kyllä, nyt taitaa olla viimeisetkin korjaukset tehtynä ja enää pitäisi vain uskaltaa lähettää se painoon. Hurjaa!
Tavallaan odotan jo ensi joulua, josko silloin syksy olisi jotain normaalimpaa arkea ilman sen suurempia projekteja (niin vissiin). Tänä syksynä ei gradulta ja remontin tiimellykseltä ole vielä paljon ajatuksia joululle herunut, mutta ehtiihän sitä onneksi vielä. Eilen kävinkin jo etsimässä joulufiilistä ihastelemalla Kauppatorin joulutoria ja ostinpa ensimmäisenkin lahjankin. Tosin ei tässä ihan vielä lomamoodiin heittäydytä, sillä aikani kuluksi olen tässä taas espanjaakin opiskellut, ja pitäisi siitäkin tehdä tentti vielä ensi viikolla...



Finalmente puedo enviar mi tesis a la impresión, que significa que finalmente puedo disfrutar y prepararme para la Navidad!

Besos, Hansu

1 kommentti:

Kommentit piristävät päivää aina! <3