Remonttia on nyt takana nelisen kuukautta. Aika on mennyt nopeasti, aivan liian nopeasti. Eihän tässä nyt sinänsä ole mikään kiire, mutta kyllähän tuo vääjäämätön talven tulo asettaa omat aika paineensa. Onneksi kesä ja loma on vielä edessä, joten vaikka nyt olemme aikataulusta jäljessä, niin kirimäänkin ehtii vielä. Nämä pohjatyöt vain tuntuvat äärimmäisen hitaalta, kun mitään näkyvää ei tunnu tapahtuvan. Pohjatöillä tarkoitan siis kaikkea mikä jää rakenteiden alle: sähkövetoja, viemäreitä, vesiputkia, lämmitysputkia ja erilaisia tukirakenteita. Takallekin tuli jo tehtyä raudoitus ja valu, se oli yllättävän nopea projekti. Mutta kun pohjatyöt on tehty, alkaa hommat varmasti näkyvästi muuttumaan – sitä odotellessa siis. Jo uudet koolaukset keittiön seinässä näyttää niin suurelta edistykseltä, vaikka ne olivat paljon nopeammat tehdä kuin vaikkapa yhden pistorasian pohjan koverrus seinään, hah!
Keskikerroksen purku on siis vihdoin ohi. Tai suurimmat asiat on purettu ja ajat sitten, mutta jäljelle jääneet rautaiset lämmitysputket ja viemärit ottivat aikansa. Tapetinpoistoliuksenkin sai vihdoin pakata autotalliin odottamaan yläkertaa. Tapetin repiminen aloitettiin oikestaan heti ensimmäisenä remppapäivänä heti listojen irroituksen jälkeen, ja muutama kuukausi siinä sitten vierähtikin. Ensin homma vaikutti helpolta, sillä päällimmäinen tapettikerros irtosi helposti ihan veden avulla. Tosin osa tapeteista oli varmaankin pesunkestäviä, kun vesi tuntui vain juoksevan lattialle kastelematta tapettia. Mutta kun ensimmäiset kerrokset olivat lähteneet, alkoi homma mutkistua. Alta paljastui tapettikerroksia, jotka eivät olleet aikoinaan irronneet, joten ne oli maalattu (varmaan jollain hyvällä vettähylkivällä öljymaalilla) ja kitattu. Toisinaan maalattutapetti lohkeili ihanina isoina paloilla ja toisinaan millinkokoisena silppuna hirveän väkivaltaisen lastalla tökkimisen tuloksena. Mikään ei tuntunut auttavan ja alkoi näyttää siltä, että seinät on pakko levyttää kipsilevyllä. Yritimme saada maalatun tapetin edes osittain välistä pois, jotta seinästä tulisi edes jotenkin hengittävä. Seinien levyttäminen kokonaan kuulosti myös todella väärältä. Vihdoin ATV:n huikea asiakaspalvelu sen ratkaisi, ja myi meille hienon tapetin rei'itysvempeleen sekä tapetinpoistoainetiivistettä. Nyt tapetin tai tasaisesti rei'itettyä paremmin kuin esim. puukolla viiltelemällä ja tuju liuos alkoi pehmittää tapettia. Homma alkoi rokkaamaan, vaikka olihan meillä edelleen ihan hurjan iso työ. Mutta mulla on varmaan jotain vialla aivoissa, sillä tapetin nyppiminen oli jotenkin tosi nautinnollista.
Imuauto haki turpeet, mutta aika paljon sai kantaa jämäharkkoja kaatopaikalle |
Vessan lattia oli täynnä harkon palasia ja muuta rakennusjätettä. Katossa näkyy hometta yläkerran viemärivuodosta, ja viemärit ovat tosiaan aikansa eläneet. |
Kaikki lattiamateriaalit on purettu ja lopulta päädyimme imuroimaan turve-eristeenkin pois. Aluksi ajattelin, että jätetään turve paikoilleen sillä "vanhassa vara parempi", vaikka olihan turve nyt äärimmäisen sotkevaa ja pölyävää. Kun sitten vierailijat totesivat, että talossa haisi "ihana vanha talo", niin alkoi meikäläisenkin pää kääntyä. Vanhan talon tunnelmaan ei kyllä mielestäni kuulu mitkään hajut. Imurointiauto hoiti homman melko nopeasti, mutta kyllä meillekin jäi lapioitavaa pariksi päiväksi, sillä lattioiden alle oli kätketty kaikki ylijääneet harkot ja tiilet. Aika monta kivi-turve-kuormaa saatiin kuskata kaatopaikalle! Viikko taidettiin siinäkin puuhassa viettää. Kun turve oli saatu pois, pääsi lämmitysputket purkamaan aika paljon helpommin (ja turvallisemmin, rälläkkä varsinkin iski melkoista kipinää!). Myös lattioiden koolauspuita päätettiin suoristaa, mikä oli kyllä viisas päätös, sillä osa puista oli aivan kieroja eivätkä tahtoneet edes pysyä pystyssä. Osasta puista taas ei ollut melkein mitään jäljellä, kun niitä oli niin paljon pitänyt rei'ittää isoja rautaputkia varten. Tätäkin projektia on vielä vähän jäljellä, mutta isolta osalta jo tehty.
Sähkömies kävi ottamassa sähköt koko talosta pois ja ulos tuli uusi pääkeskus. Keskikerroksen sähköt sai näin turvallisesti purettua kun ainoa sähkö tulee työmaakeskuksen ja roikan avulla ulkoa. Valaisin- ja pistokepaikat on suunniteltu, ja uusille sähköille tehty kolotukset sekä suunniteltu reitit. Näissä on kyllä ollut yllättävän iso homma, sillä kivitalon seiniin joutuu käytännössä taltalla nakertamaan sähköille reitit ellei halua pinta-asennuksia. Eero sai ihan kätevästi tehtyä rälläkällä linjat seiniin, mutta mun vastuulla on ollut pikkutarkka naputtelu ja johtoputkien ja rasioiden paikoilleen asentaminen. Välillä ei kyllä meinaa aivokapasiteetti riittää, kun yrittää miettiä mikä johto menee mihinkin ja minne ne piilotetaan...
Sähköasennuksia ja takan pohjan valamista |
Myös putkimies kävi imaisemassa patterit tyhjiksi, jotta ne saatiin irrotettua, ja uudet patterit saapuukin jo ensi viikolla. (En vaan tiedä minne nekin mahtuu, kun autotalli on täynnä puutavaraa, vanhoja pattereita sekä yläkerran keittiökaappeja!) Keskikerroksesta on nyt saatu purettua pattereiden ohella kaikki rautaiset lämmitysputket. Yllättävän iso työ siinäkin oli. Puukkosaha tehosi ihan kivasti putkiin, mutta kyllä se hajonneita teriä vaati useita, ja ilmeisesti sahaus on sen verran inhottavaa, ettei sitä kovin kauaa jaksa kerralla tehdä. (Itsehän vain kauhistelin touhua vieressä.) Putkien reititykset olivat melko mielenkiintoiset, sillä yhtäkkiä saattoi pari putkea sukeltaa keskeltä lattiaa kellariin. Siinä sitten kolisteltiin putkia, ja yritettiin selvittää mikä sujahtaa minnekin ja mikä katkaistaan – ja miten, välillä paikat oli niin ahtaita että piti kaivaa rälläkkä esiin, ja se vasta oliki pelottavaa puuhaa, ihan vaan vierestä seuratessakin. Vedet on nyt siis katkaistu koko talosta, mutta sentään ulkona oleva vesiposti toimii. Vessa toimii karvalakkiversiona eli ämpärillä vettä käytön jälkeen. Tosin yläkerran vessa piti ottaa suunniteltua aiemmin pois käytöstä, sillä yläkerran viemäri vuosi niin keittiön altaan kuin pöntönkin alta. Mutta poistimme kaikki viemärit ja siirsimme pöntön kellariin samaiseen viemäriputkeen, mutta vain pari kerrosta alemmaksi. Ihan yllättävän toimiva hätäjärjestely. KVV-vastaava laati suunnitelmat lämpö-, vesi- ja ilmastointiputkille ja seuraavaksi pitäisi alkaa asetella putkia paikoilleen. Ensin vaan pitäisi taas jyrsiä reikiä kiveen – kivipölyn pöllyttäminen ei tunnu loppuvan koskaan. Viemäriputkien asettelukin tuntuu olevan varsinainen palapeli ja aivojumppa, varsinkin kun tilaa on paikoin tosi rajallisesti.
Lupahakemuksetkin ovat edenneet. Ranskalaiselle parvekkeelle saatiin naapureilta puoltava lupa melko nopeasti, ainoastaan yksi naapuri jahkailee vielä. Samaiselta naapurilta saimme kyllä vihdoin luvan maalämpökaivolle. Lupaahan piti häneltä kysyä, kun kaivolle optimaalisin kohta oli niin lähellä tontin rajaa. Normaalistihan maalämpölupa ei edellytä naapurin kuulemista – sehän on vain kaivo. Naapuri antoi ehdollisen vastauksen, että meidän kaivo ei saa haitata hänen mahdollista maalämpöä, mikä ei mennyt läpi rakennusvalvonnassa. Hänen olisi pitänyt antaa liitteeksi tarkat suunnitelmat, mihin hänen kaivonsa mahdollisesti tulisi, jotta voisimme olla varmoja ettei meidän kaivo haittaa. Siitähän saatiin soppa aikaiseksi, joten muutimme poraussuunnitelmaa. Tämä uusi suunnitelma ei olisi alun alkaenkaan edellyttänyt naapurin kuulemista, mutta koska naapuri on tavallaan jo kerran "vastustanut" hanketta, joudumme pyytämään naapurin hyväksynnän suunnitelmallemme. Niinpä tietysti. Muiden lupien etenemisestä en uskalla edes haaveilla, sillä mikäli uutisista tuttu meininki jatkuu rakennusvalvonnassa, voi jono olla jopa vuosia pitkä...
Viime aikoina on pyöritelty keittiösuunnitelmia oikein urakalla ja kyselty tarjouksia. Layout alkaa olla vihdoin ja viimein päätetty, joten nyt voi vetää putket ja sähköt paikoilleen. Vielä hinkataan pintamateriaaleja, mutta onneksi niitä ei tarvitse vielä lyödä lukkoon. Aikamoista soutamista ja huopaamista on kyllä ollut viime viikot. Monet pintaratkaisut kun saattaa vaikuttaa jo tässä vaiheessa ja valaisin- ja pistorasiapaikat pitää päättää nyt. Valeurapaneeliakin piti jo tilata vaikkei ole ihan varmaa minne sitä tulee, sillä meille toimitetaan käsittelemätön erikoiserä jolloin se piti tilata hyvissä ajoin. Seuraavaksi pitäisi nyt vaan saada ne pohjatyöt valmiiksi, jotta pääsee laittamaan seiniä ja lattioita. Saman aikaisesti pitäisi myös purkaa kellarin sähköjä ja vetää uudet tilalle, sekä purkaa yläkertaa ainakin vessan osalta, jotta sinne saadaan helposti vietyä putkia odottamaan. Muutama pikku juttu siis vielä tehtävänä...
Besos, Hansu
Aikamoinen remontti teillä käynnissä. Meilläkin täällä Lahden suunnalla pitäisi pian aloitella viemäreiden huolto. Vähän jännittää kun on ensimmäistä kertaa näin iso projekti luvassa. Mietin kannattaisiko samalla laitattaa keittiö ja sen pintamateriaalit uusiksi, vai tuleeko liian iso urakka näin ensikertalaiselle.
VastaaPoistaNo omaan korvaan ei kuulosta kovin isolta urakalta, että siitä vaan jos siltä tuntuu! Jos keittiön toimittaja kokoaa ja asentaa kalusteet niin remppahan on tehty melkeinpä viikonlopussa ;)
VastaaPoistaTeimme vanhaan omakotitaloomme täysremontin muutama vuosi sitten. Aluksi oli tarkoitus tehdä vain pientä pintaremppaa, mutta putkistokamera paljasti niin suuria vaurioita, että putkiremonttihan siitä tuli. Nyt olen kyllä todella iloinen, koska talo sain aivan uuden ilmeen uusine tapetteineen ja pintoineen yms.
VastaaPoistaNiinhän niillä on tapana paisua... ;) Ei vaan, kyllä vanhaan taloon kannattaakin tehdä kerralla isompi kunnostus. Välillä on kauheaa katsoa, kun on laitettu rahaa pintojen uusimiseen, ja niiden alle on jätetty tikittämään aikapommi.
PoistaMielenkiintoinen projekti teillä! Toivottavasti saatte valmiiksi ennen talvea. Itselläni on juuri tontin maanrakennustyöt menossa ja muiden kustannusten päälle tulee vielä suuntaporauksen hinta. Toivotaan, ettei muita yllätyksiä tule.
VastaaPoistaNo valmista ei kyllä tule ennen talvea, mutta lämmöt olisi sentään tarkoitus saada pian päälle. :) Juu nuo yllätyskustannukset ovat kyllä kurjia näissä hommissa!
PoistaTeillä on kyllä iso projekti meneillään ja paljon purkuhommia. Me puolisoni kanssa remontoimme aikoinaan vanhan omakotitalon Jyväskylässä ja laitoimme ihan kaiken uusiksi, oli kyllä aika homma. Nyt pitäisi kutsua putkimies paikalle huoltamaan putket, koska viime talvena putket jäätyivät niin useaan otteeseen. Miten noiden lupien kanssa, jouduitteko monet luvat hakemaan?
VastaaPoistaJuu lupa on haettu kyllä. Muutoin riittäisi pelkkä toimenpidelupa, mutta suunnitelmiin on nyt sisällytetty ranskalainen parveke, niin se vaatii rakennusluvan vaikkei siinäkään oikeastaan kantavaan rakenteeseen kajota. Kaikki yhden lupahakemuksen alla siis. Maalämmön lupa puolestaan hoitui urakoitsijan kautta, eikä sillä tarvinnut vaivata päätä.
PoistaMinä toivon, että tuo aika menee meilläkin nopeasti, kun remontti alkaa. Meille tehdään nyt vielä viemärikartoitus ennen urakan alkamista. Tuossa riittää kyllä työtä. Kovasti tsemppiä. https://www.vesijohtoliikelaitinen.com/viemaerikuvaus-ja-kartoitus
VastaaPoistaTeilläkin on suuret remontit menossa. Meillä myös alkamassa. Täytyisi samalla tehdä huolto meidän vesikaivolle. Muistan sen, kun se asennettiin, siitä on jo tovi. Meidän täytyi myös kysyä lupa, sillä se on melko lähellä tontin rajaa. https://www.ivomit.fi/kaivopalvelut/vesikaivojen-huollot
VastaaPoistaSiinä onkin ollut urakka. Hyvää työtä. Meillä alkaa myös remontti joulun jälkeen. Melko hyvin ammattilaiset on jo saatu valittua avuksi. Vaihtolava vielä täytyy hankkia.
VastaaPoista