sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Rouhea, romanttinen Rovinj

Ohoh kylläpä tämä viikko hujahti hirveää vauhtia ohi, kun illatkin täyttyivät erään työprojektin parissa puurtamisella. Viikonloppu puolestaan sujahti kesästä nauttien vaikka Ruisrockiin emme tänäkään vuonna menneet. Sen sijaan eilen nautimme kesäillasta Koulun pihalla ja Tårgetin terassilla, ja tänään fiilistelimme aurinkoa Littoistenjärvellä. Kesä kuluu kyllä niin kovaa tahtia, että pelkään sen olevan ohi ennen kuin se kunnolla alkoikaan – kuulin pääskysetkin vasta eilen! Reissusta tuntuu olevan jo pieni ikuisuus, ja pelkään että unohdan kaikki hienot yksityiskohdat ellen pian saa niitä rustattua ylös. Toisaalta reissukuviin on kyllä kiva palata pienen tauon jälkeen. Nyt reissupäiväkirjassa ollaan päästy jo Kroatian puolelle Rovinjiin, joka oli kyllä sympaattinen pikkukaupunki.




Rovinjin vanhasta kaupungista jäi erityisesti mieleen värikkäät, sopivasti rappiolla olevat talot, toinen toistaan söpömmät ikkunaluukut sekä kapeat ja jyrkät kujat, joiden kivetys oli vuosisatojen aikana hioitunut petollisen liukkaaksi. Liukastella sai siis reissun aikana milloin vuoristossa irtokivien takia ja milloin liukkaan mukulakivetyksen takia. Horjahteluista huolimatta onnistuin onneksi kuin ihmeen kaupalla pysymään pystyssä – mitä nyt Bledin kukkulalta alas tullessa hieman nirhaisin kyynärpäätä kun vierivät kivet pettivät alta...




Kroatiassa oli tarkoitus ajaa Plitvicen putouksille, mutta Fiat500 tuntui hieman raskaalta matkakumppanilta tehdä tuollainen kuuden tunnin ajomatkan vaativa päiväretki. Niinpä meillä ei yllättäen ollutkaan sen kummempia suunnitelmia tai tekemistä, ja kuin varkain pääsimme lomamoodiin: päivällä rantakallioilla makoilua ja illalla pienillä kujilla käyskentelyä. Söpöjä erilaisia pikkurantoja Rovinjissa on monia, ja parhaat löytää mitä kauemmas kaupungista viitsii kävellä. Suurin osa rannoista on kroatialaiseen tapaan kivisiä ja kallioisia, mutta muutama hiekkaisampikin ranta löytyi.




Rovinj oli kyllä todella mukava ja sympaattinen kohde, jota suosittelen ehdottomasti. Lähtiessä vain sattui eräs ei niin mukava tapahtuma, joka löi suuren mustan leiman koko paikkaan. Kertoilen tästä ja muista vastoinkäymisistä myöhemmin, jahka olen ensin esitellyt muita Kroatian hienoja puolia...

Besos, Hansu

Rovinj, la ciudad pequeña y colorida en Croacia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää aina! <3