Vaikuttava Preikestolen

Ensimmäisenä luontokohteena Norjassa oli kuuluisaakin kuuluisampi Preikestolen, eli tuo 604 metrin korkeudessa oleva näyttävä kalliojyrkänne, jolta on suora pudotus alas kauniiseen Lysevuonoon. (Kannattaa muuten katsoa uusin Mission Improssible, jossa Tomppa roikkuu samaisen kielekkeen reunalta!) Noin 7,5 kilometrin edestakainen patikointi Preikestolenille eli Saarnastuolille on helpohko, minkä vuoksi se on tuhansien turistien suosiossa. Paikkahan on myös surullisen kuuluisa siitä, että aurinkoisella ilmalla reitillä tuoksahtaa kakka, sillä vessoja kun ei luonnossa luonnollisesti ole, ovat pusikot täynnä turistien tuotoksia. Olin siis huolella psyykannut itseni kohtaamaan laumoittain turisteja ja valmistautunut hillitsemään piilevää ihmisvihaani. Ajattelimme, että maisemien lisäksi on otettava kuvia siitä turistihärdellistä, ja tämän vuoksi suunnittelimmekin jatkavamme polkua noin kilometrin ohi itse Preikestolenilta. Ylempää avautuisi näkymä alas turistien kansoittamalle kielekkeelle (tähän tapaan) kun itse saisi hengähtää vähän rauhallisemmassa ympäristössä (ja ilman pelkoa että joku kiinalaisturisti tönäisee kielekkeeltä alas). 

märkää menoa

Preikestolenin valloituspäivä valkeni hyvin sateisena, ja hetken olimme huolissamme varustetasostamme. Päästyämme parkkipaikalle totesimme, ettei meillä olisi mitään hätää kuorihousuissa- ja takeissamme sekä vedenkestävissä vaelluskengissämme – valtaosa kielekkeeltä palaajista oli pukeutunut huppariin ja kertakäyttösadetakkiin. Sateessa hytisevien ilmeet eivät olleet kovin iloisia. Vähän myös jännitti olisiko perillä edes maisemia. Olin nähnyt kuvia Preikestolenilta sateella – näkymiä alas vuonoon ei olisi, vaan pelkkää pilveä ja harmautta. Tämänkin näyn valmistauduin kohtaamaan. Edessä olisi siis noin neljän tunnin kävely turistimassojen keskellä lähinnä kuntoilumielessä, sillä perillä tuskin olisi edes hienoja maisemia. No ainakin saisin harmaan dramaattisia kuvia vuononäkymien sijasta.

Maisemat alkoivat käydä jylhiksi

Jännän näköistä kalliota

Lähdimme matkaan, ja varsinkin alkumatkasta vastaantulevien virta oli melkoinen. Me sen sijaan olimme ainoat ylöspäin menijät. Turistien lisäksi vastaan virtasi myös vettä, sillä rankkasade oli muuttanut kivisen polun paikoitellen puroiksi ja pieniksi vesiputouksiksi. Viihdytin itseäni laskemalla hyvin varustautuneiden turistien määrää (en tainnut ylittää kymmentä) ja katselemalla inhosta ja kylmyydestä vääntyneitä naamoja. En kyllä oikein ymmärrä mitä ihmisten päässä liikkuu varusteita valitessaan. Vai onkohan turistibussi vienyt heidät yllättäen Preikestolenin juurelle ja kiipeäminen tulee heille yllätyksenä? Bongasimme jopa sen pakollisen pikkutakkisankarin.

Määränpää alkaa lähestyä...

Kävely ylös kielekkelle kesti parisen tuntia ja alapäin toiset samanmoiset. Ajallisesti ei siis kovin rankka reitti, minkä vuoksi niin monet Preikestolenille kapuavatkin. Itse polku kyllä hieman yllätti haastaavuudellaan. Nousua oli yllättävän paljon, ja osa kiviaskelmista oli melko korkeita. Pakaralihaksille siis riitti töitä. Yllätyin, miten kivikkoinen ja vaikeakulkuinen polku osittain oli. Siis emmehän me olleet vaelluskengissämme moksiskaan, mutta en ymmärrä miten ihmiset selvisivät tennareilla tuollaisessa maastossa. Ja vielä siinä vedenpaisumuksessa – mekin meinasimme jäädä jumiin yhteen hurjana virtaavan pienen joen ylitykseen. Onneksi saimme eräältä kiinalaispariskunnalta vaellussauvan ylitykseen, niin uskalsi paremmin astua kiikkerälle ja liukkaalle kivelle virtaavassa vedessä.

Ei ollut ruuhkaa!

Kun aloimme lähestyä kielekettä, sade lakkasi kuin taianiskusta. Perille päästyämme aurinkokin pilkahti pienen hetken ajan. Ja totta tosiaan, ylhäällä ei ollut kuin kourallinen ihmisiä! Sade oli kuin olikin pelästyttänyt monet tai sitten osuimme juuri sopivaan väliin, ja yhtään turistibussilastia ei ollut ehtinyt ylös asti ja edelliset olivat jo lähteneet. Eikä kielekkeeltä tosiaan näkynyt pelkkää pilveä, vaan aika sykähdyttävän hienot maisemat alas vuonoon! Ja jännä muuten, ettei tuolla itse jyrkänteellä tajua sitä korkeutta ja pudotusta ollenkaan. Maisemiin sai keskittyä ilman sen kummempaa panikointia. Saimme rauhassa ottaa kuvia ilman tungosta tai jonotusta, ja syödä protskupatukat pahimpaan nälkään (olimme hieman aliarvioineet reitin vaativuuden ja tarvittavat eväät – päivä oli jo pitkällä iltapäivässä emmekä olleet syöneet kuin hotellin aamupalan). Koska nälkä ja väsymys jo painoi, eikä kielekkellä ollutkaan ruuhkaa, hylkäsimme ajatuksen jatkaa reittiä pidemmälle. Lähdimme siis takaisinpäin, ja jo alkumatkasta oli selvää, että olimme todellakin osuneet hyvään saumaan. Vastaantulevien virta oli jälleen melkoinen. Ja jälleen kerran ihmiset olivat ihan naurettavan kevyellä varustuksella liikeellä. Hetken paistoi aurinko ja kiipeämisessä tuli kuuma, joten monet olivat t-paidoissa eikä mukana näyttänyt olevan lisävaatettakaan – miltähän tuosta porukasta mahtoi tuntua kun ylhäällä ei ollut montaa lämpöastetta ja pian alkoi taas rankkasade. Toisaalta itsekin kyllä kastuin vedenpitävästä takista huolimatta, kun hölmönä valitsin vuorellisen takin, jolloin hiki- ja kondenssivesi kasteli takin vuoren, ja loppumatkasta oli melko vilu.

Vähän surettaa miten nämä maisemat näyttävät kamerassa niin latteilta. Vaatisi laajakuvalinssin, että maiseman saisi taltioitua edes puoliksi yhtä hienona kuin paikan päällä. Vahva suositus siis lähteä Norjaan ja kiivetä Preikestolenille, tämä on kyllä jotain mikä täytyy vain itse nähdä ja kokea!

Subida mojada al Preikestolen

Besos, Hansu