Jännittävä Postojnan luolasto

Matkalla Bledistä kohti Kroatiaa pysähdyimme Postojnassa luolastovisiitillä. Olen vain kerran aikaisemmin Turkissa käynyt pienessä tippukiviluolassa, joten en juurikaan tiennyt mitä odottaa. Tiesin, että luolassa on ympäri vuoden +8-10 astetta lämmintä, ja ymmärsimme sentään varautua pitkähihaisella ja huivilla. Alkumatka syvemmälle luolaan taitettiin pienellä junalla (kertonee jotain luolan koosta), jonka vauhdissa tuli kyllä melkoinen vilu. Onneksi luolassa käyskennellessä tarkeni paremmin kun ei tuullut. Kosteus tosin oli aikamoinen (99 %), joten vähän väliä katosta saattoi tipahtaa pisara nenän päähän.

Luolasto on tosiaan järjettömän iso, tutkitulta osuudeltaan yli 24 kilometriä pitkä. Junamatkan lisäksi koosta kertonee myös se, että siellä on arvatenkin 1800-luvulta peräisin oleva tanssiaissali kristallikruunuineen, 10 000 ihmistä mahduttava konserttisali ja tietenkin matkamuistomyymälä. (Selvennyksenä, että nuo salit ovat siis vain suuria luolia ilman sen kummempia ihmisen tekemiä rakennelmia - jos kristallikruunuja ei lasketa.) Wikipedian mukaan Postojnan luolassa on myös maailman ainoa maanalainen postitoimisto.

Luolalla on pitkä historia turistinähtävyytenä

Jännää luolassa on myös se, että se on löydetty jo keskiajalla, ja löytäjä on jättänyt suuaukolle puumerkkinsä. Tämän jälkeen kävijät ovat jättäneet vuorollaan omat puumerkkinsä seinään, josta on bongattavissa mielenkiintoisia vuosilukuja ja nimiä. Ja turistinähtävyys luolastosta tuli jo vuonna 1819! Suosio on ymmärrettävä, sillä luolasto on täynnä toinen toistaan jännempiä tippukivimuodostelmia (osa muun muassa näytti aivan katosta ripustetulta kankaalta), joiden muodostumiseen on mennyt järjettömän pitkä aika. Muistaakseni sadassa vuodessa syntyy sentti tippukiveä, joten esimerkiksi luolaston symbolina olevan viisimetrisen Brilliant-tippukivipylvään syntymiseen on mennyt jokunen vuosi... Mielikuvitus alkaa kyllä laukata tuolla, ja kaikenlaisia hahmoja on näkevinään siellä täällä. Melkein voisi myös kuvitella, että jossain luolaston tutkimattomissa osissa lymyilisi jokin klonkkumainen otus...

Postojnan luolaston maskottina toimii söpö vaaleanpunainen luikero, olmi (proteus anguinus / human fish), joita oli nähtävillä akvaariossa. Olmit ovat siis vähän aksolotlia muistuvia silmättömiä salamanterielämiä, joilla on pikkuiset alikehittyneet raajat ja ulkoiset kidukset. Ulkonäkönsä lisäksi olmit ovat siitä jänniä, että ne saattavat selviytyä ilman ruokaa kymmenenkin vuotta ja elävät suurin piirtein yhtä kauan kuin ihmiset. Olmista ei missään nimessä saanut ottaa kuvia, joten niitä pitää tyytyä ihailemaan netissä. Muutoin räpsin aika läjän kuvia, mutta valtaosa on tärähtäneitä tai muuten vaan tylsän näköisiä ja toinen toistaan muistuttavia. Luolasto on siis ehdottomasti jotain, mikä täytyy vain itse paikan päällä kokea.

Olmi-kuvioitua turistikrääsää oli toki joka lähtöön, kuvassa palapeli. Aika söpö kyllä!

La cueva de Postojna en Eslovenia.

Besos, Hansu

Juhannuksen tunnelmia

Keskikesän juhla on juhlittu ja arkeen palattu jokseenkin väsynein silmin. Näemmä ei paljoa auttanut, vaikka palasimmekin jo lauantaina yöllä reissusta. Vanhuus ei tule yksin ja niin edelleen... Yötön yö ja juhannus kului hyvin samanlaisissa merkeissä Jaalassa kuin viime vuonna. Sää tosin oli huomattavasti koleampi, mutta ainakaan ei satanut vettä (tai lunta!). Onneksi hyttysetkin olivat kaihtaneet viileää säätä, joten tällä kertaa vältyin paukamilla kuorutetuilta sääriltä. (Varustauduimme inhottaviin inisijöihin jopa hyttysmyssyillä ja allergialääkkeellä, mutta onneksi erikoisvarustelua ei sitten tarvittukaan.)

Ohjelmassa oli jälleen mökkiolympialaiset sekä tietenkin grillausta ja saunomista. Talviturkkikin tuli heitettyä moneen otteeseen, vaikka järvivesi olikin vain 15-asteista. Hrrr, no oli sekin jonkin sortin ennätys! Juhannustaiat jäivät omalta osaltani jälleen kokeilematta, mutta kuulemma eräät olivat yön (pikemminkin aamun?) pikkutunteina kokeilleet alasti kaivon ympäri juoksemista juoksemalla avatun siideritölkin ympäri. Kukin tavallaan, ei ilmeisesti ollut sulhoja ilmestynyt sen kummemmin uniin kuin peiton allekaan. 

Meitä oli jopa 13 juhannuksen juhlijaa, ja tilat meinasivat käydä ahtaiksi. Eero kuitenkin oli innoissaan päästessään telttaan nukkumaan, ja lopulta meikäläinenkin lämpeni ajatukselle, olihan sammaloitunut ruoho mitä parhain alusta teltalle. Lämpötilakin oli loppujen lopuksi aika sopiva, ja uni maittoikin pitkälle iltapäivään... On se jännä miten silti väsyttää.

La fiesta de San Juan en la casa de verano de mi amiga.

Besos, Hansu

Bohinj-järvi ja vuoristoseikkailu

Jatketaanhan Slovenian reissujuttujen parissa. Kun petyimme hieman Bledin tunnelmaan ja turistien määrään, otimme suunnaksi läheisen Bohinj-järven, joka on huomattavasti luonnontilaisempi. Parkkeerasimme auton camping-alueelle, joka oli kivan rauhallinen ja siisti. (Alueella oli esim. ilmaiset vessat, toisin kuin Bledissä ja vain venevana sekä muutamia telttoja – ei siis todellakaan mitään hotellikylä tai turistirysä.) Päätimme aloittaa Bohinjiin tutustumisen yläilmoista suuntaamalla gondolihissillä ylös Vogelin hiihtokeskukseen (1535m). Maisemat hissistä ja ylhäältä oli kyllä hulppeat!

Juustotilalla oli hiljaista...

Ylhäällä odotti hiihtokeskus, joka oli kaikinpuolin hyvin samankaltainen kuin Dolomiiteilla – tuli siis pieni déjà vu-fiilis. Nopeasti lapioimme suuhun vähän lihakeittoa ja lähdimme tallustelemaan. Päätimme etsiä alueelta juustotilan, jonne keittopaikan tarjoilija ohjeisti tien. Tie näytti aivan helppokulkuiselta, mutta lähempää se paljastuikin melko haastavaksi: tie koostui perunan kokoisista irtokivistä ja vietti loivasti alaspäin. Vaikka alamäki oli loiva, lipsuivat kivet jatkuvasti jalan alla ja eteneminen oli haastavaa. Vihdoin pääsimme perille juustotilalle, vaan siellä ei odottanut yhtään vuohta tai kiliä (erään rapsutuksille person pikkukilin perässä tilalle menimmekin) vaan remppamiehiä. Kuulemma ei ollut vielä kesä, joten paikka oli suljettu ja vuohet muualla. Vai niin.

Risti eli määränpää on tuo juuri ja juuri näkyvissä oleva kärpäsen kakka (hissitolpan vasemmalla puolella)

Istahdimme kivelle ja otimme pienen tuumaustauon. Taivas alkoi näyttää yhtäkkiä erittäin uhkaavalta, mutta paluu lähtöpisteeseenkään ei houkuttanut. Tähyilimme ylhäällä vuorella näkyvää ristiä, jonne alun alkaen olimme ajatelleet kiivetä (n.1730 m) ja huomasimme vieressämme ylös luikertelevan rinteen, jota hädin tuskin oli merkitty karttaan. Hetken rinnettä ja karttaa tuijotettuamme päätimme kokeilla ainakin vähän matkaa, pääsisikö reitiltä oikaisemaan ristille – varsinainen reitti kun kulkisi hyvin monta kilometria kauempana.

Myös tämä rinne oli täynnä irtomurikoita, ja jo pienen kapuamisen jälkeen alkoi olla selvää, että alaspäin ei rinnettä pystyisi kulkemaan. Suunta oli siis vain ylöspäin. Eero uskoi olevansa kartalla, ja meikäläinen seurasi perässä tarkkaan jalkoihin keskittyen. Aurinko porotti ja rinne oli melkoinen taivallettava – onneksi vasta ylhäällä saimme tietää, että nousua oli paikoin ollut 40 astetta. Ja ylhäällä vasta aloimme miettiä millä pääsisimme takaisin lähtöpaikkaamme ja alas järvelle vievään hissiin. Ja kuin ihmeen kaupalla huomasimme tuolihissin liikkuvan, vaikka alhaalla järvellä oli sanottu, että kaikki muut hissit ovat suljettuja. Eikun kyytiin ja maisemia ihailemaan! (Okei, noin korkeassa tuolihississä kyllä otti vatsanpohjasta ja hädin tuskin uskalsin katsella maisemia.)

Näppärästi siis lopulta pääsimme lähtöpaikkaamme, ja siirryimme odottelemaan alas järvelle vievää hissiä. Odotellessamme katselimme japanilaisten ihastuttavan kohteliaita kohtaamisia, ja pian ympärillämme olikin kokonainen japanilaislauma tulossa hissiin. Hissin ulkopuolelle ilmestyi ryhmä brasilialaisia, jotka näyttivät sydänmerkkejä ja huutelivat i love youta japanilaisille, jotka vastasivat samalla mitalla. Samassa brasseille selvisi, että he mahtuvat myös hissiin ja puhkesi hirveä ilo ja älämölö. Hyvä etteivät tanssiksi pistäneet japsien kanssa. Yksi brasseista sai paniikkikohtauksen kaiken keskellä (tiedä sitten oliko syynä korkeanpaikankammo vai se ihmismäärä pienessä tilassa – ainakin jälkimmäinen tutisutti meikäläisen sisuskaluja), ja niinpä koko joukko puhkesi hoilaamaan Despacitoa tunnelmaa keventääkseen. Huh, oli siinä hissireissu!

Alhaalla huomasimme olevan paljon viileämpää kuin lähtiessämme ja maakin oli paikoin märkä – uhkaavat pilvet olivat kuin olivatkin tuoneet sadetta, mutta me säästyimme siltä kun olimme ilmeisesti pilvien yläpuolella! Taivas oli taas kirkas, ja päätimme käväistä läheisellä Savica-vesiputouksella, jonne pääsi kätevästi autolla vähän matkan päähän. (Ilmeisesti kyseessä oli tunnetumpi nähtävyys, sillä parkkialueelle ja putoukselle piti maksaa useampi euro – taas yksi syy arvostaa Suomen luontoa, kansallispuistoja ja jokamiehenoikeuksia.) Ylös putoukselle kiivetessä kyllä tuntui reisissä, että sinä päivänä on tullut tarvottua mäkiä! Alas päästyämme päätimmekin pulahtaa virkistävälle uinnille Bohinj-järveen, mutta totesin veden vähän turhankin virkistäväksi. Järvi tuntui aivan kirjaimellisesti jäätikköjärveltä. Eero tosin uskaltautui muutaman uintiliikkeen tekemään, ennen kuin suuntasimme mahat kurnien kohti Bledin ravintoloita.

Un día en las montañas y el lago de Bohinj.

Besos, Hansu

Malja kodille

Hektinen viikko huipentui lauantaina tupaantuliaisiin (jo oli aikakin!). Kummasti lähestyvät tuparit saivat vipinää kinttuihin, ja monet pienet roikkuvat asiat saatiin vihdoin hoidettua. Nyt hieman huolettaakin, että mistä löydämme motivaatiota hoitaa loput puuttuvat asiat. Todo-listalla on muun muassa mustan eteisen kynnyslistan asennus, pesukoneen poistoputken kotelointi, keittiöön lasi suojaamaan tiiliseinää... Ja sisustus nyt ei varmaan koskaan tulekaan "valmiiksi", mutta meillä ei esimerkiksi ole verhoja, yläkerrasta puuttuu taulut ja hyllyt seiniltä – ja eihän meillä ole sänkyäkään! Eikä alakerrassa ole kattovaloa, mutta jotenkaan sitä ei enää kyllä edes kaipaakaan... Niin ja terassiakin pitäisi aloitella jossain välissä.

Lähes kaikki valmistelut jäivät viime tippaan ja tarjoilujen kanssakin tuli hieman kiire, mutta lopulta pöydät saatiin notkumaan herkkuja: vuohenjuustoleipäsiä karamellisoidulla sipulilla (ohje täällä), mozzarella-tomaattileipiä, lohi skagen -leipäsiä, brownieita ja taatelisnickersejä eli maapähkinävoilla täytettyjä taateleita. Namskis vaikka itse sanonkin!

Tuparit sujuivat mukavasti ja sääkin oli mitä parhain, niin että loppuillasta jatkoimme illanviettoa jokilaivoilla. Tuparilahjaksi saimme viiniä sekä ison kasan mustia elintarvikkeita. Joku muukin on vissiin huomannut, että meillä on vähän innostuttu mustastasta. :D Lahjanyssykästä löytyi kaikkea jännittävää, muun muassa salamancalaista hunajaa! Huikeaa! Kiitokset vieraille, oli oikein onnistunut ilta!

Sää ja luontokin näytti parastaan :) (Näkymä ikkunasta)

Fiesta de inauguración

 

Besos, Hansu